Mies jota arvostan

Tämä mies asetti taiteen rahan edelle kieltäytyi 25 miljoonasta dollarista eikä myynyt töitään New Yorkin Seagram Buildingin Four Seasons- ravintolalle, vaan lahjoitti ne Lontoon Tate Galleriaan Hänen nimensä on Mark Rothko. Hänen töitään ja ajatuksiaan esiteltiin jokin aika sitten Teema-kanavalla Taiteen voima- sarjassa. En arvannut tallentaa Rothko-jaksoa, mikä harmittaa jälkeenpäin. Onneksi on olemassa YouTube, joka paikkaa puutetta. Mark Rothko- jaksot voi käydä katsomassa täältä:
Mark Rothko (1/6)
Marko Rothko ( 2/6)
Mark Rothko (3/6)
Mark Rothko ( 4/6)
Mark Rothko ( 5/6)
Mark Rothko (6/6)

Rothko, abstraktiksi ekspressionistiksi määritelty, sanoi Taiteen voima -ohjelmassa että hän ei ole abstraktionisti, ei kiinnostunut värien ja muotojen suhteista, vaan ihmisen perustunteista: " I'm not an abstractionist... I'm not interested in relationships of color or forms... I'm interested only in expressing basic human emotions -- tragedy, ecstasy, doom and so on -- and the fact that lots of people break down and cry when confronted with my pictures shows I communicate those basic human emotions... The people who weep before my pictures are having the same religious experience I had when I painted them."

YouTube tekee oikeutta hänen ajatuksilleen, mutta ei maalauksilleen, niitä täytyy päästä katsomaan paikan päälle, Tate Galleryyn, Lontooseen. Alla yksi hänen töistään, jonka nappasin netistä. Maalauksen nimi on Rust and Blue. Se ei kuulu Taten Seagram - kokoelmaan. Rothkosta lisää täällä.


PS. Viides rooli kirjoittaa tänään väheksyvästä suhtautumisesta nykytaiteeseen. Kannattaa lukea. Kirjoituksessa viitataan Särölehden blogiin. Olen liittänyt sen oikean sivupalkin linkkilistaan, josta olen siivonnut - poistanut toimimattomia linkkejä ja leventänyt sivupalkkia niin että kirjallisuussitaatit näkyvät nyt kokonaan.

PS2. Miehestä, jota en arvosta, kirjoittavat sekä päivälehdet että Kemppinen. Se mies ei ole hyvää mainosta koti- ja isänmaapuolueelle.

Pääsiäisrunoja

Ikoniseinä Kishissä

Pääsiäisrunoja on googlattu täältä viime päivinä. Mieleeni tuli, että Tohtori Zivago - romaanin lopussa on ainakin kaksi pääisiäisrunoa, toinen on Piinaviikolla ja toinen on Getsemane. Ne ovat Helvi Juvosen runosovituksia Juhani Konkan raakakäännöksistä, pitkiä runoja molemmat. Marja-Leena Mikkola on muutama vuosi sitten suomentanut suoraan venäjänkielestä Tohtori Zivagon runot ja muitakin Pasternakin runoja. Kokoelman nimi on Sisareni, elämä. Lainaan siitä kokoelmasta Piinaviikolla- runon lopun. Piinaviikko päättyy keskiyöllä, ja tänä iltana päätyy Teemalla draamasarja Tohtori Zivagosta , joka on ollut minulle pieni pettymys.
...
Maaliskuu viskooo lunta
kirkon eteiseen ja rampain parveen,
kuin oven luona ihminen
olisi arkin kannen avannut
ja kaiken rihmaa myöten jakanut.

Ja laulu jatkuu aamunkoittoon,
ja evankeliumit ja psalmit,
kylliksi surtuaan ja itkettyään,
virtaavat autiolle kadulle
himmeään lyhdynvaloon.

Nyt vaikenevat ihminen ja eläin,
kun pimeässä kuuluu kevään huhu:
pian ilmat selkenevät - kuoleman
voi ehkä piankin voittaa
ylösnousemuksen voimanponnistus.

