perjantaina, syyskuuta 09, 2005

Nimenantamisen vaikeudet

Hesari kertoo tänään, että Anu Kaipainen on pahastunut Otavalle, joka antanut Reijo Mäen dekkarille nimen Nuoruustango. Kaipaiselta on aikaisemmin ilmestynyt samanniminen romaani ja runo, josta Kaj Chydenius teki tunnetuksi tulleen laulun. Tavallisesti kirjailija antaa kirjalle nimen, joka liittyy jollakin tavoin kirjan keskeiseen teemaan, ja kustantaja hyväksyy nimen. Esikoisromaanin nimeämisessä minulle tuli pientä erimielisyyttä kustantajan kanssa, kun hän ei hyväksynyt antamaani nimeä, vaan ehdotti nimeksi Irti miehistä. En tiedä oliko se hänen vitsinsä, tuohduin vähän ja sanoin, että olkoon vaikka Irti. Ja sen nimen esikoisromaani sai.

Kukaan kirjailija ei taatusti halua antaa kirjalleen samaa nimeä kuin on aikaisemmin ilmestyneellä kirjalla, mutta sellaista sattuu vahingossa. Siksi tarkistan etukäteen kirjastojen luetteloista, että kirjalle suunnittelemani nimi ei ole jo käytössä. Ennen piti käydä plaraamassa kirjastojen kortistoja ja vanhoja Vuoden kirjat -luetteloja, mutta nykyään on helpompaa, kun nimen voi käydä tarkastamassa tietokoneella kirjastojen tietokannoista. Luulisi, että jokainen kustannustoimittaja tekisi sen automaattisesti. Kirjailijoille sellainen asia ei ehkä tule mieleen, eikä kaikilla ole nettiyhteyttä tai tietoa siitä miten kirjastojen hakukoneita käytetään.

Tiedän kokemuksesta miten harmillista samannimisyys on. Sari Vuoristolta ilmestyi vuonna 1998 Irti -niminen novellikokoelma ja Ismo Alangolta vuonna 1996 I-r-t-i - albumi ( Minun Irtini oli ilmestynyt jo 1970). Kaksi vuotta sitten Juhani Salokanteleelta ilmestyi Samaa sukua - romaani. Samana syksynä ilmestyi myös Michel Cunninghamin romaani, jonka suomennoksen nimi oli Samaa sukua. ( Minun Samaa sukuani oli ilmestynyt vuonna 1985).

Täytyy tunnustaa, että en tunne tekijänoikeuslakia, vaikka olen kirjailija. Tänään vasta luin Hesarista, että ”tekijänoikeuslain 51. pykälän mukaan taiteellisen teoksen nimen julkaiseminen voidaan kieltää, jos nimi voidaan sekoittaa aikaisemmin julkistettuun tekijään tai sen tekijään.”


Blogi ei ole taiteellinen teos, jotenka tekijänoikeuslain 51. pykälää ei voi soveltaa tähän blogiin, jonka nimi on Sanat, eikä myöskään nettipäiväkirjaani jonka nimi on Kirjailijan päiväkirja. Kun valitsin tälle blogille nimeä, mieleeni ei tullut että Jean-Paul Sartrelta on ilmestynyt suomeksi samanniminen omaelämäkerrallinen romaani. Nimi syntyi, kun silmäni kulkivat hajamielisesti pitkin kirjahyllyä ja osuivat kirjan selkään, jossa luki: Sanat että tietäisimme. Voilá! siinä on blogille nimi, mutta se on liian pitkä, minä ajattelin ja pudotin loppuosan pois. Sanat että tietäisimme on ranskalaisen Guillevicin runon ensimmäinen säe. Se on ilmestynyt Mirja Bolgárin toimittamassa ranskalaisen runouden antologiassa vuonna 1975.


Kun rupesin julkaisemaan netissä Kirjailijan päiväkirjaa noin kolme ja puoli vuotta sitten, ajattelin että lukijan täytyy nähdä otsikosta millaisia asioita päiväkirjassa käsitellään, ja otsikon pitää kertoa millainen ihminen päiväkirjaa pitää. En muistanut, että Dostojevski oli kirjoittanut Kirjailijan päiväkirjan, vaikka olisi pitänyt muistaa, koska olin lukenut sen suomennetun version joitakin vuosia aikaisemmin. Johtopäätös: Muistamattomuus, huolimattomuus ja tietämättömyys saavat synnyttävät samoja nimiä. Toivottavasti Dostojevski ja Sartre eivät käänny haudassaan sen takia, että käytän heidän omaperäisten teostensa omaperäisiä nimiä nettipäiväkirjassani ja blogissani.

