Tämä Niilo Hyttisen ehdotus ratsastajapatsaaksi saattaa olla patsassuosikkini ( klikkaa kuva isommaksi) - mutta kesä on vasta puolivälissä, eikä sitä voi tietää millaisia patsaita/veistoksia sitä vielä kohtaa kesämatkoillaan.Hyttisen patsaan tapasin viime viikolla Espoon Emmassa, jossa kävin Alisan ( 12 v.) kanssa katsomassa Tapièsin näyttelyä. Samalla tuli katsottua Saastamoisen säätiön taidekokoelma, johon Hyttisen "ehdotus" kuuluu. Kokoelma antoi hyvän läpileikkauksen siitä mitä Suomen taiteessa on tapahtunut viime vuosisadan alusta alkaen. Vuosisadan alkupuoli : tummaa ja raskasta öljymaalausta ( kuin Sibeliuksen sinfoniat joista en pidä, kuten en Gallen-Kallelan maalauksista enkä koko Suomen taiteen "kultakaudesta"). Vuosisadan puolivälin jälkeen 60-luvulla tapahtuu kummia, värit kirkastuvat ja taiteilijoiden mielikuvitus vapautuu. Esittävä taide kuolee, esinetaide syntyy. Taide muuttuu mielenkiintoiseksi , minun mielestäni. Koskahan suomalainen proosa vapautuu esittävyydestä ja muuttuu mielenkiintoiseksi?
Tämän päättömän ja kädettömän enkelipatsaan tapasin Herttoniemen teollisuusalueella, kun pyöräilin yhtenä päivänä Marimekon tehdasmyymälään. Tämä enkeli oli sidottu kettingillämaljakkopylvääseen, muuten se olisi varmaankin lentänyt tiehensä. Enkelin likaisella hameenhelmalla oli juomatölkki ( klikkaa kuva isommaksi). Enkelin kurja jama puhutteli minua.
2 kommenttia:
Eikös tuo enkeli ole muuten itse asiassa kopio klassisesta Samontrakeen Nike-patsaasta? Eri kreikkalaisten voitonjumalattaresta, jolla ei ole erityisempää tekemistä lenkkarien eikä enkelien kanssa.
(Alkuperäisestä näyttää olevan kuva ainakin sivulla http://www.oulu.fi/historia/reija/Pariisi/Pariisi6.htm)
Näistä kahdesta Niilo Hyttisen ratsastaja vetoaa minuun enemmän, siinä on jotain hellyttävän liikuttavaa. Päätön enkeli puolestaan on eri tavalla voimakas, se tuntuu kantavan maailman ja historian painoa siipiensä välissä aivan toisella tavalla. Laitoin tästä linkin blogiini, lisään muita mahdollisia patsaitasi tarvittaessa.
Lähetä kommentti