tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Eurooppapäivä ja makasiinit

Matkatoverini Anni Sumari lukee runoa Eurooppapäivän Café d'Europa -tilaisuudessa Kappelissa , teemana Eurooppa viettelee. "Eurooppa on jumalatar, mutta millainen... Anni kysyi runossaan. 27 kirjailijaa eri puolilta Eurooppaa luki tänään 27:ssä eurooppalaisessa kahvilassa tekstejä viettelevästä Euroopasta. Yleisöllä oli ja on edelleen mahdollisuus
kirjoittaa oma tarinansa aiheesta. Tarinat voi lähettää osoitteeseen info@cafeeurope.at Parhaat kirjoitukset julkaistaan kokoelmana. Kappelista sai ilmaiseksi kyniä ja kivoja lehtiöitä joihin voi kirjoittaa oman tarinansa. Eurooppa sai nimensä neidon mukaan, jonka Zeus raiskasi härän hahmossa. Onkohan nimi enne? Niin paljon väkivaltaa Euroopassa on ollut historian aikana.

Eilen kävelin makasaanien ohitse keskustaan ja näppäsin kaksi kuvaa makasiinesita, jotka ovat mennyttä elämää. Kymmenen vuotta sitten makasiineille vietettiin Tammen viisikymmentävuotisjuhlia. Juhliin osallistui yksi presidentti, eduskunnan puhemies ja ulkoministeri kadun toiselta puolen. Makasiineilla on ollut paljon hienoja kulttuuritilaisuuksia.
Olen perusanarkisti,siksi en osaa pitää makasiinin tulipaloa "törkeänä tuhopolttona" vaan kunniakkaana loppuna. Maanantainahan sitä olisi kumminkin ruvettu purkamaan. Sääli että kaupungissa on yhä vähemmän vapaapaata demokraattista nuorille ja vanhoille. Kieksta pitää ottaa hyöty irti.


Alemassa kuvassa on www.makasiinit.com kylttiin kirjoitettu "Fucks nollatole". Kirjoitus näkyy himmeänä töhrynä vasemmassa yläkulmassa. En osannut tarkentaa kuvaa oikein. Digikameran käyttö on vielä haussa.

Tänään Hille Koskela, kaupunkimaantieteen dosentti, kirjoittaa Hesarin Vieraskynä- palstalla mm. seuraavaa:" Kaikkien Suomen suurimpien kaupunkien turvallisuusstrategoissa nuoriso on nostettu yhdeksi keskeisimmistä uhkakuvista. Äänioikeudeton, vähävarainen, vailla yhteiskunnallista valtaa elävä nuoriso on hyvä vihollinen - oivallinen kohde peloille, jotka todellisuudessa pohjimmiltaan kohdistuvat yleisempään olemisen epävarmuuteen." Viisaasti oivallettu. Siinä epävarmuudessa on syy nykyiseen nollatoleranssi-intoiluun. Kannattaa lukea
Koskelan juttu kokonaisuudessaan ( Oliko tuhopoltto uhopoltto? HS 9.5.06) Siteeraan vielä vähän Koskelaa niille joilla ei ole mahdollisuutta lukea Hesaria.

"Tekemällä tehtyä ongelmaa on jo pitkään hallittu kovin keinoin. Tampereella nollatoleranssiprojekti "puhdisti" keskustan ja ajoi nuorison lähiöihin. Pääkaupunkiseudulla liikennevälineniden nollatoleranssi seuraa jo pitkään jatkunutta Stop töhryille -kampanjaa [...] Kun graffitien maalaamisesta voi saada kovemman tuomion kuin raiskauksesta, on lainkuuliaisenkin kansalaisen oikeustaju koetuksella."

[...]
"Julkisesta tilasta on tullut puolijulkista, entistä kontroloidumpaa. Kaupunkia leimaavat valvontakamerat, vartijat sekä tiettyyn aikaan suljettavat "aidatut" tilat. Kaupungissa on yhä vähemmän paikkoja, joissa omaehtoinen, vapaamutoinen organisoimaton oleskelu olisi mahdollista.[...] Tilanne on alkanutmpikkuhiljaamkiristää muitakin kaupunkilaisia kuin alakulttuurin edustajia."

