Todellista sinkkuelämää

Harvinainen kuva: Michel Houellebecq nauraa.
Lähde: Houellebecq-sivusto

Unettomana yönä luin Halujen taistelukentän, Houellebecqin esikoisromaanin, joka ilmestyi vuonna 1994 ( suom. Ville Keynäs. WSOY 2009). Kirja kertoo noin kolmekymppisistä sinkkumiehistä, jotka taloudellisella tasolla kuuluvat voittajiin, mutta seksuaalisella tasolla häviäjiin. Heidän elämässään ei ole tippakaan Sinkkuelämä-sarjan glamouria. Jopa sängyn ostaminen on tuskallinen ongelma ja voi ajaa miehen itsemurhan partaalle. Näin Houellebecq: "Jos haluaa säilyttää myyjän arvostuksen, on pakko ostaa kahden hengen sänky huolimatta siitä, onko sille käyttöä tai tilaa. Yhden hengen sängyn ostaja tunnustaa julkisesti, ettei hänellä ole sukupuolielämää eikä hän myöskään aio hankkia sellaista, lähi- tai kaukaisessakaan tulevaisuudessa ( koska sängyt kestävä nykyään pitkään [...] keskimäärin huomattavasti pitempään kuin avioliitot, se tiedetään liiankin hyvin)."

Kirjan kertoja on on atk-suunnittelija tietopalveluyrityksessä, hänen palkkansa on 2,5 kertaa Ranskan minipalkka," siinä on mukavasti ostovoimaa," kuten hän toteaa. Sen jälkeen kun hänen vaimonsa jätti hänet, hän on elänyt kaksi vuotta ilman ilman seksiä, lukuunottamatta, pornoleffoja , masturbaatiota ja maksullisia seksipuhelinpalveluita.

Kokemuksiinsa perustuen kertoja ajattelee, että " aivan kuten taloudellinen ja pidäkkeetön liberalismi, myös seksuaalinen liberalismi synnyttää absoluuttisen kurjistumisen ilmiön. Jotkut rakastelevat joka päivä, toiset vain viisi tai kuusi kertaa elämässään tai eivät koskaan. Jotkut rakastelevat kymmenien naisten kanssa, toiset eivät yhdenkään. Sitä kutsutaan markkinoiden laiksi [...] Taloudellinen liberalismi on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin. Samoin seksuaalinen liberalismikin on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin."

Seksuaalisesta liberalismista seuraa tunne-elämän kurjistuminen. Houellebecqin kertojan mukaan nuoruuden mittaan kertyneet perättäiset seksuaalikokemukset jäytävät ja tuhoavat kyvyn rakkauteen, ihmisestä tulee yhtä kykenemätön rakastamaan kuin vanhasta tiskirätistä. Ja siitä lähtien hän myös elää tiskirätin elämää: vanhetessa muuttuu yhä vähemmän vietteleväksi ja sitä kautta yhä katkerammaksi."

Houellebecq on koulutukseltana insinööri ja toimi atk-suunnittelijana ennen kuin julkaisi esikoisromaaninsa 44 vuoden kypsässä iässä. Hän ei kiellä romaanin omaelämäkerrallista taustaa. " Tuo omaelämäkerrallinen valinta ei ole oikeastaan valinta, mutta ei minulla ole muutakaan. Jos en kirjoita siitä, mitä olen nähnyt, kärsin yhtä paljon, ehkä vähän enemmänkin."
Juuri tuo omakohtaisuus puhuttulee minua eniten hänen romaaneissaan. Houellebecq ei ole helppo eikä miellyttävä kirjailija, niin raadollisesti hän kuvaa ihmisiä ja nyky-yhteiskuntaa. Eipä ihme että romaanin takakansi mainostaa häntä Ranskan kenties vihatuimmaksi kirjailijaksi.

Houellebecqin omakuva vuodelta 2005
Lisää Houellebecqistä : Keskiluokan Zarathustra

PS. . Näyttää siltä että suomalaiset ovat saamassa oman "houellebecqinsä" runoilija Timo Hännikäisestä. En ole lukenut hänen teostaan Ilman. Olen lukenut vain hänen haastattelunsa Hesarista ( Neljä vuotta ilman). Se on herättänyt vilkasta keskustelua nettifoorumeilla, varsinkin provokatiivinen heitto, että "naisille pitäisi säätää säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa."
Naiset eivät tykkää että heistä tehdään tiskirättejä.

Kirjallisuuden mieskuva taitaa olla muuttumassa, ei ole enää viime vuosisadan alkupuolen viettelijöitä eikä loppupuolen panomiehiä?

