Katukirjailija Dize

Kirjan kansi

Dize on  kirjailija, le writer   ranskaksi. ( Suomessa graffareita sanotaan  wraittereiksi). Hän kirjailee pariisilaisia  seiniä.  Hän aloitti uransa  kymmenvuotiaana  80-luvun loppupuolella, jolloin  tagien kirjoittaminen kaikkialle oli suurta  muotia  koululaisten keskuudessa.  90-luvun alussa  teinipoikana  Dize  rupesi   maalaamaan graffiteja   junien, metrojen ja  ynnä muiden ajoneuvojen  kylkiin,   mutta "taggaaminen pysyi  työni perustana," kuten hän sanoo. Ystävät kertovat, että hän  oli  kova  työntekijä jo  tuolloin. Hänellä oli aina luonnoslehtiö mukana, bileissäkin hän  vain kirjoitteli  tageja lehtiöönsä,  sillä aikaa kun  muut   joivat ja pitivät hauskaa.  

Hänen  nimensä  vaihtui  Dermasta Deas'iin,   Dizeen, Dizeriin ja  Dizasteriin   sitä mukaa kun hänen kirjoitustyylinsä kehittyi. "Olen kirjainteni vanki.  Jos nimeni alkaisi  S-kirjaimella, tyylini olisi taatusti erilainen.  Kun vaihdan  nimeä, maalaan eri tavalla. Ensimmäinen kirjain antaa dynamiikan ja  johtolinjan kaikille piisseilleni." 

Aukeama kirjan sivulta. Värit eivät   täysin vastaa kirjan kuvaa, jossa   sininen on tummempaa ja vivahtaa  enemmän violettiin.

Kuvan piissi  on Dizen  siirtymävaiheesta  vuodelta 2000, jolloin hän alkoi lisätä töihinsä    nuolia, sarjakuvahahmoja   ja muita  dekoratiivisia elementtejä.   Tyylimurrokseen  vaikutti varmaan myös se, että  hänestä oli tullut isä edellisenä vuonna.  Varjellakseen pientä perhettään hän  lopetti vandaaliretket ja  keskittyi    freskomaalaukseen, kuten ranskalaiset sanovat,  eli  alikukukukäytävien,  aitamuurien, hylättyjen  talojen,varastojen ja tehtaiden   seinämaalaukseen. 

"Graffiti on vapaata, kuka tahansa voi valokuvata sitä.  Mutta siitä en pidä että  graffitejani käytetään  kaupallisiin tarkoituksiin,  mainoksiin....  

Kun  työhösi  reagoidaan, se kannustaa. Graffiti on  ennen kaikkea mainostamista: päämäärä on tulla nähdyksi ja  tunnustetuksi. Jos joku muistaa sinun "pseudosi" (=salanimen), silloin olet voittanut, olet saavuttanut päämäräsi," sanoo Dize. 

Luxemburgissa asuvat lapsenlapseni olivat ilmeisesti vihjaisseet joulupukille, että isoäiti on kiinnostunut graffiteista, koska sain  joululahjaksi  monografian  Dize Warmstyle  Dizaster.  Sarjassa  Wasted Talent, on ilmestynyt muitakin monografioita graffitintekijöistä.  Dize on päässyt kovalla työllä päämääräänsä, kun  hänen töistään on tehty kirja.  Se kirja on ainoa, jonka pukki toi tänä jouluna minulle. Olen  katsellut  sen kuvia  kauhean  flunssan kourissa, mitään muuta en   pariin päivään ole jaksanut tehdä.   Alan olla voiton puolella, kun jaksan  tänään blogata.  Ulkona en ole käynyt sitten jouluaaton, jolloin  kylmetyin Hietaniemen hautausmaalla.

Joku  lukija varmaankin ihmettelee mikä minua  noissa töhryiksi sanotuissa seinäkirjoituksissa  ja -kuvissa kiinnostaa.  Ehkä se on äidin perua,  hän oli freskomaalari yhdessä elämänsä vaiheessa.  Kun muutin  Vuosaareen ja sain digikameran, aloin  kuvata graffiteja, joita näin  pyöräilyreittini varrella.  Kiinnostus laajeni   tarroihin,  stencileihin, paste-upeihin  ynnä muihin kielletyihin kuviin joita oli sähkökaapeissa ja  ränneissä. 

