Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit

torstaina, elokuuta 14, 2008

Minä, vallankumous ja Jerofejev


Boris Kustodievin maalaus Venäjän vallankumouksesta

Yrttimaalta löytyi hauska meemi joka on kiertänyt blogeissa jo jonkin aikaa: 1. ota lähellesi kirja tai lehti 2. sulje silmäsi 3. haparoi sanoja kohti 4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle 5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie? 6. kerro se blogissasi 7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot.

Työpöydällä näppiksen vasemmalla puolella on Anna Ahmatovan Valitut runot ( suom. Marja-Leena Mikkola) ja oikealla puolella Viktor Jerofejevin romanai Hyvä Stalin ( suom. Jukka Mallinen) odottamassa kirjastoon lähtöä. Se on muuten kirja jonka aion ostaa omaan kirjahyllyyni, niin hyvä romaani se on.

Tökkäsin sormeni Anna Ahmatovan runojen väliin. Se osui sanaan "minä" (s.119, runo Muusa) eikä se vienyt mihinkään. Sitten tökkäsin sormen Jerofejevin kirjan väliin. Sormi osui sanaan "vallankumousta. " Ajatukseni vei tähän: Ilman vallankumousta isäni ei olisi paennut Suomeen, ei tavannut äitiäni eikä minua olisi syntynyt. Olen vallankumouksen lapsi.

Jerofejevin lause, josta sana "vallankumousta" on irroitettu, kuuluu kokonaisuudessan seuraavasti: " Kuitenkin juuri länsi auttoi Venäjän vallankumousta pääsemään jaloilleen, vahvistumaan, voittamaan kansalaissodan, hajottamaan venäläisen emigraation sirpaleiksi, tekemään Stalinista Hitlerin liittolaisen ja luovutti myöhemmin lähes kaikki venäläiset pakolaiset." (s. 127).

Minun lisäykseni: Suomi oli yksi näitä pakolaisten luovuttajia (inkeriläiset ja Leinon vangit).

Solzhenitsyn oli sitä mieltä että Venäjällä ei ole intellektuaaleja (kts. The Economistin artikkeli Russian intellectuals. The hand that feeds them). Arvelen että intellektuaalien puute on Stalinin perintöä, hänen aikanaan oli hengenvaarallista kuulua intelligentsiaan, silmälasipäisetkin olivat hänestä epäillyttäviä - lukeneet liikaa, ties mitä metkuja heidän päässään liikkui. Ihme kyllä Jerofejevin isä onnistui säilyttämään henkensä, vaikka työskenteli Kremlissä Molotovin lähimpänä apulaisena ja Stalinin henkilökohtaisena ranskankielen tulkkina. Hänellä ei varmaankaan ollut silmälaseja.


Hyvä Stalin -romaanin venäjänkielisen laitoksen kansi. Kuvassa Jerofejevin isä olkapäillään pikku-Jerofejev ja taustalla kierosilmäinen Stalin. Silmiä on retusoitu.

Jerofejevin isä ei ollut intellektuaali, hän oli diplomaatti, joka piti kirjailijoita sekoilijoina. Pojasta kasvoi kirjailija ja intellektuaali. Se koitui isän diplomaattiuran tuhoksi. Poika sai aikaan poliittisen skandaalin, kun hän vuonna 1979 toimitti ja julkaisi Andrei Bitovin, Fazil Iskanderin ja Jevgeni Popovin kanssa Metropol -nimisen kirjallisen antologian eli almanakan. Metropol- skandaalista enemmän MetroPol Madness -sivustolla, jossa on mm. otteita Neuvostoliiton kirjailijaliiton mielipuolisen kokouksen muistiinpanoista.

Jerofejev erotettiin kirjailijaliitosta, mikä merkitsi että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia saada kirjojaan julkaistuksi Neuvostoliitossa, ja Jerofejevin isää painostettiin panemaan poika kuriin. Mikäli poika ei kirjoittaisi julkista katumuskirjettä, isä kutsuttaisiin kotiin Wienistä, jossa hän toimi diplomaattina. Isä uhrautui poikansa puolesta ja menetti sekä virkansa että asemansa nomenklatuurassa juuri kun oli nousemassa NL:n varaulkoministeriksi. Venäjällä lähiomaisten ja sukulaisten pelottelu ja painostaminen on vallanpitäjien vanha hyväksi koettu keino. Stalin pidätti läheisten työntekijöidensä vaimoja. "Hän odotti joka kerta kiinnostuneena millaisin koiran silmin he katsoivat häntä seuraavana aamuna, miten pehmeneivät, millä sanoilla pyytelivät vaimojensa puolesta," kertoi Jerofejevin isä.

Venäjän kirjallisuuden suuria teemoja on: isät ja pojat. Hyvä Stalin on kirja pojan suhteesta isään - ja vielä suurempaan isään eli Staliniin. " Tiedän: isäni on hyvä Stalin. Mikä tahansa perhe on kommunistinen solu. Isä on isäntä, hän rakastaa, hän vihaa. Stalin piti kaikkia venäläisiä lapsina, ja lapsiahan he ovat, " Jerofejev kirjoittaa.

