torstaina, marraskuuta 09, 2006

Koepostaus

Yritän saada uusia postaksia näkymään. Siksi tämä on koepostaus. Blogger ilmoittaa että postaus on onnituneesti julkaistu, mutta mitään ei näy selaimissa. Olen käynyt läpi uutta ja vanhaa koodia, tsekannut kohtia jotka ovat muuttuneet uudessa, ja muuttanut ne. En tiedä onko siitäkään mitään apua. Jos ei, niin täytyy palata vanhaan vihreään. Jos olisin tiennyt millainen riesa nahanvaihdosta tulee, en olisi ruvennut koko hommaan. Yritin vaihtaa myös templatea, mutta siitä vasta sekasotku syntyi.

Nahkanvaihto

Edit 10.11.( kts. alempaa)

Kyllästyin vihreään, vaihdoin siniseen. Olen jo pitkään miettinyt, että jotain pitäisi tehdä. Bloggerin blogipohjat ovat tylsiä eikä pohjan vaihtaminen ole ihan yksinkertaista. Tuloksena oli kauhea sekasotku, kun yritin vaihtaa toiseen blogipohjaan. Onneksi olin tallentanut vanhan pohjan, johon vaihdoin värit ja logon kuvan. Se on petroskoilaista katutaidetta.


Minut sai lopulta käymään tuumasta toimeen seuraava keskustelu Paul Austerin Oraakkelikirjasta:

- No, sininen on hyvä väri. Erittäin tyyni, erittäin seesteinen […]

- Ilmaisevatko värit todella tunteita?

- Totta kai.

- Entä henkisiä ominaisuuksia?

- Missä mielessä?

- Keltainen yhdistetään pelkuruuteen. Valkoinen puhtauteen. Musta pahuuteen. Vihreä tietämättömyyteen.

- Myös kateuteen.

- Kyllä myös siihen. Mutta mitä sininen edustaa?

- En tiedä. Ehkä toivoa.

- Ja romanttista herkkyyttä. Kuten sinisessä hetkessä. Tai alakuloa. Kuten bluesmusiikin sinissä sävelissä.


Koska olen vaikutteille altis, valitsin sinisen. Minun sininen kauteni alkoi kesällä, kun aloin ostaa sinisiä vaatteita. Edellinen sininen kausi oli joskus kymmenen viisitoista vuotta sitten. Nuorena käytinpelkästään mustaa. Kun joku kysyi miksi, sanoin: ”Suren omaa elämääni.” Se oli sitaatti Anton Tshehovin näytelmästä - olisikohan ollut Lokista tai Kolmesta sisaresta.
PS. Jotain meni vikaan värinvaihdossa. Tätä postausta ei näkynyt, vaikka Blogger ilmoitti että se on "published." Se oli julkaistujen listalla. Kokelin kolmella selaimella. Onnistuukohan uusi yritys? No katsotaan.

Edit 10.11. Mitä Paul Auster sanoo kirjoittamisesta. Lue Guardianista ( via Kasa)I want to tell a story

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Pyhäinpäivänä

Tänään marraskuun neljäntenä päivänä 50 vuotta sitten neuvostotankit vyöryivät Budapestiin. Se oli kansannousun loppu. Taisteluissa kuolleita unkarilaisia oli ainakin 2 700 heistä, 1945 kaatui Budapestissä, yli puolet kaatuneista oli työläisiä, opiskelijoita oli 44 ja alle neljätoistavuotiaita lapsia 196 ( Tiedot kirjasta Unkarin kansannousu. Kirja. Anssi Halmesvirta & Heino Nyyssönen).

Kansannousussa kuolleet ja sen jälkeen teloitetut haudattiin joukkohautaan. Vuonna 1991 heidän ruumiinsa nostettiin joukkohaudasta ja haudattiin uudelleen. Otin kuvan heidän haudoistaan Unkarin kansallispäivän muistotilaisuudessa lokakuun 23.päivä 1991. Tilaisuuteen osallistui maan presidentti, hallitus, eduskunnan puhemies, puolueiden johtajat, sankarijärjestöjen ynnä muiden järjestöjen edustajat, tuhansia budapestiläisiä sekä Simo Hämäläinen että minä Unkarin kirjailijaliiton kutsumina vieraina. Maan silmäätekevät laskivat komeita seppeleitä vuoden pääsankareiden haudoille. Minä laskin valkoisen krysanteemin vuonna 1957 teloitetun Ilonan haudalle. Hän oli 25-vuotias, kun hänet teloitettiin. Tulkki kertoi että monet alaikäiset, jotka olivat osallistuneet kansannousuun, viruivat vankiloissa siihen asti kunnes tulivat täysikäisiksi ja heidät voitiin teloittaa.

