tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Tältä se näyttää

Edit: Korjattu kirjoitusvirheitä ja lisätty oikeaan sivupalkkiin Radiosoitin, josta voi kuunnella kirjallisia ohjelmia mm. Nadjan huoneessa vieraillutta Kaarina Valoaaltoa, Nooakan parkin kapteenia/kapteenskaa. ( Vieritä nuolia oikealle ja alas)

Postin kuriiri herätti minut aamulla ja toi paketin, joka sisälsi kymmenen kirjaa.. Hieman synkän näköinen kansi (sateenkaaren värejä ei näy alkuperäisessä kuvassa). Näyttää siltä kuin nainen olisi astumassa ulos vankilasta. Sisältö ei ole yhtä synkkä. Takakannessa lukee:

A remarkable creation of a ”woman living on the edge,” A Fool’s Paradise is a powerful, disturbing novel in the great tradition of Jean Rhys and Violette Leduc.”

Kirjan ensimmäisessä amerikkalaisessa arvioinnissa naisen sanotaan olevan peräisin kuin Jim Jarmuschin elokuvasta ( kts. alempaa, Viimeisimmät uutiset).

En odota suurta myyntimenetystä enkä elokuva-optiota Amerikasta.

Kirja ilmestyi sarjassa Coleman Dowell Finnish Literature Series, jossa on aikaisemmin ilmestynyt Rosa Liksomin Dark Paradise. Pieni merkityksetön (?) yhteensattuma, että kummankin kirjan nimessä esiintyy sana ”paratiisi.” Ei kaksi ilman kolmatta, saa nähdä millainen ’paratiisi’ ilmestyy sarjan kolmantena kirjana.

Työpäivä meni sekaisin kun en ehtinyt ennen kuriirin tuloa ja sängystä nousemista hahmotella mielessä sitä jaksoa, mikä oli tänään tarkoitus kirjoittaa. Siksi istun nyt nettikoneen ääressä ja bloggaan epätavalliseen aikaan. Eilen istuin Espan penkillä ennen Eino Leino seuran kokousta ja kokeilin miten langaton verkko toimii siellä. Hyvin se toimi.

PS. Joku hullu meni polttamaan Porvoon tuomiokirkon. Olisikohan ollut huomionkipeä saatananpalvoja. Julkisuudessa on näytetty liikaa pirun sormimerkkiä viime päivinä ja herätelty tasapainottomien ihmisten sisäisiä piruja. Jotkut eivät osaa erottaa tarua ja totta toisistaan.

sunnuntai, toukokuuta 28, 2006

Tiedoksi

kaikille niille, jotka tulevat tänne hakusanoilla: Lordi ilman naamioita. Turha vaiva, täältä etsimäänne ei löydy. Mitä tänään ajattelin Lordi-ilmiöstä on kirjoitettu edellisen merkinnän kommentteihin. Teini-ikäisten palvonnan ymmärrän, mutta se että valtiovaltakin on rähmällään ilmiön edessä, on minusta aika outoa. Ajattelu jatkuu. Ehkä huomenna. Ehkä unissa.

Tämän merkinnän syy: Päivitän oikean sivupalkin linkkilistaa, joka ei näy Microsoft-selaimen käyttäjille, homma jota oikeasti inhoan ja jota tehdessäni kiroilen rankasti, sillä aina jotain menee pieleen.

Päivän sitaatti

Käymälästä

- Jos suhde ei ala seksistä, vaan esimerkiksi turhista puheista ja puhelinnumeroiden vaihdoista, siitä ei yleensä tule mitään
- Jos kaikki menee hyvin, ensimmäiset merkit rakastumisesta voi havaita kuuden kuukauden kuluttua, mutta selvästi vasta yhdeksän.

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Kun rokki tuli Suomeen

Edit. Kirjoitusvirheitä korjattu. Kirjoitin tämän merkinnän eilisiltana, mutta Bloggerissa oli taas jotain häikkää "insinööri selvitti ongelmaa" eikä merkintä päässyt lähtemään. Aamun lehden mukaan Kauppatorilla oli yli 90 000 ihmistä.

