Harrastuksia

Tällaisen graffitin bongasin tänään Vuosaaren metroradan vierestä. Sen täytyy olla aivan tuore, koska en ole sitä aikaisemmin huomannut, vaikka pyöräilen joka päivä radanvartta viljelyspalstalle ja takaisin. Minun silmääni ja mieltäni ilahduttavat nämä nimettömät graffititaiteilijat, jotka pyyteettömästi, ilman taloudellista hyötyä, maalaavat ankeita betoniseiniä eläviksi. Se on kallis harrastus, spraymaalit maksavat ja sakot ovat hirmuiset, jos joutuu kiinni. Silti yllytän heitä jatkamaan. Saankohan minä nyt sakot, kun yllytän julkisesti rikokseen. En pystyisi maksamaan sakkoja, ei ole rahaa eikä ulosmitattavaa, paitsi muutama taulu. En tiedä millainen käytäntö nykyään on. Entiseen aikaan joutui vankilaan, jos ei pystynyt maksamaan sakkoja. Olen käynyt vankilassa kerran – nuorena esikoiskirjailijana Sörkassa. Tarkoitus oli puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, mutta puhe kääntyi erotiikkaan ja yksinäisyyteen. Muistan, että minua hämmästytti, kun vankilassa olikin valoisaa, vaaleita seiniä ja huonekasveja ikkunoilla. Minun mielikuvani vankilasta olivat synkempiä.

Mansikat kukkivat palstalla. Ne kukkivat viime vuonnakin, mutta yhtään mansikkaa en saanut. Taisivat mennä parempiin suihin tai nokkiin. Minun harrastukseni on palstaviljely, en ehdi enkä malta blogata iltaisin., ja päivällä on muuta kirjoittamista. Tuli mieleen että bloggaajat ovat yhtä altruistisia kuin graffitien tekijät. Tuottavat iloa lukijalle, eivätkä kirjoita rahan takia. (Huom. tämä ei ole ironiaa.)

Harrastuskirjoittaminen on paljon hauskempaa kuin kirjoittaminen ansaintamielessä. Olen miettinyt harrastuskirjoittamista viime viikonloppuna vetämäni proosapajan jälkeen. Siihen osallistuneet harrastajakirjoittajat olivat käyneet kirjoittajakursseja Orivedellä, Palmeniassa ja kansalais- ja työväenopistoissa. He olivat kirjoittajina koulutetumpia kuin minä, joka ei ole käynyt yhtään kurssia. He osasivat kirjoittaa ja hallitsivat novellin kirjoittamisentekniikan ja –teorian, joita minä en hallitse. Joka kerta kun aloitan uuden kirjan, olen epävarma enkä tiedä tuleeko hommasta yhtään mitään, usein ei tulekaan. Totesin että proosapajassa, että en pysty opettamaan teille mitään, pikemminkin te voisitte opettaa minua. Annoin heille harjoituksen, jolla voi etsiä ja avata omaa ääntään. Hyödyllinen harjoitus, tein sen itsekin ja huomasin että olen kuin käheä varis, oma ääni on hukassa. Mutta oppilaani suoriutuivat harjoituksesta erinomaisesti. Rupesin miettimään, että pitäisiköhän hakea Oriveden kirjoittajaopistoon, mutta luultavasti minua huolittaisi sinne - edes opettajaksi.