PS. Blogilistalla on uusi kirjallis-poliittinen blogi Neonvalot, joka ei blogina ole uusi. Kunhan ehdin siirrän sen blogini oikean sivupalkin listaan. Niin, kunhan ehdin siivosta sivupalkkia!
Saa nähdä koska se aika tulee.

Siivoamisesta tuli mieleen noidat jotka lentelivät viime viikolla näyteikkunassa. Taustalla näkyy heijastuksena töölöläisiä punatiilitaloja, Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän miljöötä. Siinä muuten kirja joka on jäänyt lukematta. En ole päässyt alkua pitemmälle kirjan monisanaisuuden takia.

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!

Peter Handkesta

Pitkänäperjantaina voi käydä kuuntelemassa Bachin Matteus Passion Erbarme dich - aarian Michael Cancen laulamana täältä, ja lukea Kemppiseltä lisää Matteus Passiosta.

Saaran blogissa on keskusteltu Peter Handkesta. Aika vähän ymmärtämystä hän on keskustelussa saanut osakseen. Hän on vaikea kirjailijalle suurelle lukevalle yleisölle, koska hänen kirjoissaan ei ole juonta eikä suurta tarinaa. Hän itse määrittelee olevansa konservatiivinen klassinen kirjailija New York Timesin haastattelussa.

"Peter Handke oli 1960-luvulla samanlainen ” kirjallinen kauhukakara” Saksassa kuin Saarikoski Suomessa . Hän on pystynyt jatkuvasti kirjoittamaan tiukkaa ja korkeatasoista proosaa. Hän ei tietääkseni ole myynyt julkisuudelle yksityiselämäänsä, vaan shokeeraavia mielipiteitään, jotka ovat herättävät mediassa valtavaa huomiota. Hän osaa sen taidon. Täytyy olla karaistunut luonne että kestää sellaisen hyökytyksen minkä saa julkisuudessa osakseen, kun esittää poikkipuolisia mielipiteitä, " kirjoitin Handkesta vuonna 1997. (Mistä löytäisin sen lukijan)

Kävin Saaran kirjakaupassa ostamassa kahdella eurolla Peter Handken Riisutun epäonnen, josta olen kirjoittanut aikaisemmin Kirjailijan päiväkirjassa. Minä pidän Handken meditatiivisesta tavasta kirjoittaa. Hän pohtii Riisutussa epäonnessa miksi lahjakkaasta tytöstä ( hänen äidistään) kehittyi sovinnainen nainen joka uppoutui arkipäivän joutaviin pikkuasioihin, naamioi itsenä TYYPIKSI, kätki kaiken henkilökohtaisen ja tuli tyynen keskiluokkaiseksi " matkimalla avuttomasti keskinäisessä kanssakäymisessä ennen kaikkea naisten keskuudessa yleistä keskiluokkaista toistensa arvostelua, jossa toinen on tyyppiäni, mutta minä taas en hänen, tai minä hänen, hän ei minun, tai jossa olemme luodut toisillemme tai toinen ei voi sietää toista, jossa näitä kanssakäymismuotoja pidetään jo hyvinkin sitovina sääntöinä..." ( s. 42-43 suom. Arja Rinnekangas). Handken äiti menetti keskiluokkaisuudelle autenttisen minuutensa ja päätyi 51-vuotiaana itsemurhaan.

Minulle Riisuttu epäonni on tärkeä kirja sen takia, että olen yrittänyt kirjoittaa omasta äidistäni, joka kuoli 46-vuotiaana, mutta en ole useista yrityksistä huolimatta innostunut. Handke kirjoittaa äidistä kirjoittamisen vaikeuksista seuraavasti: "... koska olen vain kuvailija enkä voi ottaa kuvailtavan roolia, ei minulta onnistu etäisyyden ottaminen. Vain itsestäni voin ottaa etäisyyttä; äidistäni ei tule millään, kuten muulloin itselleni käy, liikuteltavaa ja itse liikkuvaa, yhä enemmässä määrin iloista roolihahmoa. Hän ei antaudu esitettäväksi, jää käsittämättömäksi, lauseet tippuvat jossakin hämärässä ja lojuvat paperilla sikin sokin." (s. 49)

Handken kirjat ovat pieniä kooltaan ( ulkonaisesti), mutta monikerroksisia. Ne ovat niin tiiviitä, ja siksi hitaita lukea, mutta niihin voi palata yhä uudestaan. Tiedoksi Handken Jukeboksista -kirjaa saa asematunnelin Kirjatorilta kahdella eurolla. Olen kirjoittanut siitä kirjasta aikaisemmin täällä.