Jerofejevin kirja ei ole muistelma eikä omaelämäkerta, vaikka henkilöt esiintyvät siinä nimillä joilla heidät tunnetaan ns. todellisuudessa. "Miksi kirjailijat kirjoittavat omaelämäkertoja? Mielestäni se on vaikea sairaus. Se on samanlaista kuin nimikirjaimiensa raapustaminen puistonpenkkiin....Omaelämäkerta on olemukseltaan typerä lajityyppi. Minulle riitti muutaman kymmenen omaelämäkerran lukeminen tajutakseni, etten ikinä kirjoita sitä," sanoo Jerofejev ja antaa kirjansa etulehdellä lukuohjeen: "Kaikki tämän kirjan henkilöhahmot ovat mielikuvituksen tuotetta, mukaan luettuna todelliset henkilöt ja itse tekijä.." Se tarkoittaa, että kirja on luettava fiktiona, se on enemmän kuin omaelämäkerta, se on sanataideteos. Venäläinen todellisuus on länsimaisin silmin nähtynä jo sellaisenaan fiktiota.

Loppukevennys: Boris Kustodievin maalaus Venäläinen Venus, joka ei liity aiheeseen, mutta on muuten vain niin herkullinen. Venäläiset rakastavat saunomista yhtä paljon kuin suomalaisetkin. Muutakin yhteistä löytyy, kuten kateus ja viinanjuonti.
(klik isommaksi)

lauantaina, heinäkuuta 26, 2008

Hyvä Jerofejev

Viktor Jerofejev kirjoitti vuonna 2004: "Venäjän historian tärkein paradoksi on mielestäni siinä, että kaikesta huolimatta Stalin on siellä pysynyt myönteisenä kansansankarina. Rakkaus Staliniin on osoitus venäläisten konservatiivisuudesta. Ja tosi on: 1990-luvulla hänestä ei tehty selvää kaikista paljastuksista huolimatta. Hän selvisi. Hänessä on unelma [...] Ei ole sattumaa, että puolet nyky-Venäjästä kieltäytyy näkemästä Stalinissa pahantekijää. Stalin on leikattu venäläisen kaavan mukaan. Lapset ojentavat häntä kohti pikku kätösiään: setä! setä!" ( Hyvä Stalin, s. 361-362, suom. Jukka Mallinen, Like 2007)

Le Monde kertoo tänään verkkolehdessään, että Stalin on ensimmäisellä sijalla valtiollisen televisiokanavan järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen suosituimmasta henkilöstä Venäjällä. Hyvänä kakkosena on bardi Vladimir Vysotski, venäläisen laululyriikan voittamaton ikoni. Hän on jäättänyt jälkeensä niin Pietari Suuren, Leninin kuin Pushkininkin. Äänestyksestä on raportoinut jo aikaisemmin Minun Venäjäni-blogi. Venäläiset ovat todella paradoksaalista väkeä.

Kuunnelkaa Vysotskia ( hän laulaa hevosesta, enempää en sanoista ymmärtänytkään), minä menen kastelemaan viljellyksiäni. Kerron myöhemmin kuka on Viktor Jerofejev ja miksi hän on hyvä.

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

Klovneista

Jotkut English Russia -sivustolla käyneet vierailijat ovat väittäneet, että Stalin oli klovni.
Väitteen todisteeksi arkistoista on löytynyt vieressä oleva kuva. Stalin näyttää pellennenää.

Käymälänpitäjä kirjoittaa blogissaan otsikolla Ilkeä klovni amerikkilaisen ja eurooppalaisen klovin eroista. Hän sanoo muunmuassa, että "ilkeä klovni on varmasti kaikkein alkuperäisin amerikkalaisen kulttuurin tunnuskuva. Se on Mcdonalds-ukkelin ja amerikkalaisen joulupukin henkinen sukulainen. Eurooppalaisessa sirkustraditiossahan klovni on yleensä pojimmiltaan surumielinen: melankoliselle ja vakavalle taiteilijapersoonalle ihmisten viihdyttäminen ja naurattaminen on raskasta työtä." Kannattaa lukea koko juttu kommenteineen.

Olen kirjoittanut kauan sitten venäläisestä klovnista, joka oli melankolinen. Se loikkasi länteen Neuvostovallan aikan ja meni pyskoterapiaan. Tekstin voi lukea täältä.

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Pyhäinpäivänä

Tänään marraskuun neljäntenä päivänä 50 vuotta sitten neuvostotankit vyöryivät Budapestiin. Se oli kansannousun loppu. Taisteluissa kuolleita unkarilaisia oli ainakin 2 700 heistä, 1945 kaatui Budapestissä, yli puolet kaatuneista oli työläisiä, opiskelijoita oli 44 ja alle neljätoistavuotiaita lapsia 196 ( Tiedot kirjasta Unkarin kansannousu. Kirja. Anssi Halmesvirta & Heino Nyyssönen).