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Freud pelasti elämäni

Edit myöhemmin. Anteeksi että tulee taas päivitys, muttas pitää välttämättä korjata pha virhe. Kirjoitin: "miten Freud pelasti elämänsä, tarkoitin miten Freud pelasti potilaansa Hannahin elämän.

Tänään Freud täyttäisi 150 vuotta, jos eläisi. Minulle hän on viime vuosisadan tärkein vaikuttaja, ja hänen kirjansa Unien tulkinta, muutti minun elämäni. Se on ainoa kirja jonka voin sanoa tehneen niin. Olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin täällä. Minulla on hyllyssä paksu kirja (673 s.) Why Freud Was Wrong, jota en ole jaksanut koskaan lukea loppuun asti. Olivat Freudin teoriat miten vääriä tahansa, niin ainakin siinä hänen intuitionsa oli oikeilla jäljillä siinä, että mielisairaudet eivät ole mielen vaan tunteiden sairauksia.

Tunnesairauksien kasvupohja on lapsuuden tunnesuhteiden vääristymissä. Freudin oivallus oli, että niistä vääristymistä voi parantua psykoanalyyttisessa tunnesiirtosuhteessa. ”Parantaminen rakastamisen avulla,” kuten Freud kirjoitti Jungille, joka kysyi häneltä neuvoja vaikean potilaansa Sabina Spielreinin suhteen. Spielrein sairasti hysteriaa, mikä oli tyypillinen viime vuosisadan alun lahjakkkaiden ja älykkäiden nuorten naisten tauti. Yleensä heistä tuli alaviitteitä lahjakkaiden miesten elämänkertoihin. Niin vähän mahdollisuuksia ja tilaa heillä oli siihen maailman aikaan poiketa naiseuden ahtaista normeista ja käyttää lahjojaan ja älyään, että he sairastuivat hysteriaan. Freud ei hyväksynyt patriarkaalisuutta ja hän oli vankasti sitä mieltä, että naisille pitäisi sallia autonomia. Siinä suhteessa hän poikkesi aikansa miehistä, ettähän oli edistyksellinen naisasiassa.

Vahinko että en nähnyt eilisiltana Teema-kanavalta tullutta dokumenttia Sabina Spielreinista, koska nukahdin kesken ohjelman. Jung ( se roisto!) teki Sabinasta, potilaastaan, rakastajattarensa ja käytti hyväkseen hänen riippuvuuttaan. Jungista vapauduttuaan Speilrein oli kirjeenvaihdossa Freudin kanssa ja hänestä tuli lasten psykoanalyytikko. Hän palasi Venäjälle 1920-luvulla. Vuonna 1942 saksalaiset sotilaat ampuivat hänet ja hänen tyttärensä, koska he olivat juutalaisia.

Freudin viimeinen elossa oleva naispotilas (tai nykyään kai pitäisi sanoa asiakas) Hannah Cleaver kertoi Die Zeit-lehdessä, miten Freud pelasti hänen elämänsä. Isä oli tuonut Hannahin Freudin vastaanotolle ja vastasi Hannahin puolesta Freudin kysymyksiin, kunnes Freud passitti isän odotushuoneeseen, minkä jälkeen Hannah uskalsi avautua Freudille. Hän kertoi lukevansa eroottisia kirjoja:

"At night, next to my snoring grandmother I devoured the spicy books which were hidden behind Grillparzer and Goethe, but she caught me "

Her liberation at the hands of Freud was focused on her father and rebellion against him over - inevitably - sexual matters.

She told Freud how when she and her father were at the cinema, he would insist on leaving when a kissing scene started. "He would tell me, 'such a thing is not for you'," she said. "I wanted to watch a kissing scene to the end."

