Kalevalan kyyhkynen

Ilmarinen Vanhan ylioppilastalon portaalissa Helsingissä

Mitä lintu tänne lennit
tulit kyyhky kynnykselle?

kysyy Ilmarinen Louhelta, joka muutti itsensä kyyhkyseksi ja lensi kertomaan Ilmariselle, että on päästänyt auringon ja kuun kiven sisästä:

Tuota lienen kynnyksellä
sanomata saattamassa
jopa kuu kivestä nousi
päivä pääsi kalliosta.

Kyyhkynen on rauhan ja rakkauden symboli, kreikkalaisessa mytologiassa rakkaudenjumalattaren Afroditen lintu. En ole löytänyt Suomen kansan vanhoista runoista vastaavaa tarinaa. Niissä Louhea kuvataan hiiden portoksi hyvin negatiiviseen sävyyn. Lieneekö Louhen muodonmuutos Pohjolan pahasta eukosta rakkauden linnuksi Lönnrotin keksintöä?

Kansanrunouden naiskuvasta lisää täällä.

Murtumia muurissa

( klikkaa kuva isommaksi)

Pyramuksen ja Thisben tarina Ovidiuksen Muodonmuutoksista tuli mieleeni kun näin aukon muurissa ja sen viererssä kasvavan puun viime keväänä Narvassa kivenheiton päässä Venäjän ja Viron rajajoesta.

Katkelma Gunnar Ekelöfin runosta Ex Ponto ( suom. Väino Kirstinä ja Tarmo Manelius):

"halkeama muurissa:
Pyramos ja Thisbe - Philemon ja Baukis
Älä hymyile yksinkertaiselle, älä edes pinnalliselle myytille
sillä mustimman meren rannalla se ehkä on sinun"

Valokuvatorstain 121. aihe murtuma.

Isoveli valvoo -Lex Nokia

Tätäkö me haluamme:

Taloyhtiöt voisivat seurata mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa;

Kirjastot voisivat valvoa asikkaiden selailutapoja;

Yliopistot voisivat tutkia VoiP-puheluiden käyttöä.

Lue lisää Lex Nokiasta Aikakaudenytimestä.

Vahingosta viisastuu

Älkää hyvät ihmiset avatko sellaisten kommenttien linkkejä, jotka on kirjoitettu ulkomaankielellä ja joissa kehotetaan käymään kommentoijan saitilla.

Viikko sitten nimimerkki aan toivotti minulle kaikkea hyvää englanninkielellä, taisi toivottaa Jumalan siunaustakin. Avasin linkin uteliaisuuttani. Saitti oli indoneesialainen, mutta kävijatilaston mukaan kukaan ei ollut tullut blogiini Indoneesiasta. Uteliaisuuden seurauksena sain koneelle troijalaisen. En osannut epäillä nimimerkki aania. Vasta tänään ymmärsin yhteyden, kiitos Juhani Tikkasen ja poistin kommentin. Toivottovasti kukaan muu ei ole erehtynyt avaamaan sitä kommenttia . Sietää varoa moisia hyvän toivottajia, heillä on paha mielessä. Se viruksenlevittäjä oli kirjoituksen Kuka oli Anna Halmkrona kommenttilootassa.

Viereinen orkideankuva ei liity virukseen. Ostin sen, kun kävin hakemassa ilmaisen siemen- ja sipulikuvaston. Multakämmentä rupeaa syyhyttämään ja mielessä alkavat pyöriä puutarhaunelmat helmikuussa, kun valo lisääntyy. Orkidea on elämäni ensimmäinen. Saa nähdä pysyykö se hengissä minun hoidossani.

Katudraamaa

Mielenosoitus Kolmen sepän patsaalla lokakuussa Hullujen päivien aikaan (klikkaa kuva isommaksi).

Valokuvatorstain 120. haaste on draama. Tein kollaasin, koska minun on vaikea valita yhtä kuvaa. Sitä ennen luin Valokuvatorstain säännöt tarkasti eikä niissä ei kielletty kollaasin lähettämistä, ei myöskään vanhojen kuvien lähettämistä, kunhan ovat omia kuvia eivätkä kaverin ottamia.

Valokuvatorstain periaatteista on ollut kovasti keskustelua. Jotkut osallistujat ovat sitä mieltä, että kuvien pitää olla tuoreita, so. otettu vasta haasteen julkistamisen jälkeen. Jotkut haluavat kuvat sellaisinaan, ilman sanallisia selityksiä. Jotkut toivovat kommentteja. Jotkut turhautuvat jos kävijätilastot osoittavat laskusuuntaa ja lakkaavat lähettämästä kuvia. Mielipiteitä on yhtä monta kuin miestäkin/naistakin. Minun puolestani kaikenlaiset kukat ja kuvat saavat kukkia. Yksi Valokuvatorstain suosikeistani on nimimerkki Djadja, jonka kuvia ei voi kommentoida.