Olen  koonnut  Picasan verko-albumiin kansion  Kuvia ja kirjoituksia kaduilta. Se sisältää sekavan kokoelman  graffiteista, tageista ja kuvista, joita olen nähnyt Helsingissä, Luxemburgissa, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Tartossa ja Narvassa.

Hesarissa  oli  pari päivää sitten juttu Pariisin  katutaiteesta ja  kommenttiosastossa käytiin  keskustelua kuumana.  Mistä  noista ihmisiä  sikiääkin, joilla  on  aina niin varmoja  mielipiteitä asiasta kuin asiasta.   Minullakin  on mielipide (kerrankin): on parempi että nuoret miehet purkavat  uhoansa  seinämaalauksiin kuin  ajamalla  maanteillä  humalassa rallia. 

Valkoinen siluetti

Alvar Aallon  Finlandia-talo joulukuussa 2009

Tämän viikon aiheena on: profiili/siluetti.

Isä, poika ja ...

sängynpääty

Ibizalla  oli tapana   entiseen aikaan antaa  nuorelle parille  häälahjaksi   aviovuode, jonka  paikallinen puuseppä oli  nikkaroinut ja koristellut  kuvin.  Harvemmin näkee  Jeesuslapsen Joosefin sylissä,    Joosefhan   on kertomuksissa  vain  sivuhenkilö.    Varmaankin  hän  vaihtoi  vaippoja  ja hoiti vastasyntynyttä,  sillä aikaa kun  Maria  makasi lapsivuoteessa.  Olisikohan  Maria  selvinnyt  ilman  häntä  synnytyksen  jälkeisistä päivistä ja paosta  Egyptiin?  

Valokuvasin sängynpäädyn  noin 20 vuotta sitten San Carlosin kylässä. Harmillista, että  otoksia  on vain  yksi.  Siihen  aikaan ei ollut digikameroita,  filmiä  piti säästää, ja kamerakin  oli  hyvin yksinkertainen,  ei  paljon  laatikkokameraa kummempi.  Pienissä ympyröissä kerrotaan kuvin Jeesuksen elämä  syntymästä ylösnousemukseen.  Kuvien  olla olevissa nauhoissa on   evankeliumien tekstiä, mutta siitä ei saa  selvää edes klikkaamalla kuvaa isommaksi.   

Ninni toivottaa...

Hyvää joulua   kaikille lukijoilla kuin 

myös satunnaisille kävijöille !

Matkalla jonnekin

Pyhtitsan mustavalkoinen luostarikissa matkallla jonnekin.

Mustaa ja valkoista -valokuvablogin  viikon aihe on  "MATKAAN JO KÄY"

Pimennossa

Aurinkolahti joulukuussa

Päivä loppuu tänään  kello 15.00

Onhan  tästä ollut  puhetta

taivaan seinällä,

ilmoitustaulu ilmassa kiinni,

ilveillen, tirkistellen vielä ,

näkyykö,

pitkin vuotta olen valmistautunut

pimeän yllätykseen

ja aina se on  yhtä  syvä,

[...]

Katkelma Pirjo  Kotamäen  runosta  esikoiskokoelmassa Ilmi, joka  ilmestyi  viime   toukokuussa Sanasadolta.   En  löytänyt  Kritiikkiportista enkä  muualtakaan netistä  yhtään  ainoata arvostelua  Kotamäen  kirjasta.  Se  elää  pimennossa  omaa  salaperäistä  elämäänsä, ellei  joku kirjastoenkeli nosta sitä  hyllystä  esille, jolloin  satunnainen  ohikulkija  ehkä  poimii sen mukaansa. 

Kotamäki on outo lintu, hän ei ole  verkostunut eikä kuulu mihinkään  ryhmään.  Hän on ulkopuolella leirin, ilman   taustakontekstia.  Ville Hytönen  kirjoittaa Parnasossa ( 1/2009 s.14): "Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on henkilö- ja piirivetoista, kritiikeissä arvotetaan kirjoittajan taustakonstekstia, jopa hänen mentoreitaan, kustannustoimittajia, kotikaupunkeja."  Hytösen  mukaan  Suomessa kirjailijasta tulee  kirjailija kun hänet on tavattu, hänen kirjansa on kirjakaupassa ja (painetussa) lehdessä on julkaistu kirjasta  arvostelu. 

Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on  aina ollut henkilö- ja piirivetoista.  Oli  jo 60-luvulla jolloin   aloittelin uraani,  oli sitä  myös 20-luvun lopussa jolloin isäni aloitti uransa. Uutta  lienee se että kirjakauppaan on entistä vaikeampi saada  kirjojaan,  siksi että  yksi tai kaksi  kauppaketjua  hallitsee markkinoita ( kts.  Parnasson keskustelu Maan tapa).   Kirjojakin  arvostellaan  lehdissä   harvemmin  verrattuna vaikkapa  60- ja 70-lukuihin.    Näyttäisi siltä, että ainoa  tie   runoilijaksi kulkee  verkottumisen ja  ryhmittymisen kautta.  Entä jos  joku  on luonteeltaan vähän erakko  ja  kirjoittaa niin  omalaatuisesti, ettei  sovi  mihinkään  ryhmään?

Mieleen  tulee  Emily  Dickinson, joka  kirjoitti  niin särmikästä  runoa, että  aikalaiset eivät  ymmärtäneet hänen runokieltään.  Hän sai  vain  muutaman runon  julkaistua elinaikanaan, mikä  oli todella turhauttavaa,  koskapa  hän  kirjoitti eräässä runossaan:

Miten ikävystyttävää olla joku!

Miten julkista, kuin samakko

Kuuluttaa nimeään koko pitkän päivän

ihailevalle suolle!

Aurinko poltti pimeään reiän

kuin pieni tyttö suurennuslasin kanssa

paperi riemastui, vaihtoi olomuotoa,

( Katkelma  Kotamäen runosta.)

Minkälainen on  Ilmi-kokoelman runoilijaminä?   Lyhyt hahmotelma, ei kokokuvaa,     runoilijaminän  omia sanojaan käyttäen: 

 Kun hän   menee  Joukahaisen kanssa pubiin,  hän vetää metson pöydälle, kaupunkilaisen pukimet, laittaa päälle hameen ja miehisen ilmeen, suoraan Sörkasta vedetyn aasinhännän jonka kiinnittää säärensä laitaan,"katsos tässä kohti olen nainen, tässä kohtaa Jussi, tässä kohtaa äiti, tässä pieni lapsi, tässä kohtaa metsästetty eläin, tässä kohtaan ripustettu kyynel, tässä kohtaa rietas neitsyt omalla lihallaan, tässä kohti pariloitu katse miehen viiksiin,"

 Kun hän menee kirkkoon, hän ei  usko:

"kirkonpenkin viivasuoraan järjestysintoon,

pölyn viimeiseen pyyhintään kulta-astiasta,"

puu vavahtelee saarnastuolin alla,

puhe narahtelee saranoistaan,

suu on auki, maanpäällinen näkyy,

kartta infoa, kieltä joka puhuu jotain

maanpäällistä tajuntaa,

niin selvä totuus,

nahkainen jalkapallo, joka osuu minuun

saarnastuolista,ja

kaadun penkin viereen

pelkästä totuudesta."

Hän on odottanut että:

"sanalla on vapaus heittää lippu salkoon,

omassa ilmanalassa

sanat tuulisivat,"

Hän on:

"vanha tienviitta uudella tiellä"

Runeberg-ehdokkaat ja Hesarin kirjaroviot

Suomen kansallisrunoilijan patsas 

Koska  tähän  blogiin on tultu    viime päivinä useamman  kerran google-haulla: Runeberg-ehdokkaat,   niin  laitan    ehdokaslistan tänne. Paperi-Hesarista  ehdokkaita ei löytynyt. Ehkä se  oli  kannanotto:  tarpeeton kisa,  ei julkisuusarvoa.   Vuoden  2010  Runeberg-palkinnon ehdokkaat ovat:  Kristina Carlsonin  Herra Darwinin puutarhuri,  Monika  Fagerholmin  Säihkenäyttämö, Kari Hotakaisen Ihmisen osa, Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropia, Sanna Karlströmin Harri Harlowin  rakkauselämät,  Juha Siron  Marilynin hiuspinni ja  Maarit Verrosen Normaalia elämää.  

