tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Onko tietoa?

Helsingin Malminkadulla Saksalaisen koulun luona on pieni monumentti. Olen kulkenut sen ohitse usein ja ihmetellyt mikä se on. Sunnuntai-iltana kuvasin sen. Sen takasivulla on mosaiikki, jossa on kruunu, miekka ja sydän. Etusivulla on pronssiolento, joka tuo mieleen Egyptin mytologian Anubis-koiran, mutta se on paljon kiltimmän näköinen. Kuka mahtaa olla pienoisveistoksen tekijä?
Anubiksen nenän koskettaminen tuo luultavasti onnea, koska se on kulunut kiiltäväksi. Ehkä Saksalaisen koulun oppilaat ovat sipaisseet sitä, kun ovat menneet kokeisiin.

Malminkadun ja Fredrikinkadun välissä olevalla aukealla on tiilirakennus, jonka länsipäädyssä pylvään päällä on pienoisveistos karhusta, sen selässä seisoo sen poikanen. Seinillä on mosaiikkeja.

Länsipäädyn mosaiikki (klikkaa kuvat isommiksi)


Rakennuksen itäkulmalla on lentoon lähdössä oleva pronssijoutsen.

Rakennuksen kapeille portaille oli sunnuntai-iltana ahtautunut istumaan joukko iloisia ihmisiä. Eivät hekään tienneet mikä rakennus se on. Joku heistä sanoi, että tää on ihan Bronxia. Missään ei ollut tietoa siitä kuka on tehnyt mosaiikit ja pienoisveistokset. Ei löytynyt laattaa seinästä. Kenties tekijät haluavat pysyä anonyymeina?

Tein tänään nettihaun, mutta en löytänyt Helsingin nähtävyyksien joukosta näitä Kampin alueen erikoislaatuisia nähtävyyksiä. Jos joku tietää näiden monumenttien tekijät ja historian, niin kertokaa se minulle kommenttiosastossa.

lauantaina, elokuuta 30, 2008

Perversion taidetta

"Elokuva on perversion taidetta äärimmäisillään, " sanoi Slavoj Zizek, lacanilainen psykofilosofi, kuvassa oikealla. Näppäsin kuvan telkkarista (siksi se on epätarkka) keskiviikkoiltana, jolloin esitettiin ensimmäinen osa Zizekin johdatuksesta Elokuvan kätkettyyn kieleen. Se oli herkullista katseltavaa ja kuunneltavaa. Zizek mursi englantia vahvasti itä-eurooppalaisittain ääntäen, mutta ei se minua häirinnyt, päinvastoin, kun hän puhui ensimmäisessä osassa niin suurella innolla ja huumorilla elokuvien salatuista intohimoista.

Ensimmäinen osa jäi varmaankin monelta katsomatta, koska sitä ei esitelty Hesarin televisiosivulla. Vahingon voi korjata huomenna sunnuntaina (31.8.) jolloin ensimmäinen osa tulee uusintana klo 23.55 Teemalta. Seuraavat osat tulevat 3.9 ja 10.9. klo 21.10. Zizek puhui ensimmäisen osan alussa halusta/himosta. Hän sanoi, että ongelmana on tietää mitä himoitsemme. "Haluaminen ei ole spontaania eikä luonnollista, meidät täytyy opettaa haluamaan," hän sanoi muunmuassa. Halu on psykoanalyysin keskeisiä käsitteitä. Hänen ajatuksiaan psykoanalyysin isästä artikkelissa Freud Lives!

Teemalta tulee jatkuvasti katsomisen arvoisia ohjelmia, muita kanavia ei juuri kannata katsoa, jos kulttuuri kiinnostaa vähääkään. Eilisiltana ( perjantaina) tuli etelä-korealaisen Kim-Ki-dukin Viisi vuodenaikaa, joka kertoi tarinan buddhalaismestarista ja hänen oppipojastaan. Se on todellinen helmi elokuvien joukossa. Valitettavasti se ei tule uusintana. Minulta jäi ensimmäinen osa, kevät, näkemättä kun viivyin liian pitkään palstalla sadonkorjuussa.

