torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Oodi suklaanväriselle hevoselle

Uutelessa ei ole enää Miina Äkkijyrkän lehmiä, ei peltisiä eikä nahkaisia, mutta hevosia on. Kenties Miina on kyllästynyt lehmiin ja päättänyt ruveta hevostaiteilijaksi. Kuvassa pitkätukkainen hippihevonen ( sukupuoli:ori) kaipaa hevoslempeä. Otin kuvia kaukaa pitkällä zoomilla, kun en uskaltanut lähestyä niitä. Hevonen puraisi minua kerran ja sen jälkeen olen pysytellyt kaukana niistä.

Hippihevonen hirnahtelee oodia suklaanväriselle tammalle, mutta ei saa vastakaikua. Paikalle kirmaa rouva Tamman lapsi ja hippihevonen poistuu myrtyneenä.
Klikkaa kuvat isommiksi. Lisää kuvia Uutelan hevosista täällä.

Jutun otsikko on Sirkka Turkan runosta kokoelmassa Mies joka rakasti vaimoaan liikaa.

Oudot yössä, vain me kaksi, yksin. Oodi
suklaanruskealle hevoselle munanmuotoiselle melkein,
ja tähtiyö. Laukkaa aivoissani
yöt ja päivät pehmeä
pieni hevonen, uskollinen kuin yö.
Me savenpehmeät, ikuisesti uskolliset,
näin yksin emme koskaan. Nukkukaa,
oi tähdet,
meitä suojaa pianisti Yö.

PS. Bloggaamisesta. Alex Milweay kertoo The Guardianin kirjablogissa, miksi kirjailijan kannattaa pitää blogia. Kirjoituksen Why more authors should be blogging voi lukea täältä tai tuolta sivupalkin Jaetuista otsikoista. Kannattaa lukea myös kirjoituksen kommentit. Bloggaaminen on hyödyllistä runoilijoille ja muille pienilevikkisille kirjailijoille, joita kustantaja ei promovoi ja joiden kirjoista ei ilmesty kritiikkejä lehdissä. Kirjallisuuskritiikit eivät ole mediaseksikkäitä, siksi lehdet luopuvat niistä muuallakin kuin meillä. Lue asiasta lisää kirjoituksesta So Farewell then, lit-crit. Käynnissä on yleismaailmallinen ihmisten tyhmistäminen, mutta kenen toimesta ja kenen hyväksi?

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Luin parikin juttua kirjailijoista ja bloggaamisesta tuolla Guardianissa.

Paljolti tuossa on samaa kuin kaikessa missä bloggaamista käsitellään: ihmiset kirjoittavat bloginsa nopeammin kuin miten muuten kirjoittaisivat, joten tekstistä tulee suorempi yhteys lukijaan kuin tulisi esimerkiksi kirjasta tai kirjallisuuslehdestä.

Minusta asia kyllä menee tuohon samaan mihin ennenkin. Kuinka kauan sanomalehdet, kirjat ja muu painettu materiaali säilyy, kun kaikki näyttää menevät digitaaliseksi?

Mitä taas tulee kirjallisuuskritiikkiin, niin oletan kyllä että sitä luetaan oli sitten foorumi mikä tahansa. Kaikki eivät luota kustantajan mainoslauseisiin, kaikilla ei edes ole tietokonelukutaitoa.

On myös hieman yksinkertaistamista sanoa että blogeissa on kyse vain mielipiteissä. Kyllä niissä voi olla sekä suoraa kaunokirjallista materiaalia, että esseentapaista hyvinkin syvällistä tavaraa - skarpeista aforismeista puhumattakaan.

Minulla täällä periferiassa asuvana on myös sellainen käsitys että lukevat ja kirjoittavat ihmiset mielellään tapaavat erilaisissa seuroissa, yhdistyksissä, kirjallisuuspiireissä ja haluavat puhua suoraan kirjallisuudesta.

Minulla on ainoastaan yksi huolenaihe mitä tulee kirjallisuuteen ja kritiikkiin ja se koskee tietokirjallisuutta. Se tuntuu jonkin verran marginalisoituneen. Noissa kirjallisuusilloissa istuessani silloin tällöin tulee sellainen tunne, että ihmiset pelkäävät jopa tieteen popularisointia niin että "en minä siitä kuitenkaan mitään käsittäisi".

Tietokirjoja kuitenkin julkaistaan paljon jopa suomeksi.

Anita Konkka kirjoitti...