Kuvassa  viisi Runeberg-ehdokasta ja esiraati Runeberg-kodissa Porvoossa, oikeassa laidassa raadin  puheenjohtaja Orvokki Autio.  Kuva on   Uusimaa-lehdestä.

Hesarin  Kuiskaaja on on käynyt  kuuntelemassa  kustantajia, jotka osallistuivat   Kirjailijaliiton paneelikeskusteluun aiheesta  Mitä  kustantamoissa tapahtuu  todella?   Kuiskaajaa oli  hätkäyttänyt tieto, että eräs kirjakauppaketju oli  kieltänyt kauppiaita  tilaamasta  uusia kirjoja varastoon  joulukuun 9.päivän jälkeen.  Ilmeisesti  Kuiskaaja  on  laatukirjallisuuden ystävä, koska  hän  kirjoittaa: Menestysteosten roviot hallitsevat kaupan ilmettä, laatukirja kalpenee nurkassa ja katoaa  kohta kokonaan. Freudilainen lipsahdus tai ei. Minä tulkitsen  Kuiskaajan lausunnon niin, että hän toivoo  menestyskirjojen palavan roviolla.


Tammesta ei  kukaan osallistunut  paneelikeskusteluun.  Tilanne Tammessa  vaikuttaa  huolestuttavalta.  Hesarin kuiskaajan tietojen mukaan Tammi antaa kenkää ( taas!) joukolle työntekijöitään, mutta haluaa  pitää heidät freelancereina  ja vuokrata heille   työtilaa  toimitalostaan.    Kehnot  ja epävarmat  työolosuhteet vaikuttavat  kirjailijan  ja kustannustoimittajan  suhteeseen.  Entiseen hyvään aikaan kirjailija sai teetä ja sympatiaa, kun  kävi  Tammessa.  Mitenkä  mahtaa  olla  kun kustannustoimittajat  ulkoistetaan?  Ei todellakaan  näytä hyvältä. Bonniers, Tammen omistaja, taitaa painaa pahasti päälle.  Jos   Tammi kaatuu,  siinä menee  minulta kustantaja.  Masentavien  aavistusten vallassa  palaan  takaisin  sänkyyn potemaan  keskikorvantulehdusta ja  yskäryskää.

Pysähtynyt parisuhde

Valokuvatorstain 152. haaste pysähtynyt

Sikaa vai ei?

Iso sika  Tarton kauppahallin edessä.

 Heikottaa, yskittää,  väsyttää, viluttaa mutta  kuumetta ei ole. Onkohan tämä  sitä  kuuluisaa sikaflunssaa?  Jos on, niin sitten se tarttuu Ninni-kissaan.  Koiriin  ei kuulema tartu, mutta ei minulla   koiraa olekaan.

Ninni  sai ensimmäisen  blogipalkinnon  Blogisiskolta ja lähettää sen edelleen  K-Blogin kissoille ja Jimin poppoolle. 

   Tässä  palkinto.  Pikkuenkeli on melkein yhtä söpö kuin Ninni.

Sain saman  palkinnon  Marja-Leenalta ja   jatkan   kiertoa  seuraaviin blogeihin:  Kertomus  jatkuu  ja Avatar.   Ohjeet palkinnon kierrättämisestä  löytyvät  Marja-Leenan blogista.

Onko sinulla nenäliina?

Kuva  napattu Pirkan  sivuilta

Herta  Müller  vastaanotti tänään  Nobelpalkinnon   Tukholmassa. Palkintopuheensa hän aloitti  kysymyksellä "Har du en näsduk?"  ja  päätti  puheen sanoihin  " Kan det förhålla sig så att frågan om näsduken i alla tider inte varit en fråga om näsduken utan om människans akuta ensamhet." 


Se oli  hieno  puhe  sanoista, kirjoittamisesta ja   etenkin  nenäliinan  merkityksestä hänen elämänsä eri vaiheissa.    Puheen voi lukea   ruotsiksi täältä. Ja englanniksi täältä. 