Rokki tuli Suomeen 50 vuotta sitten, kun elokuvateatteri Edisonissa ( myöh. Diana) esitettiin elokuva Blackboard Jungle, suomeksi Älä käännä heille selkääsi. Bill Haleyn Rock around the Clock (suom.Tunnista tuntiin) oli elokuvan hittikappale. Ensi-ilta oli suuri tapahtuma, sinne piti ehdottomasti saada liput. Minä ja ystäväni saimme liput. Nuorisoa kokoontui elokuvateatterin edessä olevaan puistoon, yksi auto kaadettiin ja paikalle tuli palokunnan ruiskuauto hajottamaan ”mellakkaa.” Viikkosanomat - niminen lehti (kuului Erkon konserniin) oli paikalla tekemässä juttua mellakasta. Ystäväni näkyivät kuvassa, minusta näkyi poninhäntä. Olimme ylpeitä, että olimme päässeet lehden kuvaan. Lehdistössä paheksuttiin nuorisoa = lättähattuja ja villamyssymissejä (nyk. pissiksiä), jotka kuuntelivat rokkia, kävivät katsomassa elokuvaa ja osallistuivat Edisonin edessä ”mellakointiin” Heitä/ meitä oli paikalla ehkä satakunta, tuskin sen enempää. Olimme sen ajan paheksuttuja kapinallisia

Minusta ei tullut rokkaria, vaan rupesin käymään Albertinkadun Mäyränkolossa kuuntelemassa jameja. Mäyränkolosta siirryin Yliopiston juhlasaliin kuuntelemaan Radion sinfoniaorkesterin konsertteja. En jaksanut enää innostua Elviksestä. Suosikkejani olivat Miles Davis ja John Coltrane, Dabe Brubeck. Ja vähän myöhemmin Bartok, Stravinsky ja Webern.

Tähän muistelmaan minut inspiroi telkkarissa näkemäni Lordin esiintyminen Kauppatorilla. Liikuttava kokemus, 80.000 ihmistä juhlimassa euroviisuvoittoa! Ne jotka osallistuivat illan konserttiin muistavat sen vielä vuonna 2056, elleivät ole kuolleet. Liikuttavan suomalaista, tuskin missään päin Eurooppaa viisuvoitto on herättänyt yhtä suurta kansanhurmaa. Suomalaiset ovat ihan hullua kansaa.

Luvussa 40 on jotain magiaa, ensin isketään päätä puuhun 39 kertaa, ja sitten tulee voitto, hallelujah! Se on suomalaista sisua. Täytyihän se palkita suomalaisen puurtamisen prenikalla. Ja katso niin tapahtui kun presidentti ojensi prenikan (=avaimen) Kauppatorin konsertissa. Kapina on kuollut. Rokista on tullut valtiovallan siunaamaa kulttuuria. Siihen kului 50 vuotta. Näköjään kaikki mikä on uutta vaatii pitkän ajan ennen kuin se hyväksytään yleisesti.

Rakkaus ei ole miesten juttu

Satuin kuulemaan radiosta ohjelman Kyllä kansa muistaa, aiheena ensirakkaus. Vain yksi mies uskalsi kertoa ensirakkaudestaan. Kaikki muut olivat naisia. Eivätkö miehet muista vai eivätkö kehtaa kertoa? Ovatko ensirakkaudet olleet niin häpeällisiä juttuja, tai päättyneet niin onnettomasti, että niistä ei voi puhua. Kyllä kai miehilläkin on ollut ensirakkauksia?

Ohjelmasta selvisi sekin että Joel Lehtonen oli Maria Jotunin ensirakkaus, tai päinvastoin.

Päivän sitaatti

Kemppiseltä

”Yksi tapa rangaista lihaa on kirjoittaa blogia, kun tietää, että kaiken Internetiin liittyvän, varsinkin blogien, pitäisi katsoa olevan vakavalle kirjoittajalle ja ennen kaikkea tutkijalle sopimatonta, arvostelukyvyn vakavaa varurioitumista osoittavaa puuhailua, joka on omiaan herättämään kunnioitetuissa kollegoissa sen käsityksen, että asianomainen olisi toimitettava suoraan, lähtöruudun kautta käymättä, pyöreään koppiin ja sieltä eläkkeelle.”

Temperemanttitesti

Kun en ole pitkään aikaan laittanut tänne yhtään testiä, niin laitanpa nyt Temperamenttitestin (via marginaali).

You Have a Melancholic Temperament

Introspective and reflective, you think about everything and anything.

You are a soft-hearted daydreamer. You long for your ideal life.

You love silence and solitude. Everyday life is usually too chaotic for you.

Given enough time alone, it's easy for you to find inner peace.

You tend to be spiritual, having found your own meaning of life.

Wise and patient, you can help people through difficult times.

At your worst, you brood and sulk. Your negative thoughts can trap you.

You are reserved and withdrawn. This makes it hard to connect to others.

You tend to over think small things, making decisions difficult.

torstaina, toukokuuta 25, 2006

Uudistuminen

Uudistuminen on Runotorstain ja Valokuvatorstain tämän viikon teema.

