Heräsin puoli kymmeneltä, tavallista myöhemmin, koska valvoin pikkutunneille ja katsoin E. L. Doctorowin romaaniin perustuneen elokuvan Ragtime, eivätkä kissat herättäneet minua aamulla. Doctorowin kirjan olen lukenut kauan sitten, mutta en muista siitä mitään. Elokuva oli aika hyvä analyysi siitä millaista tuhoa tavallisten amerikkalaisten kateus, ennakkoluuloisuus, rajoittuneisuus ja sivistymättömyys saa aikaan. Suomalaiset tavikset eivät poikkea heistä. Tavismaisuus on yleismaailmallinen ilmiö ja aiheuttaa paljon pahaa. Jottei kukaan lukija ottaisi tästä itseensä, ilmoitan että tavikset eivät lue, eivät varsinkaan verkkolokeja, saati että he kirjoittaisivat niitä. Elokuvan jälkeen luin vielä muutaman sivun Paul Austerin kirjaa Yksinäisyyden äärellä.
Kymmeneltä kun olin syönyt jukurtin leivänpalan kanssa ja selannut aamun lehden lävitse, aloitin työt, kirjoitin kaksi tuntia, sain noin puoli liuskaa valmista tekstiä. Avasin toisen tietokoneen, laitoin kahvinkeittimen päälle ja luin sähköpostit. Join kahvia luin päivittyneet suosikkiblogit. Yhden aikaan palasin työkoneen ääreen ja kirjoitin kappaleen. Sitten muistin että olen kirjoittanut tästä asiasta aikaisemminkin, se saattaisi olla käyttökelpoista tekstiä. Naputtelin hakusanan Copernic-hakurobottiin, osumia tuli 508. Naputtelin toisen hakusanan, joka oli vähän tarkempi, osumia 108 joita rupesin käymään lävitse. Kaksi tuntia kului, löysin kaikkea muuta, paitsi en sitä tekstinpätkää mitä etsin. Löysin mm.Merete Mazzarellan sanoja lukemisesta ja kirjoittamisesta, jotka laitan Kirjailijan päiväkirjan puolelle, kunhan ehdin.
Nykyään yksi kolmasosa päivästä kuluu siihen, että etsin aikaisemmin kirjoitettua lukuisista varastotiedostoista. Työmetodini muistuttaa palapelin kokoamista. Kirjoitan paloja, joista rupean rakentamaan kokonaisuutta. Kirja on aluksi sirpaleina eri tiedostoissa, jotka on kirjoitettu eri aikoina. Kun olen saanut palapelin koottua, kirjoitan kirjan uudelleen alusta loppuun. Se on paras työvaihe, silloin alkaa tuntua siltä että kirja kirjoittaa itse itsensä ja aikaisemmat hankalat työvaiheet unohtuvat joskus niin täydellisesti että sanoo kirjoittaneensa kirjan kolmessa kuukaudessa ja jopa uskoo omiin sanoihinsa.
Neljältä lopetin etsimisen ja jatkoin tunnin kerran kirjoittamista. Sain aikaan yhden kappaleen, johon en ole tyytyväinen. Viideltä pyöräilin Itäkeskukseen ruokaostoksille ja sieltä Puotilan palstalle hakemaan persiljaa ja palsternakkaa. Kiskoin kesäkurpitsan varret maasta ja käänsin maata. Puoli seitsemältä palasin kotiin, annoin kissoille ruokaa ja söin itse kesäkurpitsapaistosta riisin kera ja join lasin punaviiniä. Aterian jälkeen rupesin kirjoittamaan mitä tein tänään. Nyt kello on viisitoista vailla yhdeksän. Viidentoista minuutin kuluttua alkaa Taviani veljesten elokuva Tähtikirkas yö, jonka olen nähnyt ennenkin. Muistini mukaan se on niin hyvä elokuva, että haluan nähdä sen uudelleen.
14 kommenttia:
Minulla on kenkälaatikollinen levykkeitä joissa ei ole minkäänlaista merkintää että mitä niissä on. Joskus kirjoittaessa tulee hämärä olo, että jotain tähän liittyvää olen ehkä kirjoittanut aikaisemminkin ja sitten pengon jonkin aikaa turhautuneena kenkälaatikkoa. Juuri äskettäin kävi niin, että löysin lastenkirjan alun, jota en lainkaan muistanut kirjoittaneeni. Kiva löytö. Mutta siis yleensä en koskaan löydä etsimääni ja mietin että kuinka voisin oppia hallitsemaan töitäni jotenkin. Mutta minulla tämä elämänhallinta ei ole hanskassa kyllä muutenkaan.
