Kalevala uusiksi

Kahdeksan vuotta sitten Yleisradio tilasi minulta Kalevalan juhlavuoden kuunnelman ( Kalevala täytti silloin 150 vuotta). Minua ärsytti Kalevalan patriarkaalinen viritys ja pateettiset juhlapuheet, joita Kalevalan päivänä oli tapana pitää. Erityisen paljon minua ärsytti alla oleva Akseli Gallén Kallelan näkemys Sammon ryöstöstä.



Sammon ryöstön inspiroimana kirjoitin Kalevalan uusiksi naisnäkökulmasta. Kuunnelman nimi oli Naisten kokous, Heikki Laitinen teki siihen hienon musiikin. Se esitettiin Kalevalan päivänä 1999 . Alla on näyte kuunnelman alusta.

1.kohtaus

Louhi:
Väinämöinen oli elämäni mies, kuin minua varten luotu. Hän oli yhtä mahtava tietäjä kuin minäkin.. Millainen pari meistä olisi tullutkaan! Pohjolassa ei olisi ollut mitään sen vertaista. Olisimme yhdessä omistaneet Sammon. Vahinko, ettei hän ymmärtänyt vastata minun tunteisiini.

Aino:
( keskeyttää )

Pah, Väinämöinenkö muka ihana mies! Kattia kanssa! Vanha äijänkutale. Kerronko minä millainen mies se oli, kerronko?

Kyllikki:
Ei tarvitse kertoa, Aino, kyllä se tiedetään muutenkin. Nuorten naisten perässä se mies juoksi. Ja sinä olit hänelle liika viisas, Louhi.

Louhi:
Väinämöinen oli vanhana syntynyt, mutta ei hän minulle liian vanha ollut. Kun tapasin hänet ensi kerran, minä olin nainen parhaassa iässä, en neljääkymmentä täyttänyt. Verevä, pulska nainen olin, en mikään ”Pohjan akka harvahammas”, vielä minulla oli hampaat suussa, vaikka olin yhden pojan ja kaksi tytärtä synnyttänyt.

Kyllikki:
Miehet aina vääristelevät totuutta. Minusta ne tekivät kyläluudan.

Pohjolan tytär:
Ja minusta hiiden tyttären, vaikka olin tietäjättärien sukua. Minä muka pelkkää pahuuttani panin Kullervon leipään kiveen. Se tarina on kyllä vahvasti liioiteltu.

Louhi:
Se on heidän totuutensa. Vääränäkin se käy paremmin kaupaksi kuin meidän totuutemme.

Kyllikki:
Eivät miehet vertaistaan halua, tyhmempäänsä he etsivät.

Aino:
(kiihtyy)

Väitätkö sinä, että minä muka olin tyhmä.

Kyllikki:
Et ehkä tyhmä, mutta nuori ja kokematonhan sinä siihen aikaan olit. Et olisi muuten juossut järveen.

Aino:
Vihapäissäni minä sinne juoksin, kostoksi äidille. Omapa oli kohtaloni, itse minä sen valitsin. Äiti hieroi naimiskauppoja. Minä olin hänen paras kauppatavaransa. Hänelle oli ilosanoma, että Joukahainen suosta päästäkseen meni lupaamaan minut Väinämöiselle. Joukahaisen kunnia piti pelastaa, ettei hänestä olisi tullut sanansa syöjämiestä. Minun kunniaani äiti ei ajatellut. Minun tunteinani hän ei kuunnellut. Minulla oli mielitietty, mutta eihän se äidille kelvannut, köyhän talon poika. Ja kun en minä häntä saanut, en halunnut ketään. Minulla oli ylpeyteni, tavaraksi en alistunut.

Lemminkäisen äiti:
Tyttökulta, sinun parastasihan hän ajatteli. Mitä on nainen ilman miestä, ilman poikaa!

Vastakohtia

Valokuvatorstain 36.haste on vastakohdat





Kuva on Luxemburgista, vuoden 2007 kulttuuripääkaupungista. Kuvasin kohteen viime joulukuussa, koska minua kiinnosti uuden ja vanha, muotojen ja värien vastakohdat. Vanha kaarisilta kuuluu maailman kulttuuriperintöalueisiin. ( Klikkaa kuva isommaksi)

PS. Olen liittänyt linkkilistaan Nonon,jonka teeman on tässä kuussa rikos.

