torstaina, helmikuuta 22, 2007

Pianoa soittava kissa



Kissanystävät, käykääpä kuuntelemassa miten taitavasti Nora-kissa soittaa pianoa. Vinkki löytyi Metro-lehden Päivän internet- palstalta, jota toimittaa Pinseristä tuttu Riitta Santala-Köykkä.

PS. Putosin verkosta viime viikonlopulla, ei toiminut langaton eikä langallinen verkko. Siitä seurasi pelkkää hyvää. Pääsin taas kirjoittamisen vauhtiin. Päivien valostumisella on myös osuutta työtehon lisääntymiseen. Tällä hetkellä olen positiivisella mielellä, palaset ovat alkaneet loksahdella paikalleen.

Ulkona on niin jäätävää, että päätin vaihtaa blogin otsikkokuvaa, ja samalla lisätä pari uutta linkkiä. Jemory on vanha blogi, ollut ennenkin linkkilistalla, mutta pudonnut jossain vaiheessa pois linkkilistalta. Timo Virtalan Eksyneen turistin muistiinpanoja on uusi blogi, sisältää ajankohtaista asiaa. Löysin sen blogilistalta hakusanalla " eksistentialismi." Muita blogeja ei sillä hakusanalla löytynyt. Eipä ole eksistentialismi enää muodissa. Marginalia on Kerboreksen päätoimittajan ja runoilija Timo Hännikäisen blogi. Sielläkin on ajankohtaista asiaa, ja myös ajatonta asiaa mm.kirjailijoiden paranoiasta.

Neuvostosensuurista kiinnostuneille Kulttuurinavigaattorissa on ilmestynyt osa II: Mustat korpit, toisinajattelijat ja Puskatraktorinäyttely.


7 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Hei! Mukavaa olla taas listallasi. Törmäsin aikanaan tuohon loistavaan, pianoa soittavaan kissaan cute overloadissa (www.cuteoverload.com).

Erityisen riemastuttavaa on se, kuinka kissa kuuntelee soittoaan, pää kallellaan.

marjatta.ripsaluoma kirjoitti...

Jos meidän perhe ois ollut musikaalisempi, oltais säästetty ja hankittu piano ja kaikki meidän kissat ois soittaneet sitä.

Kyllä tässä oli oikeasti musiikkia rakastava kissa. Meidän Allu kuuntelee kyllä mielelläänn erityisesti oopperaa. Se istuu rauhassa vieressä ja kehrää.

Se tykkää erityisesti Bellinin Norasta.

Anita Konkka kirjoitti...

Nora-kissan emäntä on pianonsoitonopettaja. Kissathan tekevät samoja juttuja kuin niiden isännät ja emännät. Meidän Noora on mukana näissä kirjoitushommissa. Joskus vähän häiritsevästikin, kun se painelee tassujaan näppikselle.

Soittavasta Norasta on tullut kansainvälinen kuuluisuus. YouTubesta voi käydä katsomassa uutisvideon Local NewsBlender: Nora, The Cat

minh kirjoitti...

Tuossa on jotenkin likuttavaa, miten kissan korvat ja kasvot ilmentävät sitä, mitä ääniä pianosta lähtee. Ihan kuin se nauttisi joistain äänistä ja toiset tekisivät kipeää sen absoluuttiselle sävelkorvalle.

Meilläkin kissat tekee samaa kuin ihmiset: Yksi tunkee aina sohvalle väliin ja yrittää työntää meidät pois sohvalta, kun se haluaa keskittyä johonkin telkkariohjelmaan, tönii ja tuuppii.

Entiset kissani tykkäsivät tietyistä levyistä kovastikin. Sielun Veljien Suomi-Finland sai ne kaiuttimien päälle kippuraan ja meditoimaan.
-minh-

Anitak kirjoitti...

Hei Minh,
kiva kun kävit tervehtimässä, ehdin jo miettiä mitä on tapahtunut, kun sinun blogiisi ei pöäässyt muutamaan päivään.

Obeesia kirjoitti...

Kiitos vain kissavideosta! Katsottiin sitä blogistasi monta kertaa lastenlasten (3 ja 2 ) kanssa.

Sen jälkeen kumpikin otti lelukissansa ja meni painelemaan niiden tassuilla pianon koskettimia.

Maria kirjoitti...

Kiitos kissavideosta. Tulipa hyvä mieli. Lisään linkin videoon myös blogini sivupalkkin pikkuruiseen Juu Tuub-kokoelmaani.