Mariseva joukko

Katugrafiikkaa Aurinkolahdessa. Tekijä: tuntematon underground-taiteilija. Kohde päiväkodin seinä Taiteilijatalon naapurissa. Tänään huomasin, että se oli kadonnut seinästä. Sisälläni elää pieni anarkisti, joka ei ole päässyt toteuttamaan itseään, siksi ihailen näiden dissidenttien sitkeää uurastusta uhanalaisissa olosuhteissa. Suosittelen Teema-kanavan sarjaa Pietarin underground-taiteesta.

Toinen suositus: Mariseva joukko, joka myös tulee Teema-kanavalta. Nyt on vuorossa miesten marinat. Englantilaiset eivät ole sen kummempia kuin suomalaisetkaan, mutta niin kuin tuolla alempana sanoin jossain merkinnässä sanoin he osaavat tehdä sketseistä hauskempia. Miksei YLE varasta ideaa?.Marinamateriaalia löytyy ilmaisjakelulehtien tekstiviestipalstoilta. Valitusta riittää bussikuskeista, parveketupakoinnista, yhteiskunnan eläteistä, maahanmuuttajista, kerrostalojen häiriköistä, lapsista, vanhemmista, koirien ja kissojen kakoista jne. jne.

Tänään eräs pettynyt marisi Vartissa, että ”sanoma- ja aikakauslehtien kestotilaajia syrjitään. Jos tilaat lehdet pätkissä, saat kuukausien lehdet ilmaiseksi ja vielä lahjat päälle. Vuosien kestotilaajat ei saa edes kiitosta.” Olen täysin samaa mieltä, se on huutava vääryys.

Viime tiistaina menin kuuntelemaan marisevaa joukkoa paikan päälle Laulumiehiin, jossa oli Eino Leinon seuran tilaisuus aiheena Kirjallisuuden palkitseminen. Se on aihe josta kirjailijat, apurahojen lisäksi eniten marisevat, mutta eipä siellä kirjailijoita juuri näkynyt. He jupisevat omissa sisäpiireissään.

Paikalla oli kaksi tämänvuotisen Finlandia-esiraadin jäsentä: Stefan Moster ja Barbo Holmberg, mutta kukaan ei pannut kyseenalaiseksi raadin työskentelyä. Sen tekee Jouni Tossavainen, joka kysyy tämän päivän Hesarissa: ” Kun raadissa istuivat saksalainen, suomenruotsalainen ja näyttelijä, niin kenen tehtävänä oli lukea suomenkieliset romaanit? Kun Lymi ei sitä tehnyt, kenelle hän siirsi vallan? ( Keskustelua: Raadissa täytyy lukea HS 29.11.06). Ja Tossavainen jatkaa:” Kun F-kisassa ei ole mukana kuin yksi naiskirjailijan romaani, niin jostain syystä hyvin ovat edustettuina kääntäjä Stefan Mosterin saksantamat kirjailijat ja suomenruotsalaiset teokset.”

Tästähän kirjailijat ovat keskenään puhuneet, mutta eivät vain tulleet Eino Leinon seuran tilaisuuteen sanomaan sitä ääneen. En minäkään avannut suutani siitä asiasta. Sen sijaan marisin ääneen, että miksi Hesari noteeraa niin isolla Finlandia-palkinnon, mutta ei Runeberg-palkintoa, jonka voittaja saa julkisuutta vain pienessä sivupalkin uutisessa ilman kuvaa. Seurassa ollaan niin sivistyneitä nykyään, ettei mitään sanota ääneen. Toista oli takavuosina. Keskustelu on kuollut. Mikä minua/meitä vaivaa?

Luin tiistaina metrossa Uutislehti Satasta, kun palasin seuran kokouksesta. Joku inkerinsuomalainen marisi tekstiviestipalstalla , että ” Mogadishu Avenuessa inkeriläisen naisen ulkomuoto, käyttäytyminen puhe tai elämäntavat eivät vastaa todellisuutta. Kirjailija ei tunne inkerinsuomalaisia.” Samasta syystä lakkasin katsomasta sarjaa. Inkerinsuomalaiset naiset ovat leveänaamaisia, sini- tai harmaasilmäisiä, vaalea- tai punatukkaisia. Olen itse puoleksi inkerinsuomalainen (isä tuli pakolaisena Inkeristä vallankumouksen jälkeen, äiti oli suomalainen Pohjanmaalta). Kirjailija ( JariTervo) oli aikoinaan samassa kirjallisuuden laudaturseminaarissa yliopistolla kuin minä. Olisi hänen pitänyt tietää millainen on inkerinsuomalainen, vaikkakin olen vain puolikas. Mutta ehkä näkemys naisesta on ohjaajan. Sivumennen sanoen, samassa seminaarissa oli muuten Kari Hotakainenkin. Molemmat olivat runopoikia siihen aikaan.