Kansannousussa kuolleet ja sen jälkeen teloitetut haudattiin joukkohautaan. Vuonna 1991 heidän ruumiinsa nostettiin joukkohaudasta ja haudattiin uudelleen. Otin kuvan heidän haudoistaan Unkarin kansallispäivän muistotilaisuudessa lokakuun 23.päivä 1991. Tilaisuuteen osallistui maan presidentti, hallitus, eduskunnan puhemies, puolueiden johtajat, sankarijärjestöjen ynnä muiden järjestöjen edustajat, tuhansia budapestiläisiä sekä Simo Hämäläinen että minä Unkarin kirjailijaliiton kutsumina vieraina. Maan silmäätekevät laskivat komeita seppeleitä vuoden pääsankareiden haudoille. Minä laskin valkoisen krysanteemin vuonna 1957 teloitetun Ilonan haudalle. Hän oli 25-vuotias, kun hänet teloitettiin. Tulkki kertoi että monet alaikäiset, jotka olivat osallistuneet kansannousuun, viruivat vankiloissa siihen asti kunnes tulivat täysikäisiksi ja heidät voitiin teloittaa.

Kuva Anna Politkovskajan haudalta

Sattumalta, kun rupesin tutkimaan miten ja minne voisin siirtää Kirjailijan päiväkirjat Mbnetisä pois, löysin mitä olin kirjoittanut kolme vuotta sitten sen jälkeen kun olin tavannut Anna Politkovskajan:


15.12. 2003

Kun istuttiin iltaa Marco Polossa ( Juttutuvan kabinetissa ) PENiläisten ja Anna Politkovskajan kanssa, hän kertoi että Venäjän naisten mielestä ylivoimaisesti seksikkäin mies on Vladimir Putin. Onpa heillä omituinen maku, minä ihmettelin. Putinilla on kylmät silmät ja ilmeettömät kasvot eikä hänessä ole seksikkään miehen charmia. Mutta valta tekee miehestä kuin miehestä seksikkään, kuin myös naisesta. Katariina Suurellakin pyöri ympärillä rakastajia ties kuinka paljon.

Naiset ihailevat Putinia, koska hän ei ryyppää, mikä on harvinainen ominaisuus venäläisessä miehessä. Näyttää siltä kuin meidän Tarja Halosemmekin ihailee hänt. Telkkarikuvien perusteella heidän suhteensa on lämmin, se on edennyt sinutteluasteelle. Ei sinuttelu ole venäläisten keskuudessa yhtä yleistä kuin meillä. Täytyy olla hyvä tuttava ennen kuin voi sinutella. Ranskassa on sama juttu. Jos kerran Halonen on niin hyvää pataa Putinin kanssa, niin miksei neuvo miestä lopettamaan turhaa verenvuodatusta. Anna Politkovskaja sanoi Putinia pyöveliksi Suomen television uutisissa. Entiseen aikaan sellaisesta lausunnosta olisi pää pudonnut. Pienin rangaistus olisi ollut 25 vuotta pakkotyötä Siperiassa. Tämänpäiväisessä Hesarissa hän sanoo, kun haastattelija kysyy häneltä, pelkääkö hän: "Tietenkin, mutta mitä sitten. Ei ole enää paluuta, en voi suostua kompromisseihin, vaikka viimeksi minua on kiristetty Nord Ostin (Moskovan teatteritragedian) tapahtumien jälkeen allekirjoittamaan viranomaisten vääriä tietoja."

Saa nähdä kuinka kauan kansainvälinen maine suojelee häntä. Ei Venäjällä ihmishenki ole minkään arvoinen, sen osoittaa joka päivä Tshetshenian kansanmurha. Ja sen osoitti Dubrovka-teatterin tragedia, jossa ainakin 120 ihmistä menetti henkensä, siksi että Putin ei osannut hoitaa tilannetta oikein. Sen jälkeen tshetsheenien murhaaminen on kiihtynyt. Ei mahdu minun järkeeni, mitä seksikästä on pyövelissä.


Anna Politkovskajaa muistetaan laululla:

http://www.youtube.com/watch?v=Q8xelS8G-SY ( via Arjentola)

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Kynttilämielenosoitus

(Klikkaa kuva isommaksi)

Kynttilämielenosoitus Tehtaankadulla Venäjän suurlähetystön edessä Anna Politkovskajan muistoksi 8.10. Televiaouutisten mukaan paikalla oli kaksituhatta ihmistä. Vieressäni seisoi mies joka sanoi että oli viimeksi täällä 39 vuotta sitten, kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian. Nyt hänestä tuntui, että on taas aihetta tulla osoittamaan mieltään.

Mielenosoituksesta lisää Pohdiskelevan liftarin blogissa (paljon linkkejä aiheeseen).
Lue myös P. Nykäsen Nettipäiväkirja 3:sta venäläisen ruletin kummallisesta yhteensattumasta, ja Jukka Mallisen essee Onko Venäjällä toivoa. Muutama kuva mielenosoituksesta täällä.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Nainen joka tiesi liikaa

Lisäys sunnuntaiaamuna: Hiljainen kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi klo 19.00 tänään 8.10. Venäjän suurlähetystön edessä Tehtaankadulla helsingissä. Järjestää Suomen PEN. Levitä sanaa ja tule paikalle.

Hän on Anna Politkovskaja. Eilen iltapäivällä hänet ammuttiin kotitalonsa porraskäytävässä Moskovassa. Kuulin uutisen kun tulin kotiin naapurin syntymäpäiväjuhlista ja avasin radion. Sieltä tuli keskiyön uutiset. Järkyttynyt ensireaktioni oli: - Hirveätä, nyt se on tapahtunut!


