lauantaina, huhtikuuta 22, 2006

Erittäin koukuttavaa

Jäin koukkuun, kun rupesin lukemaan Janne Nummelan hakukonerunoja, esikoiskokoelman nimi on Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli. Se on ensimmäinen lajiaan Suomessa, tietääkseni. Arto Kytöhonka tosin teki tietokoneavusteista runoutta 1980-luvulla, jolloin hakukoneita ei ollut – tai ei ainakaan Googlea, ehkä Yahoo ja Altavista olivat jo silloin. Artolla oli oma runokone, jota minäkin kokeilin, mutta sain vain tietokoneeni sillä umpisolmuun. Myöhemmin olen kokeillut Leevi Lehdon Google-runokonetta ( kts. Kirjailijan päiväkirja: Lause on osuva ja armoton). Ei minun kokeilustani kunnon runoa syntynyt, kun en ole runoilija.

Hyvän hakukonerunon tekijällä täytyy olla metaforan ja runokielen sekä –hahmon tajua. Sitä Nummelalla on. Hän kertoi julkistamistilaisuudessa, että hän kirjoitti aikaisemmin keskeislyriikkaa.

Keskeislyriikassa on minun käsittääkseni runon lähtökohtana oma havainto, aistimus, kokemus, tunne jne. Se on persoonalliskokemuksellisen ( sisäisen tai ulkoisen) maailman sanallistamista. Kun taas hakukonerunouden lähtökohtana on idea ja aineistona netin hakutulokset, jotka tavalla tai toisella liittyvät ideaan. Hakutulokset tuottavat kieli- ja sanaromua, jolla ei ole sellaisenaan ole käyttöä, mutta taitava tekijä takoo siitä romusta taideteoksen. Ja runoilija saa esiin runon.

Metrossa luin Nummelan runoja niin kuin runoja yleensä luetaan. Mieleen tuli nuori Kari Aronpuro ja hänen esikoiskokoelmansa Peltiset enkelit. Ja hänen romaaninsa Aperitif – avoin kaupunki. Hän käytti kollaasitekniikkaa. 60-luvun alkupuolella. Oli muitakin siihen aikaan, sitten tuli pitkä tauko. Hakukonerunot ovat tavallaan jatkumoa, koska nekin perustuvat kollaasitekniikkaan. Nummelan kokoelma on niin runsas, että minulle tulee runsauden pula, kun yritän miettiä minkä runon valitsen näytteeksi hakukonerunosta ja kollaasitekniikasta. Pako turvautua satunnaisvalintaan. Tulos: runo Negatiivinen synnintunnustus. S e on niin pitkä, että otan näytteeksi vain alun:

en ole tehnyt tai teettänyt iskuja Yhdysvaltoihin

en ole oppinut pahaa tuntemaan

en ole teettänyt asiasta mitään gallupia

en ole vienyt sinulta mitään pois

en ole puhunut sanakaan kestävyydestä

en ole tuottanut hyvää vaikka olisin voinut

Eivät kaikki kokoelman runot ole hakukonerunoja, mukana on myös readymade – runoja ( à la Duchamp) kuten Opi purjehtimaan, joka on Nummelan ( erittäin kiinnostavan) selitysosaston mukaan ” löydetty runo, eli teksti, joka on lainattu jostain käyttöyhteydestä.” Sekä Cut –up –metodilla tuotettuja tekstejä. Cut –up-metodi tarkoittaa sitä, että sanat leikataan ja liimataan uudelleen satunnaisessa järjestyksessä. William Burroughs käytti sitä metodia mm. Alastomassa lounaassa. Hänen taidemaalariystävänsä, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut, opetti sen metodin hänelle. Sivumennen sanoen entiseen aikaan taiteilijat ja kirjailijat olivat hedelmällisessä vuorovaikutuksessa keskenään. Alla näyte Nummelan Cut-up –runosta, joka on yllättävän keskeislyyrinen. Runon nimi on Säkeet jotka tahtoisin unohtaa.

[…]

Näin ihmisiä, jotka lähes tulkoon

ajoivat autolla päin puuta

ihmisiä, joista muodostui vyyhti

joka olisi pitänyt ratkoa nuolella

Näin eläviä enkä joutunut tekemisiin

Olin

hakenut liikettä ja sain

Yksi reagoija kiipesi minuun kuin patsaaseen

[…]

Runo on uudelleenkirjoitus Timo Salon Aika ja minä -blogin merkinnästä. Lukija voi käydä siellä tutkimassa Cut-up –runon materiaalia. Nummelan kokoelmassa on erään toisenkin blogin merkinnästä uudelleenkirjoitus, mutta siihen blogiin en linkkaa naisellis-periaatteellista syistä.