Tämän päivän Hesarista vielä yksi sitaatti. se liittyy kulttuuriosaston pääjuttuun Media hylkii maahanmuuttajia. Percy Mashaire kysyy Näkökulma-kolumnissa Onko Jari Tervo pakolaisten ääni? Mashairen mielestä ”Jari Tervo voi olla yksi Suomen loistavimmista kirjailijoista, mutta tämän sarjan ( Mogadishu Avenue) hän ei sovi maahanmuuttajien elämän tulkiksi […] Mogadishu Avenuen tapaus osoittaa taas kerran, että maahanmuuttajista voi puhua, mutta he eivät saa puhua.”Olen samaa mieltä. Suomalaiset ovat kuin venäläisiä, syvästi epäluuloisia suhteessaan ulkomaalaisiin, varsinkin jos he vääränvärisiä tai väärästä ilmansuunnasta tulleita muukalaisia.

Kun en jaksa kirjoittaa, bloggaan. Jotkut käyttävät blogata-verbistä suomalaisempaa muotoa, joka on plokata. Slangisanakirjan mukaan plokata merkitsee noukkia ja poimia (tulee ruotsalaisesta plocka-sanasta). Alun perin blogi tarkoitti verkkojulkaisua, johon oli poimittu linkkejä sivustoilta joissa bloginpitäjä oli käynyt. Nykyään harva viitsii linkata eli plokata linkkejä netistä. Minä yritän tehdä sitä, mutta en harmikseni nyt muista miltä sivustolta löysin
Juha Seppälän blogin. Seppälä haukkui blogit pataluhaksi sellaisella intohimolla, että en ihmettele yhtään hänen ryhtymistään bloginpitäjäksi. Kulttuurikapakka löytyi JarkkoTontin Kirjaamon kommenttipalstalta. Pseudonyymin blogin löysin, kun pseudonyymi kommentoi edellistä merkintääni. Kunhan ehdin, liitän em. blogit oikean sivupalkin linkkilistaan.

Bloggaamiseen ja linkkilistan ylläpitoon kuluu yllättävän paljon aikaa. Kun kirjan kirjoittaminen sujuu hyvin, ei aikaa eikä energiaa jää blogikirjoittamiseen. Ne ovat kaksi täysin erilaista kirjoittamisen lajia. Tänä iltana piti tehdä vain lyhyt merkintä, mutta juutuin nettikoneen ääreen marisemaan. Ai niin, yksi marina oli unohtua. Geisha-suklaapatukasta löytyi lasinsiru. Pitäisiköhän tehdä valitus Fazerille. Siru oli viimeisessä palassa. Jotain kovaa osui kieleen, luulin että hampaastani on irronnut pala, mutta se olikin lasia.

Väärä kissa ja toiveblogeja

Päätin työpäivän ja lähdin kauppaan. Tällaiselta näytti:

Kuvan yläreunassa nostokurjen jouluvalot. Alapuolella rakennus, josta tulee Suomen korkein tornitalo. Kun tulin kaupasta, Taiteilijatalon nurkalla oli mustavalkoinen kissa, joka näytti Epulta. Ajattelin,että pahus soikoon taasko Eppu on karannut. Otin kissan syliini, tuntui kevyemmältä ja pehmeämmältä kuin Eppu, eikä pannut hanttiin. Kannoin sen kotiin. Eppu olikin kotona. Meinasi syntyä paha kärhämä. Äkkiä väärä kissa syliin ja takaisin pihalle. Se säntäsi pimeyteen. Alla oikea Eppu poistumassa tietokoneelta työpäivän päätteeksi.

Ikkunaiineksen blogista bongasin meemin: Kenen blogia haluaisit lukea? Iines haluaisi lukea naiskirjailijoiden blogeja. Minä haluaisin lukea Itäkeskuksen poliisin, karaoke-baarin tarjoilijan ja Valintalon kassan ( vaihtoehtoisesti S-marketin tai K-marketin kassan) ja Akateemisen kirjakaupan myyjän blogeja. Taksikuskien blogeja jo luenkin suurella mielenkiinnolla.

Tökkää sormesi kirjan väliin ja löydä uuden vuoden runo –meemiä on jatkanut Hotanen. Hän tökkäsi sormensa Maailman runosydämeen ja löysi William Carlos Williamsin runon Täystuho ( suom. Markus Jääskeläinen, minun matkatoverini).

PS. Uusi blogi oikealla olevaan sivupalkkiin ( ei näy Microsoftin selaimen käyttäjille): Pauliina Haasjoen, turkulaisen runoilijan blogi Olo ja muoto.

