Aamumarssi

Valokuvatorstain kuudennnen viikon haaste aiheena Aamu. Kuvassa hanhet aamumarsilla tataarikylän raitilla varhain juhannusaamuna vuonna 1991. Alemmassa kuvassa tataaritalon emäntä odottaa aamuteen juojia.

Kesäpäivän iltana

Kissa Piu lähtee tustumaan avaraan maailmaan

Päivitin sivupalkkia, lisäsin uusia linkkejä. Se oli niin rasittavaa puuhaa, että en jaksa kirjoittaa enempää. Joten lainaan tähän pätkän Mirkka Rekolan runoa. Hänen 75-vuotissyntymäpäivänsä oli eilen (ei kun toissapäivänä, vuorokausi ehti juuri vaihtua). Minusta on merkittävä, ellei Suomen merkittävin elossa oleva runoilija tällä hetkellä. Ihmettelin miksei Hesarissa ollut hänen syntymäpäivähaastatteluaan. YLEn ykkösessä häntä haastateltiin. Yle1 taitaa olla nykyään ainoa päivittäinen kulttuurimedia nykyään. Näin kirjoitti Rekola Muistikirjassa (1969):

Mitä sinä murehdit rakkautta, jolla on vuodenajat.
Se on sama nyt kuin olisit sokea piste vihreissä silmissä,
ne ovat vihreät etkä sinä ole.

Kissa Piu avarassa maailmassa - näkee kauhut kaikkialla

Luova tila

Vietin juhannuspäivän iltaa Juorumäen viljelyspalstalla. satakielet eivät enää laula siellä. Naapurin palstalla kukkivat unikot ja päivänkakkarat, otin niistä kuvan. Kitkin rikkaruohoja ja mietin abjektia., joka tuttu sana Julia Kristevan kirjoista, mutta sen merkitys on ollut minulle aika epäselvä kunnes rupesin lukemaan viime yönä Pirkko Siltalan tutkimusta naiskirjailijoiden luovuudesta Haen sanojani kaukaa. Hän kirjoittaa, että abjekti on puutteen ja kaipauksen tila, johon sisältyy kauhu ja pelko ( lapsella äidin menettämisestä sekä viha ja inho äitiä kohtaan ja äidin torjuminen) mutta myös kauhun kiehtovuus. ”Abjektin tila on halkeama, jossa ollaan oksennuksen ja ulostuksen sekä tuskaisan ruumiillisen kivun kouristamana, hajoavan ja kuolevan ruumiin mädäntyneen ja lemuavan tuoksun saartamana” ( s. 42). Abjektin tila on luova tila, siihen tullaan ” aina elämän tuomissa uusissa menetyksissä: sama kauhu palaa, ollaan taas uudelleentuhon, ensimmäisen oman paikan eli abjektin tilassa” ( s. 45). Juha Seppälän ja Hannu Salaman kirjat ovat suurta abjektia. Luovuus ei ole mitään pikkusievää ja hauskaa puuhastelua. Luova ihminen hakeutuu tavalla tai toisella abjektin tilaan ja on aikamoinen tuskan aihe lähimmäisilleen. Tällaista minä nyt luen, kun en pysty lukemaan romaaneja. Yöpöydällä odottaa lukemista Julio Cortázarin Ruutuhyppelyä, Péter Nádasin Muistelmien kirja ja Arvi Pertun Papaninin retkikunta, mutta en saa niitä luetuksi ennen kuin oma kirja on valmis.

Kuva Sabbantai-juhlista Tataarinmaalla juhannuksena 1990

Egosurfailua

Edit 25.6.06

Nettiegonsa suuruuden voi käydä mittaamassa täältä egoSurf. Minun nettiegoni on suuruudeltaan 3233 pistettä. Eniten pisteitä olen saanut Sanat-blogista ( 960 pistettä) ja merkinnästä Ketä kiinnostaa (950 pistettä)


Termi ”egosurfailu” on peräisin Marja- Leena Rathjelta, jonka sivuilta löytyi Typogeneraattori, joka yhdistelee netin kuvia samanlaisella satunnaismenetelmällä kuin Runogeneraattori sanoja. Tällaiselta näyttää Sanat-blogin satunnainen typgrafinen ulkoasu.