Kuvassa uudistetaan Villa Lill Kalvikin pihamaata Vuosaaressa. Villa on osa Taiteilijatalon yhteisöstä, siellä on taiteilijoiden ja kirjailijoiden työhuoneita, kokoontumistila juhlia ja taide-esityksiä varten ja yksi taiteilija-asunto.

Runotorstain runoni on hakukonerunoutta. Se on koostettu Googlen/ Leevi Lehdon runorobotilla käyttämällä hakusanoja uudistuminen ja uusi. Minua kiinnostaa hakukonerunous, koska se paljastaa jotain kollektiivisen alitajunnan nykytilasta. Muilta töiltäni en ole ehtinyt toden teolla sukeltaa kollektiiviseen alitajuntaan. Mutta muutamien pistokokeiden jälkeen näyttää siltä että nykyajan heeroksia ovat suuryhtiöt. Mutta ei uskonto eikä suomalaisten suokaan ole vielä kokonaan kadonneet kollektiivisesta sielunmaisemasta, vaikka kuokka ja Jussi puuttuvatkin – ainakin alla olevasta hela/runotorstain ”runosta.” Saa nähdä kuka tekee uuden kansalliseepoksen Google-hakutulosten pohjalta. Lönnrot aikoinaan keräsi kollektiivisen alitajunnan sirpaleita Vienan kansan parista ja koosti niistä Kalevalan. Hänen hakutuloksensa olivat, hassua kyllä, peräisin runokylistä jotka eivät ole koskaan Suomeen eivätkö Suomi-Ruotsiin kuuluneet, mutta niin vain niistä hakutuloksista syntyi Suomen kansalliseepos.


Uudistuminen – Google-runo


Vietin kolme minuuttia asuntolani aulassa. Ja katso! Ihme tapahtui.
Venäläisestä naisesta tuli uusi puolisoni.
Ja sitten parin kuukauden kuluttua
luonnontilaisilla soilla
avautui uusi todellisuus
hengellinen uudistuminen,
joka antaa pohjan kaikelle.

Kuoleminen ja uudistuminen
Osaaminen ja uudistuminen.
Oppiminen ja uudistumiskyky.
Hyvinvointi ja motivaatio.
Jatkuva uudistuminen
on tärkeää muotimarkkinoilla.
Se voi antaa pohjaa
ojitetuilla soilla tapahtuvaan dynamiikkaan.
Uudistuminen näkyy vähitellen
myös Meriväylän sivuilla.


Mutta mistä löytyy uusi
Nokia? Vastaavaa
oman ajattelun ravistelu, uudistuminen
ja inspiraation saaminen,
uusi teknologia.
Kysymyksessä on Stora Enson uusi
logistiikkajärjestelmä.
Jatkuva uudistuminen
on kansakunnallemme tärkeä asia
monivaiheinen prosessi, jolla on oma dynamiikkansa.
Nyt on menossa tiedonkeruuvaihe.
Hotellin uusi ilme perustuu näihin hyödyllisiin tietoihin,
toteaa hotellinjohtaja
Uudistuminen jatkuu.
Ruorin taakse asettuu uusi johtaja.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Lopuksi Marie Cerminovan näkemys uudistumisesta. Hän oli yksi tšekkiläisen surrealistiryhmän perustajajäsenistä.Hänen maalauksensa nimi on L’Avant-printemps, suomeksi Esikevät.


Aiheeseen liittyen säe Helvi Juvosen runosta Runkojen lomasta:
Putosi siemen sokea
kuollen on ihmettä kokea
kaiken kasvamistie.


keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Viimeisimmät uutiset

Sillä aikaa kun nettikoneeni kävi huollossa, ( emolevy vaihdettiin) minä kävin Ars 06 – Toden tuntu näyttelyssä ja tapoin rakkaitani. Kill your darlings – ohje jokaiselle kirjoittajalle. Kurja hommahan se on, mutta pakko tehdä, muuten sen tekee kustannustoimittaja.


Kuvassa on Maaria Wirkkalan ihmeellinen kivi Ars-näyttelystä. Se oli voittanut painovoiman, se leijui ilmassa. Pakko sitä oli koskettaa silläkin uhalla, että hälytin alkaa ulista. Se oli oikea kivi, ihme, eikä hälytin parahtanut. Wirkkalan installaatio Vakain aikein ( Solitude in Stability) oli näyttelyn vaikuttavin taideteos: mustaseinäinen huone, jossa kivi leijui ja lehtimetallilla kullattu lattia huojui. Vaikuttava myös fyysisesti, sillä taideteoksen sisällä käynti, aiheutti noin kymmenen minuuttia kestävän huojuvan olon. Samanlainen olo tulee kun istuu junassa kymmenen tuntia Berliinistä Malborkiin. Wirkkalan kivestä –vaikkei se ollutkaan punainen - tuli mieleeni Helvi Juvosen runon säe:

Borneossa, Borneossa,
sademetsän sydämessä,
paikassansa kätketyssä,
oksan alla, juuren alla
onnellista unta nukkuu
kivi punainen.