Tapasin Anna Politskovajan kolme vuotta sitten Suomen PENin ja Amnesty Internationalin järjestämän tilaisuuden jälkeen Juttutuvassa Helsingissä. Hän tiesi että hän eli hengenvaarassa, koska kirjoitti Venäjällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista ja Tetenian sodasta, asioista joista harva mieskään uskalsi kirjoittaa. Hän oli harvinaisen rohkea ja tinkimätön nainen ja toimittaja, ja sen takia Venäjällä sekä vihattu että kadehdittu. Olen varma, että kuka tahansa hänen tappajakseen löydetäänkin ( jos niin ikinä tapahtuu) niin taustalla on Venäjän tiedustelupalvelu. FSB. Kun häntä ei enää ole, kuka hänen jälkeensä uskaltaa kirjoittaa siitä mitä Venäjällä todella tapahtuu? Ja se joka uskaltaa, tekee sen henkensä kaupalla. Lisää Anna Politkovskajasta täältä

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Ääni meni mutta kuvia tuli


Lisäys myöhemmin: Linkki Etelä-Saimaassa ilmestyneeseen Arvi Pertun kirjoitukseen Aave kummittelee Karjalassa

Näkymä Kirov-kadun porttikongista pihalle (klikkaa kuvat isommiksi)

Ääni meni Petroskoissa, kun puhuin kaksi tuntia Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa – ja esityksen pasmat menivät hieman sekaisin, kun televisioryhmä tuli varoittamatta kuvaamaan esitystä, mikä oli harvalukuisesti opiskelijayleisöstä tietysti mahtavaa. Seuraavana aamuna kurkusta kuului pelkkää pihinää. Edellisen kerran ääni meni kuusi vuotta, kun piti puhua Ranskan kansalliskirjastossa. Se tapahtui jo ennen esiintymistä. Kansalliskirjastoilla on mykistävä vaikutus minuun.

Äänettömänä en voinut/halunnut osallistua kirjallisuuskonferenssin toisen päivän työryhmätyöskentelyyn. Lähdin kaupunkia kuvaamaan. Yllä olevan sinisen talon takaa löytyi runsas graffiti-esiintymä.

Petroskoin kuvia voi käydä katsomassa täältä (klikkaamalla joko Slideshowta tai yksittäisiä kuvia). Graffiti-kuvat löytyvät täältä

Kansanperinnettä Petroskoissa


Kuvassa Petroskoin avioliittopalatsi , jonka edessä tapahtui pieni välinäytös. Morsian ja sulhanen nousivat autosta ja kulkivat rinnakkain kohti palatsia, kun kolme poikaa juoksi ison kiven takaa. Kaksi poikaa piteli narun päistä kiinni ja esti morsiusparia etenemästä, kolmas poika pyysi (todennäköisesti) rahaa. Sulhanen jatkoi matkaa, mutta morsianta pojat eivät päästäneet morsianta yhtä helpolla. Morsian jäi rimpuilemaan narun kanssa, yritti sivuitse, ylitse ja alitse päästä eroon sekä narusta että pojista. Sulhanen meni menojaan, eikä edes kääntynyt katsomaan, että minne hänen morsiamensa jäi. Miehessä ei ollut sen vertaa ritaria, että olisi pelastanut morsiamen pinteestä. Naru tarttui morsiamen hiuslaitteeseen, hän alkoi silmin nähden hermostua. Lopulta hän pääsi pojista ja narusta irti, kipitti sulhasen perään, tarttui hänen käsipuoleensa ja he nousivat yhdessä avioliittopalatsin portaita ylös. En ihmettele, että ulkomaalaiset miehet ovat venäläisnaisten suosiossa.

Minun kamerani oli laukussa, kun välikohtaus tapahtui. Kuvasin vähän myöhemmin pojat jotka odottivat seuraavia uhreja puiston puiden siimeksessä. Tomera venäläinen baabuska marssi heidän luokseen ja aloitti nuhdesaarnan. Olin niin kaukana että en kuullut heidän sananvaihtoaan. Kun kerroin tapahtumasta serkulleni joka on kansanperinteen tutkija, hän sanoi että vanhoihin karjalaisiin hääperinteisiin kuului morsiusparin estäminen ja rahan pyytäminen, mutta ei se että sulhanen jättäisi morsiamen yksinään siihen tilanteeseen.

Baabuska ja pojat Avioliittopalatsin puistossa

Venäjän demokratiasta

Matka Petroskoihin alkoi huonoissa merkeissä, kun Ville Ropponen käännytettiin rajalla takaisin. Venäjällä ei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Konsulaatissa myönnetään viisumi, mutta rajalla ei konsulaatin asiakirja pädekään. Tapauksesta voi lukea lisää Parnasso-blogista. Lukekaa myös kommentit, varsinkin Paavo J:n kommentti. Totta on että yhdessäkään puheenvuorossa ei puututtu Ville Ropposen käännyttämiseen rajalla eikä Mari- Elin tilanteeseen.. Sivumennen sanoen presidentti Markelov lähetti kokoukselle tervehdysadressin. Venäjän demokratian tila nyt on sellainen, että ei sitä parane mennä arvostelemaan julkisesti. Mihail Berg lähti maasta ja kirjoitti Kirjeen Putinille. Kirja antaa hyvää taustatietoa siitä miksi Venäjällä ei ole demokratiaa.