Handkelta on ilmestynyt äskettäin suomeksi Don Juan ( hänen itsensä kertomana), suom. Markku Mannila , kustantanut Lurra Editions. Näyttää siltä että harvinaisia kirjallisuuden makupaloja julkaisevat nykyään pienet kustannusliikkeet. Näin kirjoittaa kirjan kertoja: "Minä voin todistaa sen: Don Juan on toisenlainen. Minä näin hänet sellaisena joka on uskollinen - uskollisuuden henkilöitymänä. " Ja minulle hän oli muutakin kuin pelkästään ystävällinen - hän oli huomaavainen."

PS 1. Politiikan arvointi -blogin kirjoittaja Juhani Kahelin kertoo mitä kirjailijat ja kustantajat puhuivat Villa Kivessä paneelikeskustelussa 4.3. aiheesta Muuttuuko kirjallisuus.
Kirjallisuudesta kiinnostuneiden kannaattaa klikata blogi suosikkeihinsa.

PS 2. Päätin ottaa arkistokäyttöön Bloggerissa olevan Kirjailijan päiväkirja, jonne lisään aikaisemmin kirjoittamiani kirjallisuusaiheisia juttuja milloin ehdin. Blogi ei ole Blogilistalla enkä aio sitä toistaiseksi sinne ilmoittaa.

Tukea Dalai Lamalle

Tue Dalai Lamaa ja Tiibetin kansaa. Käy allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa
Avaaz.org - World in Action

Lisäys myöhemmin. Petteri Järvinen kertoo blogissaan Havaintoja digimaailmasta mihin suuntaan maailma on menossa.

Palmusunnuntaina blogeista

Lisäys 17.3. jutun lopussa

Ujo pikkunoita

Virpojia kävi niin paljon tänään, että terveyttä ja hyvää onnea pitäisi riittää tulevaksi vuodeksi roppakaupalla. Noora, vaikka vanhus jo onkin, innostui pyydystämään virvontavarpujen höyheniä.

Helsingin Sanomat on omistanut tänään kulttuuriosaston pääsivun kokonaan blogeille(Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja), ja sehän on herättänyt ärhäkkää mieltä bloggaajien keskuudessa. Kari Haakana on listannut puheenvuoroja. Listasta puuttuu Saaran blogi ja Kirjailijan häiriöklinikka, valitettavasti. Kannattaa pistäytyä lukemassa mitä mieltä nämä teräväkieliset naiset ovat, mikäli asia kiinnostaa. Blogijutun kirjoittaja Esa Mäkinen (jonka kanssa olin aikoinaan PENin johtokunnassa, hän taitaa istua siellä vieläkin) on taatusti tyytyväinen, että hänen juttunsa aiheuttaa keskustelua.

Mäkisen edellinen paljon keskustelua herättänyt juttu pohjautui ( niin otaksuisin) hänen huoleensa siitä, että Kirjailijaliitto valitsee jäsenensä eikä eräs naispuolinen kirjoittaja ole päässyt liiton jäseneksi, vaikka on kirjoittanut kolme kirjaa,ellen väärin muista. Sen jutun todellisia motiiveja vähän ihmettelin - miksi niin paljon tilaa Hesarissa yhdelle kirjoittajalle ison kuvan kera?

Minä tunnustan, että tämä blogi on pelkkää viihdettä, eikä ole muuksi tarkoitettukaan, ei ainakaan kansalaisjournalismiksi, herra paratkoon! Montaignea lainatakseni "minulla ei ole muuta päämäärää kuin kotoinen ja yksityinen... olen omistanut tämän kirjan ( lue:blogin) ystävieni ja sukulaisteni käyttöön..." Montaignessa 1. maaliskuuta 1580. Sitaatti on peräisin Max Frischin Montaukista, suom. Oili Suominen. Siinä muuten kirja jota vilpittömästi suosittelen kansalais- ja muuhunkin journalismiin kyllästyneille.

