tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Kirjailijan kissa

Georges Perec ja hänen kissansa Délo ( *katso nimen korjaus  alempaa).    Valokuvannut Anne de Brunhoff.  Kuva löytyi sivustolta  Writers and Kitties.   Sieltä  löytyy   muun muassa Tove Jansson ja Edith Södergran kissoineen.  Sinne  voi lähettää  kuvia kirjailijoista ja heidän kissoistaan.


Luen Perecin romaania  Elämä Käyttöohje sillä  silmällä  löytyisikö sieltä kissoja.  Tähän  mennessä  olen  löytänyt  yhden kissan sivulta 74.  Se oleilee herra  Smautzin huoneessa. Smautz on  omalaatuisen  miljönääri  Percival  Bartleboothin  kahdeksankymmentävuotias sihteeri, kameripalvelija ja  hovimestari.  Näin  Perec kuvailee kissaa:


"Valkoturkkinen kissa torkkuu oranssilla päiväpeitteellä silmät puoliummessa, etutassut vieretysten kuin sfinksillä." [...]  "Valkoinen  kissa ei kuulu Smautfille, vaan se on koko kerroksen yhteinen. Joskus se asuu Jane Suttonin tai rouva  Orlowskan luona, tai laskeutuu Isabelle Gratioletin tai neiti Crespin  vieraaksi. Se tuli  kolme tai neljä vuotta sitten katon kautta. Sen kaulassa oli suuri haava. Rouva Orlowskka otti sen kiinni ja hoiti sitä. Huomattiin että sillä on eriväriset silmät, toinen sininen kuin kiinalainen posliini ja toinen kullanvärinen. Vähän myöhemmin sen huomattiin olevan umpikuuro." ( Suom. Ville  Keynäs. Loki-Kirjat 2006).   


Raportoin  täällä, jos löydän lisää kissoja Perecin romaanista.


 *Korjaus myöhemmin.  Luotettava  oulipolainen lähde kertoi , että  Perecin kissan nimi ei ollut Délo, vaan  Duchat.




Ninni piirakkavuoassa päiväunilla.  Se rakastaa ympyränmuotoisia esineitä, joihin se   tunkee nukkumaan.  Se on  lihonut kesän aikana niin paljon, ettei mahdu enää kunnolla piirakkavuokaan.   Kesällä   se keksi miten se saa kissanmuroja. Kun  istuin  tietokoneen ääressä kirjoittamassa Unennäkijän muistelmia, se   rupesi   hiertämään ja kiertämään  näyttöruutua niin että en nähnyt  kirjoittaa.  Kissanmuroilla sain sen pois häiriköimästä. Siinä syy lihomiseen.   Nyt se on joutunut  laihdutuskuurille, muroja ei enää tipu.  Saa nähdä miten käy sitten, kun rupean kirjoittamaan muistelmien toista osaa.


PS. Voit vaihtaa  vanhaan näkymään  tästä linkistä.
                                                  

15 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Aha. Perecillä on ehkä ollut oikeasti kokemusta kuuroista valkoisista kissoista.

Minun tietämäni versio kuuluu, että jos kissa on kokovalkoinen ja sillä on siniset silmät, niin se on kuuro. Perecin mukaan siis riittäisi että toinen silmä olisi sininen.

Olen tavannut sinisilmäisiä valkoturkkisia kuuroja kissoja, niitä oli Luoman kylässä Nurmossa ajat sitten. Sitten meillä oli Amerikassa Bakunin, pitkäkarvainen valkoturkki, jonka toinen silmä oli ruskea ja toinen vihreä. Se kuuli.

Kyseessä on selvästi geeni. Minulla on kohta valkoinen tukka ja silmät ovat siniset, olen melkein kuuro.

meri kirjoitti...

tässä parin naapurin päässä on tuiki tavallinen kotikissa, joka rakastaa syömistä ja kantaa tyynesti tytisevät liikakilonsa. se näyttää istuessaan karvaiselta pyramidilta.

muhkean mamsellin vaaka näyttää kahdeksaa kiloa.

ja elämä soljuu leppoisan rennosti: pihamaalta ei viitsi enää käydä pyydystämässä pikkupurtavaa, vaan mieluisin kulkureitti käy sängystä tai sohvalta keittiöön ruokakupille ja sieltä takaisin pehkuihin.

sapuskan on oltava lautasella minuutilleen tai alkaa rähinä. mikä hyvänsä pöperö ei kelpaa, ja silakatkin on perattava huolella.

Anita Konkka kirjoitti...

Konstit on monet, sanoi kissa kun emännällä pöyttää pyyhki.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ihailen kissoja ja Georges Pereciä. Upea on Elämä käyttöohje. Se on saavuttamaton ideaali niin kuin kai ideaalin käsitteeseen kuuluukin että se on saavuttamaton. Puhui siitä Calvino.

En ollut varma, olinko unessa vaiko valveilla nähnyt kirjasyksyn luettelossa maininnan Anita Konkan muistelmista. Ylipäänsä en osaa erottaa unta ja valvetta toisistaan muttei sitä pidä kertoa muille.