Pianoa soittava kissa

Kissanystävät, käykääpä kuuntelemassa miten taitavasti Nora-kissa soittaa pianoa. Vinkki löytyi Metro-lehden Päivän internet- palstalta, jota toimittaa Pinseristä tuttu Riitta Santala-Köykkä.

PS. Putosin verkosta viime viikonlopulla, ei toiminut langaton eikä langallinen verkko. Siitä seurasi pelkkää hyvää. Pääsin taas kirjoittamisen vauhtiin. Päivien valostumisella on myös osuutta työtehon lisääntymiseen. Tällä hetkellä olen positiivisella mielellä, palaset ovat alkaneet loksahdella paikalleen.

Ulkona on niin jäätävää, että päätin vaihtaa blogin otsikkokuvaa, ja samalla lisätä pari uutta linkkiä. Jemory on vanha blogi, ollut ennenkin linkkilistalla, mutta pudonnut jossain vaiheessa pois linkkilistalta. Timo Virtalan Eksyneen turistin muistiinpanoja on uusi blogi, sisältää ajankohtaista asiaa. Löysin sen blogilistalta hakusanalla " eksistentialismi." Muita blogeja ei sillä hakusanalla löytynyt. Eipä ole eksistentialismi enää muodissa. Marginalia on Kerboreksen päätoimittajan ja runoilija Timo Hännikäisen blogi. Sielläkin on ajankohtaista asiaa, ja myös ajatonta asiaa mm.kirjailijoiden paranoiasta.

Neuvostosensuurista kiinnostuneille Kulttuurinavigaattorissa on ilmestynyt osa II: Mustat korpit, toisinajattelijat ja Puskatraktorinäyttely.

Ystävänpäivänä

Ralf Waldo Emersonia lohduksi ystävänpäivän yksinäiselle:

"Mikä on todella sinua varten, liikkuu sinua kohti. Sinä riennät etsimään ystävääsi. Rientäkööt jalkasi, mielesi ei tarvitse sitä tehdä. Jos et häntä löydä, etkö voi tyytyä ajattelemaan että on itsellesi parasta, kun et häntä löydä? Onhan hänessä samoin kuin sinussakin mahti, joka voisi helposti viedä teidät yhteen, jos se olisi parasta [...] Usko, niin totta kuin elät, että jokainen ääni, joka kaikuu avarassa maailmassa ja joka sinun pitäisi kuulla, tulee soimaan korvissasi! Jokainen sananlasku, jokainen kirja, jokainen puheenparsi, joka kuuluu sinulle avuksesi ja lohduksesi, tulee varmasti, suoria tai mutkaisia polkuja pitkin. Jokainen ystävä, jota kaipaa suuri ja hellä sydämesi eikä haaveellinen tahtosi, on sulkeva sinut syliinsä. " ( Esseitä. Suom. J. A. Hollo s. 181-182)

Kolea ilonpilaaja

Michael Miller kirjoittaa TimeOutissa ( newyorkilaisten Minne mennä, mitä tehdä -lehdessä ) käännöskirjallisuuden julkaisemisesta artikkelissa Found in Translation.

Amerikassa käännösten osuus on 3 prosenttia kaikesta julkaistusta kirjallisuudesta. Suuret kustantajat ostavat suurten myyntimenestysten käännösoikeuksia. Siinä ei nyt ole mitään ihmeellistä, niinhän ne tekevät myös Euroopassa. Niin sanottujen laatukirjojen kustantaminen jää pienille epäkaupallisille kustantajille, joista Miller nostaa esiin Dalkey Archive Pressin ja Archipelagon.

Hän on lukenut yhden suomalaisen kirjan, eikä tainnut pitää lukemastaan, koska luonnehtii kirjaa sanoilla: niukka, kolea ilonpilaaja, ja toteaa että "perhaps the only reason to pick up Dalkey’s recent translation of Anita Konkka’s A Fool’s Paradise—a spare, chilly buzzkill—is that it may be the only book you’ll ever read by a Finnish author."

