torstaina, syyskuuta 29, 2005

Nainen ikkunassa - yksinäisyyden äärellä

Muistin kirjassa, Yksinäisyyden äärellä – teoksen toisessa osassa Paul Auster pohdiskelee mm. ”Vermeerin naisia, jotka ovat huoneissaan yksin, todellisen maailman kirkkaan valon virratessa sisään avatusta tai suljetusta ikkunasta, ja noiden yksinäisyyksien täydellistä liikkumattomuutta…”

Häntä oli erityisesti koskettanut Amsterdamin Rikjksmuseumissa maalaus Sinipukuinen kirjeenlukija (Woman in Blue reading a Letter), jota katsellessaan hän melkein jähmettyi paikoilleen. Kuva vieressä. Tiedän jotain kuvan näkymättömästä perhetaustasta, mutta en kerro, ettei tieto rikkoisi yksinäisyyden illuusiota. Ajattelen itseäni, miten paljon aikaa olen viettänyt ikkunan ääressä ja odottanut jotain. Varhaisia lapsuudenmuistojani on, kun istun ikkunassa odottamassa äitiä. Hän oli paljon poissa, ja kun hän oli kotona, hän oli muissa maailmoissa. kaipaus oli lapsuuteni voimakkain tunne. Olen viettänyt niin paljon aikaa ikkunoiden äärellä eri puolella Eurooppaa , että olen ajatellut kirjoittaa muistelmateoksen Ikkunat.

Ennen kuin Austerista tuli kirjailija, hän elätti itsensä kääntäjänä. ” Mies istuu huoneessaan yksin ja kirjoittaa. Puhuipa kirja yksinäisyydestä tai seurallisuudesta, se on väkisinkin yksinäisyyden tuote. A. käy huoneessaan istumaan ja ryhtyy kääntämään toisen miehen kirjaa, ja tuntuu aivan kuin hän astuisi tuon toisen miehen yksinäisyyteen ja tekisi siitä omansa. Mutta se on sula mahdottomuus. Nimittäin heti kun yksinäisyyteen tunkeudutaan, heti kun siihen osallistuu joku toinen, se lakkaa olemasta yksinäisyyttä ja muuttuu eräänlaiseksi toveruudeksi.” ( suom. Erkki Jukarainen). Tuo ilmaisu ”yksinäisyyteen tunkeudutaan”, on kiinnostava. Niin ajattelee kirjailija, joka tuntee että hänen yksinäisyytensä on uhattuna. Lukija ei ole kirjailijan uhka, lukija on kirjailijan toveri ja kirjailija lukijan toveri. Siksi en tuntenut lapsena olevani yksinäinen. Kirjojen henkilöt, olivat he sitten ihmisiä tai eläimiä, olivat minun ystäviäni. Vasta murrosikäisenä yksinäisyyden tunne tuli pakahduttavaksi, että oli pakko hakeutua ikätovereiden pariin. Se johtui varmaankin hormonitoiminnasta.

Vielä yksi sitaatti Austerilta, se on muistiinmerkintä itseäni varten:” Niinpä maailmassa kierteleminen on myös omassa itsessä kiertelemistä. Toisin sanoen, sillä hetkellä kun me astumme muistin tilaan, me astelemme maailmaan.”

PS: Löysin uuden todella kiinnostavan blogin. Sen nimi on Ikkuna-blogi. Sitä kirjoittaa Kielipoliisin inkarnaatio nimeltä Ikkunaiines.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka kukaan, joka julkaisee tekstiään voisi pelätä, että hänen "yksinäisyyteensä tunkeudutaan". Eikö ole niin, että se joka asettaa itsensä julkisesti nähtäväksi on tavalla tai toisella ekshibitionisti? Olipa sitten kyseessä Jari Sillanpää tai Leena Krohn... kumpikin haluaa salata osan yksityisyydestään, mutta molemmat paljastavat myös paljon, halusivatpa tai eivät.

Käkkijä kirjoitti...

Hassua, että minulle tulee sanoista "nainen ikkunassa" mieleeni ensimmäisenä katupeili, jota rumalla nimellä myös juorupeiliksi kutsutaan. Tiedäthän: peili, jolla näkee sisältä, mitä kadulla tapahtuu, ilman, että itse näkyisi kadulle kuin silmäparina peilissä.
Minusta katupeili on mielenkiintoinen vehje, ja kertoo naisten roolista (ja asemastakin) Suomessa. Ainakin Oulussa katupeilejä näkyi vielä lapsuudessani 70-luvulla vanhojen puutalojen ikkunoiden vieressä. Siitä en tiedä, kuinka ahkerassa käytössä ne olivat.

Itseäni kiinnostaisi kirjoittaa naisista katupeileissä.

prospero kirjoitti...

Anita, onko tämä ikkunablogi tuttu
http://rtommik.blogspot.com/

Anita Konkka kirjoitti...

Propero, kiitos linkistä, ei ollut tuttu ennestään, kävin katsomassa ja päätin liittää linkkilistalle kun seuraavan kerran päivitän.

Anonymous, yksinäisyys ja yksityisyys ovat ymmärtääkseni kaksi eri asiaa. Yksinäisyys on kirjailijalle välttämätöntä.

Ekshibitionisti on sanana aika negatiivinen. E. on tyyppi joka heiluttaa puskasta penistä tuntemattomille naisille ja säikäyttää heidät. Hän ei paljasta itsestään muuta kuin yhden persoonattoman elimen. Hän itse jää anonyymiksi. En rinnastaisi taiteilijoita ekshibitionisteihin.

Anita Konkka kirjoitti...

Käkkijä, olen nähnyt katupeilin Porvoossa, Runebergin talossa. Kun R. ei pystynyt liikkumaan, hän katseli peilistä mitä kadulla tapahtui. Niin, että kyllä ne miehetkin.

Matti kirjoitti...

Totta puhut Anita, ajattelin huolimattomasti. Yksinäisyys on paitsi kallisarvoista, myös ankeaa ja väistämätöntä. Syntyessään ja kuollessaan jokainen on totaalisen yksin. Siinä välissä useimmilla on ainakin illuusioita ihmisten välisestä yhteydestä. Mutta lopulta olemme kaikki kuitenkin yksin.

Sanaan ekshibitionisti liittyy toki kielteisiä mielleyhtymiä. En tarkoittanut kuitenkaan itsensäpaljastajaa, vaan itsensä paljastajaa.