Miten minä sitten jäin koukkuun? Metrosta kotiin päästyäni, rupesin lukemaan Nummelan runoja tavalla, jolla runoja ei tavallisesti lueta. Eli etsin runoista avainsanoja ja/tai lauseita, joita hän mahdollisesti on käyttänyt hauissa. Halusin päästä materiaalin lähteille ja nähdä miten hän on materiaalia käyttänyt. Joidenkin runojen hakusanat oli helppo keksiä, joitakin en keksinyt millään. Sitten innostuin tekemään Google-runoja hänen runojensa lauseista. Eräs lause oli peräisin proosarunosta Numeron kirjoittajat:

KUKA MINÄ OLEN? ÄLÄ KYSY MINULTA. YLEENSÄ YKSITYISHENKILÖIDEN KASVOJEN TEHTÄVÄ ON KERTOA OMISTAJASTAAN. MINÄ OLEN HÄMMENTÄVÄ KYSYMYS KERTA KAIKKIAAN. MINÄ OLEN HAUSKA. MINUA ON HAUSKA KATSELLA. MUTTA JOS MINÄ SANON KUKA MINÄ OLEN, EMME ENÄÄ PÄÄSE ALKUA PIDEMMÄLLE. MINÄ OLEN KANI KONKURSSI. TEIDÄN ISÄNNE, HYVÄÄ ILTAA. OLEN 23-VUOTIAS HEVOSALAN YRITTÄJÄ. OLEN HEVOSLEIRIN OHJELMA. VIRKISTÄVÄ ROSKAKIRJA. SUORASTAAN PIRISTÄVÄ SELATA. KORVAN TAKANA ON KORALLIA JA LOMPAKOSSA KOIRANI KUVA. OLISI HELPPO SANOA KUKA MINÄ EN OLE. KOKO NIMENI ON PITKÄ MATKA, MUTTA HUIPULTA ALASLYHYT. SE ON PITKÄ, ELEGANTISTI KAARTUVA JA YLHÄÄLLE SIJOITTUNUT PITKÄ NIVAMAINEN OSUUS, JONNE KOKEMATTOMAN TANSSIJAN EI KANNATA USKALTAUTUA; KOKO NIMENI ON PITKÄ JA SUORALINJAINEN KIILA, JOKA KAPENEE SIROKSI KUONOKSI NIMENI ON PITKÄ, PITKÄ JA KOMEA: OLEN RISTO-MATTI KALEVI KÄRKI.

Hakulauseella Kuka minä olen minun Google-runostani tuli aika tavalla erilainen ( Alla lyhyt versio runosta):

Henkilöllisyystodistuksella voin todistaa, kuka
minä olen
minä olen Maija ja minä
pidän autoista
Minä olen kuin juopunut mies, kuin sankari, jonka viini on voittanut


Minä olisin kertonut kuka
minä olen Hän olisi kertonut kuka
hän on!
Olen GSM-olio rakastelen juuri silmiesi kanssa
Minä olen kadulla näen sinut joka nurkalla
värimainostauluissa kahviloiden kassoilla
Minä suojelen sinua kaikelta

Kuka minä olen
on hämmentävä kysymys
minä olen mies
surujen syömä,
en esiinny Kalevalassa enkä Helkavirsissä.

Minä olen myyty.
Laitoin miehille ruokaa ja olen
aivan täynnä. Söin ohjeiden mukaisesti.
Tietäisinpä, kuka
olen, mitä haluan, missä olen
hyvä, mitkä ovat vahvuuteni
En tiedä, kuka
olen. En tunne itseäni. Elämälläni ei ole tarkoitusta.
Tämä tilanne
masentaa enkä taaskaan pääse purkautumaan
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen

Ettekö te tiedä, kuka
minä olen.
Minä olen tapaisti.
Olen Korsikasta syntyisin
Rakennan Islaamin taloa
Olen saanut työmarkkinatukea.
Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä.
Olen kierittänyt Juuston Rautatieasemalle.
Olen hiihtänyt yli jään Seurasaareen
Olen Lórien.

Kuka minä olen?
Olen Lapinpoika. Kultaseppänä olen
Lapponia Jewelryn listoilla
Tiedän kuka
olen ja olen
sinut peilikuvani kanssa.

Kuka olen?
Kasvot muiden joukossa.
Olen kevyt kuin sudenkorento
finka Pietarin liepeiltä.
Synnyin vuonna 1924.
Me asuimme
Pohjois-Inkerissä.