Juvosella on muitakin kivirunoja. Hän oli minulle tärkeä runoilija nuorena, suotta unohdettu nykyään. Minä olen kivien keräilijä. Kivissä on jotain inspiroivaa. Kunhan ehdin, kuvaan kiviäni ja laitan niiden kuvia tänne. Mutta se voi kestää, kun minulla on nykyään niin paljon hommia viljelypalstan ja rakkaiden tappamisen kanssa. Viisasten kivestä kirjoittaa gnohti seauton. Käykää lukemassa.


Hullun taivaassa on juuri ilmestynyt Jenkeissä, mutta en ole vielä saanut tekijänkappaleita, ensimmäinen arvostelukin on ilmestynyt täällä, mutta kun ei sitä pääse lukemaan, ellei ole lehden tilaaja, niin laitan arvostelun tänne. Itse en osaa nähdä yhteyttä Jim Jarmuschiin, mutta positiivisen arvostelun ilahduttamana avasin valkoviinipullon ja skoolasin kirjalle, joka on kuin aikuiseksi kasvanut lapsi joka on lähtenyt maailmalle omin jaloin.

A Fool's Paradise
ANITA KONKKA, TRANS. FROM THE FINNISH BY A.D. HAUN AND OWEN
WITESMAN. Dalkey Archive, $12.95 paper (133p) ISBN 1-56478-422-3
 
The querulous, nameless, love-weary narrator of Konkka's 1988 novel might
have emerged from a Jim Jarmusch film: in her late 30s, recently unemployed,
her engagement broken, off and in love with an unavailable man, the narrator
is a cerebral, dreamy observer of the flotsam of life as she sits at the
base other favorite pine tree writ-ing in a blue notebook. She imagines the
lives of people she sees, diligently records her dreams and childhood
memories that intrude in the narrative like non sequiturs, and dabbles in
astrology, which underscores that "everything has some diabolical purpose."
When her lover, Alexander, goes back to his wife, Vera, a Russian woman who
reminds the narrator of capricious characters in Dostoyevski, the narrator
grows obsessively jealous, invents an elaborate scenario between husband and
wife, and, confronting her status as a casroff, muses darkly about the
inequitable relations between men and women. This is Konkka's first work to
be translated into English. As rendered here, her prose is wonderfully
cadenced and vivid; it establishes her nameless character as a memorable
figure‹not quite a cynic and not completely a sensualist, and none the wiser
through experience. (July 25)
Julkaistu Suosikissa vuonna 2004
Kuuluin niihin onnettomiin sieluihin, jotka eivät  katsoneet 
 Euroviisuja ja Lordin  voittoa, vaan  Teema-kanavan  
 Joycen  Odysseus-romaanin  filmatisointia ja nukahdin
  sen jälkeen. Tämän päivän Vuosaari-lehdessä  lukee että:
 ” Euroviisuvoitto Vuosaareen Mr. Lordille.”
  Kari Haakanan  blogista löytyi linkin kautta
 kuva  Lordista ilman naamiota. Katselin kuvaa 
 tarkkaan, että tunnistaisin hänet, jos sattuisi 
tulemaan  kadulla vastaan tai  jonottaisi
 S-Marketin, K-kaupan  tai Alkon jonossa
 samaan aikaan  kuin minä


keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Rakastetun tuoksu

Kuva tiluksiltani. Herukat kukkivat, nokkoset ovat parhaimmillaan syötäväksi, ruohosipuli ja mansikanlehdet ja raparperi kukoistavat. Mutta Moskovasta tuomani raunioyrtti Symphytym perginum vai olisikohan se S. asperum, on kadonnut, mikä surettaa minua. Toivon että se tulee takaisin, kun ilmat lämpenevät. Lannoitin maan Pollen paras- lannalla, joka ei haise miltään. Kummallisia lantoja nykyään.