Lisäys 1. Nostan kommenttiosastosta tänne etusivulle seuraavan mietteen: Kuten monessa blogijutussa on jo todettu, Mäkinen antoi yksipuolisen kuvan blogeista. Ihan sama jos Hesarin kulttuurissa olisi koko sivun juttu aiheesta Mitä on kirjallisuus ja aineistona olisi käytetty listaa: Mitä Suomi lukee.

Lisäys 2. Sedis ehdotti , että vastaiskuna blogimaailman viihteellistymiselle kulttuurista kiinnostuneiden pitäisi tilata Blogilistalta kaikki kulttuuriblogit, kuten käsityöbloggaajat tilaavat toistensa blogeja, ja ovat sillä tavoin vallanneet Blogilistan eniten luettujen listasta puolet. Maalainen ja Mette komppaavat Sedistä.

Mutta tilaaminen ei ole aivan yksinkertainen. Yritin tehdä sitä hommaa Blogilistan kulttuurikanavan kautta. Siellä on vain viimeksi päivittyneet blogit. Aina kun olin tutustunut ja klikannut jonkin minua kiinnostavan blogin omiin suosikkeihini, kanavan lista pomppasi alkuun, ja piti aloittaa listan vierittäminen alaspäin uudelleen. Se alkoi ottaa hermoon. Kanavasysteemi ei ole minusta toimiva. Toisekseen, jos onnistuisinkin tilaamaan kaikki kulttuuriblogit, niin en ikinä ehtisi lukea niitä. Tai no, ehkä eläkepäivillä, mutta nyt on romaanin kirjoittaminen menneillään, ja silloin ei pysty paljon lukemaan, eikä kirjoittamaankaan mitään muuta.

Heijastuksia

Jyry kivellä

Valokuvatorstain 83. aihe on heijastuksia. Mieleeni tuli heti Medusa, jonka kuvasin tietokoneen ruudulta, kun katselin DVD-elokuvaa Stendhalin syndrooma, mutta en tiedä ovatko sellaiset kuvat sallittuja täällä , joten laitan Medusan kakkossijalle.

Caravaggion Medusan pää on Uffizin galleriassa, Firenzessä

Kuva liittyy alustukseen Kauneus ja kauheus, jonka pidin viime kesänä Mukkulan kansainvälisessä kirjailijakokouksessa.

Kulttuuriuutisia

Kuvassa oikealla Eeva Luotonen, joka sai tämänvuotisen Eino Leino palkinnon. Katso palkinnon perustelut Parnasso-blogista. Nyt myös nimimerkki Camunen Parnasso-blogin keskustelupalstalta tietää, että Radio Ylen ykköseltä tulee muutakin kuin aamuhartauksia.

Vasemmalla kuvassa on on Eino Leino Seuran ex-puheenjohtaja Jaakko Heinimäki. Uudeksi puheenjohtajaksi tuli suomentaja Juhani Lindholm, joka on saanut viime aikoina kiitosta ja ylistystä Vänrikki Stålin tarinoiden uuskäännöksistä. Johtokuntaan valittiin mm. J.Pekka Mäkelä, scifikirjailija, suomentaja , ITE-muusikko ja Yrttimaan aikakirja-blogin kirjoittaja.

PS. Sanat-blogin kirjoittaja sai eilen lukeakseen kustannussopimuksen hindin kielelle käännettävästä kirjasta, jonka nimi on Hullun taivaassa. Kirjoittaja odottaa innolla että kirjasta tehdään Bollywood-leffa ja hän saa viettää vanhuuden päivänsä rupioissa kylpien, Goan rannoilla loikoen ja nuoruutensa hippiaikoja muistellen.

Lista

Missähän se mun lista on?

Valokuvatorstain tekstihaaste: "Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas." ( Erlend Loe. Supernaiivi, Like 1998, suom. Outi Menna)

Kokemukseni Mannerheimista

Kuva Katarina Lillqvistin animaatioelokuvasta. Kaapattu telkkarista. Mannerheimin hälyä herättänyt punainen korsetti näyttää kyllä aika mustalta kuvassa.

