sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Mitä muistiin jää?

mietin eilisiltana kun katselin puolihuolimattomasti Uhrilampaita, jonka olin nähnyt viisi vuotta sitten Ranskassa ranskaksi dubattuna ja tekstitettynä. Muistin vankilakohtaukset, psykopaatti-psykiatrin (jota esitti Anthony Hopkins) hullun intensiivisen katseen, hänen kuonokoppansa ja sen että hän oli purrut uhreiltaan kielen poikki. Muistin myös sarjamurhaajan kasvattamat yökiitäjät, joita hän pani uhriensa suuhun, mutta kaikki muu oli haihtunut mielestäni. Ei selvinnyt tällä toisellakaan kerralla, miksi ex-psykiatri oli purrut kielen poikki uhreiltaan. Tuli mieleen, että mahtoiko kirjailijalla, jonka romaanin elokuva perustui, olla lörppöjä lähimmäisiä, joilta hän olisi halunnut purra kielen poikki, jotta he vaikenisivat, tai jotain kaunaa psykiatreja kohtaan? Vai oliko hänellä traumaattinen suhde kieleen, kuten aika monella kirjailijalla on – ei heistä muuten kirjailijoita olisi tullutkaan (vrt. puhetaidon mestari Demosthenes, joka oli änkyttäjä)? Kirjailijat ovat siinä onnellisessa asemassa että he voivat heijastaa toiset ja kolmannet naamansa henkilöhahmoihin, joita he luovat. Hyvällä kirjailijalla pitää olla vähintäänkin tuhat naamaa, kaksinaamaisuus ei riitä. Elokuvan jälkeen päättelin, että muistiin ei jää elokuvista, elämästä ja unista mitään mikä ei tavalla tai toisella kosketa tunteita. Koska itselläni on kielitrauma, niin mieleeni jäi elokuvan symbolit, jotka liittyivät suuhun: kieli, kuonokoppa ja yökiitäjän toukat tapettujen naisten nielussa. Englanninkielessä tosin kieli (tongue) ja kieli (language) eivät ole yksi sama, kuten suomenkielessä.

13 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli. En ole nähnyt tätä elokuvaa koska olen arka pelottavia kuvia näkemään. Että jotkut kirjailijat ovat huonoja puhetaidossa yllättää hieman, sillä sanojen puutetta heillä ei ole. Itse kuvataiteilijana, usein tunnen että sopivat sanat ei aina löydy kirjoittamiseen tai puheen. Tietysti suomenkieli on heikko, mutta englannin kielessäkin on vaikeata. (Onkohan minussakin kielitrauma? Mikä se on oikeastaan?)

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Marja-Leena,

aika monet kirjailijat ovat olleet lapsina puhumattomia. He ovat vetäytyneet kirjojen pariin, kuka ujouttaan, kuka siksi että ei ole löytänyt ns.tosielämästä yhtä kiehtovia tovereita kuin kirjoista.

Alempana olevassa merkinnässä siteerasin Tor-Björn Hägglundia, suomalaista psykiatria, joka kirjoitti myös kaunokirjallisuutta. Hänen kirjassaan oli yksi essee kirjailijoiden traumaattisesta suhteesta kieleen. Mutta kun olen palauttanut sen kirjan kirjastoon, en nyt pysty ihan sanatarkasti muistamaan, mitä hän kirjoitti asiasta. Itselläni on sekä dyslexia (lievä) että dysphasia ( vahva). Lapsena änkytin, murrosikäisenä olin lähes mykkä, silloin maalasin. Murrosiän jälkeen sanallinen ilmaisu alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja maalaaminen jäi.

Ruu Morbidi kirjoitti...

Harrisilla, jonka kirjaan leffa pohjautuu, on kirjassaan Punainen lohikäärme (parempi kuin Uhrilampaat) myös suuhun liittyvä hm, sanoisinko symboli?, elikä tekohampaat..

Mielenkiintoisia nuo suuhun liittyvät havainnot tosiaankin. Pitäisikö kirjoittaa Harrisille ja kysyä asiasta?:)

Stephen King kirjoitti kirjassan On Writing, että ensimmäisen tekstiversion jälkeen hän etsii kässäristään symbolit (esim. Carriessa veri) ja sitten lisäilee niitä toiseen versioon. Elikä teos ikään kuin kiinteytyy samoilla symboleilla. No, tämä viimeinen lause on siis omaa yhteenvetoani Kingin lauseiden perusteella.

Kaura kirjoitti...

Mielenkiintoisia aatoksia! Tongue-sanaa käytetään myös englannissa muustakin kuin lihas-kielestä, esim. mother tongue on äidinkieli.

marja-leena kirjoitti...