Saa nähdä millainen on kahden vuoden kuluttua pidettävä konferenssi Marin maalla Joshkar Olassa. Ensimmäinen kokous pidettiin siellä vuonna 1989. Se oli perestroikan aikaa, kokouksen osallistujat uskalsivat puhua vapaasti. Ei ollut etukäteen valmisteltuja papereita, joiden perusteella puheenvuorot jaettiin. Jopa minäkin uskalsin avata suuni. Siihen aikaan uskottiin lujasti Venäjän demokratisoitumiseen.


Jostain syystä Petroskoissa ei järjestetty konferenssin päättäjäisbankettia. Banketti on ollut näiden kirjallisuuskonferenssien kohokohta, jossa on ystävystytty ja luotu yhteyksiä, tanssittu, laulettu ja juotu tietysti votkaa. Petroskoin konferenssi oli harvinaisen raitis, votkaa ei tarjottu ollenkaan, eikä muitakaan alkoholijuomia. Yhteyksiä suomalaisten ja muiden osallistujien kesken ei päässyt syntymään senkään takia, että suomalaiset asuivat eri paikassa kuin muut ( varmuuden vuoksi?? ) eikä suomalaisia runoilijoita kelpuutettu esiintymään Kontupohjan runo- ja musiikki-iltaan.

Kuvassa Kontupohjan kulttuuripalatsi, jossa runoilta pidettiin. Kulttuuripalatsin rakentamisen rahoitti Kontupohjan paperitehdas. Koskahan Nokia sijoittaa osan voitoistaan kulttuuriin? Paperitehtaalla menee hyvin yksityistämisen jälkeen. Sillä on varaa maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa. Naiset saavat kolmen vuoden äitiysloman ja 6000 ruplaa, kun lapsi syntyy. Mutta jokin Kontupohjassa mättää, koska siellä syttyivät maailmanlaajuista huomiota herättäneet mellakat.


Yritin ottaa Kontupohjasta kuvia, mutta sataa tihuutti ja oli niin hämärää, että kuvat eivät onnistuneet. Mutta mieleen jäi paha kuva liikenneonnettomuudesta. Moottoripyöräilijä ja auto olivat törmänneet yhteen niin kovalla vauhdilla, että näytti siltä kuin autopommi olisi räjähtänyt. Verinen ruumis makasi kadulla. Törmäys oli tapahtunut vähän ennen kuin meidän bussi ajoi paikan ohitse. Onnettomuus tapahtui tavallisella asuntokadulla. Venäläiset ajavat holtittomasti kuin hullut, ajattelin. En kyllä mene toista kertaa istumaan bussin etupenkille. Sieltä näkee liian hyvin liikenteen uhrit: kissat, koirat, siilit ja ihmiset.

Kontupohjan miehiä illan hämärässä








lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Vallankumouksen isät

Kuvassa kaksi vallankumouksen isää Marx ja Engles patsaaksi jähmettyneinä. Patsas on Petroskoissa. Kaupungin asukkaat kutsuvat sitä ironisesti Runonlaulajain patsaaksi. Kuva liittyy Valokuvatorstain 19. haasteeseen joka on: kapinallinen, vallankumouksellinen.

Taustalla näkyy Petroskoin keskustan uusiklassista rakennustyyliä. Pietari Suuri perusti kaupungin samaan aikaan kuin Pietarin. Kaupungin nimi on venäjäksi Petrozavodsk, joka tarjoittaa Pietarin savottaa eli tehdasta. Se on minulle kuin kolmas kotikaupunki Helsingin ja Savonlinnan jälkeen. Isänpuoleinen isoäitini asui sodan jälkeen siellä, kun ei saanut asua sataa kilometriä lähempänä Pietaria. Suomensukuiset ihmiset olivat niin epäilyttävää porukkaa siihen aikaan, ettei sen annettu asua Pietarissa, ei sen lähialueilla, eikä edes vallatussa Sortavalassa, josta isoäidin piti lähteä 24 tunnin varotusajalla. Ennen sotaa hänet oli karkotettu Siperiaan. Marx ja Engles eivät taatusti osanneet kuvitella millaiseksi elämä muuttui, kun heidän oppejaan ruvettiin Venäjällä toteuttamaan.

Kuvassa ( klikkaa isommaksi) nykyajan kapinallisten kädenjälkiä Petroskoin keskustassa. Kunhan ehdin, kirjoitan lisää Petroskoista ja laitan nettiin kuvia kaupungin graffiteista.

lauantaina, heinäkuuta 08, 2006

Muutoksen tuuli

Valokuvantorstain seitsemännen viikon haaste, aiheena muutos.

