perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

Kymmenen runokokoelmaa

Tommi ja Tuima ovat listanneet suosikkirunokokoelmiaan. Kasasin pöydälle kymmenen kokoelmaa, jotka ovat olleet olleet minulle tärkeitä elämän eri vaiheissa. Hyödyllinen homma, kun etsiessäni kokoelmia tulin samalla järjestäneeksi kirjahyllyt niin, että nyt kaikki runokirjat ovat samassa paikassa. Niitä kertyi neljä hyllyllistä, yhteensä 4,11 metriä, aika paljon ottaen huomioon että runokirjat ovat yleensä ohuita. Ostan runokirjoja, harvemmin romaaneja, niitähän saa kirjastosta ja niistä selviää yleensä yhdellä lukemisella, mutta runoja haluan lukea uudelleen monta kertaa.

1. Friedrich Nietzsche. Dionysos

Tämä oli ensimmäisiä aikuisten runokirjoja, jonka luin. Olin 15-vuotias, kun löysin Dionysoksen kesämökin kirjahyllystä. Kokoelma alkoi komeasti :

Sukuni ma tiedän juuren!
Lailla leimuliekin suuren
hehkun, tuhoon itseni
Mihin tartun, syttyy valo,
minkä jätän, hiiltyy palo:
liekki olen varmasti!
(suom. Aarni Kouta)

Se osui suoraan ytimeeni. Komeita olivat muutkin kokoelman runot. Ne olivat sopivaa luettavaa tunnekuohuissa kamppailevalle nuorelle. Kirja kului käsissäni niin että siitä putosivat kannet.

2. Eeva-Liisa Manner. Tämä matka

Mannerin runokirja oli jokaisen runoja harrastavan lukiolaistytön "must." Voi miten kateellinen olinkaan eräälle luokkatoverilleni joka oli tavannut Mannerin Orivedellä ja kirjoittanut hänestä pienen jutun, joka ilmestyi muistaakseni Liitosalueen sanomissa. Luin kirjaa kynä kädessä ja alleviivasin tärkeitä säkeitä. Niitä kertyi paljon.

3. Paavo Haavikko. Lehdet lehtiä

Toinen kokoelma, josta ovat kannet pudonneet ahkeran lukemisen seurauksena. Olin niin ihastunut kirjan runoihin, että soitin elämäni ensimmäisen ja viimeisen fanituspuhelun. Sanoin tekeväni esitelmää modernista runoudesta ( se oli totta) ja kysyin Haavikolta mitä tarkoittaa runo: Se tahtoo Saappaat. Haavikko sanoi, että ei runo tarkoita, runo on. Häpesin tyhmää kysymystäni, meni luu kurkkuun enkä keksinyt mitään sanottavaa. Puhelu jäi lyhyeksi.

4. Emily Dickinson. Collected Poems

Lukioluokilla löysin muutaman Dickinsonin runon Helvi Juvosen Kootuista runoista. Halusin lisää Dickinsonia ja lainasin Richardinkadun kirjastosta hänen runojaan, joita kirjoitin käsin arkistokorteille. Yksi kortti on säilynyt. Siinä lukee:

If I can stop one heart from breaking,
I shall not live in vain;
If I can ease one life the aching,
Or cool one pain,
Or help one fainting robin
Unto his nest again,
I shall not live in vain.

Dickinsonin runoja ei siihen aikaan saanut Suomen kirjakaupoista ( tai olisi ehkä saanut, jos olisin osannut tilata).Vuosia myöhemmin ostin hänen kootut runonsa Budapestistä.

5. Kalevi Seilonen. Tosiasioita minusta














Näyte 60-luvun kirjankansitaiteesta (klikkaa isommaksi). Juhani Harri suunnitteli etu- ja takakannen. Seppo Hilpo otti kuva. Ihastuin Seilosen tosiasioihin, erityisesti hänen olentorunoihinsa, joista näyte täällä.

6. Suomen-ruotsalaisen lyriikan antologia ( toim. Nils-Börje Storbom)
Kolmas kokoelma, joka on hajonnut ahkerassa käytössä. Suosikkejani kokoelmassa olivat ja ovat edelleen: Elmer Diktonius, Rabbe Enckell ja ja Gunnar Björling, erityisesti Diktoniuksen Jaguaari, Enckellin Välisanat, pitkospuut... ja Björlingin kaikki runot, minkähän niistä valitsisin. Vaikkapa tämä: Minä en kirjoita kirjallisuutta.

7. Gunnar Ekelöf. Runoja

Kokoelma ilmestyi suomeksi Ekelöfin kuolinvuonna 1968. Sen ovat suomentaneet Väinö Kirstinä ja Tarmo Manelius. Saarikoski suomensi 12 vuotta myöhemmin Ekelöfiä (Epätasaiset runot), osin samoja runoja kuin Kirstinä & Manelius. Minulle heidän suomennoksensa on "ainoata oikeata" Ekelöfiä. Sain Ylioppilaslehdestä arvostelijankappaleen, mutta en muista arvostelleeni kirjaa. Menin varmaankin ihastuksesta mykäksi. Hänen runonsa ovat minulle edelleenkin tärkeitä:, mm. Ex Ponto, Non Serviam ja Ota ja kirjoita.

