keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005

Paul Auster ja minä

Motto: Todellista on vain sattuma ( Paul Auster)

Jostain syystä Sanat päivittyvät, vaikka minä en niitä päivitä. Se on siis minun haamuni. No niin, etten kokonaan unohtaisi mitä Paul Auster sanoi viimeviikolla telkkarissa, kirjoitan nyt mitä hänen sanomisistaan muistan. Sen nyt ainakin, miten syvästi hän vihaa Geroge W. Bushia. Kukapa täyspäinen amerikkalainen ei vihaisi.

Hän sanoi kirjoittamisesta, että se on sairaus joka tarttuu joihinkin ihmisiin, ja että hän on niitä kirjailijoita jotka takertuvat yhteen aiheeseen. Hän ei valitse aihetta, vaan alitajunta valitsee aiheen, se ei ole tietoinen valinta. ”Elän unen sisällä ja yritän ottaa selville mitä se on.” Kun hän aloittaa uuden, hänen täytyy opetella kirjoittamaan, aina uudestaan ja uudestaan. Kirjoittaminen kestää vuosia - kymmenenkin vuotta elämää saman kirjan kanssa. ”Yritän kirjoittaa sivun päivässä, parhaana kaksi Hidas kirjoittaminen sopii minulle.” Hän on käsityöläinen, hän kirjoittaa kynällä saman kappaleen monta kertaa ja vasta sitten kun se tuntuu hänestä valmiilta, hän kirjoittaa sen koneella.

Tuo kaikki mitä hän sanoo kirjoittamisesta on tuttua minulle, paitsi että en enää kirjoita kynällä kuin öisin unia, ja matkoilla havaintoja ja ajatuksia muistikirjaan. Olen aina ollut hidas kirjoittaja, ja mitä vanhempi, sitä hitaampi. Jos en saa alitajuntaa liikkeelle, kirjaa ei synny. En pysty viemään loppuun asti aiheita, jotka olen keksinyt päässäni. Alitajunta on kiinnostunut vain rajallisesta määrästä aiheesta ja ne liittyvät aina tavalla tai toisella tunteiden historiaan.

”Kirjailija on aina ensin lukija, poikkeuksia ei ole,” Auster sanoi. Hän luki mitä sattui, kunnes 15-vuotiaana kohtasi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen ja luettuaan sen ajatteli, että jos kirjat ovat tuollaisia, haluan kirjoittaa. Minulle Rikos ja rangaistus oli samanikäisenä kirjallinen herättäjä. Rakastuin Dostojevskiin päätä pahkaa ja halusin tulla hänenkaltaisekseen kirjailijaksi. Se oli kohtalokas rakastuminen. Esikuva oli niin korkealla, että kaikki mitä yritin kirjoittaa, tuntui sen rinnalla surkealta räpellykseltä. Kesti kauan ennen kuin tajusin, että en voi kirjoittaa kuin Dostojevski, koska en ole hän. Ehkä Austerillakin oli samankaltaisia vaikeuksia vapautua suuren kirjailijan varjosta.

Austerin kirjailijan oppivuodet kestivät kauan. Vasta kolmenkymmenen ikäisenä hän oli jossain määrin tyytyväinen teksteihinsä ja alkoi näyttää niitä muille. Hän sanoi, että ei osannut kirjoittaa fiktiota. Hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa oli Yksinäisyyden äärellä ( 1982). Se ei ole fiktiota. Ensimmäinen fiktiivinen teos Lasikaupunki ( New York –trilogian ensimmäinen osa) ilmestyi vuonna 1985. Auster sanoi tv-ohjelmassa, että 17 kustantajaa hylkäsi sen. Tästä asiasta en ole ihan varma, koska eräs kollegani sanoi, että se oli Yksinäisyyden äärellä, jonka hylkäsivät. Sivumennen sanoen Samuel Beckettin esikoisromaanin hylkäsi 32 kustantajaa. Suomessa tuollaisiin ennätyslukuihin ei pääse, ei ole tarpeeksi kustantajia. Hylkäämisten määrästä päätellen hylkääminen ei ole pahasta, ainakaan niille joista kehittyy myöhemmin maailman luokan kirjallisuustähtiä ja nobelisteja.