Tänään on homofobian vastainen päivä. Fobiat ovat siitä hankalia, että ne eivät katoa pelkästään vastustamalla, vaan pitää päästä fobian juurille, ennen kuin siitä vapautuu.
Päivän kunniaksi sitaatti Péter Nadaksen Muistelmien kirjasta. Kirjan alussa minäkertoja (mies) muistelee rakastettunsa ( mies) tuoksua:


”Enkä minä voinut kuvitellakaan, että olisin ypöyksin kun heräisin aamulla, sunnuntaina, ja kirkonkellojen äänet tunkeutuisivat sisään hänen kotitalonsa ikkunoista, että en enää voisi tuntea hänen ihonsa tuoksua, joka sekoittui kylmässä tuoksuvien omenien kirpeään aromiin ja aamukahvin kanssa tarjoiltavien leivonnaisten suloiseen tuoksuun, omenat oli asetettu riveihin komeron ylähyllyille ja sokerikakut marmoripöydälle odottamaan iltapäivän tuloa, pieni ikkuna oli aina auki, mutta hänen ilmeensä synkistyi, ja hän tuijotti minun otsaani ja suutani, kun varomattomasti sanoin että pidin hänen hikensä tuoksusta, myös nenäni piti siitä, käteni itivät siitä, kieleni rakasti sitä, ja hän syleili minua, aivan kuin sanani olisivat tuottaneet hänelle tuskaa, ” sen makua, sen tuoksua, sitä miltä se tuntuu”, hän äännähti omituisesti, luulin että hän nauroi, mutta se oli jonkinlainen lyhyt nyyhkytys ilman kyyneleitä, äännähdys joka sittemmin hänen narisevassa Wörther Platzin sängyssään purkautui ulinaksi, tukahdutetun kauhun ääniksi.”


Lainasin kirjan eilen kirjastosta metromatkan lukemiseksi. Se on niin paksu, että minun täytyy matkustaa metrolla kymmeniä ellei satoja kertoja, jos aion saada sen loppuun asti luetuksi. Mutta kesällä ajan metrolla harvoin, kun on polkupyörä käytössä. Äänikirjat joita voisi kuunnella iBodilta puutarhatöissä tehdessä, olisivat kivoja. Tänään kuuntelin korvanappiradiosta palstalle pyöräillessäni, kun kaksi psykiatria oli Napit vastakkain. Ben Furman oli niin aggressiivinen, että hänen terapiaansa en uskaltaisi mennä. Gustav Schulman oli sympaattisempi. Julkisuus turmelee sinä missä valtakin.

Tässä Marcel Duchampin Mona Lisa, josta tuolla alempana oli puhetta. Mona Lisa näyttää drag queenilta. Kuva on vuodelta 1919. Alareunassa lukee himmeästi L.H.O.O.Q joka luetaan foneettisesti ” Elle a chaud au cul”, englanniksi se tarkoittaa ”She’s got a hot ass,” ja suomeksi ”Häntä kuumottaa haaroista” ( kuten suomensi Kimmo Pasanen)


maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Pullon houkutus

Kafkakosken innoittamana otin kuvan pullosta, jonka ostin Ibizalta.

En juo liköörejä, en väkeviä enkä olutta – olen viini-ihminen, kesällä valkoista ja talvella punaista - mutta tämä pullo oli pakko ostaa, siksi että se on Tanitin pää. Tanit oli ibizalainen rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, tunnettu myös nimeltä Astarte. Hänen juhlaansa vietettiin Ibizalla juhannuksena. Hänen päänsä sisälsi hirvittävän pahanmakuista yrttilikööriä, se oli kuin lapsuuteni yskänlääkkeen ja kihomatolääkkeen yhdistelmä. En enää muista kuinka pää tyhjeni, mutta varmaa on en minä en tyhjentänyt sitä.

Päästä puheen ollen Puhuva irtopää on kiinnostava uusi blogi.

Toinen, minulle uusi bogi: Kirjoittaminen on meditaatiota.

Kunhan jaksan ruveta näpräämään, liitän nuo linkkilistaani.

sunnuntai, toukokuuta 14, 2006

Äiti ja minä

Kuvassa äiti (35 v.) ja tytär(13v.) sylissä musta kissa. Sama kissa nimeltä Piu on äidin harteilla freskossa, jonka nimi on Taiteilija ja hänen kissansa. Toinen kissa nimeltä Kisu-Liisu ojentaa käpälänsä äidin reittä vasten.
Fresko on Helsingin kaupungin kokoelmissa, mutta en tiedä minne se on sijoitettu. Jos tietäisin kävisin kuvaamassa sen.