Kuva Anna Politkovskajan haudalta

Sattumalta, kun rupesin tutkimaan miten ja minne voisin siirtää Kirjailijan päiväkirjat Mbnetisä pois, löysin mitä olin kirjoittanut kolme vuotta sitten sen jälkeen kun olin tavannut Anna Politkovskajan:


15.12. 2003

Kun istuttiin iltaa Marco Polossa ( Juttutuvan kabinetissa ) PENiläisten ja Anna Politkovskajan kanssa, hän kertoi että Venäjän naisten mielestä ylivoimaisesti seksikkäin mies on Vladimir Putin. Onpa heillä omituinen maku, minä ihmettelin. Putinilla on kylmät silmät ja ilmeettömät kasvot eikä hänessä ole seksikkään miehen charmia. Mutta valta tekee miehestä kuin miehestä seksikkään, kuin myös naisesta. Katariina Suurellakin pyöri ympärillä rakastajia ties kuinka paljon.

Naiset ihailevat Putinia, koska hän ei ryyppää, mikä on harvinainen ominaisuus venäläisessä miehessä. Näyttää siltä kuin meidän Tarja Halosemmekin ihailee hänt. Telkkarikuvien perusteella heidän suhteensa on lämmin, se on edennyt sinutteluasteelle. Ei sinuttelu ole venäläisten keskuudessa yhtä yleistä kuin meillä. Täytyy olla hyvä tuttava ennen kuin voi sinutella. Ranskassa on sama juttu. Jos kerran Halonen on niin hyvää pataa Putinin kanssa, niin miksei neuvo miestä lopettamaan turhaa verenvuodatusta. Anna Politkovskaja sanoi Putinia pyöveliksi Suomen television uutisissa. Entiseen aikaan sellaisesta lausunnosta olisi pää pudonnut. Pienin rangaistus olisi ollut 25 vuotta pakkotyötä Siperiassa. Tämänpäiväisessä Hesarissa hän sanoo, kun haastattelija kysyy häneltä, pelkääkö hän: "Tietenkin, mutta mitä sitten. Ei ole enää paluuta, en voi suostua kompromisseihin, vaikka viimeksi minua on kiristetty Nord Ostin (Moskovan teatteritragedian) tapahtumien jälkeen allekirjoittamaan viranomaisten vääriä tietoja."

Saa nähdä kuinka kauan kansainvälinen maine suojelee häntä. Ei Venäjällä ihmishenki ole minkään arvoinen, sen osoittaa joka päivä Tshetshenian kansanmurha. Ja sen osoitti Dubrovka-teatterin tragedia, jossa ainakin 120 ihmistä menetti henkensä, siksi että Putin ei osannut hoitaa tilannetta oikein. Sen jälkeen tshetsheenien murhaaminen on kiihtynyt. Ei mahdu minun järkeeni, mitä seksikästä on pyövelissä.


Anna Politkovskajaa muistetaan laululla:

http://www.youtube.com/watch?v=Q8xelS8G-SY ( via Arjentola)

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Torstaikevennys

Kissatesti - mikä kissa olet?

You're a ship cat. You love to travel. You've seen everything there is to see. You know when others are sad, mad,or scared and you know how to cheer them up. You've got an amazing ability to make others happy.
Breeds that you are: Burmese, Chartreux, Tiffany, Tonkinese, or Japanese Bobtail (Short Hair)

Take this quiz! (via Hillitty kukko)

Ystävältä tuli sähköpostissa seuraavanlainen kiertis: Naiset ja ikä

Andy Rooney sanoo:


"Kun ikää tulee lisää, arvostan eniten yli nelikymppisiä naisia".

