Pimennossa

Aurinkolahti joulukuussa

Päivä loppuu tänään  kello 15.00

Onhan  tästä ollut  puhetta

taivaan seinällä,

ilmoitustaulu ilmassa kiinni,

ilveillen, tirkistellen vielä ,

näkyykö,

pitkin vuotta olen valmistautunut

pimeän yllätykseen

ja aina se on  yhtä  syvä,

[...]

Katkelma Pirjo  Kotamäen  runosta  esikoiskokoelmassa Ilmi, joka  ilmestyi  viime   toukokuussa Sanasadolta.   En  löytänyt  Kritiikkiportista enkä  muualtakaan netistä  yhtään  ainoata arvostelua  Kotamäen  kirjasta.  Se  elää  pimennossa  omaa  salaperäistä  elämäänsä, ellei  joku kirjastoenkeli nosta sitä  hyllystä  esille, jolloin  satunnainen  ohikulkija  ehkä  poimii sen mukaansa. 

Kotamäki on outo lintu, hän ei ole  verkostunut eikä kuulu mihinkään  ryhmään.  Hän on ulkopuolella leirin, ilman   taustakontekstia.  Ville Hytönen  kirjoittaa Parnasossa ( 1/2009 s.14): "Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on henkilö- ja piirivetoista, kritiikeissä arvotetaan kirjoittajan taustakonstekstia, jopa hänen mentoreitaan, kustannustoimittajia, kotikaupunkeja."  Hytösen  mukaan  Suomessa kirjailijasta tulee  kirjailija kun hänet on tavattu, hänen kirjansa on kirjakaupassa ja (painetussa) lehdessä on julkaistu kirjasta  arvostelu. 

Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on  aina ollut henkilö- ja piirivetoista.  Oli  jo 60-luvulla jolloin   aloittelin uraani,  oli sitä  myös 20-luvun lopussa jolloin isäni aloitti uransa. Uutta  lienee se että kirjakauppaan on entistä vaikeampi saada  kirjojaan,  siksi että  yksi tai kaksi  kauppaketjua  hallitsee markkinoita ( kts.  Parnasson keskustelu Maan tapa).   Kirjojakin  arvostellaan  lehdissä   harvemmin  verrattuna vaikkapa  60- ja 70-lukuihin.    Näyttäisi siltä, että ainoa  tie   runoilijaksi kulkee  verkottumisen ja  ryhmittymisen kautta.  Entä jos  joku  on luonteeltaan vähän erakko  ja  kirjoittaa niin  omalaatuisesti, ettei  sovi  mihinkään  ryhmään?

Mieleen  tulee  Emily  Dickinson, joka  kirjoitti  niin särmikästä  runoa, että  aikalaiset eivät  ymmärtäneet hänen runokieltään.  Hän sai  vain  muutaman runon  julkaistua elinaikanaan, mikä  oli todella turhauttavaa,  koskapa  hän  kirjoitti eräässä runossaan:

Miten ikävystyttävää olla joku!

Miten julkista, kuin samakko

Kuuluttaa nimeään koko pitkän päivän

ihailevalle suolle!

Aurinko poltti pimeään reiän

kuin pieni tyttö suurennuslasin kanssa

paperi riemastui, vaihtoi olomuotoa,

( Katkelma  Kotamäen runosta.)

Minkälainen on  Ilmi-kokoelman runoilijaminä?   Lyhyt hahmotelma, ei kokokuvaa,     runoilijaminän  omia sanojaan käyttäen: 

 Kun hän   menee  Joukahaisen kanssa pubiin,  hän vetää metson pöydälle, kaupunkilaisen pukimet, laittaa päälle hameen ja miehisen ilmeen, suoraan Sörkasta vedetyn aasinhännän jonka kiinnittää säärensä laitaan,"katsos tässä kohti olen nainen, tässä kohtaa Jussi, tässä kohtaa äiti, tässä pieni lapsi, tässä kohtaa metsästetty eläin, tässä kohtaan ripustettu kyynel, tässä kohtaa rietas neitsyt omalla lihallaan, tässä kohti pariloitu katse miehen viiksiin,"

 Kun hän menee kirkkoon, hän ei  usko:

"kirkonpenkin viivasuoraan järjestysintoon,

pölyn viimeiseen pyyhintään kulta-astiasta,"

puu vavahtelee saarnastuolin alla,

puhe narahtelee saranoistaan,

suu on auki, maanpäällinen näkyy,

kartta infoa, kieltä joka puhuu jotain

maanpäällistä tajuntaa,

niin selvä totuus,

nahkainen jalkapallo, joka osuu minuun

saarnastuolista,ja

kaadun penkin viereen

pelkästä totuudesta."

