keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010
Sinistä
Rohtoraunioyrtti Puotilassa.
Ei se ole minun rohtoraunioyrttini. Se katosi palstan reunalta ja jäljelle jäi vain iso kuoppa ja suru sen menetyksestä. Ei palstalta aikaisemmin ole varastettu muuta kuin vanha talikko. Joku oli nähnyt suuren vaivan kaivaessaan sen ylös maasta. Minun kadonneella rohtoraunioyrtilläni oli tarina . Vuonna 1989 kun olin palaamassa ensimmäisestä suomalaisugrilaisesta kirjailijakonferenssista Joshkar Olasta Marinmaalta, pysähdyin Moskovassa ja kävin sikäläisen kirjailijaliiton talossa syömässä. Kaivoin pihamaalta rohtoraunioyrtin taimen, jonka salakuljetin Suomeen ( elävien kasvien tuonti oli kielletty tullimääräysten mukaan). Istutin sen kuvanveistäjä Heikki Virolaisen pihalle, jossa se menestyi hyvin. Kun muutin Vuosaaren taiteilijataloon, otin mukaani taimen. Ensimmäisenä kesänä se kasvoi parvekkeellani. Syksyllä siirsin sen Puotilan Juorumäen palstalle. Siitä kasvoi komea puska. Nyt harmittaa, että siirtänyt sitä taiteilijatalon pihalle kasvamaan. Sieltä sitä ei olisi kukaan varastanut.
Tervehdys Alastomalle kriitikolle ( = Osmo Kantokorvelle, nimi on tietysti Otso, katso kommenteista miksi erehdys tapahtui ) jolla on tänään blogissaan sinisiä kuvia.
Vappuna joku oli maalannut Antti Neuvosen veistoksen yhdelle hahmolle sinisen naaman. Patsas nimeltään Ystävät ja kylänmiehet sijaitsee Helsingin Itäkeskuksen Ystävyyden puistossa. Naama ei ole enää sininen. Se puhdistettiin pian vapun jälkeen.
Tässä Neuvosen veistos kokonaisuudessaan. Sen reunalla istuskelee joka päivä ystävä ja kylänmiehiä vaihtamassa kuulumisia.
Martti Aihan sininen veistos Sara Hildenin museon seinällä Tampereella pari vuotta sitten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Anita, eiku kyllä alastoman kriitikon nimi on Otso eikä Osmo. Osmon nimen alkuperää en tiedä, todennäköisesti se ei tule kemian tai fysiikan sanastoon kuuluvasta osmoosista. Toisaalta on olemassa osmankäämi, joka on kasvi.
Otso sen sijaan on vanha suomalainen kiertoilmaus karhulle.
Olipa roistomaista toimintaa Puotilasssa. Muistan että olet puhunut tuosta rohtoraunioyrtistä ennenkin, mutta ei tainnut tulla selvyyttä siitä, mihin sitä käytettiin yrttinä.
Kiitos korjauksesta. Tunnekuohussa menevät nimetkin väärin.
En tiedä mitä rohtoa siitä yrtistä saadaan. Se joka yrtin varasti, varmaankin tietää, miksi se muuten olisi sen vienyt, ei kai kauniiden sinisten kukkien takia.
Rohtoraunioyrttiä (juurta) on käytetty vaikeasti paranevien haavojen ja luunmurtumien hoitoon. Muistaakseni siitä oli vuosia sitten kaupan jotakin tinktuuraa, joka kuitenkin vedettiin pois markkinoilta. En ole varma.
Ja minä muistelen, että siinä tinktuurassa olisi ollut jokin maksaa vaurioittava aine.
Pahoittelen menetystä. Omilla kasveilla on tarina. Siksi ei ole sama asia mennä puutarhakaupasta hakemaan uutta, vaikka onnistuisi löytämään samanmoisen, komeammankin. Vallatkoon lehtokotilot varkaan puutarhan!
Olipa härski teko. Ihan suututtaa puolestasi.
Nykyään ei kyllä ole mikään pyhää, ei edes hautuumailla. Veljen haudaltakin on viety jo muutama vähän nätimpi lyhty. Ja kukkia ja istutuksiahan niiltä viedään kuulema tämän tästä.
En ymmärrä ihmisiä enää nykyään. Kaikki kirjoittamattomat hyvät tavat on unohdettu. Kasvatus? Vähän samaa kai yritettiin kertoa eilisessä elokuvassa Menetetty maa.
Uuden hankkiminen ei tietenkään ole sama. Kun pappa poltti tontiltamme kauniisti kasvaneen koivun, olin maani myynyt. Hän sanoi että saahan noita uusia, että heillä on tontin laidat väärällään taimia. Mutta eihän se ole sama. Ei se kuitenkaan kasvaisi niin kuin se entinen.
On asioita joihin ei vain saisi kajota.
Ehkä puskan vei joku nostalgiaa poteva, jonka lapsuudessa kotipihalla Venäjällä kasvoi samanlainen puska.
Menetetty maa oli aika rankka, en pystynyt katsomaan kaikkia kohtauksia väkivallan takia.
Lähetä kommentti