sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006

Minun! Minä/minuus?

Valokuvatorstain tämän viikon haaste on kuvata jotain, joka on minun. Runotorstain haasteena on kirjoittaa runo minästä/minuudesta.


Tämä on valokuva Kalevi Seilosen kollaasista Maalaukset ( 1968) Se oli esillä Suomen Taideakatemian kiertonäyttelyssä Näkökulma 68. Ostin sen 20 vuotta myöhemmin, kun minulla sattui olemaan rahaa (olin saanut valtionpalkinnon). Se on minun, koska se on ainoa taideteos minkä olen ikinä ostanut. Kuvasin sen parvekkeella, ettei tarvitsisi käyttää salamavaloa. Siksi kuvaan tuli heijastuksia. Keskimmäisessä ”maalauksessa” näkyy minun valokuvaava käteni. Alla kollaasi ilman heijastuksia.

Minua on nuoresta asti kiinnostanut surrealismi kuvataiteessa ja runoudessa. Seilonen on surrealisti 60-luvun runoissaan ja kollaaseissaan, siksi minä niistä pidän. Alla hänen Olento-sarjansa runo kokoelmasta Tosiasioita minusta.

Mitä Olento on sanonut

Olento on sanonut nämä sanat:

  1. Minä puhun vain käytännöllisiä asioita.
  2. Minulla on neljä sukupuolta ja ne ovat erilaisia.
  3. Minulla ei ole perillisiä.
  4. Suomi sijaitsee Ruotsin pohjoispuolella.
  5. Rintala ja Salama ovat huonoja kirjailijoita.
  6. Minä seison hiljaisten ihmisten keskellä.
  7. Minä olen minä.
  8. Minä olen Huumaantuva, Suojeleva ja Iso.
  9. Minua ei saa valokuvata.

Lopuksi minun Google-runoni minuudesta. Se on julkaistu aikaisemmin tässä blogissa, toisessa yhteydessä. Se on kollaasiruno, lauseet ovat tuntemattomien nettikirjoittajien lauseita. Mutta lausevalinnat ja -yhteydet sekä runon muoto ovat minun.


Kuka minä olen?

Henkilöllisyystodistuksella voin todistaa, kuka
minä olen
minä olen Maija ja minä
pidän autoista

Minä olen kuin juopunut mies, kuin sankari, jonka viini on voittanut
Minä olisin kertonut kuka
minä olen Hän olisi kertonut kuka
hän on!

Olen GSM-olio rakastelen juuri silmiesi kanssa
Minä olen kadulla näen sinut joka nurkalla
värimainostauluissa kahviloiden kassoilla
Minä suojelen sinua kaikelta

Kuka minä olen
on hämmentävä kysymys
minä olen mies
surujen syömä,
en esiinny Kalevalassa eikä Helkavirsissä.

Minä olen myyty.
Laitoin miehille ruokaa ja olen
aivan täynnä. Söin ohjeiden mukaisesti.
Tietäisinpä, kuka
olen, mitä haluan, missä olen
hyvä, mitkä ovat vahvuuteni, ...
En tiedä, kuka
olen. En tunne itseäni. Elämälläni ei ole tarkoitusta.
Tämä tilanne
masentaa enkä taaskaan pääse purkautumaan.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen.


Ettekö te tiedä, kuka
minä olen.
Minä olen tapaisti.
Olen Korsikasta syntyisin
Rakennan Islaamin taloa
Olen saanut työmarkkinatukea.
Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä.
Olen kierittänyt Juuston Rautatieasemalle.
Olen hiihtänyt yli jään Seurasaareen
Olen Lórien

Kuka minä olen?
Olen Lapinpoika. Kultaseppänä olen
Lapponia Jewelryn listoilla
Tiedän kuka
olen ja olen
sinut peilikuvani kanssa.

Kuka olen?
Kasvot muiden joukossa.
Olen kevyt kuin sudenkorento.
finka Pietarin liepeiltä.

(Finka tarkoittaa venäjänkilessä sekä puukkoa että suomalaisnaista.)

PS. Olen saanut lausekollaasi-haasteen sekä Minhiltä että Arjentolasta, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä sitä, kun on ollut niin paljon kiireitä, ja niitä on tiedossa myös tulevilla viikoilla.

PS.2 Olento on palannut.





9 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Seilosen runo on mainio. "Minä seison hiljaisten ihmisten keskellä. - - - Minä olen minä." Huh.

En ole varma olenko ymmärtänyt Google-runojen rakentamistavan, mutta tämä hakukonerunosi on kiinnostava. Kaikesta rönsyilystään - mikä itseasiassa aiheeseen sopiikin - siitä jollain lailla syntyy runollinen tarina. Kaikki tutut laululyriikkalauseet toimivat tässä viitteinä reaalimaailmaan jostin syystä. Ehkä hakukonerunoista voi nauttia juuri siksi, että ne ovat surrealistisia eikä niitä tarvitse edes yrittää ymmärtää.

S. Liuhto kirjoitti...

Seilonen ei vissiin oikein pidä Salamasta... muistelin, että heillä oli joskus pientä kinaa.

ritadahl kirjoitti...

Seilosen Tosiasioita minusta on tosiaan mainio, erityisesti tuo yksilauseisista koostuva Olento-osasto. Haikailen muutenkin 1960-luvulle, jolloin suomalaiseen runoon alkoi tulla kokeileva vaihe. Nytkin sitä on, mutta se on tietysti ihan erilaista, Google-koneilua.

A-K.H kirjoitti...

