Uudistuminen

Uudistuminen on Runotorstain ja Valokuvatorstain tämän viikon teema.

Kuvassa uudistetaan Villa Lill Kalvikin pihamaata Vuosaaressa. Villa on osa Taiteilijatalon yhteisöstä, siellä on taiteilijoiden ja kirjailijoiden työhuoneita, kokoontumistila juhlia ja taide-esityksiä varten ja yksi taiteilija-asunto.

Runotorstain runoni on hakukonerunoutta. Se on koostettu Googlen/ Leevi Lehdon runorobotilla käyttämällä hakusanoja uudistuminen ja uusi. Minua kiinnostaa hakukonerunous, koska se paljastaa jotain kollektiivisen alitajunnan nykytilasta. Muilta töiltäni en ole ehtinyt toden teolla sukeltaa kollektiiviseen alitajuntaan. Mutta muutamien pistokokeiden jälkeen näyttää siltä että nykyajan heeroksia ovat suuryhtiöt. Mutta ei uskonto eikä suomalaisten suokaan ole vielä kokonaan kadonneet kollektiivisesta sielunmaisemasta, vaikka kuokka ja Jussi puuttuvatkin – ainakin alla olevasta hela/runotorstain ”runosta.” Saa nähdä kuka tekee uuden kansalliseepoksen Google-hakutulosten pohjalta. Lönnrot aikoinaan keräsi kollektiivisen alitajunnan sirpaleita Vienan kansan parista ja koosti niistä Kalevalan. Hänen hakutuloksensa olivat, hassua kyllä, peräisin runokylistä jotka eivät ole koskaan Suomeen eivätkö Suomi-Ruotsiin kuuluneet, mutta niin vain niistä hakutuloksista syntyi Suomen kansalliseepos.

Uudistuminen – Google-runo

Vietin kolme minuuttia asuntolani aulassa. Ja katso! Ihme tapahtui.
Venäläisestä naisesta tuli uusi puolisoni.
Ja sitten parin kuukauden kuluttua
luonnontilaisilla soilla
avautui uusi todellisuus
hengellinen uudistuminen,
joka antaa pohjan kaikelle.

Kuoleminen ja uudistuminen
Osaaminen ja uudistuminen.
Oppiminen ja uudistumiskyky.
Hyvinvointi ja motivaatio.
Jatkuva uudistuminen
on tärkeää muotimarkkinoilla.
Se voi antaa pohjaa
ojitetuilla soilla tapahtuvaan dynamiikkaan.
Uudistuminen näkyy vähitellen
myös Meriväylän sivuilla.

Mutta mistä löytyy uusi
Nokia? Vastaavaa
oman ajattelun ravistelu, uudistuminen
ja inspiraation saaminen,
uusi teknologia.
Kysymyksessä on Stora Enson uusi
logistiikkajärjestelmä.
Jatkuva uudistuminen
on kansakunnallemme tärkeä asia
monivaiheinen prosessi, jolla on oma dynamiikkansa.
Nyt on menossa tiedonkeruuvaihe.
Hotellin uusi ilme perustuu näihin hyödyllisiin tietoihin,
toteaa hotellinjohtaja
Uudistuminen jatkuu.
Ruorin taakse asettuu uusi johtaja.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Lopuksi Marie Cerminovan näkemys uudistumisesta. Hän oli yksi tšekkiläisen surrealistiryhmän perustajajäsenistä.Hänen maalauksensa nimi on L’Avant-printemps, suomeksi Esikevät.

Aiheeseen liittyen säe Helvi Juvosen runosta Runkojen lomasta:
Putosi siemen sokea
kuollen on ihmettä kokea
kaiken kasvamistie.

Viimeisimmät uutiset

Sillä aikaa kun nettikoneeni kävi huollossa, ( emolevy vaihdettiin) minä kävin Ars 06 – Toden tuntu näyttelyssä ja tapoin rakkaitani. Kill your darlings – ohje jokaiselle kirjoittajalle. Kurja hommahan se on, mutta pakko tehdä, muuten sen tekee kustannustoimittaja.

