tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Keskiluokan Zarathustra

”Mihin Jumalaa voi verrata? Ensimmäiseksi tietysti naisen pilluun, mutta mahdollisesti myös turkkilaisen kylpylän höyryihin. Joka tapauksessa johonkin sellaiseen, jossa henki voi tulla mahdolliseksi kun ruumis on tyydytetty ja kyllästetty nautinnolla, ja kaikki huolenaiheet ovat tiessään,” pohtii Michel, Michel Houellebecqin romaanin Oikeus nautintoon ( suom. Ville Keynäs, 2002) päähenkilö. Kauniisti sanottu naisen pillusta, tuosta ikiaikaisesta nautinnon lähteestä.

En ole vielä päässyt perille, miksi hän kuohuttaa ranskalaisia. Oikeus nautintoon -romaanissa, jota parhaillaan luen, on nimensä mukaisesti paljon eroottisia kohtauksia, mutta ei niiden luulisi hätkähdyttävän ranskalaisia. Houellebecq ei ole pornografinen kirjailija. Hän analysoi kirjassaan hedonistista kulttuuria, seksiturismia ja sen ympärillä pyörivää matkailubisnestä, mutta hän ei moralisoi, vaan panee itsensä likoon. Hänen neljäkymmentä vuotta täyttänyt päähenkilönsä on inhimillinen hedonisti, hän pelkää vanhenemista ja nautinnon menettämistä niin kuin ihmiset pelkäävät sitä mikä ei ole vielä tapahtunut - nuorena keski-ikäistymistä, keski-ikäisinä vanhuutta ja vanhoina kuolemaa - ja näkevät vastenmielisinä itseään kymmenen, kaksikymmentä vuotta vanhemmat ihmiset, koska näkevät heissä oman tulevaisuutensa.

Uuteen Paris Match –lehteen, josta tämän kirjoituksen otsikko on peräisin, on poimittu Houellebecqin äsken ilmestyneestä romaanista muutamia sitaatteja, yksi niistä kuuluu:

Nuoruus, kauneus, voimakkuus: fyysisen rakkauden arvot ovat täsmälleen samoja kuin natsismin arvot.”

Ja toinen: ” Nykymaailmassa voi olla ryhmäseksin harjoittaja, bi, transu, eläimiin sekaantuja, S/M, mutta on kielletty olemasta vanha.”

Vaikuttaa vähän siltä Paris Matchin jutun mukaan, että Houellebeqcin vanhenemisen pelot ovat syventyneet ja maailmankatsomus synkentynyt entisestäänkin. Valonpilkahdusta ei näy missään päin.

Ei minusta vanheneminen nyt niin kamala asia ole, siihen tottuu. Sitä voi nauttia muustakin kuin seksistä. Minun vanhenemisenpelkoni oli pahimmillaan 28-vuotiaana, silloin tuntui siltä että elämä on takanapäin eikä mitään ole enää odotettavissa, ei ainakaan mitään parempaa, ja maailmakin oli kamala paikka, rikkaat riistivät köyhiä, Afrikassa kuoltiin nälkään ja Vietnamissa sodittiin. Maailma tuskin koskaan muuttuu paremmaksi, se kehittyy aina vain huonompaan suuntaan, vuosituhannesta toiseen.

Ja vielä yksi sitaatti Houellebecgilta, romaanista Oikeus nautintoon. Se liittyy vieressä olevaan Houellebecqin kuvaan, jossa hän pitelee pessimisti Schopenhauerin espanjankielistä kirjaa kädessään:

”Schopenhauer kirjoitti, että omasta elämästään muistaa vain vähän enemmän kuin jostakin lukemastaan romaanista. Kyllä, niin se juuri on: vain vähän enemmän.” Miten lohdullista!


Lisää Houellebecqista täällä: Todellista sinkkuelämää.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Minun vanhenemisenpelkoni oli pahimmillaan 28-vuotiaana, silloin tuntui siltä että elämä on takanapäin eikä mitään ole enää odotettavissa, ei ainakaan mitään parempaa, ja maailmakin oli kamala paikka."

Miten vanhenemisen pelkosi sitten ratkesi? Aikako sen ratkaisi, vai jotkut asiat elämässä?

Nykyistä maailman tilaa katsoessa tuntuu siltä, että 60-70-luvuilla ihmisillä sentään oli jonkinlaista idealismia - ainakin näin jälkikäteen havaittuna. Rauhanmarsseilla ja naisliikkeessä oli aktiivisia ihmisiä, nykyään ei mitään asioita voi tehdä ilman taloudellista voittoa.

Tämän hetken kolmikymppisenä tuntuu jollain tavalla lohdulliselta ajatella, että maailmantuska ja tunne siitä, että elämä on ohi, ovatkin joku "vaihe" eivätkä tarkka havainto todellisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Niinikään tämän hetken kolmikymppisenä voin sanoa, että kyllä sitä idealismiakin löytyy edelleen, se ei vain nykypäivänä näyttäydy massaliikkeinä.

"Nykyään ei mitään asioita voi tehdä ilman taloudellista voittoa" on vain uskomus.

Anna Amnell kirjoitti...

En ole lukenut tätä Houellebecqin uusinta kirjaa, mutta "Alkeishiukkaset" oli moralisti Houellebecqiä. Hän esittää siinä länsimaisen elämänmuodon äärimmäisenä rappiotilana.

Vanheneminen voi olla naiselle vapauttavaa, tulee itsenäisemmäksi ja rohkeammaksi kuin on koskaan ennen ollut. Onneksi muotikin on nykyään sellaista, että jokainen voi löytää siitä mieleistään.

Anonyymi kirjoitti...