Muutoksen tuuli puhaltaa siperilaiskylässä syksyllä 2004. Tarkemmin sanottuna Hanti-Mansiskissa. Kissa istuu verannalla ja ihmettelee. Mahtaneeko näkyä kuvassa? Muutosta dynaamisena tapahtumana on aika vaikeata kuvata. Muutos on ainoa pysyä tila maailmassa, ja loppua seuraa alku, sanoo alla oleva kirja, jonka kuvasin tänään parvekkeellani. Kirjan kannelle on pudonnut kuihtuneen pionin kukkia. Kirja on kiinalainen I Ching, Muutosten kirja. Sen sanotaan olevan olevan 5000 vuotta vanha. Minun kappaleeni on paljon nuorempi, mutta resuiseen kuntoon luettu Niin ahkerasti olen muutoksia tutkinut vuosien mittaan.

perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Aamumarssi

Valokuvatorstain kuudennnen viikon haaste aiheena Aamu. Kuvassa hanhet aamumarsilla tataarikylän raitilla varhain juhannusaamuna vuonna 1991. Alemmassa kuvassa tataaritalon emäntä odottaa aamuteen juojia.

perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Mari-mielenosoituksen jälkikaikuja

Kuvassa joulupukki Marinmaalla. Kesken joulusiivouksen tuli sähköpostia Jani Saxellilta. Hän kertoi, että Mari-mielenosoituksen organisoijalta Ville Ropposelta on evätty viisumi Venäjälle. Hän on Sukukansojen ystävät ry:n puheenjohtaja ja vapaa toimittaja joka on kirjoittanut syksyn aikana marilaisten poliittisesta sorrosta moniin suomalaisiin lehtiin. Tutustuin häneen toissa syksynä Hanti-Mansiskissa, jossa hän oli seuraamassa suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden konferenssia.

”Venäjän duumassa on nyt valmisteltavana lakiesitys, jonka mukaan viisumi voidaan evätä ulkomaalaiselta, joka "osoittaa selvästi teoillaan epäkunnioitusta Venäjän federaatiota tai sen hallintoelimiä kohtaan.Viisumikielto voi seurata myös Venäjän henkisten, kulttuuristen tai yleisten arvojen loukkaamisesta tai Venäjän kansainvälisen arvostuksen horjuttamisesta. ( Sitaatti lehdistötiedotteesta)


Saa nähdä miten minulle käy, kun anon ensi syksynä viisumia Petroskoissa pidettävään suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden konferenssiin. Olen osoittanut Ville Ropposen tavoin t epäkunnioitusta Venäjän federaatiota kohtaan pitämällä marraskuussa pienen puheen marilaisen kulttuurin puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa. Surettaa etukäteen, jos minulta evätään viisumi Venäjälle, joka on Euroopan maista kaikkein ”ulkomaalaisin” ja sen vuoksi myös kiehtovin.

Alla hieman talven valoa Aurinkolahdessa. Otin kuvan tänään aamupäivällä parvekkeeltani. Kuvan jälkeen on marraskuun mielenosoituksen julkilausuma niille, joita marilaisten ahdinko kiinnostaa. Mielenosoituksesta enemmän marraskuun postauksissa.



Lisäys 27.12.05

The dying fish swims in water

Dec 20th 2005 | MARI-EL, RUSSIA, AND TALLINN
From The Economist print edition


The Economist- lehden artikkelin marilaisten ja muiden Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kielisorrosta voi lukea täältä. Kuva artikkelista.

Julkilausuma

Mielenosoitus 15.11.2005. klo 17 Venäjän lähetystön edustalla Helsingissä(Tehtaankatu)

Venäjän suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen asema on heikentynyt merkittävästi. Tilanne on erityisesti kiristynyt Volgan alueen Mari-Elin tasavallassa, jossa presidentti Leonid Markelovin poliittisten vastustajien painostus, työstä erottamiset ja brutaalit pahoinpitelyt jatkuvat viidettä vuotta. Sorto kohdistuu tasavallan demokraattiseen oppositioon ja erityisesti marilaisiin, joiden kielellisiä, kulttuurisia ja ihmisoikeuksia rikotaan järjestelmällisesti.

Vuoden 2005 aikana on pahoinpidelty useita marilaisia kriittisiä journalisteja, ihmisoikeusaktivisteja ja oppositiojohtajia. Pahoinpitelyjä ei ole selvitetty. Näkyvimpiä pahoinpideltyjä on Kudo+Kodu-lehden päätoimittaja ja V. Kolumbin kulttuurikeskuksen johtaja Vladimir Kozlov. Vastikään V. Kolumbin kulttuurikeskus häädettiin tiloistaan tasavallan lehdistötalolla, ja marilaisen kulttuurin kannalta arvokas kirjallinen kokoelma joutui kadulle. Kudo+Kodu-lehden ilmestyminen on estetty aiemmin, samoin kuin useiden muiden kriittisten sanomalehtien. Syksyllä on nostettu oikeuskanne, jolla tähdätään marilaisten järjestöjen Mari ušemin ja Mer kanašin lakkauttamiseen. Mari ušem on jo häädetty toimitiloistaan tekaistujen vuokravelkojen perusteella.