Diskettien sisältöä en minäkään pysty millään hallitsemaan, elämästä nyt puhumaattakaan. Kovalevyltä löytyy asiat löytyvät helpommin, jos muistaa edes suurin piirtein mitä on kirjoittanut ja keksii oikean hakusanan. Käytin vuosiakausia AltaVistan konekohtaista hakurobottia, mutta se ei toimi naiden uudempien käyttöjärjestelmien kanssa. Latasin koneelle Copernic Desktop Search -ohjelman joka aika kätevä. Pitäisi syöttää uuteen koneeseen kaikki diskettien tiedostot, että saisi aikaan jotain järjestystä. Mutta kun ei ole aikaa.
PS. Kaksi lukijaa sanoi tilauksen irti, kun kirjoitin kirjailijan päivästä, mikähän siinä oli niin ärsyttävää.
Vaikea tietysti sanoa tilaajien puolesta, miksi sanoivat irti, mutta näin ei-tilaajana kerron, että postauksen "tavis"-luonnehdintasi kalskahti korvaani oudolta. Ehkä sen takia, että pidän itseään taviksena ja itselleni "tavis" tarkoittaa vastakohtaa julkisesti tunnetulle henkilölle. Eli tavis ei ole sellainen ihminen(minulle) joka ei esim. lue jne.
Mistä sitä tietää? Mitään.
Petra
Tuollaiset kovalevyltä hakevat robotit ovat minulle täysin uusi tuttavuus. Olen vain joutunut huonojen koneyksilöiden uhriksi ja sen vuoksi niin paljon tiedostoja on päätynyt kenkälaatikkoon ja koneet ovat tietokoneiden hautuumaalla.
Voihan se tosiaan olla, että tavis on riskaabeli sana käyttää, vaikka selusta tässä tapauksessa olikin aika hyvin varmistettu, eli sanan ei pitänyt kohdistua yhteenkään lukijaan. Lukijat ovat yleensäkin niin oikukkaita, blogin lukijat ja kirjojen lukijat, ei niiden aivoituksia voi ymmärtää. Enkä itse ole lukijana sen kummempi.
Kaipa se sitten oli tuo tavis-ana, koska Hanhensulkakin siihen puuttui blogissaan, ironisessa mielessä. Sumalaisten on vaikea ymmärtää ironiaa, kumma kyllä, sillä ironia on sorrettujen ja alistettujen huumorin laji. Tavis-sanan lisäksi, sitä pitää varoa blogeissa.
Anita, auttaisitko minua tämän sanan kansa? Minun suomenkieleni on niin huono että en tunne sanaa ¨tavis¨. Jotenkin tämä on enemmän kuin ¨ïlliterate¨?
Tavis on puhekielen lyhennys sanasta tavallinen, se on tullut käyttöön aika äskettäin. Se tarkoittaa suunilleen samaa kuin englannin average. The average Finnis = tavalliset suomalaiset. Kukaan suomalainen ei halua olla tavallinen, ja kokee siksi tavis-sanan hieman loukkaavana. Englanninkielessä on varmaan jokin samantapainen puhekielen ilmaisu tavalliselle ( common, ordinary) ihmiselle.
Ps. Voi miten halusinkaan lapsena olla lapsena tavis, jonka vanhemmat olisivat olleet taviksia. Olisin säästynyt lastentarha-, koulu- ja pihakiusaamiselta!
Anita, en usko, että kaikki ajattelevat samalla tavalla sanasta "tavis" kuin sinä. Niin kuin tuossa aikaisemmin kommentoin, minulle sana "tavis" on julkkiksen vastakohta. En usko, että olen ihan yksin tämän käsityksen kanssa. Minulle sana tavis ei sisällä mitään negatiivista, päinvastoin, se tarkoittaa lupaa olla rauhassa. Lupaa olla rauhassa tavallisena tai erikoisena ihmisenä, ei olla julkisuudessa.
Petra
Kiitos selityksestä, Anita! On hyvä että kysyin koska en arvellut oikein. Mutta sitten ei taida olla jokaisella sama mieli tästä sanasta, hmmm.
Petra, nyt ymmärrän. En tullut ajatelleeksi, että julkkis ( julkinen henkilö) on taviksen vastakohta. Kiinnostavaa. Mediajulkiuus hallitsee ihmisten tajuntaa ja se muuttaa sanojen merkitystä, sanoihin tulee uudenlaisia emotionaalisia latauksia ja sisältöjä.