Uutela helmikuussa

Skatan tila, Uutela 15.2.2009 (klikkaa kuvat isommiksi)

Kissankin mielestä helmikuu on helmi. Se istui tänään paistattelemassa päivää ovettomassa jääkaapissa Miina Äkkijyrkän navetan seunustalla ( ylemmän kuvan vasemmassa reunassa oleva rakennus).

Sääli jos Miina häädetään Skatan tilalta ja tämä maisema katoaa. Kuvassa näkyvää tietä pitkin huristelevat autoilijat koirapuistoon ulkoiluttamaan koiriaan. Ei ihme että Miinalta ovat päreet palaneet heidän takiaan. Ihmettelen miksi kaupunki ei ole järjestänyt koirapuistoa johonkin toiseen paikkaan. Ja miksi kaupungin ulkoilupuistossa sallitaan muu kuin huoltoajo?

Valokuvatorstain 119. haaste "helmikuu on helmi"

Kuka oli Anna Halmkrona?

Uudessa Parnassossa, joka ilmestyi minun postiluukustani torstaina 12. 2., on Ville Hytösen muistokirjoitus Jäähyväiset Annalle, pienelle runotytölle. Alaotsikko: Anna Halmkrona (19??-2009) in memoriam.

Hytönen aloittaa muistokirjoituksensa sanoilla: " Se oli kai jonkinlainen kokeilu. Anna ilmestyi työhuoneeseeni melkein sattumalta ja kertoi omasta elämästään."

Muistokirjoituksen lopussa Hytönen tunnustaa:"Minä tunsin hänet hyvin, mutta emme koskaan tavanneet kasvotusten. Hänen olemassaolonsa oli käsitetaiteellinen teos, performanssi, joka ei koskaan saanut eikä tule saamaan lopullista muotoaan. Sen sijaistuote on Halmkronan runokokoelma."

Ville Hytösen mukaan Anna Halmkrona kuoli yksinäisyyteen. Ilmeisesti se tapahtui helmikuun 10. päivä, jolloin Anna lähetti klo 13.10 Facebookiin lakonisen tiedonannon: "Anna 1972-2009." Uusi Parnasso oli silloin matkalla tilaajille.

Oheinen kuva on peräisin Facebookin profiilista, josta käy ilmi että Anna Halmkrona syntyi 3. huhtikuuta 1972 ja hänen parisuhdetilanteensa oli "sinkku." Hänellä sekä minulla oli 8 yhteistä kaveria, muunmuassa Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi.

Ville Hytösestä tuli Annan kaveri 12.2. jolloin Anna Facebookin mukaan oli jo kuollut. Samana päivänä Annan kaverit havahtuivat. Timo Lappalainen kirjoitti hänen seinälleen: "Nyt kun sä olet kuollut, milloin me juhlitaan sitä?" Ja Sinikka Vuola: "Niin, milloin muistotilaisuus." Miia Toivio lähetti viimeisen tervehdyksen:" Hei hei Anna, harmi ettet kirjoita enää!"

Parnasso-blogissa Lassi Kämäri sanoo rumasti, että Anna Halmkrona on Ville Hytösen kusetusta. Siihen minä en usko. Ainakin hänen runoteoksensa on olemassa, vaikkei häntä itseään ehkä olisi koskaan ollutkaan.

Juhani Tikkanen analysoi 12. 2. ilmestyneessä blogikirjoituksessaan Anna Halmkrona r.i.p Annan ainoaksi jäänyttä runokokoelmaa Kolmas sotaleikki ja löytää yhteyden Ezra Poundiin. Savon Sanomien kriitikko kirjoittaa 1.5.2008 , että "Anna Halmkronan (s. 1972) esikoisessa Kolmas sotaleikki säkeet suodattuvat kokonaisuudeksi, jonka yllä riippuu epämääräinen tunne merkitysten olemassaolosta. Liikkeen ja paikan fragmenteiksi nimetyt runot saavat lukijan turhaan etsimään kiinnekohtaa. Kokoelma on jatkuvassa liikkeessä, hajoamisen ja yhdistymisen tilassa."

Tekijällä on väliä. Ville Hytösen mukaan Annan "elämän tavoite oli tutkia, miten kirjailijajuhlia käymätön ja kaikille tuntematon kirjailija luisuu teksteineen kirjavuoden valtavien nimekemäärien väliin ja jää huomiotta." Toinen Ville, WSOY:n Ville Viksten sanoi aikoinaan minulle, että kirjailijan pitää näkyä, kun yritin paeta näkymättömyyteen. Ilman kirjailijan fyysistä osallistumista kirjamarkkinointiin, kirjan voi lähettää saman tien makuloitavaksi, vai miten on?