Kuvassa Millerin löytämiä käännöskirjoja. Ylärivissä kolmantena on Dalkeyn kustantama Dubravka Ugresicin kirja Thank You For Not Reading., josta lainaus: "In the global market we are all sellers, even when it does not seem that way. Everyone automatically holds out his business card, everyone strives to be heard even when he has nothing to say . . . The only acceptable aesthetic choice that remains for people of good taste is silence."

Dubravka Ugresic on tulossa kesällä Mukkulaan. Minä odotan sekä häntä että hänen romaaniaan Kiputilahallitus jokailmestyy tänä keväänä. suomeksi.

Ensimmäinen tietokoneeni

”Tietokoneiden tarkastelu opettaa meille enemmän aivojen toiminnasta kuin voimme oppia introspektiiveillä menetelmillä. Länsimainen ihminen luo itselleen uusia ulottuvuuksia teknisten laitteiden avulla, ” kirjoitti William. S Burroughs vuonna 1959 ( Alaston lounas. Suom. Risto Lehmusoksa). Hänen kiinnostuksensa tietokoneitaan lienee sukuperintöä. Isoisä William keksi 1800-luvun lopulla laskukoneen, kaikkien tietokoneiden esiäidin.

Tutustuin tietokoneeseen ensimmäisen kerran 60-luvun alkupuolella, kun luin sosiologiaa Helsingin yliopistossa. Muistikuvissani se tietokone oli pitkä kuin junavaunu ,ja se sylki kidastaan reikäkortteja. Parinkymmenen vuoden kuluttua kirjoitin ensimmäisen juttuni Rakennustekniikka-lehteen. Jutun nimi oli Cad – tietokoneavusteinen rakennussuunnittelu. Minulla ei silloin ollut käytännön kokemusta sen enempää tietokoneista kuin rakennussuunnittelustakaan, mutta asia kiinnosti. Kävin haastattelemassa asiantuntijaa, ja kun palasin toimitukseen, huomasin kauhukseni että nauhalta kuului pelkkää huminaa ja rahinaa.

Kuvassa on ensimmäinen tietokoneeni ja sen vartijat: valkoinen kissa Piu joka makaa leuka printterin päällä, ja raidallinen kissa Tsita, joka katsoo kameraa ruudun vierestä. Tietokoneessa oli 256 kilotavun muisti ja MS-DOS 4.0 käyttöjärjestelmä. Komennot piti näpytellä konekielellä, (esim: copy C:\LUKU 1 C:\KIRJ\ LUVUT) Koko homma tuntui aluksi epätoivoisen vaikealta. Arto Kytöhonka asensi oman käyttöjärjestelmänsä minun koneeseeni. Sitä oli helpompi käyttää kuin Windowsin sekavaa kolme ykköstä.

Tämä on kirjoitettu kansallisena tietoturvapäivänä, jolloin radiossa kerrottiin, että kaapatuilta* kotitietokoneilta yritettiin alkuviikosta tehdä suuri hakkerointi-isku jonka piti lamauttaa koko internetin toiminta.

*Kaappaus tarkoittaa, että hakkerit tunkeutuvat suojaamatotmiin kotitietokoneisiin ja lähettävät niiden kautta niin paljon roskapostia juuripalvelimiin, että ne menevät tukkoon.

PS. Olen lisännyt linkkilistaan muinaisen matkatoverini Markus Jääskeläisen uuden blogin Albatrossin, josta voi käydä lukemassa mitä kaikkea runoilija Uudessa-Seelannissa ja Australiassa tekee.

Konstit on monet

sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki, tuli mieleeni, kun luin Susan K:n sanoneen, ettei hän havittele julkisuutta sinänsä, vaan kirjanteko on aina ollut haaveena. (Alleviivaus minun). Jos joku ei satu tietämään niin Susan K. oli pääministerin heila lyhyen aikaa. Hän käyttää taitavasti mediaa hyväkseen, media juoksee sopulilaumana* hänen perässään. Eilen esiteltiin julkisuudessa hänen kirjansa kansi - luit oikein – pelkkä kansi! ja paikalla oli Hesarin mukaan ”valtaisa joukko toimittajia ja kuvaajia,” joka kuunteli hiirenhiljaa hänen rakkaustilityksiään.