Freud told her: "Being an adult entails overcoming the difficulties and implementations of that which forms a personality. Fostering your desires. Putting up resistance. Asking why and not silently accepting everything. It is about standing up for that which is really important, with quiet determination.

"When the next kiss scene comes up in the cinema, stay seated, stay seated. I'm telling you explicitly, stay seated. Think of me."

Miss Walter did defy her father on their next cinema visit when he tried to order to leave.

Gradually she gained the self-confidence to detach herself from his rule and eventually pursue her own career, becoming a sculptress.

"He saved my life," she said.


Die Zeitin artikkelin voi lukea täältä.




keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Post festum

Kuva Taiteilijatalon vappubrunssilta, jota vietetään perinteisesti talon terassilla asukkaiden ystävien, tuttavien, sukulaisten ja kylänmiesten kanssa Vappubrunssilla juodaan, syödään, lauletaan ja tanssitaan säästä riippuen iltamyöhälle. Perinne ei ole vielä kovin vanha, kun ollaan asuttu talossa vasta kolme vuotta ja risat. Ensimmäisenä vappuna oli upea sää ja juhlakin sen mukainen. Talon oma bändi soitti sittemmin on saatu tyytyä äänitteisiin kun Sielunveli lähti muihin maisemiin, eikä Yökalan muusikko ole osallistunut vappujuhliin. Hänellä on ollut muita kiireitä. Kahtena vappuna on satanut, mikä on hieman ankeuttanut juhlia. Tänä vuonna aurinko paistoi ja tuuli puhalteli kylmänä mereltä, mutta ei se haitannut brunssia, joka jatkui hilpeässä hengessä noin kahdeksaan asti illalla. Sitten tuli liian kylmä. Kun tanssii ja juo samalla kuohuviiniä raikkaassa merituulessa, ei pää ole kipeä seuraavana päivänä ja työt sujuvat tavallista paremmin. Vahinko, ettei reippaita tanssillisia päivän- ja illanviettoja ole useammin.

Vappuaattona en juhlinut, vaan pesin ikkunat ja vaihdoin huonekasveille mullat. Miten kauniisti kasvit osaavatkin kiertää juurensa spiraalille ahtaassa ruukussa. Illalla katselin Ibiza-dokumentin telkkarista. Vanhat hipit muistelivat millaista elämä oli ennen. Aihe kiinnosti, koska viistoista vuotta sitten vietin talven Ibizalla talon- ja kissanvahtina talossa, jossa ei ollut sähköä eikä vessaa. Elämä oli hyvin luonnonmukaista, kun puutarhaan piti kissojen tavoin kaivaa kuoppa, kun kävi tarpeillaan. Alla kuva Ibizan kissoista, joiden ”cat- sitter” olin kolmen talvikuukauden ajan. Kissanhoidon ja etanoiden listimisen ohessa kirjoitin romaanin Halujen puutarha.

PS. Bloggerissa on hirmuinen krapulapäivä. Kaikki käy niin hitaalla vapun jälkeen, niin että tämä postaus tulee todella post post festum. Kommenttiosastoon en ole päässyt eilen enkä tänäänkään ennen kuin pitkän odotteluajan jälkeen.. eikä sieltä ole voinut lähettää vastausta. Marja-Leena ja Tui kysyivät: Miten kirjailija käyttää malliaan? En osaa vastata yleisesti. Arvelisin, että vähän samaan tapaan kuin Picasso. Minä käytän itseäni mallina, kirjan henkilöt ovat itsen heijastuksia niin kuin unien henkilöt ovat oman itsen osapersoonallisuuksia, eivät todellisia henkilöitä, vaikka heillä voi olla todellisen henkilön nimi tai ulkonäkö unissa.


sunnuntai, huhtikuuta 30, 2006

Tunnustan väriä

Entiseen aikaan (1970-luvulla) tunnustettiin vappuna väriä. Toiset menivät Ullanlinnan mäelle juomaan kuohuviiniä, toiset taas vappumarssille. Aamu-unisena ehdin vasta kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan vappulounaalle, joka syötiin/juotiin Tornissa vappumarssin jälkeen. Samalla siellä katsastettiin kuka kenenkin kanssa seurustelee.