Kiva kun joku, ( ainakin sinä) käyttää sivupalkin uusia ominaisuuksia hyväkseen.

Seuraava sukupolvi, 2000-luvulla syntyneet lapsenlapsesi eivät kenties lue enää lehtiä eivätkä kirjoja paperimuodossa, kun saatavilla on yhä parempia digitaalisia lukulaitteita.

Lehtien kulttuuritoimituksissa ei oleteta että kirjallisuuskritiikkiä luetaan, koska sen osuus vähenee kaiken aikaa ja tilalel tulee isoja artikkleita popkulttuurista, joilla koskisellaan nuoria lukijoita, tosin turhana koska he lukevat lehdet netist, jos lukevat.

En ole tietääkseni/muistaakseni yksinkertaistanut missään yhteydessä sanomalla että blogeissa on kyse mielipiteistä. Tuolla sivupalkissa on linkkeja blogeihin, jotka ovat kaunokirjallisuutta esim. Bigsur ja surreal, Olo ja muoto jne, tai aforistiikkaa esim. Arina.


Totta että tietokirjallisuutta julkaistana paljon, mutta esitellään ja arvostellaan vähän.

Obeesia kirjoitti...

Parhaat lukuvinkit olen saanut blogeista. Luen toki kirjallisuuskritiikkejä lehdistäkin, mutta harvoin ne houkuttelevat lukemaan.

Ripsa kirjoitti...

Kirjoitin lyhyen rykäisyn jo aiemmin, mutta bloggeri ilmoitti että olen yrittänyt tehdä saman kaksi kertaa (mikä ei ollut totta) ja heitti minut ulos. Ellei se ollut Google joka heitti minut ulos.

Niin ei, en tarkoittanut että sinä olisit väittänyt blogeja mielipiteiksi, vaan joku siellä Guardianissa (nimet häipyivät jo mielestä.)

Obeesia, kun nyt tulit siihen, niin minä kamalasti haluaisin tietää mihin sinä kritiikeissä kiinnität huomiosi? Oletan että tärkein asia ei ole foorumi (siis onko se lehdessä vai netissä).

Kritiikit kyllä ovat enemmän kuin kirjojen mainoslauseet mutta vähemmän kuin esseet, joita lehdet noin yleisesti eivät paina enää lainkaan, lukuunottamatta kenties kirjallisuus/kulttuurilehtiä.

eraskissa kirjoitti...

Ihania hevoskuvia! Niiden katsomisesta tuli hyvä mieli.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei kissa, kiva kun kävit. Olen suuri kissojen ystävä.

Ripsa, Kun OBeesia ole vielä vastannut kysymykseesi, niin vastaan omasta puolestani: minä pidän kritiikeissä subjektiivisesta näkökulmasta ja persoonallisesta äänestä. Blogien kirjavinkeissä viehättää niiden spontaanisuus ja demokraattisuus. Se on vertaiskritiikkiä.Kaveri kertoo kaverille miksi hän pitää tai ei pidä jostain kirjasta.

Hirlii kirjoitti...

anita puki sanoiksi sen mitä minäkin ajattelen, blogeissa on tavattoman hyviä kirjoituksia kirjallisuudesta. niinkutsutuilta ammattikriitikoilta olen toivonut elävämpää suhdetta kirjallisuuteen, monet kirjoittavat hyvin aneemisesti ja värittömästi kirjallisuudesta. toivoisin, että tekisivät saman kuin minkä kirjailija on jo tehnyt kirjoittaessaan kirjan: rakentaneet maailman. hyvä kriitikko kertoo myös, mistä aineksista hänen maailmankuvansa ja arvottamisperusteensa rakentuvat, näin kirjoittavat useat blogikirjoittajat.

en usko enkä pelkää, että painettu sana koskaan katoaa kokonaan. kirja on sentään kirja, esine jota voi kuljettaa mukanaan ja lukea ilman sähköä tai verkkoyhteyksiä. kyllä kirjoja tullaan yhä painamaan ja sanomalehtiäkin – onneksi.

Obeesia kirjoitti...

Ripsa heitti vaikean kysymyksen. Yritän vastata.

Kai se on niin, että kriitikot kirjoittavat liian älyllisesti arvioidessaan kirjoja tai elokuvia. Kai heidän on pakko niin tehdä, kun kritiikkien kirjoittaminen on työtä.