Hän on odottanut että:

"sanalla on vapaus heittää lippu salkoon,

omassa ilmanalassa

sanat tuulisivat,"

Hän on:

"vanha tienviitta uudella tiellä"

Runeberg-ehdokkaat ja Hesarin kirjaroviot

Suomen kansallisrunoilijan patsas 

Koska  tähän  blogiin on tultu    viime päivinä useamman  kerran google-haulla: Runeberg-ehdokkaat,   niin  laitan    ehdokaslistan tänne. Paperi-Hesarista  ehdokkaita ei löytynyt. Ehkä se  oli  kannanotto:  tarpeeton kisa,  ei julkisuusarvoa.   Vuoden  2010  Runeberg-palkinnon ehdokkaat ovat:  Kristina Carlsonin  Herra Darwinin puutarhuri,  Monika  Fagerholmin  Säihkenäyttämö, Kari Hotakaisen Ihmisen osa, Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropia, Sanna Karlströmin Harri Harlowin  rakkauselämät,  Juha Siron  Marilynin hiuspinni ja  Maarit Verrosen Normaalia elämää.  

Kuvassa  viisi Runeberg-ehdokasta ja esiraati Runeberg-kodissa Porvoossa, oikeassa laidassa raadin  puheenjohtaja Orvokki Autio.  Kuva on   Uusimaa-lehdestä.

Hesarin  Kuiskaaja on on käynyt  kuuntelemassa  kustantajia, jotka osallistuivat   Kirjailijaliiton paneelikeskusteluun aiheesta  Mitä  kustantamoissa tapahtuu  todella?   Kuiskaajaa oli  hätkäyttänyt tieto, että eräs kirjakauppaketju oli  kieltänyt kauppiaita  tilaamasta  uusia kirjoja varastoon  joulukuun 9.päivän jälkeen.  Ilmeisesti  Kuiskaaja  on  laatukirjallisuuden ystävä, koska  hän  kirjoittaa: Menestysteosten roviot hallitsevat kaupan ilmettä, laatukirja kalpenee nurkassa ja katoaa  kohta kokonaan. Freudilainen lipsahdus tai ei. Minä tulkitsen  Kuiskaajan lausunnon niin, että hän toivoo  menestyskirjojen palavan roviolla.


Tammesta ei  kukaan osallistunut  paneelikeskusteluun.  Tilanne Tammessa  vaikuttaa  huolestuttavalta.  Hesarin kuiskaajan tietojen mukaan Tammi antaa kenkää ( taas!) joukolle työntekijöitään, mutta haluaa  pitää heidät freelancereina  ja vuokrata heille   työtilaa  toimitalostaan.    Kehnot  ja epävarmat  työolosuhteet vaikuttavat  kirjailijan  ja kustannustoimittajan  suhteeseen.  Entiseen hyvään aikaan kirjailija sai teetä ja sympatiaa, kun  kävi  Tammessa.  Mitenkä  mahtaa  olla  kun kustannustoimittajat  ulkoistetaan?  Ei todellakaan  näytä hyvältä. Bonniers, Tammen omistaja, taitaa painaa pahasti päälle.  Jos   Tammi kaatuu,  siinä menee  minulta kustantaja.  Masentavien  aavistusten vallassa  palaan  takaisin  sänkyyn potemaan  keskikorvantulehdusta ja  yskäryskää.

Pysähtynyt parisuhde

Valokuvatorstain 152. haaste pysähtynyt

Sikaa vai ei?

Iso sika  Tarton kauppahallin edessä.

 Heikottaa, yskittää,  väsyttää, viluttaa mutta  kuumetta ei ole. Onkohan tämä  sitä  kuuluisaa sikaflunssaa?  Jos on, niin sitten se tarttuu Ninni-kissaan.  Koiriin  ei kuulema tartu, mutta ei minulla   koiraa olekaan.

Ninni  sai ensimmäisen  blogipalkinnon  Blogisiskolta ja lähettää sen edelleen  K-Blogin kissoille ja Jimin poppoolle. 

   Tässä  palkinto.  Pikkuenkeli on melkein yhtä söpö kuin Ninni.

Sain saman  palkinnon  Marja-Leenalta ja   jatkan   kiertoa  seuraaviin blogeihin:  Kertomus  jatkuu  ja Avatar.   Ohjeet palkinnon kierrättämisestä  löytyvät  Marja-Leenan blogista.

Onko sinulla nenäliina?

Kuva  napattu Pirkan  sivuilta

Herta  Müller  vastaanotti tänään  Nobelpalkinnon   Tukholmassa. Palkintopuheensa hän aloitti  kysymyksellä "Har du en näsduk?"  ja  päätti  puheen sanoihin  " Kan det förhålla sig så att frågan om näsduken i alla tider inte varit en fråga om näsduken utan om människans akuta ensamhet." 


Se oli  hieno  puhe  sanoista, kirjoittamisesta ja   etenkin  nenäliinan  merkityksestä hänen elämänsä eri vaiheissa.    Puheen voi lukea   ruotsiksi täältä. Ja englanniksi täältä. 


 Oskar Pastior, jonka  Müller mainitsee puheessaan, oli  romanialaissyntyinen runoilija ja kääntäjä, joka kuului  Oulipo-ryhmään.  Tapasin  hänet  Berliinissa vuonna 2001, kun hän esiintyi Oulipon  matineassa. Hän kuoli  vuonna 2006.  Herta Müller kirjoitti kirjan  Everything I possess I Carry With Me   (2009) Pastiorin  kokemuksista Gulagista, jonne hänet oli nuorena miehenä   karkotettu. Toivottavasti se kirja  suomennetaan pian.