Todellista sinkkuelämää

Harvinainen kuva: Michel Houellebecq nauraa.
Lähde: Houellebecq-sivusto

Unettomana yönä luin Halujen taistelukentän, Houellebecqin esikoisromaanin, joka ilmestyi vuonna 1994 ( suom. Ville Keynäs. WSOY 2009). Kirja kertoo noin kolmekymppisistä sinkkumiehistä, jotka taloudellisella tasolla kuuluvat voittajiin, mutta seksuaalisella tasolla häviäjiin. Heidän elämässään ei ole tippakaan Sinkkuelämä-sarjan glamouria. Jopa sängyn ostaminen on tuskallinen ongelma ja voi ajaa miehen itsemurhan partaalle. Näin Houellebecq: "Jos haluaa säilyttää myyjän arvostuksen, on pakko ostaa kahden hengen sänky huolimatta siitä, onko sille käyttöä tai tilaa. Yhden hengen sängyn ostaja tunnustaa julkisesti, ettei hänellä ole sukupuolielämää eikä hän myöskään aio hankkia sellaista, lähi- tai kaukaisessakaan tulevaisuudessa ( koska sängyt kestävä nykyään pitkään [...] keskimäärin huomattavasti pitempään kuin avioliitot, se tiedetään liiankin hyvin)."

Kirjan kertoja on on atk-suunnittelija tietopalveluyrityksessä, hänen palkkansa on 2,5 kertaa Ranskan minipalkka," siinä on mukavasti ostovoimaa," kuten hän toteaa. Sen jälkeen kun hänen vaimonsa jätti hänet, hän on elänyt kaksi vuotta ilman ilman seksiä, lukuunottamatta, pornoleffoja , masturbaatiota ja maksullisia seksipuhelinpalveluita.

Kokemuksiinsa perustuen kertoja ajattelee, että " aivan kuten taloudellinen ja pidäkkeetön liberalismi, myös seksuaalinen liberalismi synnyttää absoluuttisen kurjistumisen ilmiön. Jotkut rakastelevat joka päivä, toiset vain viisi tai kuusi kertaa elämässään tai eivät koskaan. Jotkut rakastelevat kymmenien naisten kanssa, toiset eivät yhdenkään. Sitä kutsutaan markkinoiden laiksi [...] Taloudellinen liberalismi on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin. Samoin seksuaalinen liberalismikin on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin."

Seksuaalisesta liberalismista seuraa tunne-elämän kurjistuminen. Houellebecqin kertojan mukaan nuoruuden mittaan kertyneet perättäiset seksuaalikokemukset jäytävät ja tuhoavat kyvyn rakkauteen, ihmisestä tulee yhtä kykenemätön rakastamaan kuin vanhasta tiskirätistä. Ja siitä lähtien hän myös elää tiskirätin elämää: vanhetessa muuttuu yhä vähemmän vietteleväksi ja sitä kautta yhä katkerammaksi."

Houellebecq on koulutukseltana insinööri ja toimi atk-suunnittelijana ennen kuin julkaisi esikoisromaaninsa 44 vuoden kypsässä iässä. Hän ei kiellä romaanin omaelämäkerrallista taustaa. " Tuo omaelämäkerrallinen valinta ei ole oikeastaan valinta, mutta ei minulla ole muutakaan. Jos en kirjoita siitä, mitä olen nähnyt, kärsin yhtä paljon, ehkä vähän enemmänkin."
Juuri tuo omakohtaisuus puhuttulee minua eniten hänen romaaneissaan. Houellebecq ei ole helppo eikä miellyttävä kirjailija, niin raadollisesti hän kuvaa ihmisiä ja nyky-yhteiskuntaa. Eipä ihme että romaanin takakansi mainostaa häntä Ranskan kenties vihatuimmaksi kirjailijaksi.

Houellebecqin omakuva vuodelta 2005
Lisää Houellebecqistä : Keskiluokan Zarathustra

PS. . Näyttää siltä että suomalaiset ovat saamassa oman "houellebecqinsä" runoilija Timo Hännikäisestä. En ole lukenut hänen teostaan Ilman. Olen lukenut vain hänen haastattelunsa Hesarista ( Neljä vuotta ilman). Se on herättänyt vilkasta keskustelua nettifoorumeilla, varsinkin provokatiivinen heitto, että "naisille pitäisi säätää säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa."
Naiset eivät tykkää että heistä tehdään tiskirättejä.

Kirjallisuuden mieskuva taitaa olla muuttumassa, ei ole enää viime vuosisadan alkupuolen viettelijöitä eikä loppupuolen panomiehiä?

