Patsaita

Tuima haastoi kesäkuun alussa katselemaan, kuvaamaan ja julkaisemaan blogissa suosikkipatsaiden kuvia.
Tämä Niilo Hyttisen ehdotus ratsastajapatsaaksi saattaa olla patsassuosikkini ( klikkaa kuva isommaksi) - mutta kesä on vasta puolivälissä, eikä sitä voi tietää millaisia patsaita/veistoksia sitä vielä kohtaa kesämatkoillaan.

Hyttisen patsaan tapasin viime viikolla Espoon Emmassa, jossa kävin Alisan ( 12 v.) kanssa katsomassa Tapièsin näyttelyä. Samalla tuli katsottua Saastamoisen säätiön taidekokoelma, johon Hyttisen "ehdotus" kuuluu. Kokoelma antoi hyvän läpileikkauksen siitä mitä Suomen taiteessa on tapahtunut viime vuosisadan alusta alkaen. Vuosisadan alkupuoli : tummaa ja raskasta öljymaalausta ( kuin Sibeliuksen sinfoniat joista en pidä, kuten en Gallen-Kallelan maalauksista enkä koko Suomen taiteen "kultakaudesta"). Vuosisadan puolivälin jälkeen 60-luvulla tapahtuu kummia, värit kirkastuvat ja taiteilijoiden mielikuvitus vapautuu. Esittävä taide kuolee, esinetaide syntyy. Taide muuttuu mielenkiintoiseksi , minun mielestäni. Koskahan suomalainen proosa vapautuu esittävyydestä ja muuttuu mielenkiintoiseksi?

Tämän päättömän ja kädettömän enkelipatsaan tapasin Herttoniemen teollisuusalueella, kun pyöräilin yhtenä päivänä Marimekon tehdasmyymälään. Tämä enkeli oli sidottu kettingillä
maljakkopylvääseen, muuten se olisi varmaankin lentänyt tiehensä. Enkelin likaisella hameenhelmalla oli juomatölkki ( klikkaa kuva isommaksi). Enkelin kurja jama puhutteli minua.

Kalajuttu

Laituri Ruotsinpyhtään ruukilta. Varteenotettava varoitus: "Älä hyppää pää edellä avantoon." Eikä sinne pidä mennä yksin. Kävin tuolta laiturilta uimassa viime viikolla, avannosta ei tosin näkynyt jälkeäkään, minkä voi todeta kuvasta. Lisää Ruotsinpyhtäältä alla olevassa albumissa. Lisätty 17.7. Täältä voi hankkia oman slide show -albumin

Se kalajuttu on Steven Hallin Haiteksti, englanniksi The Raw Shark Texts (suom. Kaijamari Sivill) jonka luin tänään kun satoi tihkua Sateisen kesän hyvä puoli: ei ole pakko lähteä ulos, vaan voi lukea. Kirja alkoi kiinnostavasti. Nuori mies nimeltä Eric Sanderson on menettänyt muistinsa. Psykoterapeutin diagnoosin mukaan häntä vaivaa psykotrooppinen fuuga, joka tarkoittaa pakkovaellusta. " Fuugatilaan joutuneet ihmiset ottavat ja lähtevät, karkaavat. Elämästään, omasta identiteetistään, kaikesta, psykoterapeutti selittää.

Nuori mies lukee vastoin psykoterapeutin kieltoa kirjeitä joita hän saa päivittäin entiseltä minältään, ensimmäiseltä Eric Sandersonilta, joka selittää että muistinmenetyksen syy on ajatuskala, " ludoviciaani." Ensimmäinen Ericin mukaan ludoviciaani on petokala, hai "yhteiskunnan ja kulttuurin avarissa, lämpimissä lammikoissa" siinnyt itsekäs meemi , jonka ravintoa ovat ihmisen muistot ja perimmäinen itseys. Se sammuttaa ihmisen aivoista virran.

Ensimmäinen Eric varoittaa toista Ericia internetin vaaroista ja neuvoo miten hän voi suojautua ajatuskaloilta. Muun muassa kaunokirjallisuus on hyvä suojautumisväline, koska ne "luovat kuvitteellisia virtoja ihmisiin ja tapahtumiin, joita ei ole koskaan ollutkaan [...] Tuloksena on lasin ja peilin labyrintti, joka vangitsee varomattoman kalan pitkäksi aikaa."

Alun luettuani ihmettelin miksi kirja on luokiteltu kirjastossa jännitysromaaniksi ja laitettu bestseller-hyllyyn( laina-aika 1 viikko, ei voi uusia), mutta lopussa ymmärsin miksi näin on. Hall hukkasi alun älyllsien haasteen, loppu oli toiminnallista viihdettä.

