Ääni meni Petroskoissa, kun puhuin kaksi tuntia Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa – ja esityksen pasmat menivät hieman sekaisin, kun televisioryhmä tuli varoittamatta kuvaamaan esitystä, mikä oli harvalukuisesti opiskelijayleisöstä tietysti mahtavaa. Seuraavana aamuna kurkusta kuului pelkkää pihinää. Edellisen kerran ääni meni kuusi vuotta, kun piti puhua Ranskan kansalliskirjastossa. Se tapahtui jo ennen esiintymistä. Kansalliskirjastoilla on mykistävä vaikutus minuun.
Äänettömänä en voinut/halunnut osallistua kirjallisuuskonferenssin toisen päivän työryhmätyöskentelyyn. Lähdin kaupunkia kuvaamaan. Yllä olevan sinisen talon takaa löytyi runsas graffiti-esiintymä.
Kansanperinnettä Petroskoissa
Kuvassa Petroskoin avioliittopalatsi , jonka edessä tapahtui pieni välinäytös. Morsian ja sulhanen nousivat autosta ja kulkivat rinnakkain kohti palatsia, kun kolme poikaa juoksi ison kiven takaa. Kaksi poikaa piteli narun päistä kiinni ja esti morsiusparia etenemästä, kolmas poika pyysi (todennäköisesti) rahaa. Sulhanen jatkoi matkaa, mutta morsianta pojat eivät päästäneet morsianta yhtä helpolla. Morsian jäi rimpuilemaan narun kanssa, yritti sivuitse, ylitse ja alitse päästä eroon sekä narusta että pojista. Sulhanen meni menojaan, eikä edes kääntynyt katsomaan, että minne hänen morsiamensa jäi. Miehessä ei ollut sen vertaa ritaria, että olisi pelastanut morsiamen pinteestä. Naru tarttui morsiamen hiuslaitteeseen, hän alkoi silmin nähden hermostua. Lopulta hän pääsi pojista ja narusta irti, kipitti sulhasen perään, tarttui hänen käsipuoleensa ja he nousivat yhdessä avioliittopalatsin portaita ylös. En ihmettele, että ulkomaalaiset miehet ovat venäläisnaisten suosiossa.
Minun kamerani oli laukussa, kun välikohtaus tapahtui. Kuvasin vähän myöhemmin pojat jotka odottivat seuraavia uhreja puiston puiden siimeksessä. Tomera venäläinen baabuska marssi heidän luokseen ja aloitti nuhdesaarnan. Olin niin kaukana että en kuullut heidän sananvaihtoaan. Kun kerroin tapahtumasta serkulleni joka on kansanperinteen tutkija, hän sanoi että vanhoihin karjalaisiin hääperinteisiin kuului morsiusparin estäminen ja rahan pyytäminen, mutta ei se että sulhanen jättäisi morsiamen yksinään siihen tilanteeseen.
Baabuska ja pojat Avioliittopalatsin puistossa
Venäjän demokratiasta
Matka Petroskoihin alkoi huonoissa merkeissä, kun Ville Ropponen käännytettiin rajalla takaisin. Venäjällä ei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Konsulaatissa myönnetään viisumi, mutta rajalla ei konsulaatin asiakirja pädekään. Tapauksesta voi lukea lisää Parnasso-blogista. Lukekaa myös kommentit, varsinkin Paavo J:n kommentti. Totta on että yhdessäkään puheenvuorossa ei puututtu Ville Ropposen käännyttämiseen rajalla eikä Mari- Elin tilanteeseen.. Sivumennen sanoen presidentti Markelov lähetti kokoukselle tervehdysadressin. Venäjän demokratian tila nyt on sellainen, että ei sitä parane mennä arvostelemaan julkisesti. Mihail Berg lähti maasta ja kirjoitti Kirjeen Putinille. Kirja antaa hyvää taustatietoa siitä miksi Venäjällä ei ole demokratiaa.
Saa nähdä millainen on kahden vuoden kuluttua pidettävä konferenssi Marin maalla Joshkar Olassa. Ensimmäinen kokous pidettiin siellä vuonna 1989. Se oli perestroikan aikaa, kokouksen osallistujat uskalsivat puhua vapaasti. Ei ollut etukäteen valmisteltuja papereita, joiden perusteella puheenvuorot jaettiin. Jopa minäkin uskalsin avata suuni. Siihen aikaan uskottiin lujasti Venäjän demokratisoitumiseen.