Buddhalasmestari sanoi oppipojalle, että haluaminen tuottaa kärsimystä. Se on luonnonlaki. Kun ihmisestä tulee sukukypsä, halu ja sen seurauksena kärsimys astuu hänen elämäänsä. Niin kävi oppipojallekin. Elokuva oli niin kaunis että rupesin haluamaan sitä. Joten tilasin sen verkkokaupasta. Ensi viikolla saan sen ja pääsen tyydyttämään katselemisen perverssiä halua. Nuorena piti tyytyä siihen, että näki elokuvat kerran teatterissa ja sitten ne katosivat näköpiiristä. Aina ei edes ollut rahaa käydä elokuvissa. Nuoruus oli kaikin puolin kurjaa aikaa, kun haluja oli niin paljon ja niiden tyydyttäminen oli vaikeata, ellei suorastaan mahdotonta monestakin syystä. Kärsimyksiä kyllä riitti. Jos olisin ollut nuorena onnellisempi ihminen, en olisi ruvennut kirjoittamaan. Kts. sivupalkin jaetuista otsikoista matkatoverini Peter Pistanekin haastattelu ja Ripsan kommentti haastatteluun. Psykoterapia ei auta.

torstaina, elokuuta 28, 2008

Pehmeä iho


Rakkaus pani sinut käyntiin kuin pullean kultakellon
Kätilö läymäytti jalkapohjiasi, ja sinun kalju parkaisusi
otti paikkansa elementtien joukossa.

Sylvia Plathin Aamulaulun 1. säkeistö suom. Marja-Leena Mikkola
Valokuvatorstain 99. aihe: iho


Ps. Truffaut on tehnyt elokuvan Pehmeä iho, La peau douce, josta alempi kuva:


Videoklipsin elokuvasta voi katsoa täältä.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

69. sivu

Yöpöydällä on kyniä, lukulasit, kaukosäädin, muistilehtiö, silmälasikotelo, hännätön hiiri, merkkauslippuja , vanha Parnasso, lukemattomia kirjoja: A.S. Byattin Riivaus, Lawrence Durrelin Livia, Clea ja Monsieur, Henry Millerin Kravun kääntöpiiri ja Kauriin kääntöpiiri, Aleksander Solzhenitsyn Ensimmäinen piiri. Ja yksi luettu kirja. Se on Wolfgang Büscherin Berliini-Moskova: Jalan kohti itää ( suomentanut Marjukka Eronen, kustantanut Absurdia 2008). Hieno kirja. Kannattaa lukea, jos pitää matkakirjoista, ja vaikka ei pitäisikään, se kannattaa lukea seuraavan lauseen takia: "Kaikki oli pohjattoman lohdutonta, ja kaiken raivon pohjalla oli syvä suru." (s. 231).

A. S. Byattin romaani pitää palauttaa kahden päivän kuluttua kirjastoon, eikä sitä saa uusia, koska noin 140 tilaajaa odottaa sitä. Minä en ole päässyt kuukauden aikana alku pitemmälle. Englantilainen naisproosa ( Jane Austen, George Eliot jne.) ei ole ollut ennenkään minun makuuni Virginia Woolfia lukuunottamatta. Austenit ovat jääneet järjestään kesken, ja niin taitaa nyt käydä myös Byattille, vaikka valistuneet naislukijat ovat ylistäneet Riivausta maasta taivaisiin.

Marshall McLuhan, hän jonka kuuluisin lause on väline on viesti, neuvoi lukemaan romaanista ensimmäisenä 69. sivun. Jos pitää siitä sivusta, lukemisen voi aloittaa, muussa tapauksessa kannattaa panna kirja syrjään. Luin Riivauksen 69. sivun. Tässä katkelma sivusta:

"kävelimme iltapäivällä puistossa, työskentelimme ja söimme iltaseksi lämmintä maitoa ja valkoista leipää, johon sirottelimme sokeria aivan kuin itse Wordsworth olisi voinut tehdä. Soitimme ja lauloimme yhdessä ja luimme ääneen vähän matkaa Faerie Queenea. Päivämme kutoutuivat arkielämän yksinkertaisista, joita ei tule milloinkaan pitää itsestään selvinä, seikä Taiteen ja Ajattelun ylevämmistä iloista, joita voimme maistaa milloin haluamme, nyt kun kukaan ei ole kieltämäsäs tai arvostelemassa. Richmond totisesti on Beulah, sanoin Prinsessalle, joka sanoi, että täytyi toivoa ettei kukaan paha Haltijatar kadehdi meidän mieluista osaamme."

Lisää 69. sivun säännöstä englanniksi täällä. Linkki kirjoitukseen löytyy myös sivupalkin kohdasta Jaetut otsikot.