Kun katselin/kuuntelin eilisiltaista A-Talk -keskustelua, mieleen tuli oma Mannerheim-kokemukseni. Oli kauhea pakkanen, pimeätä ja varpaani olivat jäätyä kalikoiksi, kun piti seistä jonossa, joka mateli hitaasti silloiseen Suurkirkkoon (nykyiseen Tuomiokirkkoon) jossa Mannerheimin ruumis makasi arkussa. Arkun ympärillä oli paljon kukkia ja sen päällä jotain valkoista. Kissa tai jänis? Äiti vei minut sinne. Hän oli Lapualta syntyisin ja halusi laskea kukan Mannerheimin arkulle. Se teko aiheutti kotona rähinän ja vakavan aviokriisin. Isä ei hyväksynyt tekoa ja haukkui äidin pataluhaksi. Myöhemmin äiti vei minut isältä salaa Mannerheimin museoon. Sieltä mieleeni on jäänyt tiikerintalja ja kapea kenttävuode, jossa Mannerheim nukkui yönsä. Taisi olla aikamoisen askeettinen mies.

Minua ei Mannerheim ole koskaan erikoisemmin kiehtonut - johtuisikohan se paleltuneista varpaista ja vanhempieni riidasta. He erosivat myöhemmin, eikä syynä tietääkseni ollut Mannerheim. Naisellista rajoittuneisuutta lienee se, että en ymmärrä miksi hän saa miehissä aikaan niin valtavia tunnekuohuja. Isänmaallisuuteni taitaa olla heikosti kehittynyt siksi että en ole käynyt armeijaa.

A-Talkin keskustelu kiertyi sen kysymyksen ympärille, oliko Mannerheim homo. Mitä ihmeen merkitystä ihmisen seksuaalisella suuntauksella on hänen yhteiskunnallisten tekojensa rinnalla? Minusta on ihan samantekevää onko ihminen homo- hetero- tai biseksuaali, ellen havittele seksisuhdetta.

Seksi nyt kuitenkin on se mikä on aiheuttanut hälyn Uralin perhosesta. Ikään kuin Mannerheim olisi Jumalasta seuraava, suuri ja pyhä isä, jolla ei lapsen näkökulmasta katsoen voi eikä saa olla seksiä muiden kuin äidin kanssa, ja hänenkin kanssaan vain kaksi, kolme, neljä kertaa riippuen siitä kuinka monta lasta syntyy. Kenties Katarina Lillqvistin suurin hävyttömyys onkin siinä, että hän on suistanut jalustalta so. inhimillistänyt myyttisen sankarin. Tiedä häntä, kun en ole animaatiota nähnyt.

Mannerheimilla oli silmää naiskauneudelle. Gustav Hägglund kertoi eilisessä keskustelussa että Mannerheim iskosti silmänsä hänen kauniiseen äitiinsä. Minun isäni kertoi aikoinaan, että hänen veljensä kaunis ja älykäs vaimo, joka tuli Suomeen desanttina, säästi henkensä ja päätyi Mannerheimin suosiolla Mikkelin päämajaan tulkiksi ja kääntäjäksi. Sodan jälkeen hänet palautettiin Neuvostoliittoon ja hän joutui Vorkutan vankileirille kymmeneksi vuodeksi.

PS. Prospero kirjoittaa Loistavassa puhalluksessa: "Ymmärrän että pispalalaiset kantavat kaunaa marskia kohtaan historiallisista syistä, mutta onko pispalalaisilla myös antipatioita homoja kohtaan - ja jos on, niin miksi? Homouden käyttäminen lyömäaseena tai pilkkasanana on kyllä keskenkasvuisten ja kypsymättömien ihmisten touhua. Terveisiä vaan Pispalaan!"

Keskustelu Mannerheimista jatkuu täällä.

Sensuuria vastaan

Kiasman edesta Mannerheimin patsaan juurella kokoonnutaan tiistaina 4.3. klo 12.30 suurmielenosoitukseen nettisensuuria vastaan. Mielenosoitus alkaa klo 13.00 eduskuntatalon edessä. Lisää tietoja sensuuri.infon sivustolta.