Anita, kiitos avoimesta keskustelusta puhe vaikeuksistasi! Olen kuullut dylslexiasta, se taitaa olle aika yleistä, mutta katson netistä lisää tietoja. Mielenkiintoista että he ¨think in pictures¨, ajattelee kuvissa, jota minä teen ja usein on vaikea löytää sanoja, vaikka en ole dyslexic. Minä olen melkein kuuro, pärjään kuulolaitteeella, jotta jospa siinä on syy?

Dysphasia on uusi termi minulle, ehkä sama kun aphasia josta olen kuullut viimeaikoina. Se onkin vaikea terveydentila! Mitenkähän opit siitä pois? Varmaan kreatiivinen minäsi oli suurena innoituksena, Anita!

Anita Konkka kirjoitti...

Dysphasia on vaikeutta hahmottaa puhetta - kuulen sanat väärin, vaikka kuulossa ei ole mitään vikaa. En tiedä onko sillä sanalla suomalaista nimeä, kuten dyslexialla, jota sanottiin ennen sanasokeudeksi, nykyään luki-häiriöksi, eli lukemis-ja kirjoittamishäiriöksi. Dysphasia on kai jonkinlaista sanakuuroutta. En pärjäisi vieraiden kielten kuullun ymmärtämisen kokeissa, jos minun pitäisi suorittaa ylioppilaskirjoitukset nykysysteemin mukaan. Puhuttua suomenkieltä ymmärrän jo aika hyvin, kun olen kuullut sitä vuosikymmeniä. Puhuttua englanninkieltäkin ymmärrän jossain määrin, mutta puhuttua ranskankieltä minun on mahdotonta ymmärtää. Tästä syystä kieli ja sanat kiinnostavat minua yli kaiken.

tommi kirjoitti...

Suomessa dysfasia ja dysleksia.

Sedis kirjoitti...

Haa, dysfasia on minulle uusi asia. Ihmettelinkin aina erään ystäväni tapaa olla ymmärtämättä yksinkertaisia asioita puhelimitse kommunikoidessa. Sen täytyy olla tätä.

Anita Konkka kirjoitti...

Tommille, sivistyssanat ovat vaikeita tällaiselle dysfaasikolle, menevät dysfasiat ja dysleksiat sekaisin.

Ruu Morbidille, kiitos lukuvinkeistä.

Kauralle, tosiaankin unohdin että äidinkieli on englanniksi mother tongue

Sedikselle, puhelimessa on tosiaankin vaikeuksia, kun ei näe ilmeistä ja eleitä. Sen takia en mielelläni puhu puhelimessa.

tommi kirjoitti...

En tarkoittanut näpäyttää sanojen käytöstä. Oikealla sanalla googlaamalla saa vain paljon tietoa, kuten ehkä jo huomasitkin.

Wilhelmiina kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua. Tuli vain ohimennen mieleeni lisäys, että onhan olemassa "mother('s?) tongue":n lisäksi myös engl. tuttu termi "native tongue", kaiketi vastaten siis kotimaista (omaa?) kieltä. Eli kaipa käyttävät myös tongue-sanaa viitatessa puhuttuun kieleen.

minh kirjoitti...

Just, kaurahan kävi jo kirjoittamassa mikä minunkin piti huomauttaa, eli "mother tongue"-ilmaus englanninkielessä. Se muuten kuullostaa oudolta, ei-englanninkielisten käyttämältä. Muistan, kun se meille opetettiin koulussa kolmannella, kun englanninopiskelu alkoi, niin vannoin, etten koskaan sanoisi mitään "My mother tongue is Finnish"-tai vastaavaa, vaan käyttäisin aina "first language"-ilmausta. En tiedä, mistä tuo vastenmielisyys sanontaa kohtaan johtuu. Ehkäpä juuri yhteydestä kieleen, elimeen, joka ei minusta liity paljoakaan kieleen...
-minh-
P.S. Nyt luettuani Houellebecq´ia ja jotain hänestä kirjoitettua, alan kallistua sille kannalle, että Ranskassa hän on niin kohuttu henkilö, koska on ns. "nojatuolifilosofi", eli henkilö, joka laukoo mielipiteitään ja puhuu asioista niin, että ne otetaan vakavasti, niistä keskustellaan, mutta hän ei ole "varsinainen filosofi" tai tiedemies, se ärsyttää aina, kun joku tavan tallaaja saa äänensä ja mielipiteensä kuuluville. Se tekee usein ihmisten mielestä tällaisesta henkilöstä jollain tavalla hyvin epäilyttävän. En kyllä tajua miksi.

Anita Konkka kirjoitti...

Kielestä puheenollen tämä runo löytyi Karri Kokon Muisti|kirjasta

Tongue

has its

way of

slippin'

& slidin'

ever so

fondly

in & about

Thought.