Durrrell -Miller projekti on edelleen kesken. Se alkoi kesän alussa, kun innostuin heidän Yksityisestä kirjeenvaihdostaan ( suom. Matti Rossi, Gummerus 1964). Kirjeenvaihto oli elämänikäinen, tai ei ihan - Durrell oli 24-vuotias kun lähetti ihailijakirjeen itseään parikymmentä vuotta vanhemmalle Millerille. Vaimojen nimet vaihtuivat, Durrelilla ehti kirjeenvaihdon aikana olla kolme vaimoa. Yksi totesi hänet sadistiksi ja lähti tiehensä, toinen sai hermoromahduksen, kolmas kuoli syöpään. Kirjailijoiden vaimoilla on rankka osa, harva kestää loppuun asti. Millerilläkin oli useita vaimoja.

Rakkaudet kuihtuivat, mutta ystävyys on kestävämpää lajia. Ystävyys kesti vaikka Durrell haukkui Millerin Sexuksen pataluhaksi: " Joutavia, merkityksettömiä kohtauksia, täysin vailla järjellistä pohjaa; huumori puuttuu niistä kokonaan, ne ovat lapsellisia, pelkkiä rivouden kasautumia [...] Mikä sinut riivasi jättämään kaiken tuon roskan julkaistavaksi?" Suomessa saisi kollegastaan ikuisen vihamiehen, jos sanoisi hänen kirjoittaneen pelkkää roskaa. Durrel tosin lähetti pian Millerille katumussähkeen, jossa hän pyysi mitä syvimmin anteeksi epäoikeudenmukaista arvosteluaan: "OTAN SANAT TAKAISIN IHAILEN RAJOITETUSTI NEROUTTASI TOIVON YSTÄVYYS ENNALLAAN." Minua huvittaa sähkeen sana "rajoitetusti." Miller oli laajasydäminen mies, eikä pannut sitä pahakseen.
Kuvassa Miller vasemmalla ja Durrell oikealla

Lukuprojektiani viivästyttää se, että en millään pääse Durrelin kirjojen makuun. Olen lukenut kauan sitten hänen Aleksandria-kvartettinsa, mutta mitään ei ole jäänyt siitä mieleeni.

Aleksandria- kvarteista enemmän TSL:n eilisessä kirjoituksessa Lawrence Durrell in the ambiguous white metropolis. Linkki kirjoitukseen löytyy myös sivupalkin jaetuista otsikoista

Yöpöydän kuva on meemi "Kuvaa mitän on yöpöydälläsi," minkä bongasin Solmukohtia -blogista. (Klikkaa kuvat isommiksi).

torstaina, elokuuta 21, 2008

Elojänis

Se tarkkaili minua minttupensaasta. Se ei ollut hullu kuin maaliskuun jänis (kts. Liisa ihmeemaan teekutsut), mutta aika omituinen se oli. Se vaan tuijotti, kun rehkin mustaviinimarjapensaiden kimpussa. Kuokalla oli taas töitä, kun piti saada pensaat juuriaan myöten maasta pois. Niissä on äkämätauti, siksi ne on hävitettävä. Aloin ymmärtää Väinö Linnan Jussia, kun kuokin sitkeitä juurakoita irti maasta. Hikistä hommaa, ja jänis senkun tuijotti niin kuin ei olisi ennen nähnyt kuokkivaa naista. (Klikkaa kuva isommaksi)

Kiinalaisessa mytologiassa jänis on hyvän onnen tuoja. Symbolisanakirjani mukaan se on kuueläin, koska tummat täplät täysikuun pinnalla muistuttavat loikkivaa jänistä. Jäi täysikuu näkemättä tässä elokuussa, kun sadepilvet peittivät sen.

Buddhalaisen legendan mukaan jänis juoksi tuleen ja uhrasi oman henkensä, että nälkää nähnyt Buddha sai ruokaa. Amerikan intiaanien myyteissä jänis on kulttuuriheeros, joka on luonut maailman ja ohjailee sen menoa. Eurooppalaisissa tarinoissa jänis on Hekaten, kuunjumalattaren eläin ja noitaeläin, koska se osaa muuttaa muota, kadota ja ilmestyä näkyviin aivan muualla, samoin kuin noidat. Siksi unessa nähty jänis merkitsee odottamatonta muutosta. Mitähän se tietää, että näkee valveilla jäniksen? Minulla on monta unientulkintaopasta, mutta ei yhtään todellisuudentulkintaopasta.