sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008

Palmusunnuntaina blogeista

Lisäys 17.3. jutun lopussa

Ujo pikkunoita

Virpojia kävi niin paljon tänään, että terveyttä ja hyvää onnea pitäisi riittää tulevaksi vuodeksi roppakaupalla. Noora, vaikka vanhus jo onkin, innostui pyydystämään virvontavarpujen höyheniä.

Helsingin Sanomat on omistanut tänään kulttuuriosaston pääsivun kokonaan blogeille(Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja), ja sehän on herättänyt ärhäkkää mieltä bloggaajien keskuudessa. Kari Haakana on listannut puheenvuoroja. Listasta puuttuu Saaran blogi ja Kirjailijan häiriöklinikka, valitettavasti. Kannattaa pistäytyä lukemassa mitä mieltä nämä teräväkieliset naiset ovat, mikäli asia kiinnostaa. Blogijutun kirjoittaja Esa Mäkinen (jonka kanssa olin aikoinaan PENin johtokunnassa, hän taitaa istua siellä vieläkin) on taatusti tyytyväinen, että hänen juttunsa aiheuttaa keskustelua.

Mäkisen edellinen paljon keskustelua herättänyt juttu pohjautui ( niin otaksuisin) hänen huoleensa siitä, että Kirjailijaliitto valitsee jäsenensä eikä eräs naispuolinen kirjoittaja ole päässyt liiton jäseneksi, vaikka on kirjoittanut kolme kirjaa,ellen väärin muista. Sen jutun todellisia motiiveja vähän ihmettelin - miksi niin paljon tilaa Hesarissa yhdelle kirjoittajalle ison kuvan kera?

Minä tunnustan, että tämä blogi on pelkkää viihdettä, eikä ole muuksi tarkoitettukaan, ei ainakaan kansalaisjournalismiksi, herra paratkoon! Montaignea lainatakseni "minulla ei ole muuta päämäärää kuin kotoinen ja yksityinen... olen omistanut tämän kirjan ( lue:blogin) ystävieni ja sukulaisteni käyttöön..." Montaignessa 1. maaliskuuta 1580. Sitaatti on peräisin Max Frischin Montaukista, suom. Oili Suominen. Siinä muuten kirja jota vilpittömästi suosittelen kansalais- ja muuhunkin journalismiin kyllästyneille.

Lisäys 1. Nostan kommenttiosastosta tänne etusivulle seuraavan mietteen: Kuten monessa blogijutussa on jo todettu, Mäkinen antoi yksipuolisen kuvan blogeista. Ihan sama jos Hesarin kulttuurissa olisi koko sivun juttu aiheesta Mitä on kirjallisuus ja aineistona olisi käytetty listaa: Mitä Suomi lukee.

Lisäys 2. Sedis ehdotti , että vastaiskuna blogimaailman viihteellistymiselle kulttuurista kiinnostuneiden pitäisi tilata Blogilistalta kaikki kulttuuriblogit, kuten käsityöbloggaajat tilaavat toistensa blogeja, ja ovat sillä tavoin vallanneet Blogilistan eniten luettujen listasta puolet. Maalainen ja Mette komppaavat Sedistä.

Mutta tilaaminen ei ole aivan yksinkertainen. Yritin tehdä sitä hommaa Blogilistan kulttuurikanavan kautta. Siellä on vain viimeksi päivittyneet blogit. Aina kun olin tutustunut ja klikannut jonkin minua kiinnostavan blogin omiin suosikkeihini, kanavan lista pomppasi alkuun, ja piti aloittaa listan vierittäminen alaspäin uudelleen. Se alkoi ottaa hermoon. Kanavasysteemi ei ole minusta toimiva. Toisekseen, jos onnistuisinkin tilaamaan kaikki kulttuuriblogit, niin en ikinä ehtisi lukea niitä. Tai no, ehkä eläkepäivillä, mutta nyt on romaanin kirjoittaminen menneillään, ja silloin ei pysty paljon lukemaan, eikä kirjoittamaankaan mitään muuta.


5 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Voi kiitos, Anita. Taidetaan olla Kirstin kanssa myös noille toisille bloggareille liian viihteellisiä, mutta siksihän me ollaan just niin suosittuja!

Rita Dahl kirjoitti...

Esa Mäkinen ei enää istu PENin johtokunnassa.

Ripsa kirjoitti...

Saara, minusta hauskinta on se, että kukaan ei kykene suoraan ja tältä istumalta MÄÄRITTELEMÄÄN blogeja.

On mukavaa olla mukana jossain joka ei istu ainakaan sillä tavalla minkäänmoiseen establishmentiin.

Terv.

nimim. Edelleen anarkisti(?)

Anita Konkka kirjoitti...

Joo, samaa mieltä edellisen kanssa.

Kuten monessa jutussa on jo todettu, Mäkinen antoi yksipuolisen kuvan blogeista. Ihan sama jos Hesarin kulttuurissa olisi koko sivun juttu aiheesta "Mitä on kirjallisuus", ja aineistona olisi käytetty listaa: Mitä Suomi lukee.

Saara kirjoitti...

Hyvä vertaus, Anita! Ja Ripsa, tosiaan, tuossahan on pointtia.