*Kaksikymmentä vuotta sitten presidentti Koivisto nimitti toimittajia sopuleiksi ja sai lehdistön vihat niskaansa. Sopulisoituminen on niistä päivin pahentunut.

Päivän mietelmä: On kyseenalaista onko häpeäntunne mahdollista seksuaalisen libidon puuttuessa. (William S. Burroughs. Alaston lounas 2 006 s. 75)

Tapaamisia

Kuka on M. Vilkastus? Sitä kysyttiin eilisillä Tammiglögeillä, mutta Papinniemi vaikeni kuin muuri. Tapasin glögeillä blogihenkilön, jonka nimi Otto-Erik. Hän kirjoittaa Kuvakirja ( Kuva ja Kynä) – nimistä blogia, joka on ollut linkkilistallani jo jonkin aikaa, koska pidän Otto-Erikin kirjoituksista. Blogihenkilön taustalta löytyi turkulainen kirjankustantaja ja runoilija Ville Hytönen, jonka tapasin muutama vuosi sitten Jani Saxellin häissä.

Tapasin muitakin vanhoja tuttuja, kuten Kuisma Korhosen, en tunnistanut, koska viime näkemästä oli kulunut yli 20 vuotta. Siihen aikaan hän kävi tutkimassa kirjahyllyjäni, löytyisikö niistä kirjallisuuden tenttikirjoja. Hän oli poikani Jyrkin kavereita. Hänestä tuli sittemmin Helsingin yliopiston kirjallisuuden dosentti ja Jyrkistä tuli saman yliopiston käytännön filosofian dosentti. Olisikohan siitä kiittäminen minun kirjahyllyjäni, joissa oli isältä perintönä sekä kirjallisuuden että filosofian klassikoita?

Sirkka Turkan, vanhan koulukaverini kanssa muistelin kouluvuosia. Hän muisti että suomenopettaja poltti meidät tupakanpoltosta koulun urheilupäivänä Servin Maijan mökillä. Tuli käytöksen alennus kahdeksikkoon ja kaksi tuntia jälki-istuntoa, minkä jälkeen mentiin tupakalle, kuinkas muuten? Olimme rinnakkaisluokilla, ahkeria koulunpenkin kuluttajia molemmat, saimme ehtoja, jäimme luokalle. Sirkalla ei ole huonoja muistoja koulusta, hän soitti viulua koulun orkesterissa ja kävi hevostalleilla, minä lorvailin kahviloissa ja osallistuin koulun kirjallisuuskerhon toimintaan mutta en uskaltanut avata suutani kerhon kokouksissa, kun siellä puhuttiin fiksuja juttuja sivullisen ongelmista , äänessä Seppo Heikinheimo ja Valdemar Melanko, joka oli monilahjakkuus, soitti pianoakin kuin Rahmaninov.

Kutantajan glögeillä tapaa tietysti kustannustoimittajansa, joka kysyy tuleeko kirjaa syksyksi. Se pitäisi tietää nyt. Siinä sitä kirjailija kiemurtelee sanoo että öh ja äh, kun se romaani meni jumiin ja rupesin kirjoittamaan muistelmia, mutta muistelmatkin ovat menossa jumiin, kun en tiedä voiko ihmisistä kirjoittaa heidän oikeilla nimillään, jos vaikka joku väittää, että väärin muistettu ja nostaa kunnianloukkausjutun. Kuolleista on helpompi kirjoittaa, ne eivät rupea rähäköimään. Mutta mitä tehdä elävien kanssa? Jos vaikka alkavat syyttää, että olen ryöstänyt heidän elämäntarinansa ( joka on kietoutunut omaan elämäntarinaani)? Kemppinen tosin sanoo: Eurooppalainen oikeus ei tunne yksinoikeutta "elämäntarinaan".