Tavallinen bloggaaja menee ikään kuin suoraan asiaan: "Tämä kirja on hyvä, tästä tykkäsin." Ja jos on seurannut kyseistä bloggajaa, tietää jo hänen mieltymyksensä ja osaa verrata omaansa. Jos tuo piti kirjasta, minäkin varmaan pidän.

Niin yksinkertaista se on.

Tentin joskus Wellek & Warrenin yliopistossa ja olen sen jälkeen kammonnut liikaa (kirja)viisautta ja analysointia.

Oikeastaan sama pätee muihinkin taidemuotoihin. Ei sillä ole väliä, miksi jokin maalaus tai musiikki miellyttää. Pääasia, että siitä saa elämyksen.

Ripsa kirjoitti...

Sekä Hirlii että Obeesia antoivat hyviä vinkkejä tällaiselle sanomalehtikriitikolle, joka kirjoittaa kaikenlisäksi periferiassa.

Hirlii tahtoi että myös kriitikko pystyisi antamaan oman maailmankuvansa. En oikein usko että se on kritiikin tehtävä. On kai joitakin olettamuksia asiasta: koulutus, kokemus, jonkinlaiset suhteet kulttuurin kenttään. Mutta se on vain takaamassa jonkinasteista ammattitaitoa, ei voi olla tarkoitus että kriitikko esittelee omaa maailmaansa, kun kyse on juuri julkaistusta uudesta kirjasta.

Mutta jos kriitikko mittaa kritisoitavaa kirjaa esimerkiksi vasten omaa maailmankuvaansa, niin siitä se soppa syntyy. Kyllä kriitikon pitää pystyä olemaan sen teoksen sisällä ja sisältä päin arvioimaan sitä suhteessa muuhun, ehkä samantyyppiseen kirjallisuuteen.

Kriitikko ei ole kirjallisuudentutkija, vaikka siitä ei ole toki haittaakaan. Hän ei voi asettua tuomariksi. Hänen asemansa parhaimmillaan on mielestäni olla sillanrakentaja teoksen ja lukijan/kokijan välillä.

Obeesia, juuri tuota taisin tarkoittaa kun sanoin että blogeissa sanotaan asiat suoraan ja kommentoijat ottavat niistä sen mikä vastaa heidän kokemustaan esimerkiksi kirjasta.

Minulla on sellainen tunne että kirjavinkit ovat hyvin suosittuja. Blogistanissa voi seurata jotakuta bloggaajaa pitemmänkin aikaa ja muodostaa kuva tästä "virtuaalisesta" henkilöstä, pitämyksistä, mieltymyksistä, elämäntilanteesta.

Minusta se on hyvin hedelmällinen tila esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluille. Mutta myös muiden taiteiden.

Blogien yhteyteen voi panna valokuvia. Tässä yhteydessä varmaan pitäisi taas huutaa Kemppistä apuun, mutta olen tosissani miettinyt sellaista, että jospa joku taidenäyttelyissä kävijä saisi ilman kustannuksia kirjoittaa kokemuksistaan blogiinsa ja panna esille jonkun teoksen kuvan.

Sama pätisi teatteriin.

Sen tiedän että kuvaajalla on oikeus valokuvaansa, mutta entä jos joku on ottanut kuvan taideteoksesta? Tai teatteriesityksestä?

Täällä kyllä on olemassa joitakin taidesivustoja, mutta ne ovat yleensä jonkun yksittäisen kuvataiteilijan.

Meiltä puuttuu jonkinlainen kokoava kulttuurisivusto, jossa voisi olla kuvitus mukana.

Tilanne on muuttumassa hankalammaksi kun uusi tekijänoikeuslaki astuu voimaan. Minulle on tullut se käsitys, että blogin kirjoittaja on silloin vastuussa jopa kommenteista (eli hänellä pitäisi olla sulku ja tarkistaa kenet päästää läpi ja kenet ei).

Se kyllä tarkoittaisi jonkinasteista vertaisverkon loppumista.

Hirlii kirjoitti...

no, kirjallisuuskritiikin vastaanottamisessa on kyse myös mieltymyksistä. oikeassa en tietenkään ole toivoessani kriitikolta mitä toivon, ainhan sitä kaikenlaista voi toivoa.

ois pitänyt kirjoittaa: luen mieluusti kirjallisuudesta sellaisia tekstejä, jotka kertovat muu(s)takin eivätkä ole pelkkää kirjallisuustieteellistä pilkkomista ja analysointia ja älyllistä spekulointia.