Me soikeissa peileissä matkustamme
ja taustan näemme itsessämme,
sen tiedämme ennenkin kokeneemme.
Gerrit Achterberg: Déjà-vu. 1952 ( suom. Sanna van Leeuwen. Atena 2011)
Minulla on ollut vain neljä déjà-vu -kokemusta elämäni aikana. Ensimmäinen tapahtui Marina di Ravennan metsässä vuonna 1986. Tuli äkillinen tuntemus, että olen ollut täällä ennenkin ja että jotain merkittävää tapahtui silloin. Tuntemus haihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Seuraava tapahtui kaksi vuotta myöhemmin Pariisissa St. Martin kanavan rannalla. Järkeilin, että olen nähnyt saman maiseman ranskalaisissa elokuvissa, siksi se tuntuu "jo nähdyltä," mikä on déjà-vun sananmukainen käännös.
Vietin talven 2001 Usèzissa, pienessä etelä-ranskalaisessa kaupungissa. Siellä minulla oli kaksi déjà-vuta. Ensimmäinen oli 1600-luvulla rakennetun talon kierreportaissa ja toinen Euren laaksossa. Unipäiväkirjasta selvisi, että kymmenen vuotta aikaisemmin Ibizalla olin nähnyt samanlaiset kiviset kierreportaat unessa. Jos aika on spiraali, niin mikseipä alitajunta näkisi välähdyksiä tulevaisuudesta, minä ajattelin.
Euren laakson kokemuksen liitin Kalkkuinniemeen, jossa vietin varhaislapsuuden kesiä isoäidin luonna. Kalkkuinniemellä oli kaksi mäkeä, joiden rosoisten rinteiden välissä oli laakso. Kaksivuotiaan silmin laakso on varmasti ollut syvä ja mäet korkeita ja jyrkkiä kuin Euren laakson rinteet. Ehkä siksi laakso tuntui niin tutulta. Tai kenties siellä tuoksui samalta kuin Kalkkuinniemellä. Voi olla, että hajuaisti herätti elämyksen, että olen ollut täällä ennenkin. Hajuaistin muistoja on vaikea järkeistää ja verbalisoida.
Kaikkiin déjà-vu kokemuksiini on liittynyt voimakas onnentunne - ikään kuin olisin palannut johonkin edellisen elämän tai varhaislapsuuden onnelliseen kauteen. Siksi minua kummastutti, kun luin Douwe Draaisman Muistikirjasta, että déjà-vu ilmiöön liittyy tietty ahdistuneisuus."Epämääräinen uhka leijuu jossain hienoisen hämmästyksen ja suoranaisen pelon välimaastossa, ja on vaikea hahmottaa, kuuluuko tunne déjà-vu-ilmiöön vai onko se sen aiheuttamaa," hön kirjoiittaa.
Douwe Draaisma on hollantilainen psykologian historian professori. Häntä kiinnostaa erityisesti omaelämäkerralinen muisti, jota on tutkittu vasta vähän aikaa. Hänen mukaansa omaelämäkerralliseen muistiin pätevät omat salaperäiset lakinsa: "Miksi talteen ei ole jäänyt juuri mitään ajalta ennen kolmatta tai neljättä ikävuotta? Miksi loukkaukset on aina kirjoitettu lähtemättömällä muisteella? Miksi nöyryytykset pysyvät muistissa poliisipöytäkirjan tarkkuudella vielä vuosienkin jälkeen?" Näihin ja moniin muihin muistamisen ilmiöihin hän etsii vastausta Muistikirjassaan. Se on insipiroiva kirja johan varmaankin palaan myöhemmin.
Minua viehättää Muistikirjassa, se että Draaisma viittää usein kaunokirjallisuuteen. Hän aloittaa déjà-vu-luvun kertomalla Dickensin David Copperfieldin kahdesta kokemuksesta. Toisen kokemuksen jälkeen David miettii:"Olemme kaikki kokeneet erään meidät toisinana yllättävän tunteen, kuin olisimme jo aikoja sitten sanoneet tai tehneet jotakin, mitä parhaillaan sanomme ja teemme, kuin olisimme aikoja sitten nähneet ympärillämme samat kasvot, esineet ja olosuhteet, kuin jo ennakolta aivan varmasti tietäisimme, mitä tulemme sanomaan seuraavana hetkenä - kuin yhtäkkiä sen muistaisimme!"
