Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 13. artikla:
1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa
kunkin valtion sisällä.
2. Jokaisella on oikeus lähteä maastaan, myös omasta maastaan,
ja palata maahansa.
Se toteutui marraskuun 9. päivänä Berliinissä 20 vuotta sitten, kun Berliinin muuri murtui.
Millaista oli elää ennen vuoden 1989 syksyä rautaesiripun takana, siitä kertoo tuore nobelisti Herta Müller, romaanissa Sydäneläin( suom. Raija Jänicke):
" Kaikki elivät pakohaaveista. Halusivat uida Tonavan poikki, kunnes olisi vesi ulkomaata. Juosta maissin seassa, kunnes maa olisi ulkomaata. Sen näki heidän silmistään: Pian he ostaisivat kaiken rahansa edestä maanmittareilta maastokarttoja. He toivoivat pellolle ja joelle sumuisia päiviä välttääkseen vartijoiden kuulia ja koiria, juostakseen pois, uidakseen pois." (Sydäneläin s. 46)
Ja millaista oli elää jokapäiväisessä pelossa:
" Edgar, Kurt, Georg ja minä olimme joka päivä yhdessä, koska me pelkäsimme. Me istuimme yhdessä pöydän ääressä, mutta pelko pysyi jokaisen päässä yhtä yksinäisenä kuin se oli ollut jo tullessamme. Mutta pelolla on omat tiensä. Jos hallitsee kasvonsa, se livahtaa ääneen. Jos pystyy pitämään kasvot ja äänen otteessaan kuin elottoman esineen, se pääsee karkuun jopa sormien välistä. Se asettuu ihon ulkopuolelle. Se levittäytyy vapaasti joka puolelle, sen näkee lähellä olevissa esineissä." (Sydäneläin s.68)
Pelko oli vallanpitäjien ase. He levittivät pelkoa, manipuloivat sillä ihmisiä ja loivat sen avulla ilmiantajien verkoston. Pelon ilmapiirissä ei voinut luottaa edes parhaaseen ystäväänsä. Sitä rautaesiripun tällä puolen vapaudessa kasvaneiden ihmisten on vaiketa käsittää, että ilmiantajat olivat enimmäkseen tavallisia pelokkaita ihmisiä.
Berliinin muurin murtuminen ja kommunismin romahtaminen vapauttivat muurin tuolla puolen eläneet ihmiset painostavasta pelosta, mutta tilalle astuivat muut elämisen huolet. Ruusutarhaa ei löytynytkään vapaudesta.
7 kommenttia:
Berliinin muurin murtuminen oli todella iso askel, muun muassa demokratian tiellä.
Luen juuri Sydäneläintä, vikat sivut lukematta. Mielenkiintoinen - niin ruma että kaunis. Pidän
En ole koskaan asunut Saksassa, edes turistina. Olen ajanut kerran perheen kanssa junalla läpi.
Dachau vilisti Tukholma-Rooma -pikajunan ohi, ja huudahdin ääneen, johon mies sanoi että hss. Minä siihen silmät ymmyrkäisinä että mutta sehän on keskitysleiri. Se sanoi uudestaan että hss, ja että kohta ollaan Munchenissä josta Hitler varsinaisesti lähti liikkeelle.
Saksan jakautumista kahtia on mahdoton ymmärtää ilman II maailmansodan kokemusta. Olen kyllä puhunut monen ikäiseni saksalaisen kanssa, heitä oli opiskelemassa Suomessa, ei paljon, mutta kumminkin. He sanoivat yhdestä suusta, tulivat sitten idästä tai lännestä, että vanhemmat eivät olleet puhuneet Kolmannesta valtakunnasta mitään ja että koulujen historianopetus loppui tylysti I maailmansotaan.
Kun eilen sinulla oli täällä kuvia Kiasman näyttelystä, niin tulee mieleen että ilman 1920-30-lukujen saksalaista ekspressionismia (samoin kuin tietysti surrealismia ja dadaa, jotka olivat enemmän ranskalainen ilmiö, ehkä) ei olisi tätä (post)modernia kuvataidetta.
Siihen taas sodanjälkeiset taiteilijasukupolvet eivät olisi tulleet kiinnittäneeksi huomiota ellei Hitler olisi kutsunut sitä rappiotaiteeksi (Entartete Kunst).
En ole lukenut Mulleriä vielä, mutta kylläkin Christa Wolffia, joka oli DDR:stä ja kirjoitti myös kokemuksistaan yhtenäistymisen jälkeen.
Hieno kirjoitus!
On seurattu TV:stä muurin sortumista jo ainakin tuhat kertaa, joka päivä se sortuu nykyisin uudestaan ja uudestaan noin tunnin välein.
Ja sitä ei väsy katsomaan! Kerrankin positiivinen asia! Gorbatsov ansaitsisi rauhannobelin.
Muuten, tuo kuva on myös hieno. Samoin edellisen jutun kuva.
Hyvä ajatus, Avatar, Gorballe rauhannoobeli! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuka rupeaisi lobbaamaan häntä Norjan nobelkomitealle?
Tässä yötä yksinollen tulee miettineeksi: Berliinin muurin sortuminen oli suuri yhteiskunnallinen ratkaisu, jonka jälkeen oli mahdollista toimia toisin. Mutta ei se pelko maailmasta kadonnut. Eikä oikeudenmukaisuus kovin paljoa lisääntynyt. Vaikka tämä rokotushysteria esimerkkinä. Näin valitettavasti joutuu toteamaan.
Ja voi sitä silti toisinkin nähdä.
refanut
Taitaa pelon määrä olla vakio, se vain siirtyy kohteesta toiseen.
Lähetä kommentti