 Oskar Pastior, jonka  Müller mainitsee puheessaan, oli  romanialaissyntyinen runoilija ja kääntäjä, joka kuului  Oulipo-ryhmään.  Tapasin  hänet  Berliinissa vuonna 2001, kun hän esiintyi Oulipon  matineassa. Hän kuoli  vuonna 2006.  Herta Müller kirjoitti kirjan  Everything I possess I Carry With Me   (2009) Pastiorin  kokemuksista Gulagista, jonne hänet oli nuorena miehenä   karkotettu. Toivottavasti se kirja  suomennetaan pian.

Finlandia soikoon itsenäisyyspäivänä

Afgaaninaisia suomalaisessa kansallismaisemassa. 

Kuva   on  näpätty Rosa Liksomin   elokuvasta Finlandia- National  Landscape, osa 1 joka  esitettiin Eino Leino seuran pikkujoulussa 3.12.09

Itsenäisyyspäivän  ajatuksia voi lukea  muunmuassa Vallankumouksen hedelmistä.

Kissanelämää ja linkkejä

 Ninni  pyydystää päärynöitä

 Asuinkumppaniani  kiinnostaa kaikki minkä saa pyörimään,  kuten päärynät ja pienet  pomppivat  pallot    Se on  oppinut  leikkimään  itsekseen  ja  katsomaan  telkkaria.   Tavallisesti  se katsoo sitä  valimatkan päästä, mutta  pari  iltaa sitten se työnsi  nenänsä  ruutuun kiinni, kun  näki  siellä  Runoraadin juontajan  Minna Joenniemen.  Ehkä  Minna muistutti  jotain   Ninnin menneisyyden  ihmistä. 

Linkkejä:  Talvisodan valokuvia  löytyy     sivupalkin  Jaetuista otsikoista  klikkaamalla kohtaa  The Winter War.  Palkista  löytyy  myös   linkki  eilen  The   Guardianissa  olleeseen Jeanette Wintersonin haastatteluun.  Hänen  mielikirjansa  on  Family Moomintroll.  Kenties  hänen  hänen  mielihenkilönsä  on  Muumikirjosta tuttu majakanvartija,   koska  eräs hänen romaaninsa  on nimeltään Majakanvartija.  Tällä hetkellä hän  haluaisi  olla  pariisilaisessa Shakespeare& Co -kirjakaupassa. Siellä minäkin haluaisin  olla.  Ennen siellä oli  paljon kissoja,  en tiedä onko enää.  Pitäisi päästä katsomaan.  Lopuksi    hän  toteaa, että elämä  muuttuu  paremmaksi, kun vanhenee.   Lohdullista,  mutta  kuinkahan  vanhaksi  sitä pitäisi vanheta,  mietin minä.  

  

Naiskalenteri

Sanojen  ajan  joulukalenteri on ilmestynyt.  Täältä pääsee klikkaamaan luukkuja auki ja lukemaan mitä naiskirjailijat  ovat sanoneet naisena olemisesta. Joukossa  on  ainakin yksi mieskirjailija, saattaa heitä olla  enemmänkin,  en tiedä kun en  avannut kerralla kaikkia  luukkuja niin kuin ahne pikkulapsi.


PS.myöhemmin illalla. Kyllä  Googlen  hakurobotti  osaakin olla vitsikäs. Kun  naputtelen hakusanaksi "naiskalenteri,"  robotti kysyy: "Tarkoititko mieskalenteri?"  Häh? minä  kummastun.

Sinivalkoista

Ympäristötaidetta  Helsingin  Kivinokassa pari kesää sitten.

 Kuvassa  Adolfo Siuranan  teos Palata keinuen.

Valokuvatorstain 151. teema on  sininen ja valkoinen.  

Tämän  pystin  kuvasin Tarton  yliopiston taidehistorian laitoksella.

Wulffin kulman pukki

Wulffin kulman joulupukki  Helsingissä. Pukiksi nuori, vain 82-vuotias.  Kun olin lapsi,  tätä  piti  päästä  Munkkiniemestä asti katsomaan. 

Lisää  joulukollaaseja täällä.