Sanan tavis vastine englannin kielessä olisi ehkä: commoner tai nobody tai John Doe (tosin siinä Capran filmissä (Meet John Doe) merkitys taisi olla vähän erilainen). Ja ehkä näin nykyajassa voisimme myös ajatella käsitettä Joe Blog vanhan käsitteen Joe Bloke tilalla, se ei olisi edes yhtä seksistinen, vaikka Joe tietysti on vielä sitä...
Ja voitaisiin ajatella sukupuoletonta Bog-nimeä, kuten "Bog", Emily Dickinsonin "I'm Nobody! Who are you?", jota Margaret Atwood käytti kirjassaa "Negotiating with the Dead" kuvatessaan tuntematonta, ihailevaa ja vähän ylitunkeilevaksi tunnettua lukijaa (s. 133)
How dreary - to be - Somebody!
How public - like a Frog -
To tell one's name - the livelong June -
To an admiring Bog!
Tästä tulee vähän mieleen myös vihreän rouvan, Leena Krohnin taannoinen pääkirjoitus Kiiltomadolla (24.2.2005) jossa hän viittasi myös Tove Jansonin sanoihin "ettei kirjailijan ja lukijan koskaan pitäisi kohdata".
Kun tavis-sana lanseerattiin tuolla baariscenessä vuosia sitten, sitä käytettiin ylimieliseen ja halveksivaan sävyyn "muista ihmisistä", siis niistä epätrendikkäistä, jotka ei kuuluneet "piireihin". Siksi mulla kalskahtaa kans.
Kauheeta näitten tietokoneiden kanssa; tämä hajoaa just ja vieressä odottaa toinen (käytetty halpis, mutta vähän tehokkaampi) ja odottaa varmaan maailman tappiin. Joutuu kaikki vanhat, unohtuneet jutut käymään läpi, elokuvat jää pois, musiikki myös varmaan ja valokuvat..
Tiedostot aivan sekaisin, kun kolme ihmistä tunkee omia juttujaan minne sattuu ja deletoi vahingossa aina jonkun muun juttuja.
Säästän omaan läppäriin, josta tulee salasanasuojattu ja siinä on polttava cd-asema, että kaiken saa levylle ja kukaan ei lähmi sitä tahmatassuillaan, paitsi minä! Mikä ajatus! Haave...
-minh-
P.S. Kirsti: eikö ole mainiota löytää joku kirjanalku, jonka on unohtanut?! Minä löysin jostain uumenista puoli vuotta ahkerasti ja pikkutarkasti väsäämäni elämänkertani alun, jonka olin unohtanut kokonaan.Ai että sitä hihitystä, vaikka kirjoitin sitä vain pari vuotta sitten...:)
Hanhensulka, pidin kovasti tuosta Dickinsonin sammakko-runosta nuorena, hyvä runo se on minusta edelleenkin. Onnistuin välttämään julkisuutta aina 80-luvun lopulle asti ja vielä sen jälkeenkin, kun lähdin ulkomaille aina kun kirja oli valmis. Luultavasti se oli alitajuista itsesuojeluvaistoa. Olin nähnyt jo nuorena lähipiirissä, miten julkisuus turmeli ihmistä.
Kirjailija ja lukija kohtaavat hengessä eli kirjoitetussa sanassa. Ehkä Tove Jansson tarkoitti, että heidän ei pidä kohdata lihassa, face to face. Lukijan illuusiot saattaisivat romahtaa, kun kirjailija on niin arkinen ihminen. Minulle lukijoiden kanssa kohtaamiset ovat olleet positiivisia kokemuksia.
Anita, sitähän Janson varmasti tarkoitti. Muuten tähän samaan liittyi lokimerkintäni
http://springofdionysos.blogspot.com/2005/07/of-margaret-atwood-and-inventions.html
englanninkielisellä, laiskasti toimivalla sivustollani, jossa vähän turhaan irvailin Atwoodin varmasti ihan hyvälle keksinnölle välttää lukijoiden tapaamista (Negotiating with the Dead'n hengessä) ja kirjailijan itsensä kohtaamisesta joku (toinen kirjailija) sanoi niin ilkeästi kommenteissa, että en vähään aikaan edes uskaltanut kirjoitella sinne mitään (hei, tämähän olikin hyvä tekosyy:))
Lähetä kommentti