Tänään on äitienpäivä ja minulla on huono omatunto, kuten aina äitienpäivänä, kun ajattelin enemmän uraani kuin lapsiani silloin, kun he olivat pieniä. Nuorempi poika sanoi viisivuotiaana, että jos he lähtisivät Ruotsiin, niin minä huomaisin vasta viikon kuluttua, että he ovat poissa, kun aina vain kirjoitan, ja rupeaisin ihmettelemään missä he ovat. Se pani minut vakavasti ajattelemaan, että onko uranluominen niin tärkeätä, kun lapset ovat pieniä. Heille siitä on haittaa. Äidin ja minun suhde näyttää kyllä aika harmoniselta kuvassa, minä jopa hymyilen. Tuo on ainoa lapsuuden ja varhaisnuoruuden kuva jossa hymyilen. Olin äitini malli 20 vuotta. Minusta tuli samanlainen hajamielinen ja poissaoleva äiti kuin hänestä. Jos minulla olisi tytär, hänestä tulisi varmaankin samanlainen kuin minusta, vaikka hän yrittäisi tulla erilaiseksi.

Suosituksia:

Hotasen referaatti Ullamaija Kivikurun blogikirjoittamisen pohdiskelusta Kanavassa (3/(2006)

Kirjallisuus/kustannuspoliittista keskustelua Susi rajoilla -blogissa.

Aiheesta enemmän Käymälässä.

Muistoja 70- ja 80-luvun tuotteista ja tavaroista Hurmaava itsemurha ja Junakohtaus.

Lopuksi:

Käykää katsomassa upeita Pariisin graffitteja Katutasossa.


Päivän sitaatin kirjoitti Salvador Dali 50 vuotta sitten 13.5.1956:

"Ihailen suuresti Marcel Duchampia, miestä joka muutti kuuluisalla tavalla Mona Lisan kasvoja. Hän piirsi niihin hyvin pienet, jo silloin dalilaiset viikset. Kuvajäljennöksen alareunaan hän kirjoittin pienillä kirjaimilla, joista juuri sai selvää:L.H.O.O.Q Häntä kuumottaa haaroista!Olen aina ihaillut Duchampin asennoitumista, joka tuohon aikaan liittyi erääseen vieläkin tärkeämpään kysymykseen: onko Louvren museo poltettava vai ei?"

Olisin laittanut sen Duchampin Mona Lisan tähän, mutta enpä löytänyt sitä. No jonkun toisen kerran, kun kirjoitan surrealismista ja ouliposta enemmän. Nyt en ehdi.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Eurooppapäivä ja makasiinit

Matkatoverini Anni Sumari lukee runoa Eurooppapäivän Café d'Europa -tilaisuudessa Kappelissa , teemana Eurooppa viettelee. "Eurooppa on jumalatar, mutta millainen... Anni kysyi runossaan. 27 kirjailijaa eri puolilta Eurooppaa luki tänään 27:ssä eurooppalaisessa kahvilassa tekstejä viettelevästä Euroopasta. Yleisöllä oli ja on edelleen mahdollisuus
kirjoittaa oma tarinansa aiheesta. Tarinat voi lähettää osoitteeseen info@cafeeurope.at Parhaat kirjoitukset julkaistaan kokoelmana. Kappelista sai ilmaiseksi kyniä ja kivoja lehtiöitä joihin voi kirjoittaa oman tarinansa. Eurooppa sai nimensä neidon mukaan, jonka Zeus raiskasi härän hahmossa. Onkohan nimi enne? Niin paljon väkivaltaa Euroopassa on ollut historian aikana.

Eilen kävelin makasaanien ohitse keskustaan ja näppäsin kaksi kuvaa makasiinesita, jotka ovat mennyttä elämää. Kymmenen vuotta sitten makasiineille vietettiin Tammen viisikymmentävuotisjuhlia. Juhliin osallistui yksi presidentti, eduskunnan puhemies ja ulkoministeri kadun toiselta puolen. Makasiineilla on ollut paljon hienoja kulttuuritilaisuuksia.
Olen perusanarkisti,siksi en osaa pitää makasiinin tulipaloa "törkeänä tuhopolttona" vaan kunniakkaana loppuna. Maanantainahan sitä olisi kumminkin ruvettu purkamaan. Sääli että kaupungissa on yhä vähemmän vapaapaata demokraattista nuorille ja vanhoille. Kieksta pitää ottaa hyöty irti.


Alemassa kuvassa on www.makasiinit.com kylttiin kirjoitettu "Fucks nollatole". Kirjoitus näkyy himmeänä töhrynä vasemmassa yläkulmassa. En osannut tarkentaa kuvaa oikein. Digikameran käyttö on vielä haussa.