Joka ei tiedä väriään, voi käydä tsekkaamassa sen täältä (via Timbuktu). Minä olen vihreä.
Taiteilijat näkevät ilman väritestejä minkä värinen ihminen on. Alla on tallinalaisen taidemaalarin Paul Allikin näkemys vihreydestäni. Tapasin hänet virolaisen taiteen näyttelyn avajaisissa vuonna 1989. Emme tunteneet ennestään. Hän tuli kysymään tulisinko hänelle malliksi. Hän teki maalauksen yhden istunnon aikana ja jätti sen minulle, koska ei saanut viedä täällä maalaamiaan tauluja Tallinaan. Se oli vielä Neuvosto-Eestin aikaa, jolloin oli kaikenlaisia outoja määräyksiä.



Jostain syystä kirjailijan malliksi ei kukaan halua ruveta, se on minun kokemukseni. Nuorena kyselin joiltakin, että hei saanko kirjoittaa sinusta, koska taidemaalarin tyttärenä olin tottunut siihen että malliksi pyydetään, mutta kukaan ei suostunut, kielsivät jyrkästi , että heistä ei saa kirjoittaa, oli sitten kyseessä mies- tai naispuolinen henkilö. En ole sen jälkeen lupia kysellyt. Kokemuksiini perustuen totean että miehet ovat paljon herkkänahkaisempia sen suhteen miten heitä kuvataan. Naiset taas ovat vuosisatojen kuluessa tottuneet olemaan taiteen ja kirjallisuuden malleina eivätkä ota asiaa yhtä vakavasti.

torstaina, huhtikuuta 27, 2006

Viisitoista vuotta myöhemmin

Jatkoa eiliseen merkintään:


Viisitoista vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen toukokuun lopulla vuonna 2001 kävin Zoonalla. Se sijaitsee Valko- Venäjän eteläosassa, alueella joka on cesiumin ja strontiumin saastuttamaa ( 70 prosenttia Tšernobylin rähähdyksen saasteista laskeutui Valko-Venäjälle). Zoonalla on Karma –niminen kylä, mutta siinä kylässä en käynyt. Kävin Eläköön –nimisessä pikkukaupungissa ( Slavagorod venäjäksi), jonka nimi oli ollut aikaisemmin Ryyppäyksellisyys. Nimi muutettiin, koska Stalin ei hyväksynyt Ryyppäyksellisyys –nimeä. Toisen maailmansodan aikana rintama seisoi yhdeksän kuukautta sillä alueella, saksalaiset joen oikealla, venäläiset vasemmalla rannalla. ( Joen nimi on Sohi tai Gohi – en saa selvää omasta käsialastani).

Minulla ei ole valokuvia Zoonasta, koska kamerani varastettiin edellisenä syksynä Pietarissa. Tämä kuva on peräisin kirjoituksesta Elena’s Motorcycle Ride through Chernobyl. Lisää Tšernobyl- kuvalinkkejä -C- blogissa.

Otteita matkapäiväkirjasta:


31.5.01 Tänään on retki Zoonalle, alueelle joka säteilee. Säteilykartta siltä alueelta on täplikäs. Joku tiesi kertoa, että täplikkyys johtuu siitä että venäläiset ampuivat saastepilven hajalle, ettei se olisi tullut Moskovaan.


Kaksi miljoonaa ihmistä elää vielä Zoonalla. 150 000 ihmistä evakuoitiin, jotkut jäivät vapaaehtoisesti. Suurin osa Zoonalla asuvista haluaisi muuttaa pois, mutta heillä ei ole mahdollisuuksia siihen. Syy: ekonominen pysähtyneisyys Valko-Venäjällä.


Ymmärsinkö oikein? 80 prosentilla vastasyntyneistä koko maassa on jokin vamma, ja Zoonalla syntymävammojen määrä on vielä suurempi.


