sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!





Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.

7 kommenttia:

Scilla kirjoitti...

Blogidepressio on tuttu tunne, vaikka sitä on ollut vaikea itselleen tunnustaa.

Pidin jokin aika sitten lähes viikon tauon (yhden ainoan viikon!) blogeista. Tänä aikana pyrin olemaan lukematta ja kirjoittamatta sekä seuraamatta kävijälaskureita. Mieliala tosiaan parani, tuli sellainen olo kuin joskus ennen kuin tietokoneita olikaan.

Ajattelin silti päivittäin blogiin kirjoittamista, olin ehdollistunut siihen. Koko ajan mielessä oli: "Tästä voisi kirjoittaa. Samoin tuosta." Aivoni prosessoivat potentiaalisia aiheita jatkuvasti.

Sitten palasin takaisin tänne ja vilkuilen jälleen kävijämääriä ja tuskailen aiheitten parissa. Olen täällä onnellinen, mutta mitä kummaa se on, kun samaan aikaan en ole?

Anita Konkka kirjoitti...

Kun kirjoitin Kirjailijan päiväkirjaa eikä ollut kävijälaskuria, saattoi vierähtää kuukaisikin niin etten kirjoittanut sinne mitään. Sitten kun tuli joltain lukijalta sähköpostia, että olenko lakannut kirjoittamasta sitä, päivitin taas. Mutta ei minulla yleensä ollut siihen aikaan samanlaisia päivityspaineita kuin nykyään. Johtuisikohan se kävijälaskureista. Täytynee poistaa ne. Tai yksikin riittäisi, sellainen mistä näkee millaisilla Google-hauilla blogiin on tultu. Ne haut ovat joskus niin hauskoja.

Sven Laakso kirjoitti...

Minulla tulee blogidepis kun kirjoitan liikaa ajattelemattomuuksia, pelkään masentavani muita tai vaikuttavani jotenkin negatiivisesti joihinkin. Tähän auttaa muutaman päivän bloggaustauko.
Tyhmiä sanomisiaan voi yrittää editoida, mutta niitä ei voi poistaa tai väärentää, jos haluaa luotettavasti seurata omaa tunnedynamiikkaansa tekstistä jälkikäteen.

Itse olen jo havainnut, että blogiin kirjoitettua voi jalostaa ja hyödyntää muissa perinteisemmissä muodoissa, joten en koe, että bloggaaminen olisi dramaattisesti pois mistään.

Blogilistalla olen tippunut niin kauas kärkikahinoista, etten enää jaksa seurata koko listaa. Laskuritrendeihin tulee kiinnitettyä huomiota kerran kuukaudessa. Blogiini harva kommentoi mitään, joten keskusteluun ei tuhlaannu aikaa.
Se voisi olla pahuksenmouinen suo jos siihen lähtisi tarpomaan.

Keskustelu ei ole osoittautunut erityisen hedelmälliseksi blgistanissa muutenkaan. Joskus on kiva kommentoida, mutta keskusteluun en jaksa orientoitua.

Luettavien blogien määrä ei ole suosikkilistallani kasvanut, koska poistan vähemmän kiinnostavia sitä mukaa kuin suosikkien keskitaso nousee. Tirkistely tai uteliaisuusmielessä jaksan lukea yhtään mitään enää puuskittain tai hyvin systemaattisesti, kertaluontoisesti.

Blogistan ja bloggaaminen kehittyy kokoajan paremmaksi ja tasokkaammaksi. Olen oikeastaan nykyään innostuneempi ja toivorikkaampi kuin koskaan aiemmin.

ruu kirjoitti...

Vaikka olenkin altis masennukselle, niin bloggausdepistä en ole kokenut. Mikä on tosi hienoa! Pitkiä bloggaustaukoja tulee, jos olen reissussa. En edes muista bloggaamista enkä mieti aiheita.

Kun olen taas kotona, innostun bloggaamaan vasta, kun jonkun blogissa on sellainen postaus, että omat sanavirrat aukenevat, tai muistuu mieleen joku runo, joka pitää hakea ja lukea ja saman tien vaikka postata blogiin, tai jos huvituttaa kuvituttaa yhtäkkiä..

Katson kävijämäärät usein päivittäin, mutta joskus unohdan ne kokonaan. Mukava on, jos joku kommentoi, joten siksi kommentoin aina silloin tällöin siellä sun täällä, koska tiedän että on hauskaa, kun joku reagoi:)

Lyhyesti: jos olen koneen ääressä paljon, tulee blogattua paljon. Jos olen koneen ääreltä poissa, en muista koko blogia... Hirveän epäkohteliasta tietysti vakkarilukijoita kohtaan, mutta ymmärtänevät varmaan asian laidan..

Kirsti kirjoitti...

Minäkin muuten katson aina aamulla kommentit ensimmäiseksi, eikä masenna lainkaan. Vasta sitten masentaa jos alan heti päivittää blogiani. Olen luvannut itselleni, että päivitän vasta kun olen kirjoittanut säädyllisen määrän uutta tekstiä. Kommentteja saan kyllä kylvää ympäriinsä mielin määrin, mutta sitäkin käytän palkintona. Kun olen tehnyt vähän töitä, saan purkaa paineita pörräämällä ympäriinsä blogeissa. Joskus kyllä tuntuu, että ajatus pörrää liikaa näissä ympyröissä, mutta en tiedä teinkö ennenkään mitään sen rakentavampaa. Silloin selailin ehkä lehtiä ja kirjoja tai tuijotin käsi poskella ulos ikkunasta taim mikä pahinta tuijotin telkkaria.

Tietenkin olisi hienoa käyttää kaikki aikansa luovasti ja hienosti. Muotoilla vaikka paperimassasta taideteoksia ja harjoitella mongolialaista kurkkulaulua, mutta en minä millään jaksa aina olla niin skarppina.

Riikka kirjoitti...

Minullakin on kaksi blogia enkä tunne olevani lainkaan kummallinen. Ne ovat teemaltaan ja kieleltään erilaisia ja näin ollen suunnattu myös eri kohderyhmille. Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen, minustahan on moneksi?

Anita Konkka kirjoitti...

Sorry, kaikki kommentoijat kun en ole ehtinyt vastata teille tällä viikolla, on ollut niin paljon sosiaalisia rientoja. En ole ylpeä enkä välinpitämätön, minulle tulee huono omatunto,jos en vastaa kommenteihin enkä sähköposteihin. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, että ehtisin tehdä kaiken mitä haluan.