kirja.jpg)
Ismo Kajanderin Pyhä(taide)kirja, jonka kuvasin
Rikhardinkadun kirjastossa pari kuukautta sitten
monesta kulmasta ja yhdistin kuvat kollaasiksi
( klikkaa kuva isommaksi)
Olen ikävä ihminen, ainoa mitä voin ajatella on kirja, kieli ja kirjoittaminen. Onko vaiettava siitä mistä ei voi puhua vai voiko siitä kirjoittaa? Tekeillä oleva kirja on mielessä päivisin ja unessa öisin. Semmoista on rakkaus, se sulkee ulkopuolelleen kaiken muun.
Tässä yksittäiskappaleena Kajanderin kirja,
josta koostin ylläolevan kollaasin.
Valokuvatorstain 166.haaste on ainoa mitä voin ajatella.
8 kommenttia:
Mainio työ ja kollaasit! Ihmeellistä, koska minulla on samannäköinen kirja, ilman silmää tietysti, Onni Okkosen Suomen Taiteen Historia I-II. painos 1945. Ostin sen vanhan kirjan kaupasta v. 1967 Helsingissä kun olin tekemässä tutkimusta Suomen taiteesta. Vähän samanäköinen on myös yhtäaikaa hankittu Alexis Kiven Seitsemän Veljestä. Hieno idea mutta en kyllä raskisi rikkoa nämä kirjat!
Jaaha, nyt kun tuo silmäkäs kirjanselkä tuli tuohon jo toisen kerran, rupesi kiinnostamaan, että mitä se tämä Kajander oli Pyhänä taiteena pitänyt?
Kirkkotaidettako? Tuohan on se Kolmas silmä, joka on hinduilla ainakin.
Sen takia se on tuossa toisen kerran, kun tykkään tuosta kirjasta joka katsoo minua . En ole päässyt perille mikä kirja se on. Ei kuitenkaan Okkosen Taiteen historia. Meillä oli kotona se, mutta selkä ei ollut nahkaa, vaan jotakin vaaleata kangasta, minun muistikuvani mukaan. Ja muistikuvathan ovat erittäin epäluotettavia.
Anita, voi olla että Marja-Leenalla on nahkaselkäinen painos. Muistelen että joskus 60-luvulla vielä kustantajilla oli varaa tehdä erilaisia kirjanpäällyksiä, muistan hyvin että oli pahvikansia, kangaskansia ja nahkakansia. Nahkakantiset olivat kalleimpia.
Paitsi että Marja-Leena on ostanut kirjansa antikvariaatista, jolloin se hyvässä lykyssä voi olla 30-luvulta. Minulla on Jaakkolan Suomen historia, präntätty 1935, siinä on pahvikannet, mutta nahkaselkä ja se on sidottu. Isoisä on sen joskus ostanut.
Myös oli niin että sidotut olivat kalliimpia kuin nidotut. Vai oliko se toisin päin?
Kiitos Ripsa, antikvaari-sanaa yritin muistaa! Kirjani ovat nahkaselkäiset ja pahvi kantiset, mutta vuodelta 1945. Sota aikaan oli varaa painaa näin hyvin? Niin kauniit että piti ostaa ja painavat kuljettaa matkalaukussa takaisin Kanadaan. Kyllä minäkin tykkäisin Kajanderin kirjaa myös.
Yhtweys nettiin on pätkinyt koko päivän. Jotain tietä kommenttini näyttää päätyneen tänne.
Nidotun ja sidotun kirjan ero: Sidottu oli se jolla oli kovat kannet, nidottu oli halvempi pehmeäkantinen versio samasta kirjasta. Kirjailijalle maksettiin palkkio halvemman version mukaan.
Onpas vaikuttava kirja - se ikäänkuin vahtii sinua. Kiitos myös ajatuksistasi. Jokainen ajattelee rakastaan tai sitten sitä, joka estää rakastamasta. Sekö on ainoa jota voi ajatella. Haen lähtöä omalle vastaukselleni ja jo nyt aavistan miten tätä lähestyn. Olen muutaman vastauksen katsonut.
Verraton kollaasi, ja taitava.
Rakkaus kirjaan ja kirjoittamiseen, se on lahja, onneksi et vaikene :)
Lähetä kommentti