Valokuvatorstain 150. torstaiteema on Että en unohtaisi.
Puolitoista vuotta sitten kävin Tartossa KGB:n vankityrmissä ja kuvasin pysyvää näyttelyä. Valoa oli tyrmissä vähän ja minulla mukana vain pieni pokkarikamera. Suurin osa kuvista epäonnistui, mutta jotain jäi muistoksi tuosta synkästä paikasta.
Vangin ruokailuvälineet
Että en unohtaisi: Tänään on Mainilan laukausten 70-vuotispäivä. Stalin halusi saada Suomen syntymäpäivälahjaksi täyttäessään 60 vuotta joulukuussa. Suomella oli onnea, NKVD/KGB:n vankityrmiä ei tullut tähän maahan.
9 kommenttia:
Sopivat kuvat vuosipäivään ja muistamiseen.
Siitä on yllättävän vähän aikaa!
Vankityrmät ovat synkkiä, se on hyvä muistaa.
Kuva ruokailuvälineistä on puhutteleva. Kaikki kauneus ja lämpö on siitä poissa.
On muistettava, ettei toistu.
Samaa tapahtumaa olen miettinyt koko viikon, miten monella tavoin se on vaikuttanut ihmisten kohtaloihin. Oikein sielua raastoi, kun eilen radiosta tuli pätkä presidentin puheesta. Ja se on ikävää, että Mainila toistuu yhä uudelleen milloin missäkin puolella maailmaa, milloin missäkin ilmenemismuodossa, oikeastaan koko ajan ihmisten ja aatteiden välisissä valtataisteluissa. Hyvä muistutus tuo kuva. Ja kertomus lisäsi vielä aiheen symboliikkaa. Niin, pimeitä, kosteita huoneita, joista on vaikea saada selviä kuvia, sitähän se on, moni mainila.
Aivan niin! Nyt on enää pari päivää jäljellä siihen kun uusi komento otetaan 1.12.
Kyllä suomalaisten pitäisi miettiä kuolivatko wanhenpamme aivan turhaan.
Minusta 70 vuotta on tyhjän lyhyt aika säilyttää tappelemalla saatu itsenäisyys jos lunnaina on kuolemat.
Tämä oli hieno haaste. Monien kuvat saivat hiljaiseksi. Nämä sinun kuvasi eritoten.
Ai sinä kävit vierailemassa niissä tyrmissä, minä niissä olen ollut, Ja nuo ruokailuvälineet mitkä tuossa kuvassa olivat. Niidet on täytynyt olla jonkun paremman vangin ruokailuvälineet, ei normaalilla vangilla sellaisia ollut.
Piäiskö kirjoittaa kerrankin todelisuuteen pohjautuva kirja; 'Puhdistus'.
Lähetä kommentti