Kulttuuria ja urheilua -blogissa pohditaan tänään tekijänoikeusasiaa hieman eri näkökulmasta otsikolla Oikeus nimeen. Siteraan kirjoittajalta yhden kappaleen.

”Minua, tekijänoikeuden periaatteellista kannattajaa, tämä hämmentää kovasti. Terve järki kun sanoo, että kulttuuriset lainat ovat olennainen osa kulttuuria: Mäen dekkaria lukematta arvelen, että Kaipaisen sanoittama Nuoruustango saattaa soida taustalla jossain romaanin tärkeässä kohdassa, tai ainakin se on osa romaanin kulttuurista viitekehystä - jos ei muualla niin lukijan päässä.”

24 kommenttia:

Scilla kirjoitti...

Hih. Minulla on ollut monta vuotta suunnitteilla romaani, jolle olen jo monta vuotta sitten antanut nimenkin. Pahastuin siksi valtavasti, kun viime vuonna ilmestyi samanniminen kirja. Jos koskaan saan kirjoitettua ja julkaistua suunnittelemani teoksen, täytynee vaikka väkisin keksiä uusi nimi.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Scilla,

Nomen est nomen, nimi on enne, sanoivat vanhat roomalaiset. Siksi nimi on niin tärkeä. Siinä kiteytyy kirjan sisältö.

Olen kirjoittanut 11 kirjaa, ja vain kahdella niistä oli nimi kun aloitin kirjoittamisen. Esikoisromaanin, sen josta tuli Irti, nimi oli aluksi "Menneessä talvehtinut." nimi muuttui mnta kertaa kirjoittaimsen aikana. "Hullun taivaassa" kirjan nimi syntyi ensin ja sitten vasta kirja monen mutkan kautta. Mutta nimi pysyi samana kaiken aikaa. Yhdeksän muuta kirjaa ovat syntyneet nimettöminä. Eikä nimen keksiminen niille ole ollut helppoa.

ruu morbidi kirjoitti...

Luin tuosta Kaipaisen tuohtumuksesta ja ymmärrän, että totta kai se Kaipaista harmittaa, MUTTA nehän ovat kaksi aivan erilaista kirjaa. Niillä on eri kirjoittajat, joten tuskin niitä voi sekottaa toisiinsa yksinkertasinkaan.

Ei sanoja voi omia. Siis esimerkiksi Nuoruustango-sanaa. Missä Kaipainen sen kuuli ensin? Oliko se alunperin jonkun kappaleen nimi? Sittenhän Kaipainen omi itselleen sen...? Jos se oli kappaleen nimi ensin, niin mistä lyyrikko nimen otti? Eiköhän vain joku käyttänyt sanaa ensin jossakin muualla. Kuvittelen: Ehkä nuoruustango oli alunperin vitsi, tai ehkä se oli yleinen nimitys kansan suussa tietynlaisille tangoille, sitten joku kirjasikin sanan ylös, vaikkapa rakkauskirjeeseen. Sinä tapauksessa sana olisi osa juuri sitä teosta, elikä kirjettä, jonka tekstiin sen kirjoittajalla on yksinoikeus. Osiahan voi teksteistä lainata ja hyvä tapa on kertoa mistä lainaus on peräisin.

Mutta kuten Anita kirjoitit; virheitä sattuu niin kirjailijoille kuin kustannustoimittajille/kustanatajillekin. Eikä varmaan kukaan halua tahallaan matkia toista. Eiköhän jokaisella krijailijalla ole pyrkimys olla mahdollisimman yksilöllinen ja toisista hyvin erottuva... Mitähän Reijo Mäki tähän kärhämään sanoo? Että "olen pahoillani, mutta oli pakko käyttää Nuoruustangoa, koska inspiroiduin Kaipaisen teoksesta niin kovin"???

Minun mielestäni asiasta on tehty härkänen. Sanat ovat sanoja, kirjat ovat kirjoja, kirjojen nimet kirjojen nimiä. Se on se sisältö joka ratkaisee... (tosin hyvä nimi myy paremmin kuin huono nimi:).

Jos tahallisesta teosta, tai jopa mustamaalauksesta, olisi kyse, asia olisi vakava. Mutta nyt... liekö lööppiaiheista pulaa vai mistä moinen trombi vesilasiin.:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ruu morbidi,

Ei Kaipainen ole kirjoittanut romaania nimeltään Nuoruustango. Kyseessä on runo, jonka Kaipainen kirjoitti vuonna 1948, ja jonka Chydenius myöhemmin sävelsi.

Anita Konkka kirjoitti...