Tässä vain pari syytä miksi (tämä on siis MIEHEN näkökulma nelikymppisistä
naisista)

Yli nelikymppinen nainen ei ikinä herätä sinua yöllä kysyäkseen "mitä
mietit?", sillä häntä ei todellakaan kiinnosta mitä mietit.

Jos yli nelikymppinen nainen ei halua katsoa matsia, hän ei istu
perseellään valittamassa siitä. Hän tekee jotain, mitä haluaa tehdä. Ja se
on yleensä jotain paljon kiinnostavampaa.

Yli nelikymppinen nainen tuntee itsensä tarpeeksi hyvin ollakseen varma
siitä, kuka hän on, mitä hän haluaa ja keneltä sen haluaa. Harvat yli
nelikymppiset naiset vähät välittävät siitä, mitä sinä mahdat ajatella
siitä, mitä he tekevät.

Yli nelikymppiset naiset ovat arvokkaita. He harvoin aloittavat
huutotappelua kanssasi oopperassa tai ravintolassa. Tietenkin, jos aihetta
on, he eivät epäröi ampua sinua, jos heillä
vain on mahdollisuus selvitä siitä seuraamuksitta.

Naiset eivät kitsastele kiitoksissaan, jopa ansaitsemattomissa
sellaisissa. He tietävät millaista on olla aliarvostettu.

Yli nelikymppisellä naisella on pokkaa esitellä sinut ystävättärilleen.
Nuorempi nainen, jolla on mies, usein jättää parhaan ystävänsäkin
huomiotta, koska ei luota mieheensä muiden naisten seurassa.

Yli nelikymppistä naista ei voisi vähempää kiinnostaa, jos olet ihastunut
hänen ystäväänsä, koska hän tietää, etteivät hänen ystävänsä petä häntä.

Naisista tulee selvännäkijöitä, kun he ikääntyvät. Sinun ei koskaan
tarvitse tunnustaa syntejäsi yli nelikymppiselle naiselle. He tietävät ne
jo.

Yli nelikymppinen nainen näyttää hyvältä kirkkaanpunaisessa huulipunassa.
Kun hän pääsee henkisesti yli muutamasta rypystä, on yli nelikymppinen
nainen rutkasti seksikkäämpi kuin hänen nuorempi vastineensa.

Yli nelikymppiset naiset ovat suorasukaisia ja rehellisiä. He kyllä
kertovat suoraan, että olet nuija, jos käyttäydyt kuin nuija. Sinun ei
koskaan tarvitse miettiä, mitä mieltä he sinusta ovat.

Virtuaalitatuointi

Täältä löytyy tatuointi-generaattori. Kaikkea muuta hauskaa sekä hyödyllistä löytyy klikkaamalla Hae tietoa nopeammin ja tarkemmin ( Sinne pääsee myös linkkilistalta. Kts. sivupalkin yläosa)

En osannut siirtää omaa tatuointiani tänne, jos kiinnostaa sitä voi käydä katsomasssa täältä:

www.crustydemons.co.uk.






maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Kirjailijaelämää

Edit 31.10.
Lisäys ( merkinnän lopussa) ja korjauksia linkkilistaan.