Marin kielen opetusta kurjistetaan Mari-Elissa johdonmukaisesti. Kyläkouluja suljetaan laittomasti ja ilman kyläneuvostojen suostumusta. Maria opetettiin aiemmin esimerkiksi pääkaupungissa Joskar-Olassa 30 koulussa, nykyään vain kuudessa. Presidentti Markelovin aikana Marissa on suljettu yli 40 koulua. Marin kielen opiskelijoiden määrä on viiden vuoden aikana vähentynyt 25 %.

Marin lisäksi vähemmistökielten opetus on laskussa Mordoviassa, Udmurtiassa ja Komissa, joissa kyläkouluja on niin ikään suljettu kymmeniä. Nenetsiassa, Jamalin Nenetsiassa, Hanti-Mansiassa ja Karjalassa alkuperäiskielten opetusta on alaluokilla omana aineenaan vain pari tuntia viikossa.

Venäjän valtiollisessa televisio - ja radioyhtiössä VGTRK:ssa tehdyn rakenneuudistuksen seurauksena Venäjän alueiden yli 80 itsenäistä julkisesti rahoitettua radio- ja televisioyhtiötä on lakkautettu ja liitetty osastoiksi VGTRK:hon. Uusien ohjelmakaavioiden myötä vähemmistökieliset ohjelmat ovat paljolti kadonneet valtionkanavilta.

Venäjän lainsäädännön kehitys on viimeisten vuosien aikana ollut vähemmistöjen vastaista. Kansallisuusministeriö ja Ympäristöministeriö on lakkautettu. On vahvistettu lailla, että nimenomaan kyrillisiä kirjaimia on käytettävä kirjoitettaessa kaikkia federaation kieliä. Venäjän kieli on julistettu ainoaksi valtionkieleksi, jota on käytettävä muun muassa virallisissa yhteyksissä ja mainonnassa. Etninen kansallisuus on poistettu Venäjän passista. Uusi laki kieltää etniselle tai uskonnolliselle pohjalle perustetut puolueet ja tekee myös paikallispuolueet mahdottomiksi. Vähemmistökansalliselta pohjalta muodostettujen alueiden ja tasavaltojen lakeja harmonisoidaan vastaamaan Venäjän perustuslakeja. Vähemmistöjen kannalta ongelmallisia ovat myös suunnitelmat lakkauttaa alueet ja tasavallat yhdistämällä ne suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäisenä on lakkautettu komilaisenemmistöinen Permin Komi liittämällä se Pennin lääniin. Venäjän presidentti on lisäksi ottanut itselleen oikeuden erottaa ja nimittää tasavaltojen johtajat vaaleilla valitsemisen sijaan.Sukukansamme kaipaavat Venäjän federaation heille takaamien perustuslaillisten oikeuksien toteutumista. Perustuslaki takaa kansallisen ja kulttuuriautonomian, lain suojan ja demokraattiset oikeudet, muun muassa vapaat ja reilut vaalit.

Vaadimme Venäjän hallitusta tekemään kaikkensa, jotta Mari-Elissa vallitseva poliittinen sorto, oikeudettomuus ja demokratian polkeminen loppuisivat, jotta sortoon syylliset saisivat rangaistuksensa ja jotta kansallisuuksien välit tasavallassa palaisivat tasaveroiselle pohjalle.

Vaadimme Venäjän hallitusta lisäksi parantamaan suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen asemaa, kulttuurisia oikeuksia ja edistämään bvähemmistökielisen opetuksen ja tiedonvälityksen kasvua.

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Tuulinen mielenosoitus

Mielenosoitukseen marilaisen kielen ja kulttuurin puolesta osallistui noin sata ihmistä, enemmän kuin olin odottanut, ja tiedotusvälineitäkin näytit olevan paikalla. Luulin että paikalla on vain järjestäjien edustaja ja ne joilta on etukäteen pyydetty puheenvuoro: Heidi Hautala, Leena Laulajainen, Kimmo Sarje ja minä. En ole mikään varsinainen puhuja, kun olen enempi kirjoittaja, mutta olin luvannut puhua Suomen PENin edustajana. Lausuin pari otetta marinkielellä kirjoittaneen Valentin Kolumbin runoista. Kun puheet oli pidetty, osoitettiin mieltä huutamalla iskulauseita: ” Olemme huolissamme ystävistämme” ja ”Alas, alas Venäjän koloniasmi.” Tuli mieleen vanhat ”hyvät” ajat, jolloin silloisen Neuvostoliiton suurlähetystön luona huudettiin: Alas, alas Neuvostoliiton imperialismi. Silloin elettiin elokuuta vuonna 1968 ja mielenosoittajia oli paikalla tuhansia ja tunnelmat olivat hyvin kiihkeät. Marikansan ahdinko ei samalla tavalla herätä tunteita, ei Marinmaahan ole panssarit vyöryneet eikä toimittajia ja kirjailijoita ole vangittu. Heitä on vain piesty, uhkailtu ja ajettu autolla yli hämärissä olosuhteissa. Paikalliset viranomaiset kuittaavat pahoinpitelyt katuhuligaanien teoiksi.