Virolaiset sandaalit

Nämä sandaalit näin ja kuvasin viime huhtikuussa Tartossa, KGB:n talossa, jossa on nykyään KGB-museo, hyvin ahdistava paikka. Siitä talosta lähetettiin virolaisia Siperiaan ja/ tai kuolemaan. Olin lukenut juuri ennen matkalle lähtöä Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen (kts. täältä), ja saatoin hyvin kuvitella, että juuri nuo sandaalit olivat olleet Aliidan tai hänen sisarensa jaloissa, kun he olivat joutuneet KGB:n kuulusteltaviksi ja kidutettavaksi.

Valokuvatorstain tämän viikon aiheena on sandaalit. Haastekuvan voi katsoa täältä Ehdin ja vastata haasteeseen joutsenkuvalla, kun tuli tieto että Oksasen Puhdistus on voittanut Runeberg-palkinnon Finlandia-palkinnon lisäksi. Puhdistus, jos mikään romaani, on ansainnut molemmat palkinnot, niin voimakas on kirjan yhteiskunnallinen eetos, mikä on harvinaista suomalaisessa nykykirjallisuudessa, ja niin hyvin Oksanen osaa kuvata tunteita, jotka hallitsevat hänen henkilöidensä elämää.

Ilman sandaaleja

Sandaaleista viis ja menoksi!

Kuvassa yksi Aurinkolahden pahamaineisista joutsenista. Ajavat ihmisiä takaa, minäkin olen juossut niitä pakoon.

Valokuvatorstain tämän viikon haasteena on Elegian kuva lumeen unohtuneista sandaaleista.

Erittäin kissamaista

Ibizalaisia kissoja

Äitejä on moneksi, kissoissakin. Doris Lessing kertoo kirjassa Erittäin kissamaista kahdesta kissastaan ja muistelee lapsuuden kissoja. Hän ei ole personoinut kissoja ihmisten nimillä, vaan väreillä: harmaa ja musta. Harmaa kissa on puoleksi siamilainen, musta kissa tavallista maatiasrotua, molemmat ovat naaraita. Kissat eivät voineet sietää toisiaan, ne olivat kateellisia ja mustasukkaisia ja kävivät jatkuvaa valtataistelua keskenään. Yrittivät lannistaa toisensa katseen voimalla, mutta eivät käyneet toistensa kimppuun niin kuin uroskissat olisivat tehneet.

Lukukokemukseeni vaikutti varmaankin mediassa käynnissä oleva kiivas päivähoitokeskustelu, kun minusta alkoi vaikuttaa siltä, että Lessing kissojensa kautta pohdiskeli myös naiseuden ja äitiyden olemusta. Harmaa kissa oli selvästi uranainen. Jos kissoilla olisi päivähoitopaikka, se olisi viennyt pentunsa sinne ja jatkanut uraansa ihailtuna kaunottorena. Kun taas musta kissa oli täydellinen äiti. Lisääntyminen ja pentujen hoitaminen oli sen elämäntehtävä.

Koska harmaasta kissasta ei ollut kunnon äidiksi, Lessing leikautti sen, minkä jälkeen se keskittyi metsästäjän uraan ja menestyi hyvin. Se kantoi kaikki saaliinsa kotiin, mutta ei syönyt niitä, musta kissa söi ne. Se oli vaatimaton kelpo kissa, se ei turhia nirsoillut kuten harmaa kissa, jolle kelpasi vain paras jänispaisti, kissanruokaan se ei koskenut.

Saudiarabialaisia kissoja

Kissat ovat kuin ranskalaisia kokkeja, nirsoja kulinaristeja, joille kelpaavat vain tuoreet, mieluiten vasta tapetut luonnontuoteet. Minulla on ongelmia kissani kanssa, joka vanhuuttaan ja munuaisvaivaisuuttaan on joutuntut siirtymään dieettiravinnolle. Se ei suostu syömään eläinlääkärin määräämiä dieettiruokia, ne eivät maistu eivätkä haise hyvältä sen mielestä.

Olen kokeillut kaikki mahdollisia dieettiruokia. Lopulta löysin yhdestä eläinkaupasta Kattovitin vähäproteiinista lammaspateeta , jolle Noora ei nyrpistänyt nenäänsä ja kääntänyt selkäänsä. Mutta sitten lammaspatee loppui ja eläinkaupan myyjä sanoi, että he eivät aio enää tilata sitä, koska se "ei liiku." Seuraus: kissa ei ole syönyt mitään kolmeen päivään. Se on jo muutenkin laiha kuin anorektikko. Olen käynyt kaikissa lähiseudun eläinkaupoissa, mutta missään ei ole vähäproteiinista lammaspateeta. Täytyy ruveta soittelemaan kaukaisempiin eläinkauppoihin. Huokaus: voi, mikä urakka, en pidä soittelemisesta.