Tänään Hille Koskela, kaupunkimaantieteen dosentti, kirjoittaa Hesarin Vieraskynä- palstalla mm. seuraavaa:" Kaikkien Suomen suurimpien kaupunkien turvallisuusstrategoissa nuoriso on nostettu yhdeksi keskeisimmistä uhkakuvista. Äänioikeudeton, vähävarainen, vailla yhteiskunnallista valtaa elävä nuoriso on hyvä vihollinen - oivallinen kohde peloille, jotka todellisuudessa pohjimmiltaan kohdistuvat yleisempään olemisen epävarmuuteen." Viisaasti oivallettu. Siinä epävarmuudessa on syy nykyiseen nollatoleranssi-intoiluun. Kannattaa lukea
Koskelan juttu kokonaisuudessaan ( Oliko tuhopoltto uhopoltto? HS 9.5.06) Siteeraan vielä vähän Koskelaa niille joilla ei ole mahdollisuutta lukea Hesaria.

"Tekemällä tehtyä ongelmaa on jo pitkään hallittu kovin keinoin. Tampereella nollatoleranssiprojekti "puhdisti" keskustan ja ajoi nuorison lähiöihin. Pääkaupunkiseudulla liikennevälineniden nollatoleranssi seuraa jo pitkään jatkunutta Stop töhryille -kampanjaa [...] Kun graffitien maalaamisesta voi saada kovemman tuomion kuin raiskauksesta, on lainkuuliaisenkin kansalaisen oikeustaju koetuksella."

[...]
"Julkisesta tilasta on tullut puolijulkista, entistä kontroloidumpaa. Kaupunkia leimaavat valvontakamerat, vartijat sekä tiettyyn aikaan suljettavat "aidatut" tilat. Kaupungissa on yhä vähemmän paikkoja, joissa omaehtoinen, vapaamutoinen organisoimaton oleskelu olisi mahdollista.[...] Tilanne on alkanutmpikkuhiljaamkiristää muitakin kaupunkilaisia kuin alakulttuurin edustajia."

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Freud pelasti elämäni

Edit myöhemmin. Anteeksi että tulee taas päivitys, muttas pitää välttämättä korjata pha virhe. Kirjoitin: "miten Freud pelasti elämänsä, tarkoitin miten Freud pelasti potilaansa Hannahin elämän.

Tänään Freud täyttäisi 150 vuotta, jos eläisi. Minulle hän on viime vuosisadan tärkein vaikuttaja, ja hänen kirjansa Unien tulkinta, muutti minun elämäni. Se on ainoa kirja jonka voin sanoa tehneen niin. Olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin täällä. Minulla on hyllyssä paksu kirja (673 s.) Why Freud Was Wrong, jota en ole jaksanut koskaan lukea loppuun asti. Olivat Freudin teoriat miten vääriä tahansa, niin ainakin siinä hänen intuitionsa oli oikeilla jäljillä siinä, että mielisairaudet eivät ole mielen vaan tunteiden sairauksia.

Tunnesairauksien kasvupohja on lapsuuden tunnesuhteiden vääristymissä. Freudin oivallus oli, että niistä vääristymistä voi parantua psykoanalyyttisessa tunnesiirtosuhteessa. ”Parantaminen rakastamisen avulla,” kuten Freud kirjoitti Jungille, joka kysyi häneltä neuvoja vaikean potilaansa Sabina Spielreinin suhteen. Spielrein sairasti hysteriaa, mikä oli tyypillinen viime vuosisadan alun lahjakkkaiden ja älykkäiden nuorten naisten tauti. Yleensä heistä tuli alaviitteitä lahjakkaiden miesten elämänkertoihin. Niin vähän mahdollisuuksia ja tilaa heillä oli siihen maailman aikaan poiketa naiseuden ahtaista normeista ja käyttää lahjojaan ja älyään, että he sairastuivat hysteriaan. Freud ei hyväksynyt patriarkaalisuutta ja hän oli vankasti sitä mieltä, että naisille pitäisi sallia autonomia. Siinä suhteessa hän poikkesi aikansa miehistä, ettähän oli edistyksellinen naisasiassa.

Vahinko että en nähnyt eilisiltana Teema-kanavalta tullutta dokumenttia Sabina Spielreinista, koska nukahdin kesken ohjelman. Jung ( se roisto!) teki Sabinasta, potilaastaan, rakastajattarensa ja käytti hyväkseen hänen riippuvuuttaan. Jungista vapauduttuaan Speilrein oli kirjeenvaihdossa Freudin kanssa ja hänestä tuli lasten psykoanalyytikko. Hän palasi Venäjälle 1920-luvulla. Vuonna 1942 saksalaiset sotilaat ampuivat hänet ja hänen tyttärensä, koska he olivat juutalaisia.

