torstaina, marraskuuta 12, 2009

Miten Suomen kirjallisuudessa kuollaan vuonna 2009



Matti Kalkamo. Flock of Mourning,  yksityiskohta. Ars Fennica -ehdokas 2009

"Kuolemien ja pahoinpitelyjen kirjo on suuri. Itsemurhan voi tehdä esimerkiksi hirttäytymällä, hukuttautumalla tai ampumalla, murhan tai tapon veitsellä, tyynyyn tukehduttamalla tai pillereillä, työntämällä ihmisen alas jyrkänteeltä tai ulos ikkunasta tai paiskaamalla hänet seinään. Ihminen voi kuolla vahingossa liikenneonnettomuudessa - parhaimmillaan tällaisia onnettomuuksia on neljä yhdessä romaanissa - mutta esimerkiksi myös siten, että äiti pudottaa vauvan kiviportaalle, poika tönäisee tytön vesiliukumäen kaidetta vasten, metsässä juoksija saa tikun silmäänsä ja sitä kautta aivoihinsa, nuori mies tönäisee tyttöystävää niin, että tämä kierii portaat alas ja kuolee, äiti istuu jalka ojennettuna, lapsi kompastuu, törmää seinään ja taittaa niskansa. Silpomisessa ihmiseltä voidaan leikata kieli tai häneltä voidaan iskeä kirveellä sormi, henkilö voi mukiloida toisen tajuttomaksi lyömällä häntä kivellä päähän tai ilman sitä (jolloin lukija voidaan jättää jännittämään, kuoliko asianomainen). Erona dekkareihin on lähinnä, että nyt tappaja, pahoinpitelijä tai toisen kuoleman vahingossa aiheuttaja näkyy voivan olla suurin piirtein kuka tahansa. Toisinaan motivoinniksi tarjotaan henkilön vaikeaa lapsuutta, mutta usein syyksi riittää kiukustuminen, tai sitten kyseessä on silkka onnettomuus. Ihmiset näyttäytyvätkin paitsi hyvin väkivaltaisina myös hyvin helposti rikki menevinä. "


Sitaatti Finlandia-palkinnon raadin  puheenjohtajan  Liisa  Steinbyn puheesta  palkintoehdokkaiden  julkistamistilaisuudessa tänään.  Koko puheen voi  käydä  lukemassa täällä.   Liisa Steinby tietää miten kirjoissa kuollaan,  hän  on lukenut noin 130  kotimaista   romaania  tänä   syksynä.  Minä olen lukenut vain yhden -   Kristina   Carlsonin Herra Darwnin  puutarhurin  - ja  olen  pettynyt, ettei se ollut ehdokkaiden joukossa.  Tämän vuoden ehdokkaat ovat: Turkka Hautalan Salo,Kari Hotakaisen Ihmisen osaAntti HyrynUuniMarko Kilven KadotetutMerete Mazzarellan Ei kaipuuta, ei surua jaTommi Melenderin Ranskalainen ystävä. 

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

En minä ole lukenut 130 suomalaista proosateosta tänä vuonna. Voi ihan hyvin olla että proosassa on kamalasti lisääntynyt väkivalta.

Mutta ei kyllä minun silmiini ole osunut. Ehkä luen jotenkin aivan erilaista kirjallisuutta.

Täytyy sanoa että kun luin tuon tappolistan, siis Steinbyn, niin putosin kärryiltä oikein kunnolla. En yksinkertaisesti tajua. Ehkä pitäisi olla ne kirjat joissa noin kamalasti koko ajan tapetaan merkattuna siihen viereen.

Avatar kirjoitti...

Minäkin ihmettelen. Yhdessäkään "uutuudessa" joita olen lukenut, ei ole ollut tappamisella mässäilyjä. Surullinen sävy kirjassa on voinut olla (tai sitten se on ollut valmiiksi lukijassa). Ehkä nämä toisen ihmisen vahingoittamiset ovat olleet dekkareissa, joita on julkaistu. Niitä en ole lukenut.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä arvon pj:lta on jäänyt huomaamatta, että me kaikki kuolemme, tavalla tai toisella, ja valitettavan usein vielä jotenkin muuten kuin "luonnollisesti".

Ripsa kirjoitti...

Tuota anonyymin ajatusta minäkin mietin. Siis että jos itse on köyhä ja kipiä, niin on ehkä sillä lailla kuoleman tuttu, ettei niitä hirveästi osaa ihmetellä.

Avattaren tapaan surua olen huomannut minäkin. Siis sitä korkeaa kuoleman surua aika paljon. Voi olla että on sellaista ikäpolvea kirjailijoita, joiden vanhemmat alkavat kuolla.

Suru on kyllä ihan eri asia kuin tappomeininki. Sitäkin tässä maassa on ihan tarpeeksi. Useimmiten kai suomalaiset kuitenkin tappavat itsensä.

TR kirjoitti...

Tuo Steinbylta lainattu pätkä kuvailee hyvin minun kirjallista tuotantoani. Ehkä lainaankin sen seuraavan kirjani mainospalaksi :-)