tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Eurooppapäivä ja makasiinit

Matkatoverini Anni Sumari lukee runoa Eurooppapäivän Café d'Europa -tilaisuudessa Kappelissa , teemana Eurooppa viettelee. "Eurooppa on jumalatar, mutta millainen... Anni kysyi runossaan. 27 kirjailijaa eri puolilta Eurooppaa luki tänään 27:ssä eurooppalaisessa kahvilassa tekstejä viettelevästä Euroopasta. Yleisöllä oli ja on edelleen mahdollisuus
kirjoittaa oma tarinansa aiheesta. Tarinat voi lähettää osoitteeseen info@cafeeurope.at Parhaat kirjoitukset julkaistaan kokoelmana. Kappelista sai ilmaiseksi kyniä ja kivoja lehtiöitä joihin voi kirjoittaa oman tarinansa. Eurooppa sai nimensä neidon mukaan, jonka Zeus raiskasi härän hahmossa. Onkohan nimi enne? Niin paljon väkivaltaa Euroopassa on ollut historian aikana.

Eilen kävelin makasaanien ohitse keskustaan ja näppäsin kaksi kuvaa makasiinesita, jotka ovat mennyttä elämää. Kymmenen vuotta sitten makasiineille vietettiin Tammen viisikymmentävuotisjuhlia. Juhliin osallistui yksi presidentti, eduskunnan puhemies ja ulkoministeri kadun toiselta puolen. Makasiineilla on ollut paljon hienoja kulttuuritilaisuuksia.
Olen perusanarkisti,siksi en osaa pitää makasiinin tulipaloa "törkeänä tuhopolttona" vaan kunniakkaana loppuna. Maanantainahan sitä olisi kumminkin ruvettu purkamaan. Sääli että kaupungissa on yhä vähemmän vapaapaata demokraattista nuorille ja vanhoille. Kieksta pitää ottaa hyöty irti.


Alemassa kuvassa on www.makasiinit.com kylttiin kirjoitettu "Fucks nollatole". Kirjoitus näkyy himmeänä töhrynä vasemmassa yläkulmassa. En osannut tarkentaa kuvaa oikein. Digikameran käyttö on vielä haussa.

Tänään Hille Koskela, kaupunkimaantieteen dosentti, kirjoittaa Hesarin Vieraskynä- palstalla mm. seuraavaa:" Kaikkien Suomen suurimpien kaupunkien turvallisuusstrategoissa nuoriso on nostettu yhdeksi keskeisimmistä uhkakuvista. Äänioikeudeton, vähävarainen, vailla yhteiskunnallista valtaa elävä nuoriso on hyvä vihollinen - oivallinen kohde peloille, jotka todellisuudessa pohjimmiltaan kohdistuvat yleisempään olemisen epävarmuuteen." Viisaasti oivallettu. Siinä epävarmuudessa on syy nykyiseen nollatoleranssi-intoiluun. Kannattaa lukea
Koskelan juttu kokonaisuudessaan ( Oliko tuhopoltto uhopoltto? HS 9.5.06) Siteeraan vielä vähän Koskelaa niille joilla ei ole mahdollisuutta lukea Hesaria.

"Tekemällä tehtyä ongelmaa on jo pitkään hallittu kovin keinoin. Tampereella nollatoleranssiprojekti "puhdisti" keskustan ja ajoi nuorison lähiöihin. Pääkaupunkiseudulla liikennevälineniden nollatoleranssi seuraa jo pitkään jatkunutta Stop töhryille -kampanjaa [...] Kun graffitien maalaamisesta voi saada kovemman tuomion kuin raiskauksesta, on lainkuuliaisenkin kansalaisen oikeustaju koetuksella."

[...]
"Julkisesta tilasta on tullut puolijulkista, entistä kontroloidumpaa. Kaupunkia leimaavat valvontakamerat, vartijat sekä tiettyyn aikaan suljettavat "aidatut" tilat. Kaupungissa on yhä vähemmän paikkoja, joissa omaehtoinen, vapaamutoinen organisoimaton oleskelu olisi mahdollista.[...] Tilanne on alkanutmpikkuhiljaamkiristää muitakin kaupunkilaisia kuin alakulttuurin edustajia."

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Eurooppa-vinkistä!

Saako tekstit lähettää kansallisilla kielillä (suomi) vai pitääkö kirjoittaa englanniksi/ranskaksi?

Anita Konkka kirjoitti...

Kyllä saa - kaikilla Euroopan kansallisilla kielillä. Näin ymmärsin eilisessä kahvilatilaisuudessa.

Veloena kirjoitti...

Luultavasti meistä jokainen on jossain asiassa jonkin alakulttuurin edustaja. Ainakin tavistutkijat tuntuvat olevan tätä mieltä. Myös ajatus jostain yhtenäiskulttuurista alkaa näyttää yhä oudommalta vuosi vuodelta. Tai ainakin minusta alkaa.

Anita Konkka kirjoitti...

Veloena,

yhteinaiskulttuuri alkoi hajota jo 60-luvulla, onneksi. Mutta huomenna juhlitaan yhtä yhteinäiskulttuurin/ kansallisen identiteetin luojaisää.

s.liuhto, en tiedä kun en jaksa lukea iltapäivälehtiä. Ne maanipuloivat yleistä mielipidettä noilla idiootti-jutuillaan,joita ihmiset lukevat puolihuolimattomasti viihteenä.

Anita Konkka kirjoitti...

Liuhto, mitäpä tuosta, meillä kaikilla on salaiset paheemme.

Jari Sedergren kirjoitti...

Tuskinpa "yhtenäiskulttuuria" on koskaan ollut olemassa. Kyse on myös siitä, mistä saa / voi puhua ja miten asiat julkisuudessa esitetään. Esim. maan alla, pinnan alla, kadun tasolla, arkipäivässä, naisten kesken, tavallisten ihmisten parissa jne. tapahtuvat asiat ovat joskus olleet "yhtenäiskulttuurista" poissa. Enää ei tarvitse.

Jari Sedergren kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jari Sedergren kirjoitti...

Listasta unohtuivat vähemmistöt ja muut "marginaaliryhmät". Nämä kaikki alkoivat ilmaantua laajassa mitassa sosiaalihistoriaan oikeastaan vasta 1970-luvulla.

Anita Konkka kirjoitti...

Riippuu vähän siitä mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Se kulttuuri jota on tuettu taloudellisesti vero- ym. varoin ja nostettu pramille, on ollut yhtenäistä, ellei suorastaan monoliittista. Sen tehtävänä on ollut tukea kansallista identiteettiä, henkistä eheyttä, perinteisä arvoja jne. 60-luvulla tapahtui murros, mm. Salama-sota. Esim surrealismia ei Suomessa hyväksytty, kun se ei palvellut kansallisen identiteetin vahvistamista.

Terv.
Saul McOK ( eli word verification tähän kommenttiin)