Kalevala uusiksi

Kahdeksan vuotta sitten Yleisradio tilasi minulta Kalevalan juhlavuoden kuunnelman ( Kalevala täytti silloin 150 vuotta). Minua ärsytti Kalevalan patriarkaalinen viritys ja pateettiset juhlapuheet, joita Kalevalan päivänä oli tapana pitää. Erityisen paljon minua ärsytti alla oleva Akseli Gallén Kallelan näkemys Sammon ryöstöstä.



Sammon ryöstön inspiroimana kirjoitin Kalevalan uusiksi naisnäkökulmasta. Kuunnelman nimi oli Naisten kokous, Heikki Laitinen teki siihen hienon musiikin. Se esitettiin Kalevalan päivänä 1999 . Alla on näyte kuunnelman alusta.

1.kohtaus

Louhi:
Väinämöinen oli elämäni mies, kuin minua varten luotu. Hän oli yhtä mahtava tietäjä kuin minäkin.. Millainen pari meistä olisi tullutkaan! Pohjolassa ei olisi ollut mitään sen vertaista. Olisimme yhdessä omistaneet Sammon. Vahinko, ettei hän ymmärtänyt vastata minun tunteisiini.

Aino:
( keskeyttää )

Pah, Väinämöinenkö muka ihana mies! Kattia kanssa! Vanha äijänkutale. Kerronko minä millainen mies se oli, kerronko?

Kyllikki:
Ei tarvitse kertoa, Aino, kyllä se tiedetään muutenkin. Nuorten naisten perässä se mies juoksi. Ja sinä olit hänelle liika viisas, Louhi.

Louhi:
Väinämöinen oli vanhana syntynyt, mutta ei hän minulle liian vanha ollut. Kun tapasin hänet ensi kerran, minä olin nainen parhaassa iässä, en neljääkymmentä täyttänyt. Verevä, pulska nainen olin, en mikään ”Pohjan akka harvahammas”, vielä minulla oli hampaat suussa, vaikka olin yhden pojan ja kaksi tytärtä synnyttänyt.

Kyllikki:
Miehet aina vääristelevät totuutta. Minusta ne tekivät kyläluudan.

Pohjolan tytär:
Ja minusta hiiden tyttären, vaikka olin tietäjättärien sukua. Minä muka pelkkää pahuuttani panin Kullervon leipään kiveen. Se tarina on kyllä vahvasti liioiteltu.

Louhi:
Se on heidän totuutensa. Vääränäkin se käy paremmin kaupaksi kuin meidän totuutemme.

Kyllikki:
Eivät miehet vertaistaan halua, tyhmempäänsä he etsivät.

Aino:
(kiihtyy)

Väitätkö sinä, että minä muka olin tyhmä.

Kyllikki:
Et ehkä tyhmä, mutta nuori ja kokematonhan sinä siihen aikaan olit. Et olisi muuten juossut järveen.

Aino:
Vihapäissäni minä sinne juoksin, kostoksi äidille. Omapa oli kohtaloni, itse minä sen valitsin. Äiti hieroi naimiskauppoja. Minä olin hänen paras kauppatavaransa. Hänelle oli ilosanoma, että Joukahainen suosta päästäkseen meni lupaamaan minut Väinämöiselle. Joukahaisen kunnia piti pelastaa, ettei hänestä olisi tullut sanansa syöjämiestä. Minun kunniaani äiti ei ajatellut. Minun tunteinani hän ei kuunnellut. Minulla oli mielitietty, mutta eihän se äidille kelvannut, köyhän talon poika. Ja kun en minä häntä saanut, en halunnut ketään. Minulla oli ylpeyteni, tavaraksi en alistunut.

Lemminkäisen äiti:
Tyttökulta, sinun parastasihan hän ajatteli. Mitä on nainen ilman miestä, ilman poikaa!