8. Sylvia Plath. Selected Poems

Plathin runo Daddy vaikutti yhtä voimakkaasti kuin Nietzschen Ecce homo, jota olen siteerannut yllä. Se oli kuin isku palleaan. Nykyään sanottaisiin, että runo "kolahti," mikä on huumeslangista peräisin oleva sana. Tässä ote pitkästä Daddy-runosta:

Isä, minun täytyi sinut tappaa,
Sinä kuolit ennen kuin ehdin -
raskas kuin marmori, pussi
Jumalaa pullollaan,
karmea patsas, yksi harmaa varpaasi
kuin iso Friscon hylje

Daddyn jälkeen luin kaiken mitä Plath kirjoitti lyhyen elämänsä aikana, ja kaiken mitä hänestä oon kirjoitettu. Hän runojaan on suomennettu kahdesti. Kirsti Simonsuuri on suomentanut Plathin viimeksi jääneen kokoelman Arielin, ja Marja-Leena Mikkola valikoiman jonka nimi on Sanantuoja. Ote Daddy-runosta on Mikkolan valikoimasta.

9. Hafizin runoja

Henri Bromsin suomentama valikoima oli portti sufilaiseen mystiikkaan. Olin siihen aikaan kiinnostunut kaikista mystikoista, mutta Hafizin runot puhuttelivat eniten, ja myöhemmin myös Rumin runot.
Sydämeni sykkii yhä Hafizille. Viimeisin runokirjaostokseni on Jaakko Hämeen-Anttilan suomentama Háfezin Ruusu ja satakieli. Ostin sen viime talvena alennusmyynnistä. Hänen nimensä oli muuttunut yhdellä kirjaimella sitten Bromsin päivien.

10. Sanat että tietäisimme
Kokoelman on toimittanut Mirja Bolgár. Se sisältää 10 nykyranskalaista runoilijaa. Suosikkejani kokoelmassa ovat René Char ja Guillevic, jonka runon mukaan kokoelma on saanut nimensä ( ja minun blogini). Charilta lainasin moton Tytär-romaaniin. Se on tämä:

Mitä sanoitkaan? Puhuit niin kaukaisesta rakkaudesta
että se yhtyi lapsuuteesi.
Niin monenmoista harhautusta muistissa!

"Kukapa ei paljosta valitessaan tuntisi tekevänsä vääryyttä," kirjoittaa Mirja Bolgár kokoelman esipuheessa. Katselen runoushyllyjäni: tuossa on Anna Ahmatova , Wislaw Szymborska, Sirkka Turkka ja tuolla Jacques Jouet jonka kolmiosaista kokoelmaa Navet, linge, oeil-de vieux luin yhden talven Etelä-Ranskassa ja yritin kääntää sitä oppiakseni ranskaa. En oppinut ranskaa enkä saanut aikaiseksi romaania jota olin mennyt sinne kirjoittamaan. Miksi he eivät ole kymmenen listalla? Miksi sillä ei ole Rilkea, Yeatsia, Audenia tai Allen Ginsbergia, jotka kaikki ovat olleet jossain vaiheessa tärkeitä runoilijoita minulle? Tai Maila Pylkköstä, jonka tapasin teinityttönä? Silloin en ollut lukenut vielä hänen runojaan, mutta hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän puhui runoa. Tajusin että minusta ei ikinä tulisi runoilijaa, koska minulla ei ole kielikorvaa eikä rytmitajua, ja olen niin proosallinen, että en ymmärrä mitä hän sanoo. Kaikki listat ovat epäoikeudenmukaisia. Niin paljon jää niiden ulkopuolelle.












7 kommenttia:

tuima kirjoitti...

Listat ovat epäoikeudenmukaisia, näin on. Oma listani olisi varmasti juuri nyt kirjoitettuna erilainen. Toisaalta sehän on listoihin kuuluva ominaisuus, ne muuntuvat. Olet jo toinen Pylkköstä kehuva, pitää etsiä luettavaksi.

Anita Konkka kirjoitti...

Suosittelen Virheitä-kokoelmaa. Se sisältää proosarunoja jotka ovat kuin pieniä kertomuksia, aivan omaa laatuaan suomalaisessa runoudessa. Niitä ei voi luokitella.
Minun suosikkini on runo/kertomus Kuminankukaksi muuttumisesta.

A-K.H kirjoitti...

Aarni Kouta on unohduksissa. Hän oli niitä miehiä ja teki itsemurhan. Minulla on hänen muutamat kokoelmansa kopioina.

Anita Konkka kirjoitti...

Minä en tunne Aarni Koudan runoja, en muista lukeneeni häntä, mutta Nietzschen runoihin hän on saanut ladattua hurjan meiningin.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kouta saattoi olla hyvä kääntäjä - aikoinaan, mutta hänen tekstinsä on nyt tullut auttamattoman vanhahtavaksi (Antikristus - 1908).
J. A Hollon Nietzsche-käännökset ovat sen sijaan edelleen täysin omaa luokkaansa verrattuna Koutaan.

Koudan kokoelman nimi hieman hämmnentää.

Nietzsche nimittäin kirjoitti 1888 runokokoelman 'Dionysos-Dithyramben', jonka Kouta käänsi vuonna 1907 otsikolla 'Dityrambeja'

En ole sitä lukenut kuin joidenkin runojen osalta (eikä se ole parasta Nietzscheä).

Siteeraamasi, Koudan kääntämä, runo ilmestyi ensimmäisen kerran 'Iloisen tieteen' ensimmäisessä painoksessa 1882 ja se 'rimmaa' Aarno Peromiehen ja Toivo Lyyn kääntämänä (Hollo käänsi proosan, Peromies ja Lyy runot eli 'säkeet' - 1963) vähintäin yhtä hyvin kuin Koudan versio.

Kyllä! Tiedän syntymäni!
Kyltymättä itseäni
syön ja hehkun sokaisten.
Valo syttyy, kun niin käsken,
hiiltä jää, se loisti äsken:
olen liekki tiedän sen!

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos lukuvinkistä, täytyykin katsoa niitä Lyyn ja Peromiehen käännöksiä.

Tuima kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Virheitä kuulostaa kiinnostavalta.