Paras eurooppalainen blogi

Äänestä parasta eurooppalaista blogia täällä. Ehdokkaita on 15. Äänestys päättyy joulukuun 15. päivä. Minun suosikkini on Vitriolica, Portugalissa asuva englantilainen kuvataitelija. Alla kuva hänen blogistaan.

Vitriolica Webb's Ite
And it's ALL true

Jussi Ahlrotin mukaan ( HS 6.12.05 Merimiehen solmuja verkkoavaruudessa)” blogi kertoo kirjoittajansa liikkeistä tietoverkon avaruudessa. Blogeihin kerätään monesti linkkejä mielenkiintoisille verkkosivuille, joita blogin pitäjä on löytänyt… Näin blogit tuovat järjestystä verkon valtavaan massaan. Blogit ovat verkon solmukohtia, joiden kautta on helpompi jäsentää koko verkkoa.”

Vitriolican blogi ei ole Ahlrotin tarkoittamassa mielessä varsinainen blogi, vaan persoonallinen verkkokuvapäiväkirja

Ketä kiinnostaa?

Helsingin Sanomien toimittaja on masentunut. (HS.28.05 Ketä kiinnostaa, jos ryhdyn blogi-kirjoittajaksi?) Elämästä puuttuu ilo ja kipinä. Hän kuvailee millainen on hänen arkipäivänsä. Se sujuu samaan tapaan kuin muidenkin lapsiperheiden päivät: herätys, aamutoimet, lapset kouluun ja päiväkotiin, töihin , töistä kotiin räntäsateessa ja pimeässä, ruuanlaitto, astiat tiskikoneeseen, lapset nukkumaan, surffailua televisiokanavilla. Sitä samaa rataa kuukaudesta toiseen sillä erotuksella että viikonloppuina ja lomalla ei tarvitse viedä lapsia kouluun eikä mennä töihin. Hän kysyy tyypillisen masentuneen ihmisen kysymyksen: " Ketä kiinnostaa? " Ja vastaa: "Aivan. Ei kiinnostaisi minuakaan."

Muitakin masennuksen oireita on. Toimittaja nukkuu huonosti, häntä väsyttää, hän miettii miten rahat riittävät seuraavaan tilipäivään ja vähättelee itseään. Aamupalaverissa hänellä ei ole tarjota mitään juttua eikä ideaa. Hän ei poikkea muista masentuneista suomalaisista. Heitä on yhä enemmän, jopa lapsetkin ovat masentuneita. Se on huolestuttavaa, sillä masennus ei kuulu lapsuuteen, .se on varmasti tarttunut heihin aikuisista. Johtuuko masennus työuupumuksesta? Jos työpaikoilla kaikki kilpailevat kaikkien kanssa niin mitä muuta siitä voi seurata kuin uupumus ja masennus.

Toimittajien työ on ollut kilpailua jo ennen nykyistä tilannetta. He ovat kilpailleet keskenään ja toisten lehtitalojen kanssa siitä kuka saa parhaimman skuupin ja istuneet pressiklubilla purkamassa päivän työpaineita. Heidän työnsä on ollut rankkaa, he ovat kyynistyneet, palaneet loppuun ja hoitaneet masennusta alkoholilla Helsingin Sanomilla on hyvä työterveyshuolto, kenties työuupumus hoidetaan lääkärin vastaanotolla eikä toimittajien tarvitse hoitaa sitä enää omatoimisesti. Mutta kaikilla työpaikoilla eivät asiat ole niin hyvin. Masentuneelle toimittajalle ei kannata sanoa, että hei mies ota itseäsi niskasta kiinni, perusta blogi liity tikkaremmiin tai lue edes Näkymä rannalta - blogia, koska sellaiset kehotukset vain masentaisivat häntä entistä enemmän. En tiedä mikä auttaisi, olen neuvoton minun päässäni soi vain kappale "What shall we do with a drunken sailor." Ensin olin vihainen, sitten tulin surulliseksi, koska hänenkaltaisiaan uupuneita ja masentuneita on Suomessa liian paljon, se ole mikään yksilöongelma, vaan yhteiskunnan aiheuttama sairaus joka tarttuu ihmisestä toiseen ja paljon pahempi kuin flunssa.

Lisäys myöhemmin: Hesarin blogijuttua kommentoivat Kasa, Kari Haakana ja Dazzle.

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!

Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.

Haamupäivityksiä

Sanojen nauloilla,
katsokaa-
olen tässä paperilla,
ristiinnaulittuna.

Tämä ei ole haamupäivitys. Tämä on katkelma Majakovskin runosta ja liittyy Pietari-kirjoitukseen Kirjailijan päiväkirjassa.

En tiedä mistä syystä tänään on ollut haamupäivityksiä kello kolmesta lähtien.