Tämäniltainen mielenosoitus oli hyvin hillitty ja sivistynyt - ja varmasti tarkkaan kuvattu ja dokumentoitu suurlähetystön puolelta, mikä aiheutti huolta eräässä mielenosoittajassa jonka kanssa keskustelin. Häntä huolestutti että mahtaako hän saada Venäjälle viisumia, jos kuvissa näkyy hänen naamansa. Arvelin, että kai ajat niin huonoiksi ole muuttuneet, sainhan minäkin aikoinaan viisumin Neuvostoliittoon, vaikka osallistuin Tšekkoslovakian miehityksen vastaiseen mielenosoitukseen. Onhan se tietysti aina vähän riskaabeli juttu osoittaa mieltään suurta ja mahtavaa vastaan. Joku muuten ehdotti, että eikö näitä mielenosoituksia voitasi pitää joka kuukausi suurlähetystön edessä marilaisten puolesta, kunnes tilanne siellä muuttuu. Luettaisiin suurlähetystön edessä runoja, soitettaisiin musiikkia, laulettaisiin, tanssittaisiin ja esitettäisiin performansseja. Minusta se oli hyvä idea. Tosin talvella pakkanen ja viima saattaisivat hieman hyytää menoa, mutta kevät- ja kesäiltoina, mikä sen parempaa toimintaa olisi.

Nyt on tuuli laantunut täällä rannikolla, kuu paistaa täyteläisenä pilven repaleiden välistä ja minun pitää ruveta valmistautumaan seuraavan koitokseen, joka on luennon pitäminen inkeriläisestä identiteetistä, mikä on pohjimmainen syy miksi osallistun näihin mielenosoituksiin pienten ja sorrettujen vähemmistökulttuurien puolesta.


maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Marilaisia

Marilaisia naisia vuonna 1989 kansanjuhlassa, joka pidettiin suomalaisugrilaisten kirjailijoiden konferenssin kunniaksi marilaisessa maalaiskylässä, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut. Älkää unohtako mielenosoitusta Marinmaan kulttuurin ja kielen puolesta tiistaina 15.11. klo 17.00 Venäjän suurlähetystön edessä, Tehtaankatu 1. Mielenosoituksen taustoista enemmän alempana perjantain 11.11.postauksessa.


Uusi blogi: Oliko hyvä kirja. Sisältää arvointeija syksyn uusista koti- ja ulkomaalaisista kirjoista.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Mielenosoitus Marinmaan kielen ja kulttuurin puolesta

Ensi tiistaina 15.11. kello 17.00 on Venäjän suurlähetystön edessä ( Tehtaankatu 1) mielenosoitus marilaisen kielen ja kulttuurin puolesta, joka on joutunut sorronalaiseksi Leonid Markelovin hallituskaudella. Mukana mielenosoituksessa HYY, Suomen Pen, Kiila, Rauhanpuolustajat, Sukukansojen Ystävät, ainakin nämä minun saamani tiedon mukaan. Voi siellä olla muitakin.

Marinkielisiä kirjoja ei julkaista, lehtiä on lakkautettu, kirjailijoita ja toimittajia on erotettu töistä, heitä on hakattu henkihieveriin, pari toimittajaa jopa tapettu. Rauhallisella Marinmaalla on nykyään vaarallista puolustaa oikeutta omaan kulttuuriin ja kieleen. Siinä voi mennä henki, ja toimeentulo ainakin menee. Markelov on Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen jäsen ja intomielinen äärikansallismielisen Vladimir Žirinovskin kannattaja, tuon miehen joka ja on ehkä edelleenkin sitä mieltä että Suomi pitäisi liittää takaisin Venäjään. Żirinovskilaista isovenäläistä henkeä edustaa Suomessa Tiedonantaja-lehden toimittaja Arto Tuominen, joka kirjoitti artikkelissaan 14.10.05, että suomalais-ugrilaisesta yhteistyöstä ja marilaisista kiinnostuneet Kirjailijaliiton jäsenet ovat ”taantumuksellista falangia.” Minä olen kuulunut tuohon falangiin vuodesta 1989 jolloin osallistuin ensimmäisen kerran suomalais-ugrilaiseen kirjailijakonferenssiin Marinmaalla, ja pidin siellä palopuheen pienten kulttuurien ja kielten olemassaolon oikeudesta. En kylläkään muista mitä siellä sanoin, mutta se mitä sanoin, herätti paikallisten tiedotusvälineiden huomiota. Siihen aikaan sana oli vapaa Marinmaalla, enää se ei ole.

Lopuksi marilaisen runoilijan Valentin Kolumbin ( 1935-74) pieni syysruno kokoelmasta Kaikilla kielillä sydämen laulu on sama. ”Marilaiset arvostavat häntä ennen kaikkea siksi, että hän käsitteli marilaisten ongelmia avoimesti ja puhui heidän puolestaan aikana, jolloin näiden aiheiden käsittelyä ei pidetty suotavana,” kirjoittaa Leena Laulajainen kokoelman esipuheessa.

Syys, ovela kultainen kettu,

on juossut metsästä esiin aivan hiljaa.

Tihkusateessa kylvettyään

se pyyhkii jälkensä märällä hännällään.

PS. Pahoittelen haamupäivityksiä joita on taas tänään ollut useampia. Niitä tulee kun kommenttiosastoon kirjoitetaan. En tiedä mistä johtuu, kun ei muissa Bloggerin blogeissa kommentointi näytä vaikuttavan päivittymiseen.