( selitys: finka tarkoittaa suomalaisnaista, toinen merkitys: puukko)




PS: Runoilijan kuvaa voi käydä katsomassa Karri Kokon Muisti|kirjan Good Stuff –merkinnästä. Kokko kirjoittaa mm.: ”
Hakukoneiden käyttö materiaalin keruussa saa tässä kokoelmassa oikeutuksensa. On oikeastaan nykyrunoilijan velvollisuus tehdä syväsukelluksia tietoverkkojen tekstimassoihin. Lopputulos eli onnistunut runo on ainut joka ratkaisee.”

Kansikuva koottu Google-kuvahausta hakusanoilla: lyhyellä. matkalla, jäätyneen, meren ja yli. En löytänyt kannen tekijän nimeä kirjasta. Olisko runoilija itte?

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noissa mainitsemissasi kollaasi-tyyleissä on jotain "tavatonta", ihana absurdius. Noh, mehän pidetäänkin Beckettistä ja Harmsista. Kutkuttavan hauskoja, moniselitteisiä "Kuka minä olen?" tekstisi. Kiitos taas taustoittavasta kirjallisuus-runo-infosta.

Anonyymi kirjoitti...

Nummelan kokoelma tosiaan näyttää hyvin runsaalta. Kaikki ei jaksa kiinnostaa, ja tiettyä asiaan kuuluvaa hiomattomuutta osassa tekstejä on, mutta kiinnostava keskustelunavaus suomalaiseen runouteen kyllä tietysti on kyseessä.

Itseäni on alkanut myös kiinnostaa erilaiset kollaasitekniikat. Olen ajatellut kirjoittaa tv-shop-runoja. Toisaalta myös elokuvien dialogeista saa erinomaista ainesta. Seuraava on tehty Altmanin Short Cutsin avulla.




En halua itkeä enää. Tässä ovat kalat. Maistuuko drinkki? Kalastusmatka meni hienosti, mitä nyt löysimme ruumiin. Olet kuollut ja miehesi on hyypiö. Lapsesi inhoaa sinua. Claire, valitse aihealue? Politiikka? Tähtitiede? Kuulostit kiimaiselta. En käytä sitä sanaa, inhoan sitä. En tunne sinua enää. Ole iloinen, että voin tehdä töitä kotona. Mikset puhu koskaan minulle kuin niille tyypeille? Kosketteleeko lääkäri paljon kuolleita ruumiita? Kiihottaisiko se sinua? En tunne sinua hyvin. Ollenkaan. Äitini sanoi, että olen taiteilija. Taidekoulussa meillä oli opettaja, joka halusi meidän maalaavan kivillä. Hän kai halusi, että tuntisimme aidosti. Ulos autosta. Varo koirankakkaa. Haluaisin nähdä kakun. Ette voi. Heitin sen pois. Mitä sille juhla-aterialle tapahtui? Mikä onni asua Los Angelesissa. Nainen jäi lohkareiden alle maanvyöryssä. Yksi kuolemantapaus on vahvistunut. Kaunopuheinen valehtelija, elämän vanki.

Eero Leppänen kirjoitti...

;@)

Anita Konkka kirjoitti...

Kollaasirunojen tekeminen on viettelevän kiehtovaa, mutta täytyy raastaa itsensä irti runomasiinasta ja mennä tekemään "oikeata työtä." Saarikoski muuten teki myös kollaasiromaanin: Ovat muistojemme lehdet kuolleet.
Mutta eivät suomalaiset taida välittää kollaasirunoista, oikeat runot pitää kirjoittaa sydän verellä.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eihän kirjoittajan pidäkään ajatella ensisijaisesti yleisöään, vaan tehdä sitä mikä itsestä tuntuu oikeimmalta! Muuten ei synny henkilökohtaisesti merkityksellistä tekstiä; jokin jää uupumaan. Ei sille sitten mitään voi jos se ei myy. Tämä tietysti saattaa rajoittaa kirjoittajan julkaisumahdollisuuksia, mikä on sääli.

Yleisön maku laahaa aina vähän jäljessä, mutta eihän se koskaan totu mihinkään monipuolisuuteen, jos ei edes saa esimakua mistään muusta kuin yhdestä ja samasta.

Täytyy muistaa myös, että myös kustantajien maut ovat varsin konservatiivisia, vähän kuin yleisönkin. Tutumpi ja turvallisempi puree, uskoisin.

Anonyymi kirjoitti...

Kollaasi/hakukone/ym. kokeilevat tekniikat auttavat tuomaan runoihin myös sellaista dramaturgista outoutta, vähän epälogiikkaakin, joka oman pään varassa toteutetuista runoista ehkä jää uupumaan.

Ihmisen pää tahtoo olla turhan pieni ja liian paljon samoja latuja pitkin huiteleva. Kollaasit ym. auttavat ylittämään pään, maailmojen, puherekisterien yms. rajoja. Ne ovat siinäkin mielessä tärkeitä.