Tarkennus:

Kaipainen kirjoitti 15-vuotiaana runon Nuoruustango, josta tuli myöhemmin rakkauslaulujen klassikko. Näin lukee Hesarissa. Vuonna 1989 hän julkaisi romaanin nimeltä Nuoruustango.

Jos kirja on tuote, niin kirjan nimi on tuotemerkki, eikä sitä silloin saa käyttää toisen tuotteen nimenä. Jos laittaisi kirjansa nimeksi Windows, oliskohan Microsoftilla jotain huomauttamista siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Äh, anteeksi, onpas sittenkin kirjoittanut näköjään, vuonna 1989 (tähän punastumista kuvaava emoticon).
Mutta alunperin kyseessä oli kuitenkin runo.

Anonyymi kirjoitti...

Ei

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai Microsoft voi sentään ikkunoita itselleen omia! Windows were invented way back before Bill Gates was born.

Ruu Morbidi kirjoitti...

Windows on tietysti mainio novellikokoelman nimi...

Luulen, että Windowsia voisi mainiosti käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen paitsi muihin ohjelmistoihin. En ole varma Trade Markeista miten ne menevät- mutta eihän sitä nyt voi kaikkea maailmassa varoa. Jossain Intiassa saattaa joku julkaista parhaillaan kirjaa nimeltä Tuntematon Sotilas ja mites silloin suu pannaan?:)

Hillitty Kukko kirjoitti...

Ja sitten sillä Tuntemattomalla Sotilaallakin on muistomerkkejä jo monessa maassa..

t: -C-

Piikkis kirjoitti...

Se "Sanat jotta tietäisimme" on ihana kokoelma, mullakin on se.

Tuli mieleen pari nimeä, joita on aika monta:
Runoja
ja
Uusia runoja :-).

Mun tekeillä olevan (ei vielä millään kustantajalla olevan) toivottavasti tulevan esikoisromaanin nimi meni, koska viime vuonna tehtiin sen niminen elokuva. Tosin ihan eri teemoilla. No, täytyy miettiä, kelpaako vaivalla keksitty nimi silti.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ettei sun, Piikkis, romaanisi menetetty nimi kuitenkaan onneksi ollut "Kaksipäisen kotkan varjossa" :-)

Piikkis kirjoitti...

Ei onneksi :-).

Sanna kirjoitti...

Ehdotan että me kaikki joilla on loistava esikoisromaanin nimi, perustamme nimipankin, jonne varaamme copyrightin taakse kaikki ne hienot nimet jotka syntymättömillä lapsillamme jo on. Sitten tietysti voimme käyttää markkinoita hyväksemme ja ruveta neuvottelemaan, millä hinnalla "lapsiamme" myymme...

Mitä tekijänoikeuslautakunta tähän sanoo? Webbisaittienkin nimiä voi varata (ostaa) pois markkinoilta...

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus voisi edellistä esimerkkiä noudattaen ruveta rekisteröimään ja myymään suomenkielen sanoja ja niiden yhdistelmiä. "Nuoruustangoa" ei täten voisi kirjoittaa tekstinsä otsikoksi (ruudulle ilmestyisi heti viesti "Not accepted. Choose another title."). "Vanhuustango" sen sijaan kävisi, tai "Nuoruushumppa".

Anita Konkka kirjoitti...

Pitäisikköhän liittää nimien perään rekisteröity tavaramerkki. Ranskalainen kirjailija Jacques Jouet on jo sen tehnytkin häneltä on ilmestynyt romaani jonka nimi on La Montange®, se on käännetty englanniksi nimellä Montain®

ruu morbidi kirjoitti...

Copyright on ilmainen, trade amrk maksaa, varmaan tuo registered-merkkikin?

Miksi kaikki pitää omia?

Länsimaiset ihmiset haluavat aina omia, niin maat kuin sanatkin.

Alettais aboiksi kaikki. Olisi helpompaa siinä mielessä, ettei tarvitsisi koko ajan vahtia ja olla varuillaan, että viekö nyt Minun Omani..

ruu morbidi

Anu kirjoitti...

Ruu, itse ihmettelen usein samaa. Omistamisesta seuraa menettämisen pelko, joka puolestaan saa ihmiset tekemään kaikenlaista hullua.

Sven Laakso kirjoitti...

Aika monilla säveltäjillä on oma Ave Mariansa. Nuoruustangoteemasta voi olla monta näkemystä. Ja tuo lainaus postauksen lopussa on ajatus, joka tuli minulle heti mieleen. En tiedä miksi teoksen nimeämisen pitäisi poiketa käytänöistä jotka liittyvät nimen antamisiin ihmisille.

minh kirjoitti...