Opas kertoo: ”Säteilyalueella värit ovat kirkkaampia, luonto kaunistui räjähdyksen jälkeen, mutta se oli tuhoavaa kauneutta. Ihmiset eivät käsittäneet, että sellainen kauneus on kuolemanvaarallista. He eivät uskoneet vaaraan. He halusivat jäädä asumaan sellaiseen kauneuteen. Ihmisiä on helppo pettää ja sanoa heille, että kaikki hyvin, kuten hallitus vakuuttaa ihmisille, koska ei halua vähiä rahojaan evakuointiin. Kolmen vuoden ajan hallitus on kieltänyt julkaisemasta informaatiota tutkimustuloksia säteilystä ja sen aiheuttamista sairauksista. On palattu vuoteen 1986. Kolme vuotta sitten hallitus sulki tarkastusasemat, joissa ihmiset olivat voineet käydä tarkastamassa radioaktiivisia pitoisuuksia elintarvikkeista ja itsestään.”


Kello on puoli kaksi . Ollaan tultu Zoonalle Säteily on viisi kertaa suurempi kuin muualla maassa. Ihmiset elävät täällä, mies kuokkii peltoa, hanhet syövät ruohoa, hevonen huiskii häntää. Opas kertoo, että ihmiset saavat korvausta valtiolta, koska suostuvat asumaan täällä. En huomaa, että täällä säteilisi kauneutta sen enempää kuin muuallakaan Valko-Venäjällä.


Nyt ollaan Alueen keskuspaikassa, Eläköön - kaupungissa, jossa asuu 7000 ihmistä. Ennen onnettomuutta täälllä asui 24 000 ihmistä. Alueen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja (=kunnanjohtaja) kertoo että 90% Alueesta on saastunutta, 25 kylää on tyhjennetty ja haudattu, mutta Eläköön- kaupunki on puhdas. ”Älkää pelätkö nauttia pöydän antimia,” hän sanoo ja jatkaa: ” Kansainväliset delegaatiot tuovat vedenkin mukanaan. Syökää kaikkea ja juokaa myös meidän votkaamme.” Puheenjohtaja kertoo, että alueella asuvat ihmiset saavat palkanlisiä ja lasten terveyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Heidät lähetetään toipumisleireille kaksi kertaa vuodessa valtion kustannuksella. he saavat myös kaksi kertaa päivässä lämmintä kouluruokaa. Mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on ollut vaikeampaa taloudellisten ongelmien vuoksi. ”Mutta presidentti Lukasenka yrittää ratkaista ongelmat. Meidän isäsemme on parempi kuin kaikki puolueet yhteensä, ” sanoo kelpo puheenjohtaja. Hän kiihtyy kun tulee puhe onnettomuuden peittelystä ja sanoo, että sitä ei peitelty, mittauslaitteet olivat tehottomia ja he olivat hyväuskoisia. Kyliä ruvettiin evakuoimaan vasta vuonna 1989, kolme vuotta onnettomuuden jälkeen!


Käynti Eläköön-kaupungin sairaalassa ja se jälkeen haudattujen kylien muisotmerkillä. 25 valkoista kiveä, jossa on kylän nimi. Sairaalan pihalla humalainen mies sanoo että ongelmia on vaikka kuinka paljon. Edes rahaa ei tule. Lääkäri sanoo että elintarviketilanne on herkkä, se voi aiheuttaa ruuansulatuselimistön sairauksia. Lääkäri pudistelee päätään, kun eräs ryhmästämme kysyy onko mitään iloisia edistysaskelia. Humalainen mies vahvistaa, että ei sitten niin mitään.


Matkalla haudattuun kylään: Ajetaan lujaa vauhtia säteilevän alueen lävitse. Tänne ei voi pysähtyä. koska säteily on niin voimakasta. Puut ovat palaneet tien viereltä, sähkötolpissa ei ole johtoja. Ohi vilahtaa, hylätty koulu, rakennettu vuonna 1986, ja hylätty hautausmaa ja taloja joiden ikkunat ovat rikki. Iso lehmälauma aitauksessa, tien vasemmalla toisella toinen iso lehmälauma laitumella, mustankirjavia lehmiä. Peltoja joilla kasvaa sokerijuurikasta ja vehnää , hyvin hoidettuja peltoja, ei ollenkaan samannäköistä kuin Venäjällä. Kun ihmettelen säteilyalueen karjaa ja peltoja, opas sanoo, että vesi on täällä puhdasta.


