maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Sanoo itseään ikäväksi ihmiseksi

Kuvan lähde: Harenberg Literatur Tageskalender
"Der arme Poet" Gemälde von Carl Spitzweg, 1839

Viimeöinen  sänkykaverini oli William N.  Tapasin  hänet  ensimmäisen  kerran parisen kuukautta sitten.   Pitkä laiha mies ( 185 cm/62 kg),  joka toi mieleeni  erään    kesällä  kuolleen runoilijan.  Tapaaminen ei ollut eroottisesti   jännittävä. Miten olisi voinut ollakaan, kun miehellä  on ikää  yli 75 vuotta.  Tuskinpa hänellä  on ikinä  ollut  kovin vilkasta eroottista elämää. Hän ei ole ollut  naimisissa eikä  hän pidä  naisista eikä lapsista,  ei sen  puoleen miehistäkään.   Mutta ei hän aivan  vailla aistillisia nautintoja ole. Hän  pitää hyvästä ruuasta ja  muistaa mitä  syötiin  kymmenien vuosien takaisella  juhla-aterialla.   Minä  en muista  edes eilistä ateriaa.  Ei meillä muutenkaan ole kovin paljon  yhteistä.   Hän ei tunne kirjallisuutta enkä minä  jäkäliä.  Strindbergin  Hullun päiväkirjan hän sentään  oli  lukenut, ranskaksi.  Sivumennen sanoen Strindbergin Uninäytelmä oli   varhaisnuoruuteni suuria  elämyksiä, kun näin  sen  Kansallisen  suurella näyttämöllä.  Mieleeni painui  lähtemättömästi repliikki: "On sääli ihmistä."

William toisti  useaan kertaan olevansa ikävä ihminen. Hän sanoi:"Minun elämääni hallitsevat a) vastahanka b) riita c) kiukku d) epäluulo. Kukaan ei rakasta minua, mutta enhän minäkään rakasta ketään."  Hän  palasi  yhä  uudelleen elämänsä  pieniin ja suuriin   nöyryytyksiin ja  loukkauksiin.    Eräs niistä  oli tapahtunut yli 40 vuotta sitten.   Hän  ei saanut virka-asuntoa kasvitieteellisestä puutarhasta, vaikka oli Helsingin yliopiston  kasvitieteen professori. " Yliopistoväki ei  syvimmiltään minua arvostanut, kyllä minä sen tiedän, juuri siksi minulle ei annettu von Nordmanin asuntoa,"  hän  valitti useampaan kertaan. Se  saattoi olla syy miksi hän  jätti professorin viran ja lähti Pariisiin  jäkälätutkijaksi.  

"Loukkaukset  kirjoitetaan muistiin  näkymättömällä musteella. Ne eivät vanhene koskaan," kirjoittaa Douw Draaisma  Muistikirjassaan,  jota olen  siteerannut   aikaisemmin tässä blogissa  (Déjà-vu), ja  jatkaa: "Jotkin loukkaukset tekevät enemmän kuin vain muokkaavat minäkuvaa: ne saavat elämässä aikaan  ratkaisevan käänteen ja siksi ne  talletetaan muistiin asianmukaisella kunnioituksella." 

Enpä  tiedä viihtyisinkö Williamin seurassa kovin pitkään.  Mutta kirjan henkilönä hän ei ole  lainkaan  ikävä,  vaan  peräti   antoisa   tuttavuus kaikkine  inhimmillisine  heikkouksineen.  En ole  tavannut tiedemiehiä, mutta olen  tuntenut vanhoja  kirjailijamiehiä.   Heissä on samoja ominaisuuksia kuin Williamissa: turhamaisuutta, kateutta, ajoittaista omahyväisyyttä.   He puhuvat  mielellään itsestään ja saavutuksistaan  ja  valittavat etteivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta. 

Lukekaa Kristina Carlsonin romaani William N.   päiväkirja.    Se on  hieno sanallinen muotokuva  vanhan  miehen sisäisestä mielenmaisemasta.  Se   ei tyhjene  yhdellä  lukukerralla.   Kannattaa  hankkia se omaan kirjahyllyynsä, niin  että voi nauttia  siitä myöhemminkin ( sitten kun  se  on kadonnut  kirjakaupoista eikä sitä  divareistakaan  enää saa).  Minä  laskin  Williamin yöllä käsistäni  ihaillen  -  ja täytyy  myöntää, että myös  pikkuisen  kadehtien  -   sen tarkkasilmäistä ihmiskuvausta.  






















4 kommenttia:

pikkuliisu kirjoitti...

Hei, luin tämän ja kirjoitin pitkähkön kommentin, mutta kun painoin esikatselua, tuli tyhjä neliö, kommentti oli kadonnut, enkä löydä sitä mistään. Nyyh!

Anita Konkka kirjoitti...

Nyyh, trodellakin! Blogger tekee välillä ikäviä tepposia.

Marjattah kirjoitti...

Talletan kirjavinkin, ainakin esittelysi herättää mielenkiinnon :)

Kommenttiongelmista minäkin olen saanut palautetta tässä synaamisessa. On turhauttavaa, jos pitkä teksti katoaa, kuten Pikkuliisulla. Usein talletankin kommenttini hiiren nenään ennenkuin jatkan. Teen sen nyt, painan esikatselua ja kerron sitten mitä tapahtuu.

No huhhuh! Esikatselu toi tyhjän kommenttilomakkeen! Painoin nuolinäppäimestä takaisin, klikkasin kommentit auki, ja siellä odotti tämä keskeneräinen kommenttini. Siis esikatselu ei onnistunut, mutta pääsin takaisin tekstiini.

Kopsaan vielä varmuuden vuoksi, ennenkuin lähetän.

Anita Konkka kirjoitti...

En ole tiennytkään, että teksti katoaa esikatselussa, kun en koskaan esikatsele. Ja sen kyllä huomaa kirjoitusvirheistä!

Asiasta toiseen Antiaikalaisen blogin kommenttiosastossa käydään kiinnostavaa keskustelusta tekstiotsikoiden klikkaamisesta ja miten klikkaaminen vaikuttaa verkkomediaan ja mainostajiin. http://antiaikalainen.blogspot.com/2011/10/kritiikin-kriisi.html (kopioi ja liitä url-osoite osoitekenttään).

Olen tullut siihen tulokseen, että Bloggerin kohonneet kävijätilastot (eilen 1005, vaikka ollut edes päivittänyt) johtuvat klikkaamisesta. Klikkaukset tuovat mainostajia. Todellisia lukijoita on paljon vähemmän, noin sata päivässä, usein ei sitäkään.