Kyllä se minusta on ihan eri asia, kuin ihmisen nimeäminen kun antaa teokselleen nimen. Minulla on samanlainen kokemus, kuin Scillalla, keksin nimen keskeneräiselle romaanilleni ja nimi alkoi kaikenlisäksi viedä tarinaa ihan itsestään toiseen suuntaan, kuin olin suunnitellut ja muutti tekstiä paljonkin. Yht´äkkiä luin Hesarista, että samanniminen kirja(en muista oliko se romaani vai runokokoelma) on ilmestymässä ja pahastuin, koska nimi oli merkinnyt minulle paljon.

Kyllä teoksen nimen voisi minusta omiakin ihan hyvin, koska sen lisäksi, että siinä on sekoittumisen vaara, on myös toisen keksinnöllä ratsastamisen vaara olemassa ja siksikään en ihmettele Anu Kaipaisen pahastumista.
Tiedätkö, Anita, miten juttu jatkuu? Onko asiasta nostettu isompikin juttu? Kyllähän tuo selvästi tekijänoikeuslakia rikkoo..

En tiennytkään, että kirjailijan täytyy hyväksyttää teoksensa nimi kustantajalla tai että kustantaja saattaa tunkea teokselle oman nimensä, jos yhteisymmärrykseen ei päästä. Kamalaa. Asioiden nimeäminen on aina ollut ihmisen perustavanlaatuinen tarve ja siitä on syntynyt kieli; täytyyhän kirjailijan saada itse nimetä teoksensa!

Toisaalta Ruu esitti helkkarin hyvän näkökohdan: ei sanoja voi omia.

Minulla on aina ollut tapana keksiä omia sanoja ja hokemia, joita lanseerasin ennen baarissa H:gin keskustassa, jossa olin töissä. Tartutin niitä sanoja ja sanontoja ihmisiin kuin tauteja, mutta kun baareissa pörräsi aina korvat auki kulkevia Nyt-liitteen, City-lehden ja Imagen toimittajia, alkoi tuntua pikkuhiljaa vittumaiselta, että ihan itselanseerattu typerä inside-vitsi, hokema kavereiden kesken, on tarjoiltu kuukauden päästä lehdessä toimittajan omana sananikkarointi- neronleimauksena.
Kai sitä senverran ylepyden syntiä tulee omattua..
-minh-
P.S. Kokeeko kukaan muu tuota word verification-toimintoa vaikeana? Minulle se on next to impossible- joudun aina yrittämään useita kertoja, koska näen kirjaimet isoina ja pieninä ja alan väkisin muodostamaan niistä jotain omia, järkeeni sopivia sanoja. "vain" kirjaimet peräkkäin on minulle jotenkin väärin..?

Anita Konkka kirjoitti...

Minnekähän edellinen kommenttini katosi? Voi olla että naputtelin väärin tuon Word verificationin kirjainrimpsun. Sellaista sattuuu muillekin kuin sinulle minh. Kysyit tiedänkö onko Kaipaisen pahastumisesta seurannut mitään. En tiedä, jotain korvauksia Kaipainen sai Otavalta hesarin jutun mukaan. Tuskinpa samannimisyydestä oikeusjuttua kannattaa nostaa, ei se niin iso tekijänoikeusrikkomus ole, rahaa vain kuluisi. Toisaalta olishan se mielenkiiintoinen ennakkotapaus.

Sven Laaksolle: Ave Marioita voi olla useampia, mutta ei Anna Kareninaa yhtä enempää.Säveltäjät ja kuvataitelijat selviävät nimenannosta helpommalla, voivat laittaa teoksensa nimeksi Opus, 12, 3 Sinfonia, 1, 2, 3, Kompositio 1,2, 2, Maisema 1, 2,3 jne. Kirjalla pitää/ pitäisi olla nimi joka jää ostajanja mahdollisen lukijan mieleen, toivoo kustantaja, kuten Vetää kaikista ovista tai Siinä näkijä, missä tekijä.

Anita Konkka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Re: Anna Karenina:

Kuitenkin sekä Tolstoilla että Beethovenilla on Kreutzer-sonaatti. Beethoven ehti ensin...

Anita Konkka kirjoitti...

Beethovenin Kreutzer-sonaatti on Tolstoin romaanin keskeinen teema, siitä kirjan nimi.

Käly muisteli, että joskus kauan sitten esitettiin elokuvaa, jonka nimi oli "Tule takaisin Pikku Sheba." Sirkka Turkalla on samanniminen runokokoelma. Se voitti aikoinaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Anonyymi kirjoitti...

Jos siis kirjoittaisin novellin, jonka keskeisenä teemana on Tolstoin Anna Kareninan lukeminen, voisin nimetä novellini Anna Kareninaksi. ;-)