Kirjan kohderyhmä: ne jotka ovat eläneet nuoruuteensa netissä ja pelanneet roolipelejä ja MUDia ( kts. Sherry Turkle: Life on the Screen). YouTubesta voi käydä katsomassa The Raw Shark Texts -videota.

Ja täältä löytyvät muut kirjaan liittyvät YouTube-videot.

Ensimmäinen vilppini

Kuvassa Eino Leinon patsas Espalla Runon ja suven päivänä, joka on Eikan syntymäpäivä. Kukkia patsaalle laskemassa Eino Leino -seurasta Hannu Harju ja Helsingin kirjailijoista Leena Laulajainen. Klikkaa kuva isommaksi niin näet pulun Eikan kengän juuressa ja lokin hänen päänsä päällä.

60-luvun alussa kauniina kesäiltoina patsaalla kokoontui "Eikan pumppu." Kukaan eikanpumppulaisista ei tietääkseni ole vielä kirjoittanut muistelmiaan. Olisi jo aika.

Ensimmäinen vilppini liittyy Eino Leinoon. Olin alakoulussa, ensimmäisellä tai toisella luokalla kun opettaja kyseli oppilaiden lempilauluja. Lasten suosikkeja olivat siihen aikaan Mikkihiiri merihädässä ja Pieni ankanpoikanen joka uiskenteli lumpeenlehden eessä. Lempilauluni alkoi sanoilla: Tuima on tuuli. Kun tuli minun vuoroni vastata, sanoin että lempilauluni on Pieni ankanpoikanen. Valehtelin koska en halunnut joutua naurunalaiseksi luokan edessä.

Tänään kuulin kun joku lausui radiossa:

Tuima on tuuli ja pimeä on taivo
suuri on ulapalla aaltojen raivo,
lahti on tyyni ja selkeä vaan.
Kussa mun kotkani kulkeekaan?

Se oli Eino Leinon Lemminkäisen äiti. En ole tähän päivään mennessä tiennyt että se oli Leinoa. Tai jos olenkin tiennyt niin olen unohtanut sen. Ajattelin, että olipa minulla lapseksi outo maku, ei ihme että halusin salata lempilauluni opettajalta ja luokkatovereilta. Minusta oli kehittynyt vilpistelijä. Vaikka olin kovapäinen, jotain sentään koulussa olin oppinut, ainakin sen että ei pidä paljastaa muille todellisia ajatuksiaan ja mieltymyksiään, mikäli ne poikkeavat yleisestä linjasta.

Mitä tein eilen

Kokeilu Live Writerillä jatkuu.

Eilen kävin hammaslääkärissä ja torilla ostamassa yrttien taimia. Tulehdus hampaanjuuressa jatkuu, mutta särkyä ei ole. Kumma juttu, hampaassa ei ollut reikää, mutta silti juuri tulehtui. Ei hammaslääkärikään osannut selittää sitä.

Metrossa luin Books from Finlandista ( 2/2007) mitä Leena Krohn, Jukka Kemppinen ja Lola Rogers kirjoittavat bloggaamisesta ( Public or Private? Lehteä saa hyvinvarustetuista kirjakaupoista). Krohnin kirjoituksen Writing, not talking motto on Wittengensteinia mukaillen: "What you don't want to talk about, you have to write about - and blogs are here to stay." Hän siteeraa Tommipommin kuolemattomia sanoja: "On kätevää, kun ei tarvitse enää tavatessa jutella ajatuksistaan. Ne on parempi ilmaista kirjoittamalla. Puhuminen on tyhmää ja rumaa."

Kemppinen pohtii kirjoituksessa Fleeting moments bloggaajan dilemmaa: valistaa vai viihdyttää. Hänen mielestään blogit edustavat modernia journalismia. "[Blogin] kirjoittaja uskoo että hän vähän tai jopa paljon fiksumpi kuin muut..." Ehkä Kemppinen ironisoi itseään ( tai sitten hän on tosissaan). Hän väittää että J.V. Snellman oli ensimmäinen bloggaaja Suomessa. Aika väljästi tulkittua bloggaamista, minä sanoisin. Samalla perusteella voisi väittää, että apostoli Paavali oli ensimmäinen bloggaaja länsimaisessa kulttuurissa.

Rogersin kirjoitus My little blog on sympaattinen omakohtaisuudessaan. Hänen "pienessä" blogissaan on hienoja kuvia. Niitä kannattaa käydä katsomassa.

