perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Ensimmäinen vilppini

Kuvassa Eino Leinon patsas Espalla Runon ja suven päivänä, joka on Eikan syntymäpäivä. Kukkia patsaalle laskemassa Eino Leino -seurasta Hannu Harju ja Helsingin kirjailijoista Leena Laulajainen. Klikkaa kuva isommaksi niin näet pulun Eikan kengän juuressa ja lokin hänen päänsä päällä.

60-luvun alussa kauniina kesäiltoina patsaalla kokoontui "Eikan pumppu." Kukaan eikanpumppulaisista ei tietääkseni ole vielä kirjoittanut muistelmiaan. Olisi jo aika.

Ensimmäinen vilppini liittyy Eino Leinoon. Olin alakoulussa, ensimmäisellä tai toisella luokalla kun opettaja kyseli oppilaiden lempilauluja. Lasten suosikkeja olivat siihen aikaan Mikkihiiri merihädässä ja Pieni ankanpoikanen joka uiskenteli lumpeenlehden eessä. Lempilauluni alkoi sanoilla: Tuima on tuuli. Kun tuli minun vuoroni vastata, sanoin että lempilauluni on Pieni ankanpoikanen. Valehtelin koska en halunnut joutua naurunalaiseksi luokan edessä.

Tänään kuulin kun joku lausui radiossa:

Tuima on tuuli ja pimeä on taivo
suuri on ulapalla aaltojen raivo,
lahti on tyyni ja selkeä vaan.
Kussa mun kotkani kulkeekaan?

Se oli Eino Leinon Lemminkäisen äiti. En ole tähän päivään mennessä tiennyt että se oli Leinoa. Tai jos olenkin tiennyt niin olen unohtanut sen. Ajattelin, että olipa minulla lapseksi outo maku, ei ihme että halusin salata lempilauluni opettajalta ja luokkatovereilta. Minusta oli kehittynyt vilpistelijä. Vaikka olin kovapäinen, jotain sentään koulussa olin oppinut, ainakin sen että ei pidä paljastaa muille todellisia ajatuksiaan ja mieltymyksiään, mikäli ne poikkeavat yleisestä linjasta.

14 kommenttia:

VR kirjoitti...

Kademielin ajattelen: "Kunpa olisin osannut olla yhtä fiksu!" Olisin säästynyt yhdeltä huonon opettajan ikävältä nälväykseltä.

Kahdeksanvuotiaana kerroin koulussa lempilaulukseni Vestmanviikin. Tiedättehän, sen joka tietä ratsasti ja sillä nuorukaisen kohtasi. Laulun hieno tarina kiehtoi ja ilmeisesti sai pikkutytön sydämeni pamppailemaan entistäkin tiuhempaan.

Enkä suinkaan tiennyt, että kyseessä oli Punaisen viivan 'Balladi Vestmanviikistä'. Ikävä kyllä opettja purskahti nauruun ja hekotteli koko luokalle omituista lempikappalettani. Julma piru mieheksi, se opettaja.

Saan muuten edelleen sävärit ko. kappaleesta. Kuten koko mainitusta oopperastakin. Eipä saanut inha opettaja tuhottua pikkutytön musiikki-innostusta, vaikka pahasti nolasikin.

anitak kirjoitti...

Olipa siinä pedagogi!

Minä pelkäsin enemmän luokkatovereiden naurua. Olin kai jo leikkikoulussa oppinut, että ei kannata puhua totta.

pikea kirjoitti...

Oletko vielä samaa mieltä, että samanikäisten kanssa ei pidä puhua totta, ei ainakaan sitä ominta totisinta totta?

pikea kirjoitti...

hei, vaihdan pitää-sanan kannattaa-sanaan! nyt kuulostaa paremmalta - eikö!

anitak kirjoitti...

Juu,kuulostaa paremmalta. Omaa totisinta totta kannattaa puhua vain parhaan ystävänsä kanssa.

pikea kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anitak kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
pikea kirjoitti...

Et tietenkään voi, mitään henk.koht. varsinkaan. Enkä sellaista haluakaan. Ajattelin, että sulla olisi yleisesti ottaen jotain viisasta mainita yleensä kirjoittavista ihmisistä. Kuten mainitsitkin jo introverttiuden. Että mitkä seikat erottavat kirjoittavan ja ei-kirjoittavan persoonan. Itse olen ajatellut, että kirjoittaminen on kuin työskentelisi kaivoksessa, pitää olla hissunkissun, jos alkaa löytää kultahippuja (aiheita, oivalluksia, sanoja). Ymmärrän. Mutta eihän ihminen kaikenaikaa jaksa olla louhimassa, verotkin nousevat etenkin ihmissuhteissa. Voit poistaa puheenvuoroni, jos katsot sen tarpeettomaksi, en pahastu.

Anita Konkka kirjoitti...

Pikea, ei sinun puheenvuorisi ole tarpeeton. Harvoin poistan täältä mitään. Täytyy pahasti loukkaava (rasistinen yms.) kommentti ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin.

PS. Aikaisemman postauksen kommenteissa on nyt suora linkki Sediksen blogipersoonatutkimukseen, johon viittasin.

minh kirjoitti...

Tuo biisi laulettiin aina kuoroharjoituksissa ja rakastin sitä, varsinkin juuri tuota säkeistöä.

Silloin, kun Laps oli levoton ja itki iltaisin pienenä vauvana, rupesin laulamaan hänelle ja se tapa jatkui monta vuotta. Sama laulukirja läpi uudestaan ja uudestaan ja kun vähän aikaa sitten lauloin tuota, hän sanoi: "toi on se, mitä sä mulle iltaisin lauloit ja tossa kohtaa pelotti ihan sikana!"

-minh-

Anita Konkka kirjoitti...

Minh, minun äitini lauloi sitä ja monia muitakin lauluja kun olin lapsi. Jostain syystä juuri se laulu vetosi minuun eniten.

Ps. Sinun Marttisi on samanvärinen/ näköinen minun Noorani. Oletko käynyt katsomassa Jimin poppoon (linkki oikeassa sivupalkissa) kissanpentuja. Niiden silmät ovat juuri auenneet.

Anita Konkka kirjoitti...

Pikean pyynnöstä poistin yhden hänen kommenttinsa. Samalla poistin oman vastaukseni hänelle.

minh kirjoitti...

Jep, olen huomannut Noorassa ja Martissa kuvissa samaa näköä. Joku ilmeessäkin on tuttua. Täytyypä tsekata ne kissanpennut.
-minh-

A-K.H kirjoitti...

Eikan pumppu on enemmän tämän päivän kuin ajankohtansa ilmiö, jos siitä voi edes ilmiönä puhua. Sen historia on yksittäisten nuorten olemisen historiaa. Varmaan Eikan patsasta aikansa kokoontumispaikkanaan pitäneistä nuorista tuli tavallisen hyviä perheenisiä ja -äitejä.