Kirill Alanne. Katajanokka 1995.
Kävin eilisiltana Inkerin kulttuuriseuran järjestämässä taideillassa. Kriitikko Otso Kantokorpi johdatti inkeriläisen taiteen ytimeen, mutta minulta jäi ydin kuulematta, koska myöhästyin tilaisuudesta.
Tapasin taideillassa Eeva Kilven ( kuvassa keskellä), joka oli tullut kuuntelemaan, kun Eila Pöllänen (kuvassa vasemmalla) lauloi Kilven runosta säveltämänsä laulun karjalankieleksi. Opin, että karjajalankielessä rakastaminen on suvaitsemista. Eeva kertoi, että äitini taulu on saanut hyvän kodin hänen poikansa luota, mikä ilahdutti minua. Taustalla näkyy osa Nikolai Gulin asetelmasta ja osa Inkerin kulttuuriseuran "muistojen hyllystä."
Eino Lappalainen. Sikahyvä juttu, 1993.
Lisää inkerinsuomalaisten maalauksia löytyy kulttuuriseuran virtuaaligalleriasta. ja minun Picasa-albumistani.
Kun katselin värikkäityä maalauksia mieleeni tuli inkeriläistaustainen kuvanveistäjä Heikki W. Virolainen ( isä Miikkulaisista, äiti Lempäälästä). Olisikohan taustalla ollut vaikutusta hänen värikkäisiin puuveistoksiinsa?
Heikki W. Virolainen. Ristiinaulittu Väinämöinen 1968.
Photo: Heikki W. Virolainen
PS. Lue myös Otso Kantokorven blogikirjoitus Isänmaatonta taidetta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti