Kuvassa äiti (35 v.) ja tytär(13v.) sylissä musta kissa. Sama kissa nimeltä Piu on äidin harteilla freskossa, jonka nimi on Taiteilija ja hänen kissansa. Toinen kissa nimeltä Kisu-Liisu ojentaa käpälänsä äidin reittä vasten.
Fresko on Helsingin kaupungin kokoelmissa, mutta en tiedä minne se on sijoitettu. Jos tietäisin kävisin kuvaamassa sen.
Tänään on äitienpäivä ja minulla on huono omatunto, kuten aina äitienpäivänä, kun ajattelin enemmän uraani kuin lapsiani silloin, kun he olivat pieniä. Nuorempi poika sanoi viisivuotiaana, että jos he lähtisivät Ruotsiin, niin minä huomaisin vasta viikon kuluttua, että he ovat poissa, kun aina vain kirjoitan, ja rupeaisin ihmettelemään missä he ovat. Se pani minut vakavasti ajattelemaan, että onko uranluominen niin tärkeätä, kun lapset ovat pieniä. Heille siitä on haittaa. Äidin ja minun suhde näyttää kyllä aika harmoniselta kuvassa, minä jopa hymyilen. Tuo on ainoa lapsuuden ja varhaisnuoruuden kuva jossa hymyilen. Olin äitini malli 20 vuotta. Minusta tuli samanlainen hajamielinen ja poissaoleva äiti kuin hänestä. Jos minulla olisi tytär, hänestä tulisi varmaankin samanlainen kuin minusta, vaikka hän yrittäisi tulla erilaiseksi.
Suosituksia:
Hotasen referaatti Ullamaija Kivikurun blogikirjoittamisen pohdiskelusta Kanavassa (3/(2006)
Kirjallisuus/kustannuspoliittista keskustelua Susi rajoilla -blogissa.
Aiheesta enemmän Käymälässä.
Muistoja 70- ja 80-luvun tuotteista ja tavaroista Hurmaava itsemurha ja Junakohtaus.
Lopuksi:
Käykää katsomassa upeita Pariisin graffitteja Katutasossa.
Päivän sitaatin kirjoitti Salvador Dali 50 vuotta sitten 13.5.1956:
"Ihailen suuresti Marcel Duchampia, miestä joka muutti kuuluisalla tavalla Mona Lisan kasvoja. Hän piirsi niihin hyvin pienet, jo silloin dalilaiset viikset. Kuvajäljennöksen alareunaan hän kirjoittin pienillä kirjaimilla, joista juuri sai selvää:L.H.O.O.Q Häntä kuumottaa haaroista!Olen aina ihaillut Duchampin asennoitumista, joka tuohon aikaan liittyi erääseen vieläkin tärkeämpään kysymykseen: onko Louvren museo poltettava vai ei?"
Olisin laittanut sen Duchampin Mona Lisan tähän, mutta enpä löytänyt sitä. No jonkun toisen kerran, kun kirjoitan surrealismista ja ouliposta enemmän. Nyt en ehdi.
6 kommenttia:
Hän siis vastasi kysymykseen, miksi Mona Lisa hymyili, vai? Jos, niin mielenkiintoinen arvaus. Asiahan on ollut maailmanlaajuisessa pohdinnassa.
hmm, minusta äiti näyttää tässä kylmältä, kauniilta ja työhönsä syventyneeltä - ei kiinnostuneelta tyttärestään. Tytär taas yrittää saada äitinsä huomiota hymyilemällä, mutta äiti ei vastaa siihen millään tavalla.
Oi voi, tuoko minullakin on edessä? Liian yleistä tässä talossa on äiti parahtelemassa tyttärilleen "antakaa äitin nyt KIRJOTTAA!" Ties vaikka pilaisin tytärteni mahdolliset kirjalliset geenit, tuomitsisin ne käyttämättömyyteen. Isäni seurasi samaisella intohimolla urheilua, enkä vieläkään jaksa innostua siitä lainkaan.
Toisaalta vanhemmat, jotka viestittävät ettei hauskaa voi pitää ilman alkoholia, saavat melko varmasti nähdä lapsensa teini-iässä törttöilemässä kännissä.
Hei Hotanen,
En tiedä kumpi vastasi kysymykseen, Duchamp vai Dali. Suomentäjän huomautuksen mukaan L.H.O.O.Q lausutaan ranskaksi samoin kuin "elle a chaud au cul" eli "häntä kuumottaa haaroista." Suomentaja on Kimmo Pasanen.
Natalia hei,
Voi olla etteivät sinun tyttäresi rupea kirjoittamaan, vaan pitävät sitä vihoviimeisenä ammattina. En minäkään ruvennut taidemaalariksi,mutta usein unissani maalaan isoja, värikkäitä, abstrakteja maalauksia.
Anonymous,
Kuvan taustasta sen verran, että sen on ottanut Eeva-lehden valokuvaaja juttua varten, jossa lasten piti kirjoittaa joko äidistä tai isästä. Luultavasti valokuvaaja käski minun hymyillä, ja minä kilttinä tyttönä tietysti hymyilin. Äidillä oli sinä syksynä freskonäyttely Taidehallissa ja kuva lavastettiin sellaiseksi, että hän muka tekee freskoa, vaikka fresko oli jo valmis.
Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että äiti oli kaunis ja etäinen ja minä yritin herättää hänen (kuin myös isänkin) huomiota kaikin keinoin, myös aika arveluttavin keinoin.
:-) Kilttiä mainostaa blogiani, minäpä lisään samaten sinut julkiselle blogilistalleni.
Tuo edellinen kommentti taisi jäädä kesken, tarkoitukseni oli vielä todeta, että minusta saa sellaisen kuvan, ettei hauskaa voi pitää ellei kirjoita. Toisaalta enpä itsekään usko isäni väitettä, ettei elämä ilman urheilua ole elämisen arvoista.
Olisikohan sinulla ollut lahjoja maalaamiseen, jotka jäivät äitisuhteen takia käyttämättä?
Lähetä kommentti