keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Nostalgiakuvasta nykyhetkeen

Kun etsii, niin löytää jotain muuta kuin mitä on etsinyt. Löysin kuvan ensimmäisestä sylimikrostani 1980-luvun lopulta. Sen merkki oli Toshiba, jolla kirjoitin neljä kirjaa. Kuvassa ovat silloiset ”supervisorini.” Valkoinen karvakasa, joka makaa tulostimen päällä, oli nimeltään Piu, ja näyttöruudun takaa kurkistaa Tsita. Piu oli varsinainen linssilude, se rakasti esiintymistä televisiossa ja lehdissä, mutta Tsita ei välittänyt julkisuudesta, vaan meni piiloon aina kun kuvaajia tuli.

Toshiba matkusti paljon. Se kävi Roomassa, Pariisissa, Barcelonassa, Ibizalla ja Tallinnassa, joissa kirjoitin kirjojeni ensimmäisiä versioita. Vuonna 1995 Toshiba sanoi työsuhteen irti. Ostin uuden sylimikron, Compaq Conturan, jossa oli Windows 95. Muistan että minulla oli pieniä vaikeuksia siirtyä merkkipohjaisesta systeemistä (dos-komennoista) graafiseen käyttöjärjestelmään. Tuon koneen myötä vuonna elämäni ja ihmissuhteeni muuttuivat virtuaalisiksi, kytkeydyin Webiin ja maailma avartui Euroopasta Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Ensimmäisiä postituslistoja, joille kirjauduin oli Nettime. Olen ollut sille uskollinen jo kymmenen vuotta. Kosovon kriisin ja Irakin sodan aikana se oli nopein tiedonvälittäjä. Tietojen lisäksi se välitti silminnäkijöiden kokemuksia kriisialueilta.

Tänään Nettime julkaisi kiinnostavan käännöksen artikkelista, jossa pohditaan mitä Katrina- hurrikaani paljastaa Yhdysvaltain yhteiskuntajärjestelmän nykytilasta. Artikkeli ilmestyi Le Figaro –lehdessä viime maanantaina. Onko järjestelmä hajoamassa omaan mahdottomuuteensa, kuten Neuvostoliitto aikoinaan? Onko Katrina samanlainen alkusoitto hajoamiselle kuin oli Berliinin muurin kaatuminen vuonna 1989? Artikkelissa haastateltu Emmanuel Todd sanoo: “What seems to me more striking is the way this America that incarnates the absolute opposite of the Soviet Union is on the point of producing the same catastrophe by the opposite route. Communism, in its madness, supposed that society was everything and that the individual was nothing, an ideological basis that caused its own ruin. Today, the United States assures us, with a blind faith as intense as Stalin's, that the individual is everything, that the market is enough and that the state is hateful. The intensity of the ideological fixation is altogether comparable to the Communist delirium. This individualist and inequalitarian posture disorganizes American capacity for action.”

Pitkä artikkeli kokonaisuudessaan on alempana otsikolla: Katrina: The Specter of a Soviet-Style Crisis.

PS. 15.09 Siirsin artikkelin Kirjailijan päiväkirjaan


5 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Ajattelin juuri tänään, että myös luonto voi tuhota suuria valtakuntia. Mayat ja kuivuus. Miten USA tulee kestämään, jos tuollaisia tulvia ja muita katastrofeja tulee lisää?

minh kirjoitti...

USA ei tulekaan kestämään. Siellä on jo tavan kansalaiset huomanneet, että USA:n kapitalismi ja yksilön nostaminen yhteisön yläpuolelle johtaa neuvostoliittolaiseen systeemiin, jonne taas mennään toista kautta, eli yksilön arvottomuudesta yhteisön(tai siis hallituksen) rinnalla.

Mulle tuli mieleen, että Bush ilmoitti "kantavansa vastuun" jos ilmenee laiminlyöntejä tai väärinkäytöksiä tuossa hirmumyrkyn pelastustouhussa. ja niitähän on ilmennyt, että millähän tavalla presidentti Bush sitten "kantaa vastuunsa" turhaan turhaan kuolleista, orvoiksi ja kodittomiksi jääneistä ja kaiken menettäneistä ihmisistä? Ei hän voi kuolleita korvata. Eli "vastuu" on ihan sanahelinää tässäkin tapauksessa...
-minh-

minh kirjoitti...

jaahas, en sitten lukenut tuota kursivoitua englanninkielistä tekstiä, jossa sanotaan suunnilleen sama, kuin kommentissani tuosta yhteiskuntajärjestelmästä. Sori vaan...
-minh-

Anita Konkka kirjoitti...

Ei hämminkiä, hyvä kun sanoit sen suomeksi.

Kaakkois-Aasiassa suuria luonnontuhoja tapahtuu jatkuvasti. Ihmiset kestävtä, koska kulttuurit siellä ovat yhteisöllisempiä kuin USAssa.

tommi kirjoitti...

Aasiassa (ainakin eteläisessä) ihmiset sikiävät kuin torakat ja vaikka katastrofi pääsisi tappamaan, pian on uusi porukka tilalla.

Väestöräjähdys ja siitä seuraava köyhyys ja epävarmuus kyllä johtuvat yhteisöllisyydestä. Siinä mielessä olet oikeassa.

Tosin tämä on muuttamassa. Urbanisaatio pienentää lapsilukuja kaikkialla ilmastoon ja uskontoon katsomatta. Ja sehän on tietenkin hyvä juttu.