Kirjailijan elämä ei ole yhtä vauhdikasta kuin viereisessä kuvassa. Kuva on saksalaisen pokkarin kansi ( suom. Hiljaiseloa Clichyssa). Kirjailijan elämä on tylsää. Maanantait ovat poikkeuksia. Silloin lähden Kirjailijaliiton ranskantunnille. Sieltä tarttuu mukaani syksyn uutuuskirjoja, joita luen metrossa. Tänään luin Hannu Raittilan Kirjailijaelämää. Selasin sivuja ja pysädyin sivulle 47 jossa hän kirjoittaa tunteista: ” Tunteiden ilmaiseminen on niistä puhumisen vastakohta. Ne sulkevat pois toisensa: se joka ilmaisee tunteita, ei puhu niistä ja päinvastoin. Tämän mukaisesti naiset ovat melko kyvyttömiä puhumaan tunteistaan.” Hetkinen mitäs tämä on, naisethan setvivät jatkuvasti tunteitaan, minä pysähdyin miettimään. Sitten jatkoin lukemista: ”Tunteista puhuminen edellyttää niiden ulkopuolelle asettumista. Se on etäisyyttä, kontrollia ja erittelyä, mikä esiintyy usein miesten estyneisyytenä ja mykkyytenä.” Seuraavalla sivulla metrojunan lähtiessä Herttoniemestä koin valaistumisen kun luin: ” Ajatellaan mies, joka valtaa parisuhteessa tunteiden ilmaisemisen monopolin, purkaa puheina ja käytöksenä tunnetilojaan ulos sitä mukaa kuin niitä syntyy. Tähän täytyy kuulua se, että ottaa haltuun myös toisen tunteet: heti kun nainen alkaa tuntea jotakin ja yrittää ilmaista tunnettaan, ottaa mies ilmaisun hallintaansa ja kehittää sen sellaiseen intensiteettiin, että naisella ei ole tilaa omalle ilmaisulleen.” Lapsuudenkodissani oli juuri sellaista. Isän tunnetilat hallitsivat. Hän osasi ilmaista niitä todella tehokkaasti. No, hän olikin kirjailija. Äidille ja lapsille ei tunteiden ilmaisuun jäänyt tilaa. Äiti ei paljon puhunut, hän hyräili maalatessaan tauluja. Niistä lauluista joita hän hyräili, saatoin aavistaa hänen tunnetilansa. Minä olin puhumaton kotona, koulussa häiriköin. Jotain kautta ilmaisemattomien tunteiden piti päästä ilmoille.

Kuvassa Köyhä runoilija, Der Arme Poet, maalannut Carl Spitzweg, 1839. Kuva vastaa paremmin kirjailijaelämän todellisuutta kuin Henri Millerin kirjan kansi.


PS. Päivitin oikean sivupalkin linkkilistaa. Se homma, jota en tee mielelläni, koska se on hidasta ja käy hermoille, kun aina menee jotain vikaan. Kun teen päivitystä, kiroilen rankasti ja kissa tuijottaa minua silmät pystyssä. Toivomus: Älkää hyvät bloggarit vaihtako blogienne nimiä. Lentävä juustokin on nykyään Blogi numero 101, mutta kun vanhalla nimellä pääsee perille, niin en ole vaihtanut vanhaa hyvää nimeä uudeksi.

PS.2 Ei kirjailija ehdi elää, kun pitää aina vain kirjoittaa. Ei sitä jaksa blogiakaan kovin usein päivittää, jos istuu koko päivän koneen ääressä kirjaa kirjoittamassa.

Lisäys 31.10.


Olen lukenut sata sivua lisää Raittilan kirjaa. sata sivua on vielä lukematta. Tarkasti dokumentoitu kuvaus taloudellisen turvattomuuden tuottamasta ahdistuksesta ja kirjailijan kriisistä, ei silti pelkää itsesäälissä piehtarointia, siltä pelastaa Raittilan itsesatiiri. Minua huvittivat erityisesti dokumentit veroviranomaisille. Raittila antaa raadollisen (= toden) kuvan kirjailijana olemisesta.

”Ei tämä hääviä ole, enkä puhu pelkästä toimeentulosta. Kirjailijoista ei näytä tulevan valoisia vanhuksia, mieskirjailijoista varsinkaan… Miksi? Raittila kysyy ja vastaa:


”Kun romaanikirjailija tässä työssä jäsentää elämää kirjallisiksi struktuureiksi, hän joutuu käyttämään materiaalina itseään ja läheisiään, taloaan ja tavaroitaan. Hän kaivaa maan jalkojensa alta ja siirtää sen työnsä perustaksi saadakseen romaaninsa tukevalle pohjalle. Riittävän monta romaania kirjoitettuaan kirjailija kärvistelee taivasalla, ison kuopan pohjalla, luuna ja nahkana, ystävänsä ja perheensä syöneenä kannibaalina. Näin kirjailijat tyhjenevät ja kuluvat nukkavieruiksi ärisijöiksi, jos eivät viimeiseksi ateriaksi syö itseään – joko vähitellen marinoituna ja pitkään riiputettuna pala kerrallaan tai raakana ja yhdellä kertaa.” ( s. 61)

Totta joka sana, jonka Raittila sanoo. Ärisijät ovat tuttuja, mutta miksi ihmeessä he ovat järjestään miehiä? Siihen kysymykseen ei Kirjailijaelämästä ole vielä löytynyt vastausta.