Saviveistoksia

 Kolleketiivinen keho: Ihme-projekti 2009 Helsingissä. ( klikkaa isommaksi)

Huomenna ( tiistaina ) on  viimeinen mahdollisuus  nähdä mitä ihmiset ovat  tehneet kuvanveistäjä  Antony  Gormleyn  kanssa 160 000 kiloa painavasta  pienen kerrostalon kokoisesta savikuutiosta.   Savityöt ovat  näytteillä  Kaisaniemen kentällä olevassa  teltassa.  

Yksi    näyttelyn monista  taruhahmoista.  Kiinnostavaa   katsella  mitä kaikkea   ihmisten kollektiivisessa  tajunnassa liikkuu.

Pääsiäisrunoja palmusunnuntaina

Palmusunnuntain  virpojia, pikkunoitia ja yksi velho. Kissa  on omasta takaa,  se ei tosin ole  musta ( klikkaa  kuva isommaksi).

Pääisisäisrunoja  on   viime päivinä   ahkerasti googlattu ja päädytty  tähän  blogiin.   Viime vuoden pääsiäisruno täällä  oli  Boris Pasternakin Piinaviikolla.    Se  kuuluu  Tohtori Zivagon runojen sarjaan, joka  löytyy Pasternakin romaanin   lopusta.  Sieltä  on  peräisin myös    palmusunnuntain runo Pahat päivät jonka on suomentanut Helvi  Juvonen:

Kun  oli aika lopuillansa,

hän saapui  Jerusalemiin.

Ja palmuja heilutti kansa

ja hoosiannaa laulettiin.

Uhkaavia olivat päivät.

Sai viha vallan  sydämiin.

Kulmat kyräten ryppyyn jäivät.

Ja oli tultu loppuun niin.

Lepäsi taivas pihamailla

lyijynraskaana painoltaan.

Ja papit todisteita vailla

punoivat kettuina juoniaan.

Kun hänet  käsiin roskaväen

temppeli luovutti vallastaan,

kansa kulkenut ylistäen 

häntä kirosi kiihkossaan.

.... 

Runo  jatkuu  vielä viisi säkeistöä, mutta en   kopioi niitä   tänne. Pasternakin aikalainen  Mihail  Bulgakov kirjoitti   piinaviikon  tapahtumista proosaa romaanissa  Saatana saapuu Moskovaan. Sitä voi lukea  pääsiäisen  aikaan. 

Etsin tänään  pääsisäisrunoja  kirjastostani, mutta vähän  niitä löytyi. T.S. Eliot kirjoitti kiirastorstain aatosta   ja    W.B. Yeats vuoden 1916 pääsiäisestä.  Se oli poliittinen runo. Mahtoikohan  Pentti Saarikoski kirjoittaa  jotain sen tapaista, että   on  se aika  vuodesta , jolloin  se yksi taas  kuolee ja ylösnousee?  

 

Isokoskelot ja Stallari

Isokoskeloiden  pariskunta  Vartiokylänlahdella palmusunnuntaina  (klikkaa kuva isommaksi). 

Naaraalla on  pörröinen   takatukka.

Otin  tänään  pyörän talviteloilta ja   lähdin katsomaan  miten  palstalla jaksellaan.  Ei näkynyt  vielä kevätkukkia, mutta  Moskovasta tuodon  rohtoyrtin     lehdenalut  vihersivät   menneen vuoden lehtien alta. 

 Mikä riemu ja vapaudentunen päästä pyörällä ajelemaan. Ei tarvitse  olla riippuvainen metron ja bussien aikatauluista.   Mutta  lukeminen jää  vähemmälle, kun pyöräillessä ei voi lukea.  

 Viimeksi olen lukenut metromatkoilla Juha Ruusuvuoren Stallarin. Oikeampi nimi  sille olisi  Opportunisti.    Kirja on vankalla ammattitaidolla tehty ja  siinä  on hyvä veto, mutta  ei se  minua silti  koskettanut.  Tunteiden taso puuttui.  Ehkä opportuneisteilla  ei tunteita olekaan.  Ns.  luusereista saa särmikkäämpiä  kirjoja kuin  menestyneistä ihmisistä.   Ruusuvuori ruotii  muunmuassa Yleisradion  suomettumista.   Samaa   asiaa sivuttiin    hiljattain päättyneessä tv-sarjassa Uutishuone.   Olikohan  Suomella  siihen aikaan muuta vaihtoehtoa   kuin  suomettuminen? 

 Minusta  70- luku  oli  ankea vuosikymmen.    Olin  silloin  vuorotellen pätkätyöläinen ja työtön.  En    osannut laulaa  poliittisia  lauluja, vaikka yritinkin olla kulttuurityöläinen,  eivätkä marxismi-leninismin  opinnotkaan  ottaneet sujuakseen. Minulla oli väärä tausta:  Siperiaan karkotetut isovanhemmat. 

Linnut

Lokit tulivat eilen.  Tuntui kuin ilma  olisi  avartunut, kun ne  kailottivat rannalla.  Minulle  lokkien tulo on aina merkinnyt  kevään tuloa,  merenrantakaupungissa kun olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni,   aikuisuuteni.    Heittelin  niille  leivänpalasia, että  saisin  niistä lähikuvan. Vaikeata  oli.    Vanha  mies   ärisi ohimennessään, että  tartteeko niitä  ruokkia. Miksi vanhat miehet ovat niin ärtyisiä täällä Aurinkorannalla?

Tänään tarttui radiosta korvaani  mustalaisromanssi, nuori mies lauloi:  " Ylhäällä lokki niin uljaana liitää, se nuoruuden innolla kauaksi kiitää ja aurinko sen  siipiä  hopeoi."   Romanssi päättyy  pessimistisesti, tulee mies,   ampuu lokin ja  laulu päättyy sanoihin:  " Toiveista jäljellä vain pettymys on."

 Yhtä  kurjasti käy  lokille   Tshehovin  näytelmässä  Lokki.    Vanha  kyyninen kirjailija saa aiheen pieneen kertomukseen: " järven rannalla  asuu nuori tyttö, joka rakastaa järveä kuin lokki ja on  onnellinen ja vapaa kuin lokki. Mutta  sitten tuli sattumalta mies, näki ja joutessaan huvikseen tuhosi  hänet kuten  tuon lokin." ( suom. Jalo Kalima).

En  tiedä onko   näistä linnuista tehty  lauluja ja näytelmiä. Eivät  tulleet  niin lähelle rantaa , että olisin  saanut niistä  kunnon kuvan.   Jos  joku  tunnistaa  mitä lintuja   ovat, niin kertokaa se minulle.

  

Mikä tämä on?

Valokuvatorstain 126. haaste: Mikä tämä on?

(klikkaa kuva isommaksi)