keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Puhdistus

Ninni ja rohtoraunioyrtti 017
Ninni puhdistaa tassujaan   kultaköynnösruukussa, joka on yksi sen mielipaikoista. Siihen paistaa aamuaurinko.

Niille tiedoksi, jotka  tulevat  tähän blogiin hakusanalla “Puhdistus” . Olen  kirjoittanut Sofi Oksasen Puhdistuksesta  täällä  aikaisemmin.  Silloin  hänen kirjansa  oli  minulla pikalainana. Luin sen nopeasti matkalla Länsi-Suomeen ja se teki minuun  voimakkaan vaikutuksen.  Pidin  jo hänen   esikoisromaanistaan Stalinin  lehmät, koska  siinä oli    kosketus- ja kokemuspintaa  omaan  lapsuuteeni ja nuoruuteeni “ryssän”  tyttärenä. Se ryssä oli inkeriläinen isäni.

PS.  Ninnillä  on uusi tapa herättää minut aamulla. Aikaisemmin se kiskoi hampaillaan  hiuksiani, mikä ärsytti  minua. Vedin  lakanan  pääni ylitse ja jatkoin unia. Nykyään  Ninni koskettaa  huuliani pehmeästi kynnettömällä tassulla.  Hellyys tehoaa.  Minä nousen  antamaan  sille ruokaa ja palaan  takaisin  sänkyyn “ vetämään hirsiä”. Mistähän sekin sanonta tulee?   Edesmenneellä Noora-kissalla oli tapana  herättää minut lipomalla  nenänpäätä. Sen veli Nestori hyppäsi rinnan päälle  rompsis ja sai minut heräämään kiljahtaen. Millaisia   kokemuksia teillä   lukijat on kissaherätyksistä?


9 kommenttia:

minh kirjoitti...

Laku räppää kevyesti tassulla poskea ja sanoo "raah". Jos ei ala puolen tunnin sisään tapahtua, se ottaa kynsiä vähän esille ja räppää kovemmin, sanoen "iaahraah". Silloin on pakko nousta.
-minh-

jussilainen kirjoitti...

Taitaa olla hieman liian voimakas ilmaisu tuo "ryssän tyttärenä" Onhan sillä tosin mainosarvoa. Nuo ryssän hajut ja muut vastaavat ilmaisut on minun nähdäkseni sterotypioita kielteisissä muodoissa. Sofi Oksasen kauhukertomus Puhdistus perustui myös suurilta osin stereotypioihin.

Ripsa kirjoitti...

Jussilainen, stereotypioita ei ole ilman että pohjalla on jotain todellisuudessa olemassaolevaa.

Kyllä minä muistan joidenkin kylän lasten lällättäneen ryssää isolle evakkoperheellem joka ei ollut muuta vailla kuin saada elää rauhassa ja tehdä työtä yhteisen Suomen hyväksi.

Lidia herättää minut nuolaisemalla poskea tai puraisemalla nenää. Nenän puraisu ei ole kivaa. Allu ei juuri enää ota itse fyysisesti kontaktia, mutta ulvoo, jos sillä ei ole puhdasta vettä.

Sen sijaan Allua on otettava syliin ja silitettävä. Jokainen meistä on joskus vanha.

Minulta leikattiin eilen kynsi isostavarpaasta ja olin tosikipeä. Lidia tuli syliin ja lohdutteli. Se tajusi selvästi että en ole ihan kunnossa.

a-kh kirjoitti...

Vetelee pappilaan hirsiä kun kuarsaa nukkuesa.

Olen kuullut sanottavan kuorsaamista myös hornaamiseksi, mikä on oikein hauska sana.

Freya kirjoitti...

Hornaamisen minäkin olen kuullut. Suomen kieli on mukavaa. =)

Jos nukun aamulla selälläni, kuten usein teen, rentoutuneen vatsani yli kävellään reipasta marssia ja varmistetaan, että varmasti jokainen tassu osuu kunnolla. Normaalisti loikkaavat hyvin kevyesti yli. Ihan mukava herätä suolet solmussa.

Kissojen puolustukseksi sanon sen verran, että antavat kyllä nukkua kymmeneen asti, ennen kuin ryhtyvät ramppaamaan vatsallani. Kai se on sitten oikea ajankohta vapaapäivänäkin nousta.

Leonoora kirjoitti...

Kissan herätyksistä:

Edesmennyt Iitukkini ei koskaan tullut herättelemään minua. Tai tuli kyllä viereen, mutta sitten kun huomasi minun heränneen. Nukuttamaan se tuli aina, eli hyrräsi jonkin aikaa vieressä ennen kuin meni omaan korituoliinsa.
Nyt kun äidin Pekka-kissa on ollut kesän meillä, minun yöuneni jäivät ensi alkuun lyhyiksi.
Äiti oli tietysti herännyt aamuöisin, ja samaa se odotti minulta. Se tuli viereen ja kulki pään takaa tyynyn yli, kunnes sai minut hereille.
Maalla yritin opettaa sen takaisin ulos vc-asioille. En enää laittanut hiekkalaatikkoa sille yöksikään sisälle.
Ei siitä mitään tullut, sillä aamuöisin kissa alkoi pudotella tavaroita, raapia mattoja kasaan, ja keksi kaikkea saadakseen minut hereille.
Nyt olemme oppineet toistemme tavoille joten kuten, vaikka edelleen se tulee aikaisin aamuyöstä, mutta nyt mahdollisimman hienotunteisesti viereeni hyryyttelemään. Välillä kehrää vaan niin äänekkäästi, että saa minut heräämään.

Tuollaisia helliä, koskettelevia kissoja en ole tuntenut. :)

Pankin talkkari kirjoitti...

Meillä sylvesteri-kissa tulee yläkerran portaiden yläpäähän juuri raollaan olevan oven kohdalle ja mouraisee niin karmaisevasti että säikähdetään isännän kanssa joka kerta hereille kuin yhteisestä painajaisesta.

Lapsia se käy herättelemässä mouruamalla jokaiselle sängylle erikseen..

Hassua on se, että syltty tekee näin myös päivällä, jos se haluaa ulos tai jotain muuta. Vaikka sängyissä ei siis ole ketään ü

Kirjasta pitää mainita sen verran, että pelkäsin aluksi tarttua Sofi Oksasen puhdistukseen. Epäilin sen kai olevan jotenkin raskasta ja hankalaa luettavaa. Yllätyinkin siis eniten siitä, kuinka helppo se oli lukea.

Ryssistä tai ryssittelystä meidän suvulla ei ole minkäänlaista kokemusta, joten kovin henkilökohtaiseksi en kirjaa kokenut. Isoäitipuoleni muistan pelänneen ja inhonneen "venakkoja", mutten sitäkään pienenä oikein tajunnut. Olen silti hyvilläni että "uskalsin" lukea hienon kirjan ü

Journey kirjoitti...

Eräänä aamuna koin elämäni yllätyksen, kun meillä ympäri vuoden kortteeria pitävä kesäkissa venytellessään työnsi takatassunsa tiilenpunaiset anturat kynsineen päivineen suoraan vasempaan sieraimeeni. Että hyvää huomenta vaan! :D

Anita Konkka kirjoitti...

Mikähän nenässä mahtoi liikkua? Ei varmaankaan herne :)