Harmi, ettei ihmisellä ole rajaton mieli..

Anita Konkka kirjoitti...

Järjen logiikka kahlitsee liikaa mieltä. Unissa mieli on rajattoman kekseliäs. Unissa on samaa kiehtovaa epäloogisuutta, sattumavaraisuutta, "absurdiutta" kuin hakukonerunoudessa.
Mutta unien sanallistaminen on asia erikseen. Minusta tuntuu että Leevin runomasiinalle pelaaminen voi avata järjen ja liian loogisuuden kahlitsemia mielen rajoja - päästää ilman tullia, viisumia ja turvatarkastuksia rajan ylitse luovia ideoita.

Veloena kirjoitti...

Pöh, ja minä kun arvailinkin, oletko se sinä, mutta kun epäilytti, en uskaltanut ojentaa kättäni ja esitellä ja kätellä. Kun muutenkin tilaisuus oli kovin jännittävä - en ole ennen ollut julkkareissa ikinä - jäin sitten pyristelemään spekulaatioihini.

Vaikka toisaalta - runojahan ja keskustelua sinne tultiin kuuntelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Loogisuus ei ole pelkästään runon vaan yhtä hyvin proosan ongelma (jos se ongelmaksi on miellettävä, moderni kirjallisuus on perustunut koherenttiin maailmankuvaan). Mistä löytyisi proosageneraattori? Täälläkin julkaistaan niin paljon hyvin rakannettua & mietittyä "insinööriproosaa", jossa ei ole sinänsä mitään vikaa, paitsi ennalta-arvattavuus, ehkä jonkinlaisen hengen puuttuminen.

En ole vielä löytänyt koneita/generaattoreita - en liene tarpeeksi tekninen niiden kanssa näpräilläkseni. Ne voivat kyllä olla hyviäkin. Niille, jotka niistä pitävät.

Epäkoherentin absurdin pystyy tuottamaan myös ilman koneiden apua, mutta muu(kin) kuin omasta päästä tuleva materiaali on siinä tarkoituksessa suureksi avuksi.

Anonyymi kirjoitti...

En nyt liputtaisi pelkästään unienkaan puolesta. Ainakin mulla unissa seikkailevat paljolti tuntemani henkilöt, tosin vähän tavallisesta poikkeavissa rooleissa toki.

Näen paljon unia, mutta muistan niistä harmillisen vähän. Liekö niissä sitten muistettavaa. Pitäisi ottaa oikein asiakseen niiden metsästäminen. Sähän olet ottanutkin..

Anita Konkka kirjoitti...

Veloena, olis ollut kiva tavata sinut livenä. Ehkä jonkun toisen kerran, jossain toisessa tilaisuudessa.

Anonyymi, millainen mahtaisi olla proosageneraattorilla tuotettu aleatoorinen romaani? Jaksaisiko sitä lukea alusta loppuun asti. Proosan rakenteet muuttuvat hitaasti. Mutta prosaistikin voi harjoitella irroittelua runogeneraattorilla. Täytyy vain keksiä oikeat hakusanayhdistelmät. Runogeneraattorilla leikkiminen on vähän samaa kuin I Chingin (kiinalaisen oraakkelin) kanssa pelaaminen. Minua viehttää sen pelin aleatoorisuus

Rita, en minäkään pelkästään unien puolesta liputa, mutta unet ovat epärationaalisen ja epäloogisen oikean aivopuoliskon ajattelua, kiinnostavia siksi että esittävät asioita eri näkökulmasta kuin vasemman aivopuoliskon hallitsema päivätajunta

Anonyymi kirjoitti...

Kannesta vielä, kertoivat sen kohtalon Kirja kerrallaan -puljussa. Se on kuulemma aikaansaatu harjoitustyönä. Nummelalla ei siis ole kynsiään siinä mukana.

√.S. ¿uoma-aho kirjoitti...

Hyvä & relevantti merkintä. Hyvä että Nummela saa huomiota. Tämä tapahtuu.

Timo kirjoitti...

Tässä toimiva linkki cut-up -esimerkkirunon lähtökohtana toimineisiin merkintöihin.

Timo kirjoitti...

Nyt vasta huomaan, että tulin tuolloin joskus kirjoittaneeksi (onpas tämä mukava maneeri) tosiaankin "vaihtoehtoisista eläimistä" enkä "elämistä".

a-kh kirjoitti...

Joskus runokirjan sisällysluettelo vaikuttaa kokoelman parhaimpiin kuuluvalta runolta.

a-kh kirjoitti...

...jollei parhaalta.