Leader Test

via Ulkosuomalaisena Ranskassa

What Famous Leader Are You?
personality tests by similarminds.com

Yöllä ( 25.6.)lisää TypoGeneraattori kokeiluja. Hakusana Sanat ( ilman minun nimeäni )tuotti tällaisen tuloksen:

Taustakuva ilman sanoja on kiinnostava. Se on tällainen:

Juhannusmuistoja

Vietän kolmatta juhannusta Juhannusruusunkujalla. Kaipaan Talin siirtolapuutarhan juhannusjuhlia: kokkoa, lavatansseja ja ystäviä joiden kanssa istuin kuuntelemassa kesän viimeisiä satakieliä puutarhamökin pihalla. Sitä enemmän on kaivattavaa, mitä vanhemmaksi tulee. Yhtenä juhannuksena noin sata vuotta sitten menin kihloihin. Etsin äsken kihlajaiskuvaa, mutta en löytänyt sitä. Sen sijaan löytyi muita juhannuskuvia. Alla oleva kuva on Sabbantai-juhlista, joita vietettiin Tataarinmaalla lähellä Kazania juhannuksena kuusitoista vuotta sitten. Osallistuin juhliin virolaisten kirjailijoiden kanssa. Kuvassa Arvo Valton ja minä odottamassa juhlien alkamista.

Seuraavana vuonna olin inkeriläisten juhannusjuhlissa Toksovassa lähellä Pietaria. Alla oleva kuva on Mannerheimin bunkkeri –nimisestä ravintolasta, jossa syötiin juhannusateria. Ravintola on Haapakankaalla, Pargalassa josta Kemppinen kirjoitti joku päivä sitten.

Kuusi vuotta sitten vietin juhannusta 107 eurooppalaisen kirjailijan kanssa Kaliningradissa. Kamera unohtui lähtökiireissä kotiin, eikä minulla ole kuvia kaliningradilaisten juhannusjuhlista . Kirjoitin matkapäiväkirjaan: ”Kansanjuhla Itämeren rannalla paikassa jonka nimeä en tiedä. Juhlalavan yläpuolella on keltainen kangas jossa lukee: JARMAKA NARDNOGO TVORSTESTVA. Lavalla tanssii tyttöjä turkoosinvärisissä mekoissa, Evelina Simakov laulaa venäläisiä kansanlauluja ja hänen jälkeensä joku mies puhuu mahtipontisesella äänellä. Mies lopettaa puheensa sanoihin: ”Slava Russia” ( ihan kun oltaisiin urheilukilpailussa) Entisen aikaan huudettiin puheen lopuksi ” Slava Stalin”. Onko mitään muuttunut? Vain sanat muuttuvat, mutta ei henki. Yleisö on enemmän tai vähemmän juovuksissa. Juhlakentän laidassa miehet tanssivat naisten vaatteissa ja maskeissa, heillä on huulipunaa ja topatut rinnat. ” Pojat pitävät hauskaa,” sanoi opas. Tämä on kuin Kesäyön unelmaa, Midsummer Night’s dream by Shakespeare. Ei oikein totta, mutta ei valettakaan. Ihmiset ovat ihan oikeasti mukana ja iloitsevat kuin lapset musiikista ja tanssista.”

Kuvassa on juhannusyö Länsi-Siperiasta, Nenetsiasta, jossa olin viisi vuotta sitten. Taustalla näkyy Ural. Siitä juhannuksesta olen kirjoittanut viime juhannuksena Kirjailijan päiväkirjassa. Nyt lähden rannoille pyöräilemään ja katsomaan kokkoja.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!