Uralin perhosen animaatiokuvia, jotka ovat järkyttäneet joiden ihmisten pyhää Mannerheim-kuvaa, voi käydä katsomassa täällä. Kannatta samalla lukea mitä Katarina Lillqvist ajattelee kohusta, jonka Uralin perhonen on herättänyt jo ennen ensiesitystään.

Taide -lehden blogissa ( via Blogifilosofiaa) keskustellaan Ulla Karttusen lapsipornokuvista. Sitaatti blogikirjoituksesta:

"Ainakin tutkintapyynnön tehnyt taiteilija oli shokissa vielä seuraavanakin päivänä. Avajaisissa yllättäen nähdyt kuvat järkyttivät niin paljon, että hän löysi itsensä harhailemasta Espalta viinilasi kädessä, eikä osannut tehdä muuta kuin soittaa poliisille. Kuvat olivat haavoittaneet myös häntä, näyttäneet maailman, jonka ei pitäisi olla olemassa."

Telkkari pihalle

Banksyn telkkari lentää pihalle. Katutaidetta Lontoosta.

Ei hätää, vaikka telkkari monelta pimeni, kun kaapelitalotkin siirtyivät viikonlopulla digiaikaan. Tietokoneeseen voi asentaa digikortin ja katsella telkkariohjelmia niin kuin ennenkin. Lisäksi mieliohjelmat voi tallentaa kovalevylle, ja kiinnostavia kuvia voi kaapata omiin kokoelmiinsa. Minä kaappasin Vincent van Goghin silmän ja suun Taiteen voima- ohjelmasta.

Sivullisen ongelmat

Kuvassa graffititaitelija Banksyn näkemys Ajattelijasta

Colin Wilsonin kirja sivullisista on ilmestynyt uutena suomennoksena nimellä Sivullinen ihminen. Se on kirja jonka pitäisi kuulua koulujen filosofian opetusohjelmaan, koska se käsittelee niitä olemisen ongelmia, joita fiksut teini-ikäiset pohtivat ( kuka minä olen, mitä varten olen, miksi olen erilainen ja mikä on minun paikkani tässä maailmassa). Olisi ollut hyödyllistä luettavaa sille Jokelan onnettomalle koulusurmaajalle, joka käsitti yhä väärin nietzscheläisen yli-ihmisopin.

Colin Wilson oli oli vain 24-vuotias , kun hänen Sivullisensa ilmestyi, siksi hänen tekstinsä vetoaa nuoriin lukijoihin, vetosi ainakin minuun ja ikätovereihini aikoinaan, enkä usko että nuoren ihmisen maailmassa olemisen ongelmat olisivat kovin paljon muuttuneet niistä ajoista. Eri asia on sitten kuka nykynuori lukee Dostojevskia tai Tolstoita, tai Sartren Inhoa.

Wilsonin kirjan muita sivullisia ovat mm. Nietzsche, van Gogh, Nijinski, William Blake, Hessen Arosusi ja tieysti Camusin Sivullinen. Sivullisten joukkoon ei ole mahtunut yhtään naista, kyllä heitäkin on, ensimmäisenä tulee mieleen filosofi Simonen Weil ja kirjallisuudesta Jean Rhysin naishenkilöt. Kun luin kirjan nuorena ( se oli minulle hyvin tärkeä kirja), ei tullut mieleenkään kysellä missä naiset ovat. Olin sisäistänyt miehisen kirjallisuuskäsityksen eivätkä sivullisuuden ongelmat olleet sukupuolittuneet vielä teini-iässä, miespuolisten sivullisten ongelmat olivat myös minun ongelmiani. Ongelmat sukupuolittuivat vasta sitten kun sain omia lapsia ja menin työelämään.

Vaikea valinta

Valokuvatorstain viikon aiheena on valinnan vaikeus. Viime maanantaina kävelin Arkadiankadulla kaupan ohitse, jonka ikkunassa oli kaksi nuken päätä. Minusta oikeanpuoleisen nuken arvioiva ilme näytti siltä kuin se olisi tekemässä valintaa.