sunnuntai, huhtikuuta 05, 2009

Pääsiäisrunoja palmusunnuntaina

Palmusunnuntain  virpojia, pikkunoitia ja yksi velho. Kissa  on omasta takaa,  se ei tosin ole Kursiivi musta ( klikkaa  kuva isommaksi).


Pääisisäisrunoja  on   viime päivinä   ahkerasti googlattu ja päädytty  tähän  blogiin.   Viime vuoden pääsiäisruno täällä  oli  Boris Pasternakin Piinaviikolla.    Se  kuuluu  Tohtori Zivagon runojen sarjaan, joka  löytyy Pasternakin romaanin   lopusta.  Sieltä  on  peräisin myös    palmusunnuntain runo Pahat päivät jonka on suomentanut Helvi  Juvonen:

Kun  oli aika lopuillansa,
hän saapui  Jerusalemiin.
Ja palmuja heilutti kansa
ja hoosiannaa laulettiin.

Uhkaavia olivat päivät.
Sai viha vallan  sydämiin.
Kulmat kyräten ryppyyn jäivät.
Ja oli tultu loppuun niin.

Lepäsi taivas pihamailla
lyijynraskaana painoltaan.
Ja papit todisteita vailla
punoivat kettuina juoniaan.

Kun hänet  käsiin roskaväen
temppeli luovutti vallastaan,
kansa kulkenut ylistäen 
häntä kirosi kiihkossaan.

.... 

Runo  jatkuu  vielä viisi säkeistöä, mutta en   kopioi niitä   tänne. Pasternakin aikalainen  Mihail  Bulgakov kirjoitti   piinaviikon  tapahtumista proosaa romaanissa  Saatana saapuu Moskovaan. Sitä voi lukea  pääsiäisen  aikaan. 

Etsin tänään  pääsisäisrunoja  kirjastostani, mutta vähän  niitä löytyi. T.S. Eliot kirjoitti kiirastorstain aatosta   ja    W.B. Yeats vuoden 1916 pääsiäisestä.  Se oli poliittinen runo. Mahtoikohan  Pentti Saarikoski kirjoittaa  jotain sen tapaista, että   on  se aika  vuodesta , jolloin  se yksi taas  kuolee ja ylösnousee?  
 

2 kommenttia:

jek kirjoitti...

Hei!
Haastan sinut miettimään valokuviesi toistuvia teemoja ja esittelemään mietintäsi tulokset blogissasi. Haasteen pohjana on aiheen pyörittely omassa blogissani (jatulintarha.blogsome.com).

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos, otan kuvahaasteen vastaan, mutta menee varmaan vähän aikaa kun mietin niitä teemoja.