Kuvassa on Maaria Wirkkalan ihmeellinen kivi Ars-näyttelystä. Se oli voittanut painovoiman, se leijui ilmassa. Pakko sitä oli koskettaa silläkin uhalla, että hälytin alkaa ulista. Se oli oikea kivi, ihme, eikä hälytin parahtanut. Wirkkalan installaatio Vakain aikein ( Solitude in Stability) oli näyttelyn vaikuttavin taideteos: mustaseinäinen huone, jossa kivi leijui ja lehtimetallilla kullattu lattia huojui. Vaikuttava myös fyysisesti, sillä taideteoksen sisällä käynti, aiheutti noin kymmenen minuuttia kestävän huojuvan olon. Samanlainen olo tulee kun istuu junassa kymmenen tuntia Berliinistä Malborkiin. Wirkkalan kivestä –vaikkei se ollutkaan punainen - tuli mieleeni Helvi Juvosen runon säe:

Borneossa, Borneossa,
sademetsän sydämessä,
paikassansa kätketyssä,
oksan alla, juuren alla
onnellista unta nukkuu
kivi punainen.

Juvosella on muitakin kivirunoja. Hän oli minulle tärkeä runoilija nuorena, suotta unohdettu nykyään. Minä olen kivien keräilijä. Kivissä on jotain inspiroivaa. Kunhan ehdin, kuvaan kiviäni ja laitan niiden kuvia tänne. Mutta se voi kestää, kun minulla on nykyään niin paljon hommia viljelypalstan ja rakkaiden tappamisen kanssa. Viisasten kivestä kirjoittaa gnohti seauton. Käykää lukemassa.

Hullun taivaassa on juuri ilmestynyt Jenkeissä, mutta en ole vielä saanut tekijänkappaleita, ensimmäinen arvostelukin on ilmestynyt täällä, mutta kun ei sitä pääse lukemaan, ellei ole lehden tilaaja, niin laitan arvostelun tänne. Itse en osaa nähdä yhteyttä Jim Jarmuschiin, mutta positiivisen arvostelun ilahduttamana avasin valkoviinipullon ja skoolasin kirjalle, joka on kuin aikuiseksi kasvanut lapsi joka on lähtenyt maailmalle omin jaloin.

A Fool's Paradise

ANITA KONKKA, TRANS. FROM THE FINNISH BY A.D. HAUN AND OWEN

WITESMAN. Dalkey Archive, $12.95 paper (133p) ISBN 1-56478-422-3

The querulous, nameless, love-weary narrator of Konkka's 1988 novel might

have emerged from a Jim Jarmusch film: in her late 30s, recently unemployed,

her engagement broken, off and in love with an unavailable man, the narrator

is a cerebral, dreamy observer of the flotsam of life as she sits at the

base other favorite pine tree writ-ing in a blue notebook. She imagines the

lives of people she sees, diligently records her dreams and childhood

memories that intrude in the narrative like non sequiturs, and dabbles in

astrology, which underscores that "everything has some diabolical purpose."

When her lover, Alexander, goes back to his wife, Vera, a Russian woman who

reminds the narrator of capricious characters in Dostoyevski, the narrator

grows obsessively jealous, invents an elaborate scenario between husband and

wife, and, confronting her status as a casroff, muses darkly about the

inequitable relations between men and women. This is Konkka's first work to

be translated into English. As rendered here, her prose is wonderfully

cadenced and vivid; it establishes her nameless character as a memorable

figure‹not quite a cynic and not completely a sensualist, and none the wiser

through experience. (July 25)

Julkaistu Suosikissa vuonna 2004

Kuuluin niihin onnettomiin sieluihin, jotka eivät  katsoneet 

 Euroviisuja ja Lordin  voittoa, vaan  Teema-kanavan  

 Joycen  Odysseus-romaanin  filmatisointia ja nukahdin

  sen jälkeen. Tämän päivän Vuosaari-lehdessä  lukee että:

 ” Euroviisuvoitto Vuosaareen Mr. Lordille.”