Minun suhteeni Austeriin on vähän outo. Alan aina innolla lukea hänen uutuuskirjaansa, mutta jostain syystä se jää kesken. En osaa sanoa onko minussa vai kirjassa vika. Ainoat poikkeukset ovat olleet Yksinäisyyden äärellä ja Timbuktu, erään koiran( nimeltä Mr. Bones) tarina, jonka luin muutama kesä sitten Talin puutarhassa. Se tarina limittyy muistikuviini puutarhasta, ikään kuin Mr.Bones olisi juoksennellut puutarhan käytävillä. Mutta ei se ollut pelkästään koiran tarina, vaan myös runoilijan tarina, Austerin oma tarina ajalta jolloin hän oli tuntematon runoilija.

Yksinäisyyden äärellä -kirjan luin loppuun viime yönä. Pitkään aikaan mikään kirja ei ole koskettanut minua niin paljon. Hän kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa näkymättömän miehen muotokuvan: ” Mikään ei herättänyt hänessä voimakkaita tunteita, eivät asiat eivätkä aatteet eivätkä ihmiset, ja koska hänellä ei ollut kykyä tai halua paljastaa sisintään missään oloissa, hän oli onnistunut säilyttämään elämään tietyn välimatkan, välttämään paneutumisen minkään ytimeen. Hän söi, kävi työssä, hänellä oli ystäviä, hän pelasi tennistä, eikä hän silti ollut läsnä. Hän oli sanan syvimmässä ja täysimmässä mielessä näkymätön mies. Näkymätön toisille ja mitä todennäköisemmin myös itselleen.” Näkymätön mies oli Austerin isä. Hieno tarina sekä isän että pojan yksinäisyydestä. Austerin varhaisin muisto isästä oli poissaolo, ja myöhempi muisto: kaipaus.

Kirjan toisen osan nimi on Muistin kirja, jossa Auster pohtii yksinäisyyden, muistamisen ja sattuman teemoja välimatkan päästä , kolmannessa persoonassa, silti oman elämänsä kautta. Olen kirjoittanut jo niin pitkään tänään, että en jaksa enempää. Televisiossa hän sanoi, että ” kun olemme yksin emme, ole yksin. Meissä olävät muut ihmiset, heidän muistonsa. Täydellistä yksinäisyyttä ei ole."

PS. Kun etsin netistä Austerin kuvaa löysin hänen astrologisen karttansa. Hän on Vesimies , syntynyt helmikuun 3. päivä vuonnan 1947 ( Hah, ilmankos tuntui tutulta mieheltä, minun molemmat poikani ovat Vesimiehiä, samoin kuin minä.) Joku ranskalainen on tehnyt perusteellisen selvityksen Austerista tähtien valossa. Selvitys löytyy täältä.

6 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Tämä on hirmuisen mielenkiintoinen artikkeli kirjailijan persoonasta. Paul Auster on uusi nimi minulle, löysin hänen websivu, varmaan tunnet http://www.paulauster.co.uk/body.htm. Siinä on myös kilpailu http://www.paulauster.co.uk/bfcomp.htm voittaa uusin kirja "The Brooklyn Follies" - yritä sinä Anita!

Onko Yksinäisyyden äärellä englanniksi The Invention of Solitude? Luetko suomalaisen käännoksen? Täytyy etsiä hänen kirjoja lainastosta.

Minäkin olen Vesimies :-)

Anu kirjoitti...

Auster on vaikuttanut minuun lukijana todella paljon. New York -trilogia vaikutti minun tapaani nähdä kaupunki ja sen luettuani aloin myös kirjoittaa itse enemmän.