Hyvä lukija, onko sunulla ollut déjà-vu elämyksiä? Millaisissa olosuhteissa ne ovat välähtäneet tajuntaa?
6 kommenttia:
Olin tädin sijaisena opettamassa suomea keskikoulussa. Olin nyt sentäs lukenut jo pari vuotta kirjallisuutta, joten menin innokkaasti kouluun.
Aleksis Kiven 7 veljestä. Eturivissä istui lauma 15-vuotiaita poikia, jotka älyttivät minua. Ensin hämmennyin ja sitten rupesin laukomaan takaisin, josta pojat ällistyivät.
Sitten menin tädin luo sairaalaan. Deja-vu oli kärpänen. Oli syksy pitkällä ja kärpänen surisi verhoissa ja aurinko paistoi.
Sama tapahtui joulun aikaan isän kotona, kun se oli kuolemassa infarktiin, 43-vuotiaana. Katselin kärpästä ja muistin syksyn sairaalan.
Isä eli vielä seitsemän vuotta, täti parikymmentä.
Ei kärpäsessä ole mitään ahdistavaa, varsinkaan talvikärpäsissä. Täti käski minun tappaa se kärpänen tai hän kuolee, minä rupesin kertomaan niistä 15-vuotiaista pojista ja se naulitsi varoittavan katseensa minuun.
Sanoin vain että olen nähnyt tämän tilanteen ennenkin. Silloin täti oli varma siitä että kuolee ihan hetikohta.
Draaisman mukaan deja-vu on harvinainen ilmiö, tavallisempaa nuorella iällä kuin vanhempana ja sen esiintymistä edistävät stressi, väsymys, sairaudet, traumaattiset kokemukset, uupumus, raskaus ja alkoholi. Mulla ei mikään noista liittynyt deja-vuhun.
Minulla noita on melkein koko ajan. Kun olin ensi kerran Pariisissa kesäkuussa 2009 ja noustiin vaimon kanssa junasta maan pinnalle tiesin mihin on mentävä, mutta kilttinä miehenä menin vaimon osoittamaan väärään suuntaan. Muutenkin Pariisissa osaan kulkea vaikken ole missään ennnen ollut, sen sijaan Lontoossa eksyn jatkuvasti.
Väsyneenä déjà-vu yleistyy. Ehkä silloin mieleen pääsee muutakin kuin sitä tavallista. Usein joudun kysymään, onko näin tapahtunut vai olenko nähnyt unta.
Niin, muuten, osaan myös kulkea Berliinissä ja Turussa. Helsingissä en niinkään, vaikka se on kotikaupunkini, mitä rakastan.
Minulla on sama kokemus - Pariisissa ja Berliinissä on helppo liikkua. Mutta Roomassa olen ollut kaiken aikaan eksyksissä, samoin Moskovassa ja Brysselissä. Eivät olleet minun kaupunkejani.
minulla oli lukemisten aikana monesti déjà-vu -kokemuksia; tähän olen törmännyt aikaisemminkin. historioita lukiessa kokemus on valitettavan tavallinen.
ja nuorempana ihmissuhteissa se kokemus tuli usein; rupesi kyllästyttämään parisuhteen kanssa sählääminen. tuntui turhauttavalta selittää itsestään aina samat asiat uudelle ihmiselle; tuli sellainen déjà-vu -olo, että jaaha, samat jutut taas.
monesti jossakin ulkomailla joku tuntematon paikka tai ihminen - tuntuu kuin olisin kokenut tämän ennenkin. sitäkin kutsutaan déjá-vuksi, vaikka se johtuu vain hermoratojen ristiin menosta, sanotaan. ja mitä sekin sitten on.
kun poikani rukoili iltarukouksen, liittyi kommunistiseen puolueeseen tai otti osaa amnestyn toimitaan, minulle tuli déjà-vu -tunne: been there, done that.
anita, tiedän että et déjà-vu'lla tarkoita ihan tällaisia kokemuksia, mutta laajasti ottaen on kyse samasta asiasta.
Meri, hermoratojen ristiinmeno on vain yksi hypoteesi déjà-vulle Draaisman mukaan. Hän esittelee useita hypoteeseja sekä menetelmiä miten ilmiötä on tutkittu. Kannattaa lukea Muistikirja. Siinä on paljon asiaa muistista ja muistoista. Eikä se ole ikävä kirja.
Lähetä kommentti