Juhani Harri teki parempia. Seilosen runokokoelmat lienen kaikki lukenut, ovat lukukelpoisia. Taistolaiset halusivat mätkiä luokkapetturi Salamaa teoksesta "Siinä näkijä missä tekijä". Olipahan jotain parempaa yhteiskuntaa rakentavaa tekemistä Kulttuurivihkojen tiedostavalla etujoukolla.

Anita Konkka kirjoitti...

Minäkin pidän Juhani Harrin surrealismista. Jos olisi ollut rahaa olisin ostanut jonkin hänen laatikoistaan. Seilosen Olento-runot on kirjoitettu ennen taistolaisaikoja, eikä Olennon ilmoitus että Salama on huono kirjailija, liity politiikkaan, vaan kirjoitustyyliin. Surrealistit eivät pitäneet realisteista.

A-K.H kirjoitti...

Detaljit

Olin kyllä hyvissä puheväleissä Kalevi Seilosen kanssa silloin, kun porukka kokoontui Atskin vieressä Kestiksen avohoitolassa, mutta sitten tiemme erkanivat, vaikka eivät koskaan yhtyneetkään. Jostain kumman syystä muistan ensimmäiset sanat, jotka Seilonen sanoi minulle. Hän osoitti Tarmo Maneliusta ja sanoi, että tuo kaveri tuolla on Suomen paras runoanalyytikko. Siihen vastasin, että tunnen kyllä miehen. Siirryin siitä aikaa myöten järjestöhommiin. En erityisemmin välittänyt Seilosen ja muiden pilvenveikkojen tavasta päihtyä, vaan pysyttelin kiltisti algerialais-linjalla. Myös Magyaria ja Porvoonplankkua meni. Olin sen verran varoissani, ettei minun tarvinnut kääriä sätkiä, vaan saatoin poltella Marlboroa, joten likat sanoivat minua Marlboro-mieheksi ja pummasivat ahkerasti savukkeitani.

Juhani Harrin näin ensimmäisen kerran Panu-kerhossa, jossa hän esitteli maalaustaan nimeltä Avainten taivas. Hän oli kaatanut sinistä maalia fanerilevylle ja maalin kuivuttua liimannut siihen avaimia. Tätä merkittävää artefaktia sitten porukalla kehuskeltiin. Joku sanoi, että tummansininen juova taulun kulmasta kulmaan sopi hyvin kokonaisuuteen. Harri sanoi, että joo; faneri ei ole ihan suora, vaan sillä tavalla kiero, että keräsi yhteen kohtaan paksummalti maalia.

Muistelmieni seuraava osa ilmestyy mahdollisesti jo ensi kesänä.

itte kirjoitti...

Tuo sun google-runohan on mielenkiintoinen. Tykkäsin (ja tietty tykkään Seilosesta). Saitko yhdellä kerralla koko materiaalin vai kokeilitko monesti? Ilmeisesti hait kuka minä olen lauseella?

Anita Konkka kirjoitti...

Hei itte,

Oikein arvasit, käytin haussa lausetta Kuka minä olen. Sain materiaalin kerralla, kun klikkasin runorobotin sitä kohtaa ,josta voi valita hakusivujen määrän. valitsin enimmäismäärän, 10 sivua, muistaakseni. Ja niistä sitten "veistin" tuon tuloksen.

PS. Eilen en päässyt tänne kommenttiosaatoon. Bloggerin insinöörit korjasivat ongelmaa.

Anitak kirjoitti...

Koska Blogger toimi epävakaavasti eilen, alla oleva a-k.h:n kommentti ei tullut tänne, mutta se se tuli postilaatikkooni. Liitän se nyt tänne, koska se on minua kinnostavaa kulttuurihistoriaa.
***

DetaljitOlin kyllä hyvissä puheväleissä Kalevi Seilosen kanssa silloin, kun
porukka kokoontui Atskin vieressä Kestiksen avohoitolassa, mutta sitten tiemme
erkanivat, vaikka eivät koskaan yhtyneetkään. Jostain kumman syystä muistan
ensimmäiset sanat, jotka Seilonen sanoi minulle. Hän osoitti Tarmo Maneliusta ja
sanoi, että tuo kaveri tuolla on Suomen paras runoanalyytikko. Siihen vastasin,
että tunnen kyllä miehen. Siirryin siitä aikaa myöten järjestöhommiin. En
erityisemmin välittänyt Seilosen ja muiden pilvenveikkojen tavasta päihtyä, vaan
pysyttelin kiltisti algerialais-linjalla. Myös Magyaria ja Porvoonplankkua meni.
Olin sen verran varoissani, ettei minun tarvinnut kääriä sätkiä, vaan saatoin
poltella Marlboroa, joten likat sanoivat minua Marlboro-mieheksi ja pummasivat
ahkerasti savukkeitani. Juhani Harrin näin ensimmäisen kerran Panu-kerhossa, jossa
hän esitteli maalaustaan nimeltä Avainten taivas. Hän oli kaatanut sinistä
maalia fanerilevylle ja maalin kuivuttua liimannut siihen avaimia. Tätä
merkittävää artefaktia sitten porukalla kehuskeltiin. Joku sanoi, että
tummansininen juova taulun kulmasta kulmaan sopi hyvin kokonaisuuteen. Harri sanoi,
että joo; faneri ei ole ihan suora, vaan sillä tavalla kiero, että keräsi yhteen
kohtaan paksummalti maalia. Muistelmieni seuraava osa ilmestyy mahdollisesti jo ensi
kesänä. --
Posted by A-K.H to Sanat at 6/07/2006 02:27:22 PM