Freudin viimeinen elossa oleva naispotilas (tai nykyään kai pitäisi sanoa asiakas) Hannah Cleaver kertoi Die Zeit-lehdessä, miten Freud pelasti hänen elämänsä. Isä oli tuonut Hannahin Freudin vastaanotolle ja vastasi Hannahin puolesta Freudin kysymyksiin, kunnes Freud passitti isän odotushuoneeseen, minkä jälkeen Hannah uskalsi avautua Freudille. Hän kertoi lukevansa eroottisia kirjoja:

"At night, next to my snoring grandmother I devoured the spicy books which were hidden behind Grillparzer and Goethe, but she caught me "

Her liberation at the hands of Freud was focused on her father and rebellion against him over - inevitably - sexual matters.

She told Freud how when she and her father were at the cinema, he would insist on leaving when a kissing scene started. "He would tell me, 'such a thing is not for you'," she said. "I wanted to watch a kissing scene to the end."

Freud told her: "Being an adult entails overcoming the difficulties and implementations of that which forms a personality. Fostering your desires. Putting up resistance. Asking why and not silently accepting everything. It is about standing up for that which is really important, with quiet determination.

"When the next kiss scene comes up in the cinema, stay seated, stay seated. I'm telling you explicitly, stay seated. Think of me."

Miss Walter did defy her father on their next cinema visit when he tried to order to leave.

Gradually she gained the self-confidence to detach herself from his rule and eventually pursue her own career, becoming a sculptress.

"He saved my life," she said.


Die Zeitin artikkelin voi lukea täältä.




keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Post festum

Kuva Taiteilijatalon vappubrunssilta, jota vietetään perinteisesti talon terassilla asukkaiden ystävien, tuttavien, sukulaisten ja kylänmiesten kanssa Vappubrunssilla juodaan, syödään, lauletaan ja tanssitaan säästä riippuen iltamyöhälle. Perinne ei ole vielä kovin vanha, kun ollaan asuttu talossa vasta kolme vuotta ja risat. Ensimmäisenä vappuna oli upea sää ja juhlakin sen mukainen. Talon oma bändi soitti sittemmin on saatu tyytyä äänitteisiin kun Sielunveli lähti muihin maisemiin, eikä Yökalan muusikko ole osallistunut vappujuhliin. Hänellä on ollut muita kiireitä. Kahtena vappuna on satanut, mikä on hieman ankeuttanut juhlia. Tänä vuonna aurinko paistoi ja tuuli puhalteli kylmänä mereltä, mutta ei se haitannut brunssia, joka jatkui hilpeässä hengessä noin kahdeksaan asti illalla. Sitten tuli liian kylmä. Kun tanssii ja juo samalla kuohuviiniä raikkaassa merituulessa, ei pää ole kipeä seuraavana päivänä ja työt sujuvat tavallista paremmin. Vahinko, ettei reippaita tanssillisia päivän- ja illanviettoja ole useammin.

Vappuaattona en juhlinut, vaan pesin ikkunat ja vaihdoin huonekasveille mullat. Miten kauniisti kasvit osaavatkin kiertää juurensa spiraalille ahtaassa ruukussa. Illalla katselin Ibiza-dokumentin telkkarista. Vanhat hipit muistelivat millaista elämä oli ennen. Aihe kiinnosti, koska viistoista vuotta sitten vietin talven Ibizalla talon- ja kissanvahtina talossa, jossa ei ollut sähköä eikä vessaa. Elämä oli hyvin luonnonmukaista, kun puutarhaan piti kissojen tavoin kaivaa kuoppa, kun kävi tarpeillaan. Alla kuva Ibizan kissoista, joiden ”cat- sitter” olin kolmen talvikuukauden ajan. Kissanhoidon ja etanoiden listimisen ohessa kirjoitin romaanin Halujen puutarha.

PS. Bloggerissa on hirmuinen krapulapäivä. Kaikki käy niin hitaalla vapun jälkeen, niin että tämä postaus tulee todella post post festum. Kommenttiosastoon en ole päässyt eilen enkä tänäänkään ennen kuin pitkän odotteluajan jälkeen.. eikä sieltä ole voinut lähettää vastausta. Marja-Leena ja Tui kysyivät: Miten kirjailija käyttää malliaan? En osaa vastata yleisesti. Arvelisin, että vähän samaan tapaan kuin Picasso. Minä käytän itseäni mallina, kirjan henkilöt ovat itsen heijastuksia niin kuin unien henkilöt ovat oman itsen osapersoonallisuuksia, eivät todellisia henkilöitä, vaikka heillä voi olla todellisen henkilön nimi tai ulkonäkö unissa.