Haudatussa kylässä: Täällä asuu kolme perhettä. Vanha mummo seisoo ukkonsa kanssa pihalla. ”Sotamies Švejk” köpöttää innoissaan kylänraitille antamaan haastattelua. Hän sanoo, että alkuvuosina kävi useammin lehtimiehiä, nykyään hyvä jos kerran vuodessa.. Kylän koirat haukkuvat vimmatusti. Yksi koira on niin pelokas, että se uskalla tulla kopista ulos, ei ole tottunut vieraisiin. Se haukkua räksyttää kopin sisällä. Kissoja ei näy. Linnut pitävät ääntä niin kuin missä tahansa kylässä, mutta pääskysten sirinää ei kuulu.. Yksi asumaton talo on jätetty turistien katseltavaksi kuin ulkoilmamuseossa. ” Švejk” vakuuttaa, että hyvin täällä eletään. Ei ole sähköä, ei puhelinta, ei televisiota. ”Švejk” sanoo, että kaivosta voi juoda vettä, se on puhdasta, ja järven kaloja voi syödä. Ensin niiltä pitää katkaista pää ja häntä ja sitten ne pitää seisomaan liemeen, jossa on viinietikkaa ja suolaa. Puolentoista tunnin kuluttua epäpuhtaudet ovat kadonneet. ”A vot, kaloja voi syödä, ei mitään haittavaikutuksia, tässä minäkin seison, en ole kuolla kupsahtanut,” sanoo ukko pilke silmäkulmassa.

1.6.01 Eilisiltana räjähti käsigranaatti Moskovan suurlähetystön edessä Minskissä. Kukaan ei kuollut ja rakennukselle tuli vain vähäisiä vahinkoja. Täkäläisten näkemys asiasta: Lukasenka hyötyy räjähdyksestä, koska voi syyttää oppositiota terroristiteosta. Sattui sopivasti ennen vaalikamppailun alkua. Käsigranaatti oli niin hyvin asetettu, että siitä päätellen asialla on ollut tekijämies, turvallisuuspalvelun miehiä, arvelevat täkäläiset.


Putin oli eilen Minskissä muuraamassa Moskovan uuden suurlähetystön peruskiven. Lehtikuvassa Lukasenka ja Putin seisovat vierekkäin ja hymyilevät otsikossa lukee kissankorkuisin kirjaimin: ”Yhdessä.”


27.6.06 Valko-Venäjällä ei ole mikään muuttunut viidessä vuodessa. Tämän päivän lehdessä ( HS) kerrotaan että turvallisuusjoukot pysäyttivät Minskissä opposition Tšernobyl-muistomielenosoituksen. Opposition mukaan ihmisiä on siirretty takaisin saastuneille alueille. Ehkä ”sotamies Švejk” olikin hallituksen tiedottajamannekiini Zoonalla.

Tiedotuksia:


Käykääpä Hotasella katsomassa, kuka hyötyy lintuinfluenssahysteriasta.

Kirja-addikti Anun hienoja kuvia Barcelonan, Tukholman. Amsterdamin, Turun ja Helsingin graffiteista voi käydä katsomassa täällä.

Tuolla Erittäin koukuttavaa - merkinnän kommenteissa oli vähän keskustelua aleatorisesta romaanista ja siitä onko kollaasiromaania tehty Suomessa sitten 60-luvun. Yksi aleatorinen kollaasiromaani on tehty. Se on Leevi Lehdon Päivä. Sen voi ladata pdf-muodossa täältä.. Minä olen tilannut sen kirjastosta, kun en jaksa lukea ruudulta pitkiä juttuja.