Virolaiset sandaalit

Nämä sandaalit näin ja kuvasin viime huhtikuussa Tartossa, KGB:n talossa, jossa on nykyään KGB-museo, hyvin ahdistava paikka. Siitä talosta lähetettiin virolaisia Siperiaan ja/ tai kuolemaan. Olin lukenut juuri ennen matkalle lähtöä Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen (kts. täältä), ja saatoin hyvin kuvitella, että juuri nuo sandaalit olivat olleet Aliidan tai hänen sisarensa jaloissa, kun he olivat joutuneet KGB:n kuulusteltaviksi ja kidutettavaksi.

Valokuvatorstain tämän viikon aiheena on sandaalit. Haastekuvan voi katsoa täältä Ehdin ja vastata haasteeseen joutsenkuvalla, kun tuli tieto että Oksasen Puhdistus on voittanut Runeberg-palkinnon Finlandia-palkinnon lisäksi. Puhdistus, jos mikään romaani, on ansainnut molemmat palkinnot, niin voimakas on kirjan yhteiskunnallinen eetos, mikä on harvinaista suomalaisessa nykykirjallisuudessa, ja niin hyvin Oksanen osaa kuvata tunteita, jotka hallitsevat hänen henkilöidensä elämää.

Ilman sandaaleja

Sandaaleista viis ja menoksi!

Kuvassa yksi Aurinkolahden pahamaineisista joutsenista. Ajavat ihmisiä takaa, minäkin olen juossut niitä pakoon.

Valokuvatorstain tämän viikon haasteena on Elegian kuva lumeen unohtuneista sandaaleista.

Erittäin kissamaista

Ibizalaisia kissoja

Äitejä on moneksi, kissoissakin. Doris Lessing kertoo kirjassa Erittäin kissamaista kahdesta kissastaan ja muistelee lapsuuden kissoja. Hän ei ole personoinut kissoja ihmisten nimillä, vaan väreillä: harmaa ja musta. Harmaa kissa on puoleksi siamilainen, musta kissa tavallista maatiasrotua, molemmat ovat naaraita. Kissat eivät voineet sietää toisiaan, ne olivat kateellisia ja mustasukkaisia ja kävivät jatkuvaa valtataistelua keskenään. Yrittivät lannistaa toisensa katseen voimalla, mutta eivät käyneet toistensa kimppuun niin kuin uroskissat olisivat tehneet.

Lukukokemukseeni vaikutti varmaankin mediassa käynnissä oleva kiivas päivähoitokeskustelu, kun minusta alkoi vaikuttaa siltä, että Lessing kissojensa kautta pohdiskeli myös naiseuden ja äitiyden olemusta. Harmaa kissa oli selvästi uranainen. Jos kissoilla olisi päivähoitopaikka, se olisi viennyt pentunsa sinne ja jatkanut uraansa ihailtuna kaunottorena. Kun taas musta kissa oli täydellinen äiti. Lisääntyminen ja pentujen hoitaminen oli sen elämäntehtävä.

Koska harmaasta kissasta ei ollut kunnon äidiksi, Lessing leikautti sen, minkä jälkeen se keskittyi metsästäjän uraan ja menestyi hyvin. Se kantoi kaikki saaliinsa kotiin, mutta ei syönyt niitä, musta kissa söi ne. Se oli vaatimaton kelpo kissa, se ei turhia nirsoillut kuten harmaa kissa, jolle kelpasi vain paras jänispaisti, kissanruokaan se ei koskenut.

Saudiarabialaisia kissoja

Kissat ovat kuin ranskalaisia kokkeja, nirsoja kulinaristeja, joille kelpaavat vain tuoreet, mieluiten vasta tapetut luonnontuoteet. Minulla on ongelmia kissani kanssa, joka vanhuuttaan ja munuaisvaivaisuuttaan on joutuntut siirtymään dieettiravinnolle. Se ei suostu syömään eläinlääkärin määräämiä dieettiruokia, ne eivät maistu eivätkä haise hyvältä sen mielestä.

Olen kokeillut kaikki mahdollisia dieettiruokia. Lopulta löysin yhdestä eläinkaupasta Kattovitin vähäproteiinista lammaspateeta , jolle Noora ei nyrpistänyt nenäänsä ja kääntänyt selkäänsä. Mutta sitten lammaspatee loppui ja eläinkaupan myyjä sanoi, että he eivät aio enää tilata sitä, koska se "ei liiku." Seuraus: kissa ei ole syönyt mitään kolmeen päivään. Se on jo muutenkin laiha kuin anorektikko. Olen käynyt kaikissa lähiseudun eläinkaupoissa, mutta missään ei ole vähäproteiinista lammaspateeta. Täytyy ruveta soittelemaan kaukaisempiin eläinkauppoihin. Huokaus: voi, mikä urakka, en pidä soittelemisesta.