  Kari Haakanan  blogista löytyi linkin kautta

 kuva  Lordista ilman naamiota. Katselin kuvaa 

 tarkkaan, että tunnistaisin hänet, jos sattuisi 

tulemaan  kadulla vastaan tai  jonottaisi

 S-Marketin, K-kaupan  tai Alkon jonossa

 samaan aikaan  kuin minä

Rakastetun tuoksu

Kuva tiluksiltani. Herukat kukkivat, nokkoset ovat parhaimmillaan syötäväksi, ruohosipuli ja mansikanlehdet ja raparperi kukoistavat. Mutta Moskovasta tuomani raunioyrtti Symphytym perginum vai olisikohan se S. asperum, on kadonnut, mikä surettaa minua. Toivon että se tulee takaisin, kun ilmat lämpenevät. Lannoitin maan Pollen paras- lannalla, joka ei haise miltään. Kummallisia lantoja nykyään.

Tänään on homofobian vastainen päivä. Fobiat ovat siitä hankalia, että ne eivät katoa pelkästään vastustamalla, vaan pitää päästä fobian juurille, ennen kuin siitä vapautuu.
Päivän kunniaksi sitaatti Péter Nadaksen Muistelmien kirjasta. Kirjan alussa minäkertoja (mies) muistelee rakastettunsa ( mies) tuoksua:

”Enkä minä voinut kuvitellakaan, että olisin ypöyksin kun heräisin aamulla, sunnuntaina, ja kirkonkellojen äänet tunkeutuisivat sisään hänen kotitalonsa ikkunoista, että en enää voisi tuntea hänen ihonsa tuoksua, joka sekoittui kylmässä tuoksuvien omenien kirpeään aromiin ja aamukahvin kanssa tarjoiltavien leivonnaisten suloiseen tuoksuun, omenat oli asetettu riveihin komeron ylähyllyille ja sokerikakut marmoripöydälle odottamaan iltapäivän tuloa, pieni ikkuna oli aina auki, mutta hänen ilmeensä synkistyi, ja hän tuijotti minun otsaani ja suutani, kun varomattomasti sanoin että pidin hänen hikensä tuoksusta, myös nenäni piti siitä, käteni itivät siitä, kieleni rakasti sitä, ja hän syleili minua, aivan kuin sanani olisivat tuottaneet hänelle tuskaa, ” sen makua, sen tuoksua, sitä miltä se tuntuu”, hän äännähti omituisesti, luulin että hän nauroi, mutta se oli jonkinlainen lyhyt nyyhkytys ilman kyyneleitä, äännähdys joka sittemmin hänen narisevassa Wörther Platzin sängyssään purkautui ulinaksi, tukahdutetun kauhun ääniksi.”

Lainasin kirjan eilen kirjastosta metromatkan lukemiseksi. Se on niin paksu, että minun täytyy matkustaa metrolla kymmeniä ellei satoja kertoja, jos aion saada sen loppuun asti luetuksi. Mutta kesällä ajan metrolla harvoin, kun on polkupyörä käytössä. Äänikirjat joita voisi kuunnella iBodilta puutarhatöissä tehdessä, olisivat kivoja. Tänään kuuntelin korvanappiradiosta palstalle pyöräillessäni, kun kaksi psykiatria oli Napit vastakkain. Ben Furman oli niin aggressiivinen, että hänen terapiaansa en uskaltaisi mennä. Gustav Schulman oli sympaattisempi. Julkisuus turmelee sinä missä valtakin.

Tässä Marcel Duchampin Mona Lisa, josta tuolla alempana oli puhetta. Mona Lisa näyttää drag queenilta. Kuva on vuodelta 1919. Alareunassa lukee himmeästi L.H.O.O.Q joka luetaan foneettisesti ” Elle a chaud au cul”, englanniksi se tarkoittaa ”She’s got a hot ass,” ja suomeksi ”Häntä kuumottaa haaroista” ( kuten suomensi Kimmo Pasanen)

Pullon houkutus

Kafkakosken innoittamana otin kuvan pullosta, jonka ostin Ibizalta.

