perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Tapaamisia

Kuka on M. Vilkastus? Sitä kysyttiin eilisillä Tammiglögeillä, mutta Papinniemi vaikeni kuin muuri. Tapasin glögeillä blogihenkilön, jonka nimi Otto-Erik. Hän kirjoittaa Kuvakirja ( Kuva ja Kynä) – nimistä blogia, joka on ollut linkkilistallani jo jonkin aikaa, koska pidän Otto-Erikin kirjoituksista. Blogihenkilön taustalta löytyi turkulainen kirjankustantaja ja runoilija Ville Hytönen, jonka tapasin muutama vuosi sitten Jani Saxellin häissä.

Tapasin muitakin vanhoja tuttuja, kuten Kuisma Korhosen, en tunnistanut, koska viime näkemästä oli kulunut yli 20 vuotta. Siihen aikaan hän kävi tutkimassa kirjahyllyjäni, löytyisikö niistä kirjallisuuden tenttikirjoja. Hän oli poikani Jyrkin kavereita. Hänestä tuli sittemmin Helsingin yliopiston kirjallisuuden dosentti ja Jyrkistä tuli saman yliopiston käytännön filosofian dosentti. Olisikohan siitä kiittäminen minun kirjahyllyjäni, joissa oli isältä perintönä sekä kirjallisuuden että filosofian klassikoita?

Sirkka Turkan, vanhan koulukaverini kanssa muistelin kouluvuosia. Hän muisti että suomenopettaja poltti meidät tupakanpoltosta koulun urheilupäivänä Servin Maijan mökillä. Tuli käytöksen alennus kahdeksikkoon ja kaksi tuntia jälki-istuntoa, minkä jälkeen mentiin tupakalle, kuinkas muuten? Olimme rinnakkaisluokilla, ahkeria koulunpenkin kuluttajia molemmat, saimme ehtoja, jäimme luokalle. Sirkalla ei ole huonoja muistoja koulusta, hän soitti viulua koulun orkesterissa ja kävi hevostalleilla, minä lorvailin kahviloissa ja osallistuin koulun kirjallisuuskerhon toimintaan mutta en uskaltanut avata suutani kerhon kokouksissa, kun siellä puhuttiin fiksuja juttuja sivullisen ongelmista , äänessä Seppo Heikinheimo ja Valdemar Melanko, joka oli monilahjakkuus, soitti pianoakin kuin Rahmaninov.

Kutantajan glögeillä tapaa tietysti kustannustoimittajansa, joka kysyy tuleeko kirjaa syksyksi. Se pitäisi tietää nyt. Siinä sitä kirjailija kiemurtelee sanoo että öh ja äh, kun se romaani meni jumiin ja rupesin kirjoittamaan muistelmia, mutta muistelmatkin ovat menossa jumiin, kun en tiedä voiko ihmisistä kirjoittaa heidän oikeilla nimillään, jos vaikka joku väittää, että väärin muistettu ja nostaa kunnianloukkausjutun. Kuolleista on helpompi kirjoittaa, ne eivät rupea rähäköimään. Mutta mitä tehdä elävien kanssa? Jos vaikka alkavat syyttää, että olen ryöstänyt heidän elämäntarinansa ( joka on kietoutunut omaan elämäntarinaani)? Kemppinen tosin sanoo: Eurooppalainen oikeus ei tunne yksinoikeutta "elämäntarinaan".

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän elävien kanssa on tekeminen ilman kirjoittamistakin.

Enpä usko että kukaan sanoo yhtikäs mitään jos kirjoitat fiktiota. Muistan hirveän hyvin kun eräs Anita Konkka minulle kerran näin sanoi.

Enkä ole minkään Seiska-lehden toimittaja. Silloin ei kyllä tainnut olla muuta kuin Hymy ja Jallu.

Oltiin varmaan elokuvista tulossa ja Vanhalle menossa.

Enkä saa tätä ottamaan Ripsa-nimeä vaikka itkisin. No en itke.

Terv.

Ripsa

Anitak kirjoitti...

Hm, en miksi syytä miksi Blogger2 ei hyväksy Ripsa-nimeä. Onko se mustalla nimellä? Ehkä kysymyksessä on jokin uuden Bloggerin lastentauti.Pitäisköhän kirjoittaa niiden helpdeskiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaah.

Tarkoitit kysyä olenko minä mustalla listalla.

Kun jouduin työttömäksi ekan kerran 1990 niin silloinen työnantajan edustaja lupasi että tätä työtä en enää saa.

Enkä kanssa saanut.

Että varmaan olen useammallakin mustalla listalla.

Eiku kyllä tuo edellinen bloggeri hyväksyi Ripsan ihan mukisematta. Tämä ei vaikka tekisin mitä.

Olen huomannut että muuallakin anonyymit ovat lisääntyneet. Voi olla kyse siitä, että ovat yhdistäneet bloggerin googlen.

Siis kyse ei ole ainoastaan sinun blogistasi.

Terv.

Ripsa

Birdy kirjoitti...

Olen suorastaan kateellinen siitä mielikuvasta, jonka sain kirjoituksestasi: purjehdit ansioituneena kirjailijana kustantamon glögikutsuilla ja tapaat monia kiinnostavia kollegoja. Minä en tunne yhtä ainutta oikeaa kirjailijaa, joten olen ensi viikonlopunkin kutsuilla orpo piru nurkassa - ja ahistaa:)

hotanen kirjoitti...

Valdemar Melanko taitaa olla Viipurin Sergejeffejä. Tulee mieleeni Sergejeffin ja poikien teepakkaukset. Jos Venäjä palauttaisi ryöstämäänsä omaisuuttaa, niin Melanko (joka on ihan oppitekoinen nimi) taitaisi sada kivitalon Viipurin keskustasta.

Otto-Erik kirjoitti...

Kamerakin oli mukana, mutta eipä tullut sitten kuvia otettua. Oli ehdottoman mukava silti tavata taas.

Tosin joissain juhlissa jompikumpi kustantajistani rauhoitteli kuvausintoani. Säikyttelin kirjailijoita.

Anita Konkka kirjoitti...

Birdy, muistan nuo orvon pirun ajat, kun ei uskaltanut puhua kenenkään kanssa. Ei siitä kauhean monta vuotta ole. Mene rohkeasti joukkoon ja rupea puhumaan jonkun kanssa joka seisoo nurkassa yhtä orpona piruna kuin sinäkin. Siitä voi syntyö ihan kiva ilta.

Otto- Erik, oli minullakin kamera muakna, mutta en edes ajatellut ottaa kuvia. Harvoin tulee onnistuneita kuvia noissa tilaisuuksissa, kirjailijat näyttävät joko räjähtäneiltä tai jäykistyvät puupökkelöiksi Porukkaa on liikaa ja valoa liian vähän.

Hotanen,oelt oikeassa Melangon suku on alunperin Viipurista.

Ripsa kirjoitti...

Minusta ei nykyään ole enää menijäksi näyttelyiden avajaisiin, paitsi joskus harvoin.

Erakkous näyttää iskeneen aika kovaa.

Sitten joskus ajattelen että jos nekin pelkäävät minua. Vaikka ei kai se niin voi olla, koska minä olen ulkona ja ne ovat sisällä.

Sitten kun joku lähestyy rupean pulisemaan niin paljon että ne perääntyvät säikähtäneinä.

Eivät ehdi huomata että en kykene kuulemaan vaikka ne jotain sanoisivatkin.

Olkaa onnellisia jos teillä on kaikki aistit tallella!

Terv.

Ripsa