Parnasson blogisuosikit

Parnassossa puhaltavat uudet tuulet. Lehden päätoimittaja kirjoittaa nettipäiväkirjaa, joka ilmestyy harvakseen. Parnasson linkkilista löytyy täältä. Pyöräilin iltapäivällä Itäkeskukseen katsomaan olisiko Parnasson uusin numero tullut myyntiin. Ei ollut. Lankesin shoppailemaan. Ostin UFF:sta hameen ja upean ruskanvärisen angoravillapuseron. Uusiin syysvarusteisiin kului rahaa 17 euroa.

Edit: Myöhemmin illalla. Parnasson blogi ei ole vielä valmis. Kts. päätoimittajan kommentti tämän postauksen kommenttiosastosta.

***

Naisten huumorista kehittynyt kipakka mielipiteidenvaihto Ikkuna-Blogissa. Piti minunkin käydä siellä hämmentämässä soppaa. Teen Räsäset eli nostan oman mielipiteeni tänne. Kirjoitin Ikkuna-Iinekselle äsken: Ehdit viheltää keskustelun poikki, ennen kuin minä ehdin mukaan. Eivät naiskirjoittajat nyt niin huumorintajuttomia ja tylsiä kirjoittajia ole kuin sinä sanot. Kirjallisuudesta heitä löytyy Maria Jotunista alkaen Kirsi Kunnakseen, Tove Janssoniin ja nuorempiin Merja Virolaiseen ja Henrietta Ringbomiin jotka esiintyivät viime viikolla Runoraadissa. Eeva-Liisa Mannerkin kirjoitti humoristisia kissarunoja. Naishuumori on sisäistyneempää ja itseironisempaa kuin mieshuumori, siksi sitä on vaikeampaa havaita. Ai niin, olenhan minäkin kirjoittanut kirjoja jotka on luokiteltu humoristisiksi, Hullun taivaassa on niistä tunnetuin. Kukapa kissan hännän nostaa ... jne.

PS. Uusi blogi Marian studio sisältää kommentteja kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja tilkkutaiteesta. Suomentaja huomioita –blogissa on kiinnostava kirjoitus Dubravka Ugrešićin
englanniksi äsken ilmestyneestä romaanista Ministry of Pain (Kivun ministeriö). Toivottavasti kirja ilmestyy myös suomeksi. Ugrešić on tutustumisenarvoinen nykykirjailija. Olen tavannut hänet viisi vuotta sitten suurella Euroopan kiertueella ja lukenut esseensä Thank you for not reading joka on julkaistu.netissä. Linkki löytyi Risto-Niemi Pynttärin blogista Kun kirjoitan, mutta olen hukannut sen linkin.

Lisäys 5.10. 05

Kari Klemelän lähettämät linkit sivustoille, joilla voi käydä tutustumassa Dubravkaan.

Tässä katkelma romaanista Ministry of Pain:

http://www.wordswithoutborders.org/article.php?lab=Ministry

Pari lukua esseekokoelmasta Thank You For Not Reading:

http://www.centerforbookculture.org/context/no13/ugresic.html

Laajat esittelyt samasta kirjasta:

http://www.playbackstl.com/Current/SH/thankyou.htm

http://www.complete-review.com/reviews/ugresicd/thankyou.htm

http://esposito.typepad.com/con_read/2005/05/thank_you_for_n.html

Taikapeili

”Päiväkirjoissa lienee myös kyse siitä, millaisena ihminen haluaa nähdä itsensä. Teksti on taikakuvastin. Kun ihminen kirjoittaa itseään julkisuuteen, harva rohkenee paljastaa toisia tai kolmansia kasvojaan. Tekstuaalinen minä voi olla kokonaan toinen kuin esimerkiksi seksuaalinen minä, ruumiillinen itse, ” Päivystävä tekstintutkija eli Vesa Heikkinen kirjoittaa uudessa Hiidenkivessä ( 4/2005 Elämiä verkossa). Hän analysoi kolmen mepin (Satu Hassi, Alex Stubb ja Piia-Noora Kauppi) nettipäiväkirjoja ja vetää niiden sisällön perusteella johtopäätöksen: ”Nettimepin omakuva on yksinaamainen: En koskaan mokaa. Minulla ei ole huonoja päiviä. Olen ihana, rakastakaa minua, pliis.”

Ei kai kukaan poliitikko ole niin hullu, että kirjaisi huonoja päiviään julkiseen päiväkirjaan. Iltapäivälehdet olisivat riemuissaan, kun saisivat aineistoa tyhjiin uutispäiviin mappien mokista. En ehdi enempää kommentoida, palaan asiaan myöhemmin

PS. Olen nyt näprännyt koko illan linkkien kanssa. Bloggerin linkit siirtyvät listaan aika helposti, mutta Vuodatuksen ja muiden blogisivustojen linkit vaativat niin paljon lisänäpräämistä, että päässä alkaa kiristää. Täytyy tehdä lisäyksiä jonain toisena iltana.