Olen muuttanut blogilistassasi olevan blogini "Kulissien takana" salasanalliseksi ja jatkan samanlaisen päiväkirjan pitämistä uudessa Blogissani "Tärkeimmät asiat" osoite on

http://tarkeimmat.vuodatus.net

Anita Konkka kirjoitti...

Hoeullebecqin uusin Lá possibilité du une ïle ei ole ilmestynyt vielä suomeksi, ranskaksi se ilmestyi elokuun viimeisneä päivänä. Selotuksista päätellen se on vielä lohduttomampi kuin aikaisemmat romaanit. En ole lukenut Alekishiukkasia, se oli lainassa lähikirjoista. Oikeus nautintoon- romaanin Michelille seksi on kurjuuden ainoa lohtu, ja sekin lohtu katoaa. Hän kirjoittaa teemoista, jotka ovat tärkeitä nykymaailmassa, siksi hänestä puhutaan.

Anonymoys kysyi miten vanhemisen pelkoni ratkesi. Se ratkesi vanhenemalla. Kun ikää tuli lisää niin huomasi, että eihän tämä niin kauheata olekaan.

Vielä Houellebeqistä: Ennen kuin hänestä tuli kirjailija hän oli Ranskan parlamentin tietokoneohjemoitsija. Vuonna 2001 hn kävi Suomessa ja osallistui Mukkulan kirjailijakokoukseen. En ollut läsnä, joten en tiedä mitä hän siellä puhu. Vuonna 2002 hän joutui oikeuteen koska oli sanonut, että islam on maailman tyhmin uskonto

Anonyymi kirjoitti...

Houellebecq on moralisti (filosofikin 1600-luvun moralistien tapaan) ja kritisoi rankalla kädellä länsimaiden epäinhimillistä elämänmuotoa. Hän vedättää yli vähän joka kohdassa (seksi, uskonto, teknologia), osaa kirjoittaa ytimekkään loistavasti, jättämällä henkilöiden psykologian "oman onnensa nojaan". (Panin lainausmerkit koska vaikkei hän juuri henkilöiden mielenliikkeitä analysoi, näkyy psykologia tietysti niissä konkreettisissa asioissa, jotka hänen tekstissään ovat.)

Lehdet tietysti repivät mielellään kaikki seksiin, pornoon ja prostituutioon liittyvät ylivedot otsikoihinsa - ne kun myyvät enemmän kuin yksinäisyys, masennus, eristyneisyys. Houellebecqin kirjoissa vain on niin paljon kaikkea muutakin. Sitaatti uudesta kirjasta (lause on syvä ja kaunis - ja helkkarin vaikea kääntää):

Meri on kadonnut, ja muisto aalloista. Meillä on ääni- ja kuvadokumentteja; mutta mikään ei herätä meissä sitä itsepintaisen lumouksen tunnetta joka täytti ihmiset, siitä todistavat niin monet runot, hiekkaan murskautuvan valtameren vääjämättä toistuvan spektaakkelin edessä. (s. 44)

"La mer a disparu, et la mémoire des vagues. Nous disposons de documents sonores, et visuels; aucun ne nous permet de ressentir vraiment cette fascination têtue qui emplissait l'homme, tant de poèmes en témoignent, devant le spectacle apparemmet répétitif de l'océan s'écrasant sur le sable."

Tunnustaudun parantumattomaksi Houellebecq-faniksi. Hänen läpimurtoteoksessaan Extension du domaine de la lutte voi lukea jopa jotakin kirjallisen ohjlemanjulistuksen tapaista (ihan oma tulkintani, voipa olla että erehdyn). Niin paljon tämä Houellebecqin synkkä maailmankuvaa omaa pimeyttäni piristää, että käänsin jopa pätkän tuosta edellä mainitusta: Taistelualue

Suomessa Houellebecq - yksi aikamme ja sukupolvensa merkittävimmistä kirjailijoista - on saanut yllättävän vähän huomiota. Onko kustantamon markkinointi epäonnistunut vai ollaanko meillä liian pelokkaita!?

Muuta tietoa tyypistä & kirjoistaan:

www.houellebecq.info/

http://www.michelhouellebecq.com

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Sanna,

ja kiitos linkeistä. Houellebecq kävi Suomessa 2001 ja esiintyi Mukkulassa, jossa hän oli "kuuma nimi", kuten todetaan Mukkulan kirjailijakokousten historiassa. Juhannuksen alusviikko jolloin Mukkulan kokoukset pidetään, ei tietysti ole markkinoinnin kannalta otollista aikaa, mutta kyllä hänestä lehdissä kirjoitettiin silloin. Ranskalainen kirjallisuus ei jostain syystä vetoa suomalaisiin, ehkä sitä pidetään liian vaikeana ja älyllisenä. Minua Houellebecqin lohduttomuus puhuttelee, hän tuntuu läpeensä rehelliseltä kirjailijalta, ei kikkaile eikä keksi, vaan kirjoittaa omakohtaisesti siitä millaisena hän näkee maailman.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Anita.

Olen suomentanut myös Houellebecqin esikoisromaanin WSOY:lle pari vuotta sitten. He eivät vain ole vielä julkaisseet sitä. Mahdollinen saari ilmestyi viime vuonna eivätkä halunneet julkaista kahta kirjaa samalta. Työnimi oli Taistelukentän laajentaminen, ja se on Alkeishiukkasten ohella minun mielestäni H:n paras kirja. Toivottavasti saavat sen ulos tänä vuonna. Siitä on tehty elokuvakin, joka on ihanan masentava. Kirjassa on jopa toiveikas loppu, jollakin tapaa "Saaren" lopulle rinnasteinen, mutta siinä päähenkilö ei käperry (lähes) täydelliseen horrokseen vaan jää elämään tässä maailmassa.