Kuva tiluksiltani. Herukat kukkivat, nokkoset ovat parhaimmillaan syötäväksi, ruohosipuli ja mansikanlehdet ja raparperi kukoistavat. Mutta Moskovasta tuomani raunioyrtti Symphytym perginum vai olisikohan se S. asperum, on kadonnut, mikä surettaa minua. Toivon että se tulee takaisin, kun ilmat lämpenevät. Lannoitin maan Pollen paras- lannalla, joka ei haise miltään. Kummallisia lantoja nykyään.
Päivän kunniaksi sitaatti Péter Nadaksen Muistelmien kirjasta. Kirjan alussa minäkertoja (mies) muistelee rakastettunsa ( mies) tuoksua:
”Enkä minä voinut kuvitellakaan, että olisin ypöyksin kun heräisin aamulla, sunnuntaina, ja kirkonkellojen äänet tunkeutuisivat sisään hänen kotitalonsa ikkunoista, että en enää voisi tuntea hänen ihonsa tuoksua, joka sekoittui kylmässä tuoksuvien omenien kirpeään aromiin ja aamukahvin kanssa tarjoiltavien leivonnaisten suloiseen tuoksuun, omenat oli asetettu riveihin komeron ylähyllyille ja sokerikakut marmoripöydälle odottamaan iltapäivän tuloa, pieni ikkuna oli aina auki, mutta hänen ilmeensä synkistyi, ja hän tuijotti minun otsaani ja suutani, kun varomattomasti sanoin että pidin hänen hikensä tuoksusta, myös nenäni piti siitä, käteni itivät siitä, kieleni rakasti sitä, ja hän syleili minua, aivan kuin sanani olisivat tuottaneet hänelle tuskaa, ” sen makua, sen tuoksua, sitä miltä se tuntuu”, hän äännähti omituisesti, luulin että hän nauroi, mutta se oli jonkinlainen lyhyt nyyhkytys ilman kyyneleitä, äännähdys joka sittemmin hänen narisevassa Wörther Platzin sängyssään purkautui ulinaksi, tukahdutetun kauhun ääniksi.”
Lainasin kirjan eilen kirjastosta metromatkan lukemiseksi. Se on niin paksu, että minun täytyy matkustaa metrolla kymmeniä ellei satoja kertoja, jos aion saada sen loppuun asti luetuksi. Mutta kesällä ajan metrolla harvoin, kun on polkupyörä käytössä. Äänikirjat joita voisi kuunnella iBodilta puutarhatöissä tehdessä, olisivat kivoja. Tänään kuuntelin korvanappiradiosta palstalle pyöräillessäni, kun kaksi psykiatria oli Napit vastakkain. Ben Furman oli niin aggressiivinen, että hänen terapiaansa en uskaltaisi mennä. Gustav Schulman oli sympaattisempi. Julkisuus turmelee sinä missä valtakin.
Tässä Marcel Duchampin Mona Lisa, josta tuolla alempana oli puhetta. Mona Lisa näyttää drag queenilta. Kuva on vuodelta 1919. Alareunassa lukee himmeästi L.H.O.O.Q joka luetaan foneettisesti ” Elle a chaud au cul”, englanniksi se tarkoittaa ”She’s got a hot ass,” ja suomeksi ”Häntä kuumottaa haaroista” ( kuten suomensi Kimmo Pasanen)
5 kommenttia:
Vai pitäisikö sanoa Mona Lisa näyttää drag kingiltä? (Nainen joka yrittää esittää miestä.)
Nádasin kirjan markkinointitekstit herättivät mielenkiinnon, ja tuo lainaamasi pätkä lisäsi kiinnostusta edelleen. Pitkää lausetta ja aistien kautta kertomista, kaunista rakkauden kuvausta.
Sinänsä ei ole merkitystä sillä, että puhujan kohde on toinen mies. Pätkä voisi yhtä hyvin kuvata heteroseksuaalista rakkautta. Nämä tuntemukset kun eivät ole erejä, oli kohteella mikä tahansa sukupuoli.
Tuo raunioyrtti Symphytym asperum näyttää olevan hyvin samankaltainen kuin oma rohtoraunioyrttini, jonka olen pihistänyt Uudenkaupungin junaradan varresta, johon se oli levinnyt ja villiintynyt. Näyttää olevan samaa Symphytym-sukuakin.
On silti todennäköistä, että se kadottamasi tulee vielä, ehkä vähän eri paikasta. Toivotaan niin, sillä sillä on varmaan muisto- ja tunnearvoa.
Piti vielä lisäämäni, että talosi kivijalka on hieno, vanha kunnon kivijalka eikä mikään tiukka ja ilmaton sementtimuuri, kuten monet nykkyään ovat.
Yhdellä vielä perään. :)
Katsoin vielä uudelleen "kivijalkaa" ja nyt näen sen kiviaitana talon edessä.
Talo kiviaidan takana on Puotilan kartano. Minun puolen aarin kokoinen palstani on siinä vieressä.
Raunioyrtti kukki Moskovan kirjailijaliiton pihalla ihmeellisen sinisenä.Ihastuin väriin, kaivoin yhden juuriverson maasta ja toin Suomeen edesmenneen muusani(muusoni) pihalle kasvamaan, missä se kukoisti kauniisti, kukoistaa kenties vieläkin siellä. Sen poikasen vein Talin siirtolapuutarhaan.Ja kun siirtolapuutarha-aika jäi taakse. otin mukaani poikasen, joka nyt on kadonnut.
Siitä on kulunut melkein 20 vuotta kun toin raunioyrtin Moskovasta. Oli toukokuun loppu vuonna 1987. Saksalainen nuorimies Matias Rust laskeutui pienkoneella Punaiselle torille.Olin naapurikorttelissa ostamassa teekuppeja, samaan aikaan kunse tapahtui, enkä tiennyt mitään ennnen kuin Suomessa, kun luin tapahtumasta Suomen lehdistä. Tämäkin tarina liittyy kadonneeseen raunioyrttiini.
Lähetä kommentti