Ai niin, erään kirjailijan kanssa mietimme toivioretkeä sinne Vuosaareen kerran, muttemme uskaltaneet!

meri kirjoitti...

sami,

me taas suunnittelimme kerran poikani kanssa pyhiinvaellusta liuhtolaan, mutta sitä en kyllä koskaan ikinä olisi uskaltanut tehdä.

Anita Konkka kirjoitti...

Sami, se oli unta vain. Vastahan siitä on parisen viikkoa, kun lähetin käsikirjoituksen Tammeen.

Ei ihme, että ette uskaltaneet tulla toivioretkelle. Tää Vuosaari on vähän pelottava paikka. Minutkin yritettiin keväällä ryöstää kotitalon rapussa.

Ripsa kirjoitti...

Anita,
dynaamisesta näkymästä tuli nyt jostain syystä sellainen että siellä ei näkynyt edes kommentteja.

Onneksi älysin katsoa vanhempaa postausta, josta löytyi sitten tämä perinteinen blogi, ja sitä myötä näin kommentit. Aamulla se ei meinannut antaa millään lähettää kommenttia, joten en tiedä kuinka dynaaminen se uusi systeemi sitten on.

Olen kyllä aika varma siitä, että sinä ja Sami tulisitte hyvin toimeen, vaikka en Samia olekaan ikinä livenä nähnyt. Sitä paitsi Samilla on kissa.

Ripsa kirjoitti...

Nyt vasta ehdin katsoa kirjailija-kissa -kuvia. Olen ehdottomasti sitä mieltä että suomalainen Anita Konkka ja Ninni pääsevät kuvaan. Ja kuva tuolle listalle!

Laskeskelin että aika paljon on kuolleita ihmisiä kuvissa, jopa yksi hautakivi, niin että elämää mukaan!

Sami Liuhto kirjoitti...

Liuhto-niminen paikka löytyy Kiskosta, vai onko se nykyään Saloa. Taivassalossa on Helsinki.

Toivioretkellä jumiuduimme Rastilan leirintäalueelle.

Siis näin unta. Yritinkin eilen etsiä HS:n luettelosta mutten löytänyt, ehkä olen lukenut muistelmista täältä blogista ja sitten nähnyt unta tai muistanut nähneeni unta tai nähnyt unta että olen nähnyt unta.

Ripsa kirjoitti...

Sami,
eikö sinulle käy ikinä niin, että nukut ja näet unta siitä että heräät ja silloin sinulle valkenee jotain oleellista ja sitten siinä samassa unessa vajoat uudelleen uneen, etkä sitten aamulla muista yhtään mikä ahaa-elämys sinulla oli?

Sami Liuhto kirjoitti...

Ei juuri tuollaista mutta tuontapaisia unia on minulla ollut. Ja se klassinen: keksii unessa tai osaksi valveilla jotakin, minkä ajattelee muistavansa eikä kirjoita sitä ylös, eikä lopulta herättyään muista asiaa alkuunkaan.

Nuo heräämis-unet ovat mielenkiintoisia. Muistan niitä paljon lapsuudesta saakka. Minulla on ollut (ja on) unia, jotka toistuvat vuosikausia, ehkä osan niistä muistan vasta kun en enää niitä näe. Ehkä en näe.

Anita Konkka kirjoitti...

Minä näin vuosikausia toistuvaa unta muutosta, sitten muutin todellisuudessa ja muuttounet loppuivat.

Jungin mukaan heräämisunet ovat tärkeitä, ne viittaavat eteenpäin. Kun taas alkuyön unet viittaavat taaksepäin, ne purkavat ja järjestelevät uudelleen menneen päivän tapahtumia, ajatuksia, tunteita. Jung oli kiinnostunut tulevasta, Freud menneestä.

Perec kävi pyskoanalyysissä, jossa järjesteli kaaottista menneisyyttään ja kirjoitti unikirjan nimeltä La boutique obscure. Se sisältää 124 hänen untaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Perecilläkin unikirja! Hyvä hyvä. Olen vähitellen siirtymässä unitutkimuksiin näistä valveasioista. Noin sadan liuskan päästä. Yritän kirjoittaa uniani muistiin mutta usein laiskottaa. Sitten kun kirjoitan unista, alan nähdä unia joissa kirjoitetaan unista tai unet saavat merkityksellisyyksiä. Se on hyvin mielenkiintoista.

Sellainen heräämis-uni on ikävä, ettei saa herättyä vaikka kovasti yrittää. Onneksi niitä ei ole ollut viime aikoina. Epäilemättä kuitenkin ensi yönä kun tässä asiasta mainon. Päätän ettei ole.

Hirlii kirjoitti...

Kiitos että on mahdollisuus tulla vanhoille sivuillesi. Ne kun ovat kuin kirjasto. Sen hyllyt.

Kissoista ymmärrän yhä vähemmän vaikka kanssani on elänyt useita. Unia näen joka yö.

Onneksi.

Ai. Milloin se kirjasi tulee?

Anita Konkka kirjoitti...

Hirlii,kunpa tietäisi milloin se kirja on kovissa kansissa. Elän epätietoisuuden vallassa.