En juo liköörejä, en väkeviä enkä olutta – olen viini-ihminen, kesällä valkoista ja talvella punaista - mutta tämä pullo oli pakko ostaa, siksi että se on Tanitin pää. Tanit oli ibizalainen rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, tunnettu myös nimeltä Astarte. Hänen juhlaansa vietettiin Ibizalla juhannuksena. Hänen päänsä sisälsi hirvittävän pahanmakuista yrttilikööriä, se oli kuin lapsuuteni yskänlääkkeen ja kihomatolääkkeen yhdistelmä. En enää muista kuinka pää tyhjeni, mutta varmaa on en minä en tyhjentänyt sitä.

Päästä puheen ollen Puhuva irtopää on kiinnostava uusi blogi.

Toinen, minulle uusi bogi: Kirjoittaminen on meditaatiota.

Kunhan jaksan ruveta näpräämään, liitän nuo linkkilistaani.

Äiti ja minä

Kuvassa äiti (35 v.) ja tytär(13v.) sylissä musta kissa. Sama kissa nimeltä Piu on äidin harteilla freskossa, jonka nimi on Taiteilija ja hänen kissansa. Toinen kissa nimeltä Kisu-Liisu ojentaa käpälänsä äidin reittä vasten.
Fresko on Helsingin kaupungin kokoelmissa, mutta en tiedä minne se on sijoitettu. Jos tietäisin kävisin kuvaamassa sen.

Tänään on äitienpäivä ja minulla on huono omatunto, kuten aina äitienpäivänä, kun ajattelin enemmän uraani kuin lapsiani silloin, kun he olivat pieniä. Nuorempi poika sanoi viisivuotiaana, että jos he lähtisivät Ruotsiin, niin minä huomaisin vasta viikon kuluttua, että he ovat poissa, kun aina vain kirjoitan, ja rupeaisin ihmettelemään missä he ovat. Se pani minut vakavasti ajattelemaan, että onko uranluominen niin tärkeätä, kun lapset ovat pieniä. Heille siitä on haittaa. Äidin ja minun suhde näyttää kyllä aika harmoniselta kuvassa, minä jopa hymyilen. Tuo on ainoa lapsuuden ja varhaisnuoruuden kuva jossa hymyilen. Olin äitini malli 20 vuotta. Minusta tuli samanlainen hajamielinen ja poissaoleva äiti kuin hänestä. Jos minulla olisi tytär, hänestä tulisi varmaankin samanlainen kuin minusta, vaikka hän yrittäisi tulla erilaiseksi.

Suosituksia:

Hotasen referaatti Ullamaija Kivikurun blogikirjoittamisen pohdiskelusta Kanavassa (3/(2006)

Kirjallisuus/kustannuspoliittista keskustelua Susi rajoilla -blogissa.

Aiheesta enemmän Käymälässä.

Muistoja 70- ja 80-luvun tuotteista ja tavaroista Hurmaava itsemurha ja Junakohtaus.

Lopuksi:

Käykää katsomassa upeita Pariisin graffitteja Katutasossa.


Päivän sitaatin kirjoitti Salvador Dali 50 vuotta sitten 13.5.1956:

"Ihailen suuresti Marcel Duchampia, miestä joka muutti kuuluisalla tavalla Mona Lisan kasvoja. Hän piirsi niihin hyvin pienet, jo silloin dalilaiset viikset. Kuvajäljennöksen alareunaan hän kirjoittin pienillä kirjaimilla, joista juuri sai selvää:L.H.O.O.Q Häntä kuumottaa haaroista!Olen aina ihaillut Duchampin asennoitumista, joka tuohon aikaan liittyi erääseen vieläkin tärkeämpään kysymykseen: onko Louvren museo poltettava vai ei?"

Olisin laittanut sen Duchampin Mona Lisan tähän, mutta enpä löytänyt sitä. No jonkun toisen kerran, kun kirjoitan surrealismista ja ouliposta enemmän. Nyt en ehdi.