Illalla kävin erittäin epävirallisissa näyttelyn avajaisissa Vuotalossa. Performanssiryhmä A&A ( =Aliens Anonymous) esitti Morse Baletin kommunikaatiobotin avulla "visuaalisia ja auraattisia kiihokkeita, syitä ja seurauksia matkoista maailmassamme [...] Liikkuvan kuvan muodossa A&A on myös dokumentoinut Vuosaaren psykomaantiedettä..." ( sitaatti lehdistötiedotteesta). Kuvia näyttelystä ja botista voi käydä katsomassa A&A:n blogista.

Kommunikaatibotin on kehittänyt naapurini Gun Holmström. Hän pitää kuvablogia The Gunsi Vog Blog, johon kannattaa myös tutustua. Otin kuvia näyttelyn avajaisista, mutta niitä ei voi lähettää blogiin Live Writerin kautta. Toinen Live Writerin huono puoli on se, että siinä ei ole oikolukuohjelmaa. Lukihäiriöisenä teen paljon kirjoitusvirheitä enkä huomaa niitä ilman punaisia alleviivauksia.

Gun Holmström: Kommunikaatiobotti ( Kuva lisätty myöhemmin)

PS. Lähetin Symanteciin tukipyynnön maanantaina. Vastausta ei ole tullut vieläkään, vaikka on jo torstai. Taidan siirtyä ilmaistarjontaan nyt kun ZoneAlarmista on tullut Vista-yhteensopiva päivitys. Ilmaisohjelmien hyvä puoli on se, että ne voi aina ladata netistä uudelleen, jos ohjelmat kaatuvat tai tietokoneessa tapahtuu jotain muuta häikkää. Täytyy käydä tutkimassa onko Avastistakin tullut Vista-yhteensopiva päivitys. Sen jälkeen jätän hyvästit maksullisille palveluille. Pieni ongelma ilmeni: En tiedä miten pääsisin eroon Nortonin roippeista. Sitä ei voi poistaa koneelta, koska jotain osaa ei löydy.

Joku on tullut tänään Sanoihin seuraavanalaisella googlehaulla: " Toimiiko vanha tulostin Vistassa?" Kysyjä tuskin tulee toista kertaa, mutta vastaan silti: Toimii jos käy lataamassa netistä Vista-yhteensopivat ajurit. Minä tein sen kummallekin tulostimelleni, ja ne toimivat.

PS 2. Live Writeriin tuli ongelma, se ei lähettänyt tätä kirjoitusta Bloggeriin, vaan kaatui. Onneksi olin tallentanut edellä kirjoittamani tekstin, muuten se oli kadonnut taivaan tuuliin (olisikohan ollut suurikin vahinko?) Johtopäätös: Live Writeriin ei kannata luottaa. Kannattaa pikemminkin kirjoittaa suoraan Bloggeriin, koska se tallentaa automaattisesti kirjoitettavaa tekstiä, ja lisäksi siinä on suomenkielinen oikolukuohjelma.

Ajankohtainen kirja

Se on Mohsin Hamidin romaani Fundamentalisti vastoin tahtoaan. Suosittelen sen lukemista kaikille niille jotka viime päivien uutisista tyrmistyneinä päivittelevät, miten lääkärit , nuo yhteiskunnan tukipylväät voivat olla terroristeja. Hamid kertoo, miten Princetonin yliopistossa loistavin arvosanoin loppututkinnon suorittanut ja amerikkalaisessa yhteiskunnassa hyvin menestynyt pakistanilainen nuori mies lipuu fundamentalistiksi syyskuun yhdennetoista päivän jälkeen. Pateettinen nuoren miehen rakkaustarina sotkee tosin syitä ja seurauksia, mutta kirja silti kannattaa lukea, jos "toisen" näkökulma kiinnostaa. Kun korkeasti koulutettua ihmistä nöyryytetään jatkuvasti sen vuoksi että hän on vääränvärinen, vääränkielinen, vääränniminen, väärännäköinen ,vääränuskoinen (vaikkei olisi uskovainen) ja kotoisin väärästä maasta, ei ole ihme että hänen tunteensa alkavat kiehua. Englannissa ( Isossa-Britanniassa? Yhdistyneessä Kuningaskunnassa) ihmistä todella osataan nöyrryttää, minäkin olen sen kokenut lontoolaisella kioskilla, kun en ole osannut ääntää oikein sanaa matches= tulitikkuja.

Hamidin kirjasta enemmän alempana Kesälukemista-postauksessa.