Jostain syystä Petroskoissa ei järjestetty konferenssin päättäjäisbankettia. Banketti on ollut näiden kirjallisuuskonferenssien kohokohta, jossa on ystävystytty ja luotu yhteyksiä, tanssittu, laulettu ja juotu tietysti votkaa. Petroskoin konferenssi oli harvinaisen raitis, votkaa ei tarjottu ollenkaan, eikä muitakaan alkoholijuomia. Yhteyksiä suomalaisten ja muiden osallistujien kesken ei päässyt syntymään senkään takia, että suomalaiset asuivat eri paikassa kuin muut ( varmuuden vuoksi?? ) eikä suomalaisia runoilijoita kelpuutettu esiintymään Kontupohjan runo- ja musiikki-iltaan.
Kuvassa Kontupohjan kulttuuripalatsi, jossa runoilta pidettiin. Kulttuuripalatsin rakentamisen rahoitti Kontupohjan paperitehdas. Koskahan Nokia sijoittaa osan voitoistaan kulttuuriin? Paperitehtaalla menee hyvin yksityistämisen jälkeen. Sillä on varaa maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa. Naiset saavat kolmen vuoden äitiysloman ja 6000 ruplaa, kun lapsi syntyy. Mutta jokin Kontupohjassa mättää, koska siellä syttyivät maailmanlaajuista huomiota herättäneet mellakat.
Yritin ottaa Kontupohjasta kuvia, mutta sataa tihuutti ja oli niin hämärää, että kuvat eivät onnistuneet. Mutta mieleen jäi paha kuva liikenneonnettomuudesta. Moottoripyöräilijä ja auto olivat törmänneet yhteen niin kovalla vauhdilla, että näytti siltä kuin autopommi olisi räjähtänyt. Verinen ruumis makasi kadulla. Törmäys oli tapahtunut vähän ennen kuin meidän bussi ajoi paikan ohitse. Onnettomuus tapahtui tavallisella asuntokadulla. Venäläiset ajavat holtittomasti kuin hullut, ajattelin. En kyllä mene toista kertaa istumaan bussin etupenkille. Sieltä näkee liian hyvin liikenteen uhrit: kissat, koirat, siilit ja ihmiset.
Kontupohjan miehiä illan hämärässä
6 kommenttia:
Sulle on sattunut ja tapahtunut Petroskoissa - viittaan lähinnä tuohon hääpariepisodiin.
Kivoja kuvia, erityisesti graffitit.
Eikös Hanti-Mansinskissakin oltu vähän kuin eristyksissä muusta porukasta? (Varmuuden vuoksi?).
Ja joo, totta on, että "demokratian" tila Venäjällä on huolestuttava, koska se on olematon. Viitattakoon vaikka tuohon uuteen kansalaisjärjestölakiinkin ja etnisiin levottomuuksiin muuallakin kuin Kontupohjassa.
Kiinnostavaa kerrontaa. Olen kerran käynyt Petroskoissa, minulle riitti se matka vanhan Karjalan maille. Pietarin kulttuurinähtävyyksiä on tullut koluttua useamminkin, vaikka vierauden tuntu on mukana aina itärajan ylitettyä. Mikähän siinä?
Rita, minun muistini mukaan Hanti-Manskissa samassa hotellissa asuvat ainakin virolaiset ja unkarilaiset - siis ulkomaalaiset kuten Venäjällä sanotaan.
Ellinoora, minua kiehtoo Venäjällä eniten juuri tuo vierauden tunne. Siksi niin mielellänimatkustan siellä. Läntisessä Euroopassa kaikki on niin tuttua, yllätyksetöntä.
Tuo sininen talo kiinnostaa. Onko väri todellakin noin kirkas? Kommentti kasvoi kirjoitukseksi, joka linkissä.
Kyllä se talo oli juuri niin sininen kuin kuvassa, ja hyvässä maalissa olikin, ei yhtää rapistunut. Aitoa Venäjän sinistä , sitä näkee siellä aidoissa ja taloissa, teekupeissakin. Se on hyvin voimakas ja kirkas väri. Se eroaa Välimeren maiden (Kreikan) ja Afrikan sinisestä, joka karkottaa sekä kärpäsiä että pahoja henkiä.
Joo, muistan varmaan väärin. Ainakin osa ulkomaalaisista oli asutettu yhteen paikkaan. Moista tapaa voisi harrastaa useamminkin, että vuorovaikutusta syntyisi edes heidän välilleen, jos ei venäläisten & muiden.
Lähetä kommentti