Austerin parhaana kirjana pidän silti Illuusioiden kirjaa.

Ja mitä tuohon alitajuntaan tulee, olen itsekin huomannut jo pelkässä blogikirjoittelussa, etteivät "keksityt" aiheet kanna, niiden pitää tulla jostain syvemmältä.

Anonyymi kirjoitti...

Anita!
Harmi, että olemme oven raossa, just menossa... ei keretä nyt Auster-keskuteluun. Itä kutsuu.
Menikö Mooses vuoren luo vai tuliko vuori Mooseksen luo? Ja oliko lainkaan Mooses vai joku muu? Rakenteemme ovat syntymässä saatuja, elämän muovaamia. Joku rakentaa tekstinsä 'tyhjästä', joku vanhan päälle, joku kaappaa aiheensa, jossakussa puhuu ikäänkuin ulkopuolinen, syntyy automaattikirjoitusta, joku nikertää, toinen nakertaa... Ei voi olla, ei saa olla yhtä tapaa kirjoittaa. On tuhnasia tapoja, on tuhansia kirjoittajia, on tuhansia kirjoja, tekstejä...
Tämä ihana krjallisuuksien maailma! Kiitos Austerista!
Timbuktulaiset

Anita Konkka kirjoitti...

Marja-Leena, luin suomalaista käännöstä The Invention of Solitude -kirjasta. Hieno käännös. Kirjan toisessa osassa "Muistin kirjassa" Auster pohtii mm. katsojan kokemusta Vermeerin ja van Goghin maalauksista. Hän kertoo, että hän ryhtyi kirjoittamaan näkemiensä taulujen pohjalta runosikermää, jossa jokaisella runolla oli jokin van Goghin maalauksen nimi. Hän sanoo, että ne olivat hänen kaikkien aikojen ensimmäiset aidot runonsa.

Anu, täytyykin käydä kirjastossa lainaamassa Illuusioiden kirja, jos pääsin sen sisään toisella yrittämällä. The Oracle Night on edelleen kesken. Luin sitämetromatkoilla ennen kuin pyöräilykausi alkoi. metrossa on se hyvä puoli, että siellä voi lukea.

Hei timbuktulaiset, hyvää matkaa, toivottavasti kerrotte millaista on Timbuktusta itään.

minh kirjoitti...

Uskomatonta! Aloitin samannimisen postauksen kirjoittamisen wordpadissa!
Nimenomaan ohjelman innoittamana, koska otin sen videolle ja innostuin toisen katsomisen jälkeen joistakin Austerin jutuista ihan mielettömsti. Postaus on vielä kesken, mutta empä taida sitä laittaa blogiini kun sinä olet ehtinyt ensin!
Kun vuosia sitten löysin Austerin kirjat (New York-trilogian), tapahtui salamarakastuminen, koin, että ymmärsin hänen tekstiään jollain syvemmällä tasolla ja aloin vaahdota kirjoista ystävilleni. Yksi alkoikin tutkia sitten Austerin tuotantoa vuosia myöhemmin ja teki muistaakseni gradunkin aiheesta.

Näitä uusimpia en ole saanut luettua, en tiedä miksi, mutta tuli tunne, että hänen tyylinsä muuttui merkittävästi jossain vaiheesa enkä sanut enää siihen smanlaista intuitiivista tatsia, kuin aiemmin.
Hyviä linkkejä muuten, myös marja-leenalta!
-minh-

Anita Konkka kirjoitti...

Minh, laita ihmeessä postaus omaan blogiisi. Meillä on eri lukijat. Sitapaitsi sinulla on eri näkökulma Austeriin kuin minulla. Mitä se haittaa vaikka kirjoitin Austerista ennen kuin sinä. Jokainen lukee itsensä lävitse kirjailijaa, ja siksi jokaisella on oma näkemyksensä. ja juuri ne imat näkemykset kiinnostavat minua. Nyt ryntään katsomaan runoraatia.